Kirjanpitoaineiston säilytys — Pienen yhdistyksen kirjanpito ja tilinpäätös, osa 7

Tässä postauksessa käsitellään kirjanpitoaineiston säilytystä vanhan lain mukaisesti. Kirjoitus koskee siten tilikausien, jotka ovat alkaneet viimeistään 31.12.2015, aineiston säilytystä. Uuden lain mukaisen aineiston säilytyksestä olen kirjoittanut erikseen. Vuosi on vierähtänyt ja monessa yhdistyksessä laaditaan taas tilinpäätöstä. Onkin siis sopiva aika jatkaa viime vuonna aloittamaani kirjoitussarjaa…

Yksinkertaisen tilinpäätöksen laatiminen — Pienen yhdistyksen kirjanpito ja tilinpäätös, osa 6

[Luethan myös sarjan johdanto-osan] Tämä postaus käsittelee tilinpäätöksen laatimista vanhan lain mukaisesti. Ohjeita saa noudattaa tilikausilla, jotka alkavat viimeistään 31.12.2015. Olen kirjoittanut 1.1.2016 voimaan tulleen lain mukaisesta tilinpäätöksen laatimisesta erikseen. Yhdistyksen on laadittava tilinpäätös neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä; useimmilla yhdistyksillä aikaraja tulee runsaan viikon…