Oikeisto-vasemmisto-jako vanhentunut

Julkaistu Keskisuomalainsen Mielipiteet-palstalla 23.1.2006. Otsikko toimituksen.

Monipuolinen puoluekenttä on Suomen demokratian valttikortti, toisin kuin Erkki Laatikainen väitti lauantaisessa kolumnissaan. Kaksipuoluejärjestelmä Yhdysvalloissa ja Englannissa on seurausta vanhentuneesta ja epäoikeudenmukaisesta vaalijärjestyksestä. Näistä maista on turha etsiä mallia Suomen demokratian kehittämiseen.

Moderni maailma on entistä pirstaloituneempi. Jako oikeistoon ja vasemmistoon on täysin vanhentunut ja merkityksetön, kuten suurten puolueiden mielipide-eroista, tai pikemminkin niiden puutteesta, on luettavissa.

Kaikki kolme ovat yhtä mieltä keskeisistä tavoitteista, talouskasvun välttämättömyydestä ja hyvinvointiyhteiskunnan tarpeellisuudesta. Ne ovat samaa mieltä jopa näiden tavoitteiden saavuttamiseen käytettävistä keinoista. Tulevissa vaaleissa merkittäväksi kysymykseksi on nousemassa suhtautuminen ydinvoimaan.

Tässäkin asiassa suuret puolueet ovat liikuttavan yksimielisiä. Suomen kansasta kuitenkin suuri osa vastustaa ydinvoimaa, eikä heillä ole sopivaa vaihtoehtoa sen paremmin vasemmistossa kuin oikeistossakaan.

Maaliskuussa valinta onkin siis vihreiden ja muiden välillä.

Onneksi se vaihtoehto on olemassa.

ANTTI-JUHANI KAIJANAHO
varavaltuutettu (vihr.)
Jyväskylä

3 thoughts on “Oikeisto-vasemmisto-jako vanhentunut

  1. Mielenkiintoinen ja järkeenkäypä kommentti – ainakin osittain. Itse olen vasemmistoon kallellani – tosin Vasemmistoliittolaisten mielestä ehkä en koska demareita olen lähes poikkeuksetta äänestänyt. Kyllä monissa asioissa toteutuskeinot ovat poikkeavia oikeiston ja vasemmiston välillä – vaikka tavoitteet olisivatkin samat.

    Vahvat sympatiani ovat kuitenkin myös Vihreitä kohtaan ja nyt olen kahden vaiheilla seuraavissa vaaleissa – Tapani Tarvainen on oiva vaihtoehto äänestyskopissa.

    Vihreiden tavoitteet ovat pitkälti erinomaisia ja kannatan vihreitä arvoja – mutta juuri ydinvoimakysymys on se joka minut vahvasti erottaa Vihreistä. Minä kannatan ydinvoimaa juuri luonnonsuojelullisista syistä.

  2. Moi!

    Jos moderni maailma pirstaloituu, miksi demokraattisessa järjestelmässä kaikki merkittävät puolueet vetävät samaa köyttä?

    Koivuniemen herran kanssa olen samaa mieltä ydinvoimakysymyksen suhteen. Ehkä tuulivoima tai suokaasu olisivat vieläkin ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, mutta kaikkia realiteetteja ei pidä hylätä vaikka aate eläisi kuinka vahvana.

  3. Ydinvoiman ympäristöystävällisyys on hieman pettävää. Minulla ei ole mitään periaatteellista sitä vastaan, mutta siinä on liikaa piilokustannuksia ja se venyttää illuusiota energian halpuudesta. Energia on oikeasti kalliimpaa kuin sen myyntihinta nykyisin, tuotantotavasta riippumatta, iso osa kustannuksista vain sysätään jälkipolvien maksettavaksi.

    Tavallaan kyse onkin vain tähtäimen pituudesta ja laajuudesta, kuinka pitkää aikaväliä ja kuinka suurta osaa maailmasta ajattelee. Tämänhetkisen tiedon valossa ydinvoiman lisärakentaminen on minusta liian lyhytnäköistä.

    Mutta periaatteesta ei siis ole kyse, vakuuttavilla argumenteilla ja ennen kaikkea uudella tiedolla mielipiteeni voi saada muuttumaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.