Tag Archives: ulkoisvaikutukset

Kasvusarja #1: Kauppa kannattaa

Nykyajan politiikan yksi keskeisimmistä kysymyksistä on talouskasvu. Yksi (perinteisestä poikkeava) poliittinen jako kulkee niiden välissä, jotka pitävät jatkuvaa talouskasvua mahdollisena ja välttämättömänä, sen niiden, jotka pitävät talouskasvua pohjimmiltaan itsetuhoisena. Molemmilla jaon puolilla käytetään paljon retoriikkaa, joka osoittaa, että puhuja ei oikeastaan ymmärrä, mitä talouskasvu tarkoittaa. Olen itsekin syyllistynyt samaan.

Kuten aiemmin aloittamassani rahasarjassa, pyrin tässä avaamaan taloustieteen peruskäsitteitä. Ensisijainen tarkoitus on avata asia itselleni, mutta olen ymmärtänyt että ainakin rahasarjasta on ollut muillekin hyötyä. Toivottavasti tästäkin.

Mikään kummankaan sarjan kertomista asioista ei ole minun itseni keksimä, ja mahdolliset virheet ovat omiani. Silti mainittakoon, että eniten minua on aiheen ymmärtämisessä auttaneet Osmo Soininvaaran ja N. Gregory Mankiwin kirjoitukset. Toki olen myös muita lukenut: mainittakoon erikseen Paul Krugman ja Euroopan keskuspankin julkaisut.


Marko löysi legendaarisen pasunisti T. Orven musiikista vuonna 1960 laaditun kokoelmalevyn isänsä jäämistöstä. Marko oli itse heavymies, eikä torvimusiikki oikein kolahtanut. Hän heitti levyn roskikseen.

Ilkka oli miljonääri. Yksi hänen harrastuksistaan oli 1930-luvun suomalainen puhallinmusiikki. Hän oli kauan etsinyt erityisesti T. Orven kuuluisaa kokoelmalevyä vuodelta 1960, mutta ei ollut sitä löytänyt. Paikallislehti teki Ilkan bisneksistä jutun, ja hänen valittelunsa T. Orven tuotannon harvinaisuudesta pääsi ohimennen lehteen asti.

Marko luki lehden ja muisti roskikseen heittämänsä LP-levyn. Hän kiitti Jumalaa siitä että ei ollut vielä roskista tyhjentänyt. Levy löytyi hyväkuntoisena, ja Marko otti yhteyttä Ilkkaan.

Levy vaihtoi omistajaa tuhannella eurolla.


Sanovat, että kauppa on se mikä kannattaa. Ainakin on niin, että vapaaehtoisesti hyötymistarkoituksessa tehty kauppa hyödyttää aina sekä ostajaa että myyjää.

T. Orven levy oli Markolle arvoton: hän oli valmis luopumaan siitä saamatta siitä mitään muuta vastiketta kuin sen, että hänelle jäisi vähemmän tavaraa järjestettäväksi ja säilytettäväksi. Markon kannatti myydä levy millä tahansa hinnalla, joka kattaa hänen ns. transaktiokulunsa, siis kaupan järjestämisestä aiheutuvat kulut (puhelinkulut, matkat tapaamaan Ilkkaa) sekä sen aiheuttama vaiva. Marko olisi hyvinkin tehnyt kaupan vaikka viidellä eurolla.

Ilkalle puolestaan T. Orven levy oli erittäin arvokas. Hän olisi hyvinkin saattanut maksaa siitä pyydettäessä jopa useita kymmeniä tuhansia euroja: hän oli kauan sitten asettanut harrastuksensa rajaksi kolmenkymmenen tuhannen euron kertakustannuksen.

Niin kauan, kuin sekä Ilkka että Marko olivat vapaita hylkäämään toisen tekemän tarjouksen, kauppaa ei tehty alle viiden euron eikä yli kolmenkymmenen tuhannen euron. Millä tahansa hinnalla näiden välistä sekä Ilkka että Marko hyötyvät kaupasta.

Eri asia sitten on onko hinta oikeudenmukainen. Moni saattaa ajatella, että Marko tuli hyväksikäytetyksi, kun sai niin pienen hinnan verrattuna siihen, mitä Ilkka olisi ollut valmis maksamaan. Tähän emme saa kuitenkaan, yksittäisen kaupan kohdalla, vastausta taloustieteestä: kyse on moraalista, ei siitä, miten talous toimii.


Kannattaa myös huomata, että (vapaan, hyötymistarkoituksessa tehdyn) kaupan kannattaminen pätee vain kaupan osapuolien suhteen. Joskus kauppa vaikuttaa ulkopuolisiinkin, siis heihin, jotka eivät ole kaupan osapuolia ja jotka eivät siten voi (jos kaupan vapautta ei rajoiteta) vaikuttaa kaupan syntyyn tai sen ehtoihin. Esimerkiksi rantaan sijoittuvan metsäalueen myyminen energiayhtiölle voimalaitostontiksi heikentää vastarannalla asuvan elämänlaatua (ja talon arvoa), mutta (jos kaupan vapautta ei rajoiteta) hänellä ei ole mitään keinoa vaikuttaa kaupan syntyyn. Tällaisia vaikutuksia kaupan ulkopuolisille tahoille kutsutaan sen ulkoisvaikutukseksi (engl. externality).

