Pienen yhdistyksen taloudenpidon asianmukainen järjestäminen

Yhdistyslain 35 § 1 mom määrää mm. seuraavaa:

Hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen [­– –] varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

Mitä tämä tarkoittaa? En nyt kirjoita tästä tyhjentävästi, mutta mainitsen muutamia keskeisiä asioita.

Kun yhdistykselle tulee ostolasku (lasku, jossa yhdistykseltä vaaditaan rahaa tavaran tai palvelun vastineeksi), sille tulee tehdä seuraaavat toimenpiteet:

  1. lasku kirjataan maksamattomien ostolaskujen luetteloon
  2. lasku numerotarkastetaan: laskun sisältämät laskutoimitukset tarkistetaan niin, että mahdolliset olennaiset laskuvirheet huomataan
  3. lasku asiatarkastetaan: hän, joka on yhdistyksen puolesta hoitanut asiaa, tarkistaa, että lasku vastaa sitä, mikä on sovittu, ja (mikäli lasku ei ole ennakkolasku) että laskutettu palvelu tai tavara on toimitettu laskun mukaisesti
  4. lasku hyväksytään: hallitus kokouksessaan tai hallituksen valtuuttama esteetön henkilö tarkastaa, että laskussa on kyse yhdistyksen toiminnasta ja että se perustuu yhdistyksen kokouksen tai hallituksen tekemään päätökseen taikka on muuten yhdistyksen asioiden hoitamiseksi tarpeellinen
  5. hyväksytty lasku maksetaan ja lasku siirretään maksettujen ostolaskujen luetteloon

Maksamattomien ostolaskujen luettelon asemesta voi käyttää myös laskukansiota. Samoin maksettujen laskujen luettelona voi toimia kirjanpitoon viemistä odottavien tositteiden kansio. Myös kirjanpidon ostovelkatiliä voi käyttää maksamattomien ostolaskujen luettelona, jos kirjanpitoa pidetään jatkuvasti ajan tasalla. Olennaista on, että maksamattomat laskut voidaan aina helposti selvittää.

Myös yhdistyksen aktiivien kululaskut voi käsitellä ostolaskujen tapaan, tosin erillinen asiatarkastus ei ole välttämättä tarpeen.

Jos yhdistyksellä on pankkikortti, sillä tehdyille maksuille on hyvä tehdä seuraavat toimenpiteet:

  1. maksaja nitoo tai teippaa maksukuitin (A4-)paperille, johon hän kirjoittaa lyhyesti, mistä maksussa oli kyse ja miten se liittyy yhdistyksen toimintaan
  2. maksukuitti selvityksineen laitetaan kirjanpitoon viemistä odottavien tositteiden kansioon
  3. maksukuitti hyväksytään kuten lasku: hallitus kokouksessaan tai hallituksen valtuuttama esteetön henkilö tarkastaa, että maksussa on kyse yhdistyksen toiminnasta ja että se perustuu yhdistyksen kokouksen tai hallituksen tekemään päätökseen taikka on muuten yhdistyksen asioiden hoitamiseksi tarpeellinen

Laskun tarkastuksesta, laskun hyväksynnästä ja pankkikorttimaksun hyväksynnästä on hyvä tehdä päivätty merkintä laskuun tai maksukuitin yhteyteen. Merkinnästä tulee käydä ilmi, kuka hyväksynnän tai tarkastuksen teki.

Ostolaskun ja korttimaksun hyväksyjän tulee olla esteetön. Hän ja hänen lähipiirinsä ei saa olla maksun saaja eikä hänelle tai hänen lähipiirilleen saa tulla erityistä yksityistä etua maksusta. Lisäksi on syytä välttää vaarallisia työyhdistelmiä: ostolaskun tai korttimaksun maksaja ei saa (yksin) hyväksyä kyseistä laskua tai maksua, ja kirjanpitäjä ei myöskään hyväksy yksin mitään laskuja tai maksuja. Mitä isompi yhdistys on, sitä tarkempi tämän suhteen tulee olla. Isommissa yhdistyksissä myös laskunmaksu ja kirjanpito kannattaa pitää eri henkilöiden tehtävänä.

Tavanomainen järjestely on, että laskut ja korttimaksut hyväksyy yhdistyksen puheenjohtaja, ja tämän ollessa esteellinen tai estynyt, hallituksen varapuheenjohtaja. Kumpikaan ei kuitenkaan koskaan hyväksy itse maksamaansa korttimaksua. Tarvittaessa (esimerkiksi jos molemmat ovat esteellisiä) yksittäinen lasku tai maksu viedään hallituksen kokouksen hyväksyttäväksi. Laskunmaksusta puolestaan huolehtii tavanomaisesti taloudenhoitaja, joka ei koskaan hyväksy mitään laskuja yksin. Pienissä yhdistyksissä taloudenhoitaja huolehtii yleensä myös kirjanpidosta.

