Mies ei saa itkeä

Tasan viikko sitten, siis tiistai-iltana, kotonani oli nuori naispuolinen vieras. Olin tavannut hänet ensimmäistä kertaa vain pari viikkoa aiemmin; yhteydenpito oli ollut tiivistä lähinnä hänen aloitteestaan, vaikka itse en tokikaan vastustellut, hän oli ihan miellyttävää seuraa. Luonani hän oli kuitenkin vakavammasta syystä: hän oli väittänyt minulle, että ei voi mennä kotiinsa eikä hänellä ole muutakaan paikkaa, minne voisi mennä, joten annoin vieraspetini hänen käyttöönsä. Väite osoittautui myöhemmin valheeksi, mutta en sitä silloin tiennyt.

Noin kymmenen aikaan illalla vieraani kysyi minulta kysymyksen, johon en suostunut vastaamaan. Hän suuttui ja ilmoitti lähtevänsä pois. Sanoin, että käyhän se, mutta olin huolissani hänen pärjäämisestään, olihan hän sanonut ettei ole muutakaan paikkaa. Hän tosin soitti kotiinsa ja ilmoitti tulevansa sinne – valhe paljastui! Hänen pukiessaan päälle ryhdyin itsekin pukemaan, ja erästä vaatekappaletta laittalta poimiessani päädyin ohimennen hänen lähelleen.

“ÄLÄ TULE MUN LÄHELLE!”

Jäin sitten seisomaan ja katselemaan pukeutumisen etenemistä. Vieraani ryhtyi katselemaan kirjahyllyäni ja otti käteensä kolmen pokkarin kokoelmalaatikon (Jane Austenin romaaneja!). Ihmettelin itsekseni, aikoiko hän lainata kirjaa vai mitä oli tapahtumassa. Sitä en osannut kuvitellakaan, mikä hänen oikea tarkoituksensa oli.

Kirjalaatikko lensi minua kohti. Se osui minuun ja eteni sitten lattialle.

Minulla on periaate, että ihminen, joka kohdistaa minuun väkivaltaa tai edes vakavissaan uhkaa minua väkivallalla, ei ole minun kaverini. Käskinkin vieraani poistua ja kielsin häntä ottamasta jatkossa yhteyttä.

Nyt tunkeilija kodissani siirtyi laittamaan kenkiä jalkaansa. Taisin toivottaa turvallista matkaa, jolloin hän katsoi minua terävästi …

Yhtäkkiä hän heitti painavan talvikenkäni suoraan minua kohti.

Se sattui. Toistin poistumiskäskyn ja yhteydenpitokiellon. Tunkeilija poistui ovet paukkuen. Laitoin kaikkiin yhteydenpitovälineisiin, joihin se on mahdollista, hänelle yhteydenpitoeston.

Keskiviikkona en saanut mitään aikaiseksi. Otin omaa lomaa töistä yritettyäni pari tuntia tehdä töitä.

Torstaina sain vähän paremmin aikaiseksi, mutta olin hyvin ärtynyt. Pelästyin itsekin, kun suutuin viattomalle tutkimusavustajalle mitättömästä asiasta. Läheisen ystäväni neuvosta menin juttelemaan esimiehelleni, joka sitten käski minua ottamaan yhteyttä työterveyteen.

Perjantaina kävin työterveydessä lääkärillä. Sain sairauslomaa ja lähetteen psykologille. Maanantaiaamuna kävin työterveyspsykologin juttusilla.

Vincent van Gogh:  At Eternity's Gate
Vincent van Gogh: At Eternity’s Gate

Tällä viikolla olen ollut työkykyinen, mutta melkoisen rikki. Fyysiset vammat ovat parantuneet, henkiset eivät. Eilen itkin illalla.

Olen saanut fantastista tukea kahdelta ystävältäni. Tiedätte, ketkä te olette. Kiitos teille.

Tiedättekö, mikä tässä on pahinta? Miehen rooli on, että hän ei itke. Mies ei yksinkertaisesti saa henkisiä traumoja. Kuinka monta komediaa olette nähneet, jossa nainen heittää miestä esineillä, ja se on helvetin hauskaa? Kuinka monta komediaa olette nähneet, jossa mies heittää naista esineillä ja se on helvetin hauskaa? Aivan.