Kaupan ulkoisvaikutus voi olla positiivinen. Klassisia esimerkkejä ovat poliisi- ja maanpuolustuspalveluiden hankkiminen: molemmat yhdessä takaavat kaikille palvelualueen sisällä asuville ja toimiville – ei pelkästään ostajalle – yhteiskuntarauhan. Vastaava esimerkki on myös tieverkon rakentamisen tai ylläpidon ostaminen. Moderni esimerkki on musiikkitallenteen kauppa: jos tietyn artistin sisältäviä musiikkitallenteita ostetaan tarpeeksi, tulee artistin musiikkia lisää markkinoille, ja tästä hyötyvät kaikki, jotka kyseisen artistin musiikkia kuuntelevat (niin radion, television ja musiikkitallentiden kuin myös Internet-latausten kautta).

Ulkoisvaikutus voi olla negatiivinenkin. Maisemahaitta tuli jo mainittua. Nykyaikana erittäin merkittävä negatiivinen ulkoisvaikutus on kasvihuonekaasupäästöt.


Ulkoisvaikutus on yleisesti ottaen merkittävä esimerkki markkinahäiriöstä, ja sen korjaamisen katsotaan tavallisesti olevan julkisen vallan tehtävä. Vaan mikä olisi sopiva keino?

Jos negatiivinen ulkoisvaikutus kohdistuu rajattuun henkilöpiiriin, paras tapa on luoda heille lainsäädäntöteitse aineeton omistusoikeus, joka kytketään kyseiseen kauppaan. Esimerkiksi teoriassa voitaisiin ajatella, että jokaiselle asukkaalle annetaan osaomistusoikeus maisemaan, ja määrättäisiin, että tonttikaupan yhteydessä on samalla tehtävä asianmukainen maisemakauppa jokaisen sellaisen kanssa, jonka omistamaan maisemaan tonttikauppa vaikuttaa. Käytännössä tämä on usein liian hankala ratkaisu toteutettavaksi.

Vastaavasti positiivisen ulkoisvaikutuksen kohdistuessa rajattuun henkilöpiiriin voidaan yrittää lainsäädäntöteitse (tai muutoin) luoda heille velvollisuus osallistua kauppaan osaostajan ominaisuudessa. Tätä harrastetaan toisinaan silloin, kun rakennetaan jotain alueen vetovoimaisuutta parantavaa. Esimerkiksi Jyväskylän keskustan katujen talvilämmityksen kustannuksiin on käsittääkseni osallistunut kyseisten kadunpätkkien lähistöllä olevat kiinteistöt. Samoin voidaan ajatella, että uusi metroasema rakennetaan lähistön maanomistajien (osittaisella) kustannuksella. Myös ns. kasettimaksu on esimerkki tällaisesta ratkaisusta.

Tekijänoikeus on varsin erikoinen esimerkki ulkoisvaikutusten kompensoimisesta omistusoikeudella. Ensiksi tekijään kohdistuva negatiivinen ulkoisvaikutus poistetaan sillä, että tekijälle annetaan lain nojalla yksinoikeus määrätä teoksensa taloudellisesti merkityksellisestä käytöstä. Sama mekanismi kompensoi vastaavasti teoksesta nauttiviin ihmisiin kohdistuvaa positiivista ulkoisvaikutusta pakottamalla heidät toimimaan teoksen ostajina. Toisaalta sama mekanismi luo merkittävän (kompensoimatta jäävän) negatiivisen ulkoisvaikutuksen, joka kohdistuu kansalaisten toiminnanvapauteen esimerkiksi kopiointisuojausten kierron kriminalisoinnin sivuvaikutuksena.

Negatiivisten ulkoisvaikutusten estämiseen sopii myös kauppojen valikoiva kieltäminen. Tätä käytetään esimerkiksi ympäristö- ja maisemahaittojen kontrollointiin ympäristölupa- ja kaavoitusmenettelyssä.

Positiivisten ulkoisvaikutusten luomiseen sopii myös se, että julkinen valta käyttää verovaroja tällaisten kauppojen tekemiseen. Näin toimitaan esimerkiksi poliisi- ja maanpuolustuspalveluiden kanssa – toisaalta tähän vaikuttaa myös se, että näiden palveluiden tuottamisella yksityisesti on voimakas negatiivinen ulkoisvaikutus. Samoin useimmissa kehittyneissä maissa tätä keinoa käytetään kansanterveyden edistämiseen: julkinen valta ostaa merkittävän osan terveydenhuolto- ja sairaanhoitopalveluista.

Molempien keinojen ongelmana on niiden vaatima raskas hallinto sekä se, että ne ovat binäärisiä: joko kauppa kielletään tai ei, joko julkinen valta tekee ostoksen tai ei. Monesti hyödyllisempi on etsiä kevyempää hallintoa tarvitsevia ja hienosäätöön paremmin sopivia keinoja.

Jos kaupalla arvioidaan olevan positiivinen ulkoisvaikutus, julkinen valta voi subventoida sitä. Yksinkertaisin tapa on antaa myyjälle tai ostajalle kaupasta johtuva verovähennysoikeus, mutta julkinen valta voi myös antaa suoraa rahallista tukea (esim. opintotuki).

Jos kaupalla arvioidaan olevan negatiivinen ulkoisvaikutus, julkinen valta voi sakottaa sitä. Yksinkertainen tapa on määrätä tällaiselle kaupalle vero. Näin toimitaan esimerkiksi polttoaineverotuksessa. Toinen yksinkertainen tapa on huutokaupata rajallinen määrä lupia, kuten päästökaupassa tehdään. Lupahuutokauppa on erittäin hyvä tapa silloin, jos voidaan määritellä jokin hyväksyttävä taso tälle ulkoisvaikutukselle – tämä taso määrittää lupien kokonaismäärän.


Jos ulkoisvaikutukset korjataan tehokkaasti, ilman pakkoa hyötymistarkoituksessa tehty kauppa kannattaa.

Aina.

Myöhemmissä osissa palataan mahdollisesti kysymykseen siitä, mikä on oikea kauppahinta.