Mayday mayday Estonia please…

MV Estonia

Taisin olla koulun ruokalassa syömässä aamupäivällä kun kuulin muiden puhuvan jostain kamalasta tapahtumasta. En ollut seurannut uutisia, joten kysyin, mistä oli kyse. Kuulin, että ruotsinlaiva oli uponnut, paljon kuolleita.

En oikeastaan muista itse tapahtumapäivästä enempää. Matkustin toisinaan itsekin Tukholmaan sukuloimaan ruotsinlaivalla, ja olen varmasti myös Estonialla (silloin kun se oli vielä Viking Sally tai Silja Star) kulkenut. Sen muistan elävästi, kun olin ekaa kertaa Estonian uppoamisen jälkeen laivassa. Olimme isäni kanssa kahdestaan reissussa muistaakseni Siljalla Turusta Tukholmaan, ja luonnollisesti laivoilla rauhoiteltiin paljon matkustajia. Laivalla järjestettiin mm. tiedotustilaisuus halukkaille matkustajille laivan turvallisuusjärjestelmistä. Opin silloin, kuinka ruotsinlaiva evakuoidaan. Opin myös, että Turku–Tukholma-välillä Estonian kaltaista onnettomuutta tuskin voisi syntyä, koska rantaa oli lähes koko matkan lähellä (tosin näin jälkikäteen sanoen, niin oli Costa Concordiallakin).

Aikuisiällä kiinnostuin fiktion kirjoittamisesta. Yksi aihe, jota tässä mielessä tutkiskelin, oli erilaiset katastrofit ja kuinka organisaatiot kohtaavat ne. Luin Hiroshimasta. Tutustuin merenkulun ja ilmaliikenteen sääntöihin ja erityisesti radioviestinnän fraseologiaan. Katselin Lentoturmatutkinta ja Hetki ennen tuhoa -sarjoja. Kuuntelin Estonian hätäkutsun.

“Mayday mayday Estonia please” ei ole fraseologian mukainen hätäilmoitus, mutta se syöpyi mieleeni, ja muistan sen varmaan koko elämäni. Eipä tuo hätäliikenne muutenkaan ollut tuolloin ohjeiden mukainen, mutta tärkein toteutui: hätäviesti kuultiin ja Estonian sijainti selvisi. Sen takia niinkin moni selvisi hengissä. Toisaalta moni muu asia meni pieleen, enkä puhu pelkästään keulaportin hajoamisesta.

Nykyään kun menen laivaan, aikaisessa vaiheessa tutustun evakuointireittiin paitsi kartalta myös etsien kulkureitit ja pelastusaseman. Tarvitsen ikkunallisen hytin, jotta voin yöllä katsoa ulos ja rauhoitella itseäni painajaisesta herättyäni. Lentokoneessa kuuntelen turvallisuusohjeet tarkasti. Oma työni yliopistolla ei ole kovin riskialtis, mutta olen silti tehnyt mielikuvaharjoituksia siitä, miten pitää toimia, jos opetukseni aikana tulee esimerkiksi palohälytys; minähän olen silloin vastuussa salin evakuoinnista. Kolmen vuoden takainen asemiesepäily Mattilanniemen kampuksella on myös johtanut minut miettimään, mitä tekisin vastaavassa tositilanteessa. Luen useimmat Suomessa julkaistut turvallisuustutkimusraportit, ja pohdin, mitä niistä voisi oppia. Toivottavasti nämä varotoimenpiteet jäävät kohdallani turhiksi, mutta kuten eräs Estonian turmasta selvinnyt matkustaja sanoi:

Olin valmistautunut onnettomuuteen, ja onnettomuus tuli. Se ei silti tarkoita yhtikäs mitään. Kyse on sattumasta ja tilastoista. Monet ihmiset katsovat pelastusreitit. Suurin osa heistä ei koskaan joudu käyttämään niitä. Johdatuksen sijaan puhuisin mieluummin lottoamisesta. Jos haluaa voittaa lotossa, ensimmäiseksi on pistettävä kuponki sisään. Olin lotonnut, ja Estonian kohdalla rivi täsmäsi.