Olen rikki jo pelkästään väkivallan uhrina. Olen vielä enemmän rikki, koska en saa olla rikki.

(Kommenttisääntö: tulen poistamaan jokaisen kommentin, jossa kysytään, spekuloidaan tai paljastetaan, kuka minua pahoinpidellyt ihminen oli. Tulen myös poistamaan jokaisen viestin, jonka tunnistan kyseisen henkilön kirjoittamaksi. Muuten sana on vapaa, tosin pyydän hienotunteisuutta. Olen oikeasti rikki.)

7 thoughts on “Mies ei saa itkeä

  1. Et olisi niin rikki, jos sinua olisi heitetty kadulla tuntemattoman ihmisen toimesta vaikkapa.. colalasillisella. Minusta tuota tilannetta pahentaa (sen lisäksi, että sen teki ihminen jota olit auttanut, johon jossain määrin luotit) se, että se tapahtui _kotona_. Siinä turvapaikassa, joka on sinun omasi.

    Ja jos tuo ihminen, kuka ikinä onkaan, ikinä lukee tätä kommenttia, niin tämä osuus hänelle: et ole Antti-Juhanin, etkä itseasiassa juuri kenenkään ystävyyden arvoinen. Jos, vaikka valheesta johtuen, joku ojentaa auttavan kätensä, niin silloin ei ole olemassa mitään syytä, missään tilanteessa, että olisi hyväksyttävää heittäytyä väkivaltaiseksi auttajaansa kohtaan.

    (Huom: ei ole hyväksyttävää. Se voi olla ymmärrettävää esim. paniikin alaisena jossain kamalassa onnettomuustilanteessa, mutta ei koskaan hyväksyttävää.)

  2. Hyvä Antti,
    Ensinnäkin mies saa itkeä, jos itkettää. Se auttaa.
    Toiseksi, olen joutunut ammattiurallani usein tekemisiin ahdistuneiden ja aggressiivisten ihmisten kanssa. Sen enemmän tilanteesta tietämättä voisin arvella, että sinulle väkivaltaa tehnyt henkilö ei ole kaikilta osin tasapainossa. Ehkä sinua helpottaisi ajatella asiaa siten, että sinulle väkivaltaa tehnyt henkilö ei reagoinutkaan siihen, mitä teit, eikä oikeastaan sinuun, vaan omaan ahdistukseensa ja mahdollisiin psyykkisiin ongelmiinsa. Vähän samaan tapaan kuin ulkona sateessa kulkiessa kastuu, vaikka pilvi ei sinuun tähtääkään.
    Tämä ei auta kuivumaan, eikä tarkoituksena ole vähätellä kokemustasi. Sinua on loukattu, mutta jos kyseessä on epätasapainoisen henkilön toimi, se ei ole loogisesti selitettävä, sinuun henkilökohtaisesti kohdistunut teko.
    Toivon, että toivut kokemuksestasi nauttimaan kaamosajan iloista.

  3. Kauhea tapaus! Mutta kuten aiempi kommentoija, minäkin pitäisin pahimpana sitä että ihminen joutuu a) väkivallan kohteeksi b) omassa kodissaan ja vieläpä c) sellaisen henkilön taholta, jota on hyvää hyvyyttään yrittänyt auttaa. Sellainen järkyttää perusturvallisuutta, olivatpa osapuolet mitä sukupuolta tahansa. Ja järkytys usein itkettää. Miksi siis tuo otsikko? Miten niin muka mies ei “saisi” itkeä ja olla rikki? kenen mielestä?

    Sukupuolipoliittista ulottuvuutta tässä toki on siinä mielessä, että mieheen (etenkin naisen taholta) kohdistuvaa väkivaltaa usein julkisessa keskustelussa vähätellään ja siitä jopa tehdään viihdettä, kuten mainitsit. Taustalla lienee sellainen (typerä ja epätosi) ajatus, että nainen on niin heikko ja hänen väkivaltansa niin ponnetonta ettei se oikeasti satuta eikä sitä siis tarvitse ottaa vakavasti. Tämä on tietysti väärin. Tästähän itse asiassa virisikin keskustelua taannoin, kun hätäkeskuksen päivystäjä oli möläyttänyt perheväkivallasta soittaneelle miehelle “Otatsä pataan naiselta??” Mutta oletko sinä itse kohdannut vähättelevää asennetta tässä yhteydessä?

