15 vuotta sitten

Perjantai 6. maaliskuuta 1998 kello 13:49.

Olin silloin matematiikan fuksi Jyväskylän yliopistossa. Olin saanut postilta saapumisilmoituksen kirjapaketista, lähettäjänä oli varmaankin silloinen suomalainen verkkokirjakauppa Bokus. En muista, mikä kirja paketissa oli, mutta vaihtoehtoja ei ole kovin monta, olinhan köyhä opiskelija (todennäköisimmät vaihtoehdot lienevät The LaTeX Companion ja Postscript Language Reference). Kävelin varmaankin jonkin luennon jälkeen Mattilanniemestä pääpostille, johon siihen aikaan pakettini saapuivat. Kaikki oli silloin vielä hyvin. Postiasian hoidettuani lähdin kävelemään takaisin päin Vapaudenkatua pitkin.

Rautatien varrella oli omituista aktiviteettia, joten uteliaisuudesta kävelin Rantaväylän Vaasankadun-suuntaisliittymän jalkakäytävälle, jossa näin paljon ihmisiä. En enää muista, mistä minulle selvisi, että juna oli viereisen sillan alla suistunut raitelta mutta pian minäkin kävelin autotien yli kurkottamaan kaiteen yli ja katsomaan tilannetta. (Lisäys 6.3.2013 klo 11: Kirjoitin tuoreeltaan havaintoni nettikeskustelualueelle.) Ehkä on onnellista, että en enää muista, millainen se näky oli; onnettomuustutkintaraportin kuvaliite (PDF) on minullekin tarpeen. (Kuvassa 6 näkyy taaemman sillan reunalla seisovien ihmisten jalkoja; yksi niistä saattaa hyvin olla minun.)

Juttelin monien ihmisten kanssa siinä sillalla seisoessani. Yksi oli moottorikelkkailemassa ollut junankuljettaja, joka kertoi omia teorioitaan onnettomuuden syistä. Toinen kertoi nähneensä junan ajolangan heiluvan rajusti. Kolmas pyysi RinGo-puhelimeni lainaan soittaakseen, että on kunnossa. Taisin itsekin soittaa sekä isälle että äidille. Nähtyäni tarpeeksi lähdin kävelemään takaisin yliopistolle. Löysin sympaattisen korvan ja eräänlaisen sielunhoitajan eräästä matematiikan lehtorista, jonka olin tuntenut jo vuosia ennen yliopistolle tuloani.

Jos onnettomuus olisi tapahtunut jonakin sunnuntai-iltana, olisin hyvin saattanut olla itse kyydissä. Siihen aikaan paikkaliput eivät olleet pakollisia, ja istumapaikkoja ei useinkaan riittänyt kaikille. Itse matkustin usein vaunun eteisessä istuen ulko-oveen nojaten, enkä ollut suinkaan ainoa. Jos onnettomuus olisi sattunut seuraavana päivänä, kyydissä olisi voinut olla äitini, joka oli tulossa suunnitellulle viikonloppuvierailulle luokseni. Eräs opiskelukaverini kertoi myöhemmin odottaneensa kyseistä junaa Jyväskylän asemalla; hän oli yksi hätänumeroon soittaneista sivullisista.

Sinä viikonloppuna kävelin useamman kerran ratapihan ylittävän kävelyputken läpi ja katselin hävitystä. Pitkään itse tapahtuman jälkeen onnettomuuspaikan ohi käveleminen teki oloni oudoksi. Kuljin kyllä itse junalla tapahtuman jälkeenkin, mutta ostin aina jatkossa paikkalipun. Nykyisin se on toki jo pakollistakin; se lienee yksi niistä monista uudistuksista, jotka Jyväskylän junaturma käynnisti. Nykyisin tällainen onnettomuus ei liene mahdollinen.

Onnettomuudessa kuoli kymmenen henkilöä, mukaan lukien junan kuljettaja. Vakavasti loukkaantui kahdeksan ihmistä ja lievästi 86. Onnettomuuden välitön syy oli merkittävä ylinopeus tultaessa vaihteeseen. Ylinopeuden taustalla oli useita tekijöitä, mukaanlukien junan kuljettajan väsymys, tähystäjän huomion kiinnittyminen kahvin keittoon ja kuljettajan virheellinen käsitys junan saapumisraiteesta (jonka vuoksi hän kaiketi uskoi turvallisen maksiminopeuden olevan merkittävästi todellista isompi).

Milloinkohan tästä turmasta tehdään Seconds From Disaster -dokumentti?

Linkkejä:

Missä sinä olit, kun Jyväskylässä rysähti 15 vuotta sitten?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.