Miten Estonian onnettomuus on vaikuttanut sinuun?

3 thoughts on “Mayday mayday Estonia please…

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta, A-J.

    Kuulin Estoniasta onnettomuuspäivän aamuna, kun kirjoitusviestinnän harjoituksiin saavuttuamme lehtori kertoi tapahtuneesta ja vietimme hiljaisen hetken. Seurasin silmät pyöreinä kaikki uutiset ja dokumentit aiheesta. Järkyttävintä oli nähdä puolialastomien ruumiiden kelluvan pelastuslautoissa. Tapahtuma tuntui uskomattomalta. Hurjempaa kuin Titanicin kohtalo.

    Seuraavan kerran Estonia-tragedian jälkeen risteillessäni minäkin selvitin kaverini kanssa evakuointiohjeita ja kuljetin mukanani mm. pientä taskulamppua hätätilanteen varalta. Paljon siitä oli siihen aikaan puhetta, nykyään vain satunnaisesti. (Taskulamppuakaan en ole enää kuljettanut mukana…) Erityisiä pelkoja tapahtuneesta ei ole jäänyt, mutta monissa poikkeuksellisissa tilanteissa mietin, kuinka tästä voisi hätätapauksessa pelastautua.

    Kaikesta huolimatta on hyvä, että onnettomuutta käydään vielä 20 vuoden jälkeenkin läpi ja että meriliikenteen turvallisuuteen on tullut noiden uhrien jälkeen merkittäviä parannuksia.

    I. H.

  2. Onkos siitäkin jo 20 vuotta…? Asuin silloin yksin ja eräs kaveri herätti minut aamulla, ei edes sanonut huomenta vaan hökäisi heti että on tapahtunut paha laivaonnettomuus. Sellaista en olisi halunnut kuulla ihan unenpöpperössä ja ennen kuin olin saanut kahviakaan. Päivän mittaan asia sitten kaikessa kauheudessaan hahmottui uutisista ja työpaikan kahvihuonekeskusteluista. Illalla katsoin televisiosta uutisfilmeistä kootun ohjelman, jossa pintapelastajat poimivat ihmisiä oransseista pelastuslautoista helikoptereihin, monien osalta liian myöhään. Selostuksen sijaan taustalla soi jokin riipaisevan kaunis ooppera-aaria.

    En osaa sanoa, vaikuttiko Estonia-tapaus omaan käyttäytymiseeni mitenkään. Laskuvarjohyppyä tuohon aikaan aktiivisesti harrastavana olin tottunut siihen että tietyt turvallisuusrutiinit käydään aina läpi, tiettyjä vaaratilanteita ns. kuivaharjoitellaan ja mielikuvaharjoitellaan toistuvasti. Tiedostin muutenkin, että elämässä on riskejä ja on hyvä miettiä miten vaaratilanteista selvitään.

    Laivalla en tullut matkustaneeksi pitkään aikaan ennen tuota tai tuon jälkeen, mutta ei siksi että se olisi Estonian vuoksi pelottanut. Lentokoneiden turvaohjeet olen kyllä kuunnellut ja lukenut ja hotellien poistumistiekartat katsonut. Myöhemmin olen ollut laivalla useinkin, ruotsinlaivaa paljon pienemmillä paateilla ja valtamerelläkin (ongelmana on pikemminkin merisairaus, mutta siihen on onneksi tehokkaita lääkkeitä). Viime vuonna Grönlannin rannikolla jäävuorten seassa seilatessa tuli kieltämättä Titanic mieleen.

    Olinpa sitten laivassa, lentokoneessa, rakennuksessa tai autossa, tiedostan vaaratilanteiden mahdollisuuden ja vastatoimet, mutta en kuluta niihin kovin paljon aikaa ja energiaa. Hyvä silti, että onnettomuuksia tutkitaan ja niistä opitaan jotain, mikä auttaa pienentämään uusien onnettomuuksien riskiä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.