    Mieheen kohdistuvaa väkivaltaa vähättelevä asenne ja se “saako” mies itkeä tms. ovat mielestäni oikeastaan eri asioita. Eihän se nyt ole edes tavatonta, että esim. kilpailun tai ottelun hävinnyt (tai voittanut!) urheilija itkee tv-haastattelussa — puhumattakaan Vain Elämää -sarjasta, jossa vähän väliä liikututaan musiikkiesityksistä sukupuolesta riippumatta.

    Joka tapauksessa, tuollaisesta kokemuksesta toipuminen ottaa aikansa. Hyvä, että olet hakenut apua. Ja kuten ylläkin todettiin, kyseisen henkilön käytös todennäköisesti johtui hänen omista ongelmistaan ja sinä vain satuit osumaan hänen uhrikseen. Toivottavasti hänkin saa apua eikä tule lisää uhreja.

    Ahdistavan kokemuksesi jakaminen julkisesti “yksityinen on poliittista” -hengessä on rohkea teko. Toivottavasti se antaa ajattelemisen aihetta niillekin, jotka kampanjoivat “Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa” vastaan. Uhrin sukupuoli on todella huono rajausperuste käsiteltävälle ongelmalle, jos kerran yritetään ajaa ihmisoikeuksia tasa-arvoisesti. Voimia ja jaksamista sinulle, A-J.

  4. Kerron jutussa, miten olen itse tapauksen kokenut. Aika moni on sanonut, ettei tuo otsikko pidä paikkaansa. Pahimpina hetkinä se vain pahentaa tilannetta, kun ei saa olla rikki edes siitä ettei saa olla rikki 😀

    Toivoisin, ettei edes tekijän henkilökohtaisia ominaisuuksia kovasti spekuloitaisi julkisesti, koska en voi niitä kommentoida yksityisyyssyistä.

  5. Todella hieno ja rohkea kirjoitus. Itkevä mies on todellakin tabu ja jopa sen kutsuminen tabuksi tuntuu olevan tabu. Kiitos Antti-Juhani. 🙂

  6. Itkeminen tekee hyvää ja auttaa, mutta vaikeaa se on, jos kokee, että se ei ole sallittua. Useimmat miehet kokevat, kun monet naisetkin kokevat niin. Sille on tarkat sosiaaliset koodit, milloin mies saa itkeä. Pienestä asti meitä kaikkia rajoitetaan, milloin saa itkeä, ja usein, kurja kyllä, poikien itkua vielä enemmän kuin tyttöjen. Jokainen aikuisiän itku kuitenkin helpottaa. Ja kun itkun ottaa omakseen, omaksi tunneilmaisukseen, voi päästää irti noista kulttuurisista koodeista.
    Yksi auttaja kerran neuvoi minulle vaikeassa elämänvaiheessa, että on kahdenlaista itkua: helpottavaa ja puhdistavaa. Kun sellainen alkaa, itke ja nauti. On myös itsesääli-itkua, sellaista jonka jälkeen on tuhruinen olo ja päätä särkee. Se kannattaa keskeyttää, ajatella jotain muuta ja nostaa itsensä ylös synkistä ajatuksista. En tiedä saatko (saatteko muut lukijat) kiinni näistä ajatuksista. Minullakin oli itkun suhteen täydet estot päällä, kunnes suuri suru murti ne. Opin, että itku on taito ja lahja elämältä, eräänlainen varaventtiili.
    Toivotan voimia kriisiin, Antti-Juhani. Sinua en paljoa tunne, ja siksi epäröinkin kommentoida mitään, mutta päätin sitten kuitenkin pari sanaa kirjoittaa tuosta itkemisestä. Olen samaa mieltä, että se on tabu – ja varsin vahingollinen tabu. Niin ja vielä – toivotin voimia, mutta toivotan myös aikaa. Anna ajan tehdä rauhassa työtään. Toipuminen tarvitsee aina sitäkin, ennen kuin haavat ja arvet ovat parantuneet. 🙂

  7. Isoon ihmiseen ei saa edes sattua. Ihmismassalla tuntuu olevan käsitys, että iso ihminen ei tunne samaa kipua kun pieni ihminen kun naamaan osuu kirja yms.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.