Yhdistyksen myyntilaskuista (laskut, joilla yhdistys vaatii joltakulta muulta maksua tavaran tai palvelun vastineeksi) sekä muista yhdistyksen laatimista laskuista tulee jättää jäljennös yhdistyksen tositeaineistoon. Kannattaa lisäksi pitää luetteloa laskuista, joista yhdistys ei ole vielä saanut maksua. Olennaista on, että maksamattomat laskut on aina helposti selvitettävissä. Kirjanpitoon kirjattaessa yhdistykselle rahaa vaativat laskut tulee kirjata varovaisesti: jos laskunmaksu on epävarmaa, sitä ei saa kirjata koko arvostaan saamiseksi; siksi myyntisaamisten tiliä ei ole hyvä pitää ainoana maksamattomien saamisten luettelona.

Käteiskassan hoidosta olen jo kirjoittanut erikseen.

Jos yhdistyksellä on säästöjä, niiden sijoittamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Jos rahoja makuuttaa pelkästään käyttötilillä tai kassassa, niiden reaaliarvo laskee inflaation mukana. Vähintään korkotiliä on syytä käyttää. Jos säästöjä ei ole tarkoitus käyttää moneen vuoteen, myös korko- ja osakemarkkinoille sijoittamista kannattaa harkita. Linjanveto kuuluu hallitukselle, joskin riskisijoittamisesta on syytä päättää ainakin yleisellä tasolla yhdistyksen kokouksessa. Jos sijoitettavana on huomattavia summia, ammattineuvonnan käyttöä on harkittava.

Toiminnantarkastajan kannattaa kiinnittää tarkastuksessaan huomiota siihen, miten nämä asiat on järjestetty, ja tarvittaessa ohjeistaa hallitusta korjaamaan puutteet. Yhdistyksen kokoukselle annettavassa tarkastuskertomuksessa ei asiaan tule puuttua, jos puute ei olennaisesti vaaranna taloudenhoidon luotettavuutta eikä puute ole aiheuttanut yhdistykselle vahinkoa.

Degrowth-pohdintaa

Töitähän pitää olla, koska muuten ei elä. Tai ainakin tämä on se perinteinen näkemys. Mutta tokihan tälle on vaihtoehto: puretaan ne rakenteet, jotka pakottavat täystyöllisyyteen. Tämä tarkoittaa leppoistamista.

Kirjoitin eräälle postituslistalle alla olevan degrowth-pohdintaviestin. Aluksi lienee kuitenkin mainita, että en tunne degrowth-kirjallisuutta juurikaan. Perustellut kommentit ovat tervetulleita :-)

I

Parhaan ymmärrykseni (joka kai suunnilleen vastaa kansantaloustieteen peruskurssin tasoa:-) mukaan talouskasvussa on kyse tästä:

Oletetaan aluksi yksinkertaisuuden vuoksi, että väestö pysyy samana. Kukaan ei kuole (eikä menetä työkykyään) eikä kukaan synny, eikä myöskään maahan- ja maastamuuttoa tapahdu.

Oletetaan aluksi myös, että jokainen työväestöön kuuluva on täystyöllistetty ja on sitä jatkossakin – työttömyyttä ei ole eikä tule.

Oletetaan vielä, että innovaatioita ei tapahdu. Työt tehdään jatkuvasti niin kuin ne on aina tehty.

Näiden yksinkertaistusten voimassa ollessa inflaatiokorjattu BKT olisi vakio – se ei kasva eikä vähene. Jokainen tekee sen, minkä aina ennenkin, joten tarjonta ei voi kasvaa. Koska oletuksen mukaan täystyöllisyys on pysyvää, täytyy kysynnän olla vähintään tarjonnan kokoinen.

Tarkastellaan nyt, miten näiden oletusten muuttaminen vaikuttaa tilanteeseen.

Sallitaan ensiksi väestönkasvu – mutta oletetaan, että huoltosuhde ei muutu (eli työllisten määrä suhteessa ei-työllisiin pysyy samana) ja että uudet työlliset vastaavat työkyvyltään ja -taidoiltaan vanhoja. Tällöin kysyntä kasvaa, koska väestön uudet jäsenet haluavat kuluttaa sen minkä muutkin.

Tarjonta kasvaa sen täyttämiseen ottamalla uudet väestön työkykyiset jäsenet töihin. Absoluuttinen inflaatiokorjattu BKT kasvaa, mutta BKT per capita pysyy samana.

Samoin väestön väheneminen (huoltosuhteen muuttumatta) johtaa absoluuttisen BKT:n vähenemiseen, mutta BKT per capita pysyy samana.

Viimeisenä pohditaan innovaation vaikutusta. Innovaatio tarkoittaa, että joku keksii tavan muuttaa työtapoja (joko uuden teknologian avulla tai muuten) siten, että sama asia pystytään tekemään pienemmällä ihmispanoksella. Jos pidämme voimassa täystyöllisyyden olettaman, tämä tarkoittaa, että ko. asian tekemisestä vapautuva ihmispanos saadaan siirrettyä johonkin toiseen tuottavaan työhön.

Reaalimaailmassa toki syntyy työttömyyttä. Se voi syntyä esimerkiksi siksi, että firma on tuottanut enemmän kuin kysyntä jaksaa vetää, jolloin varastot täyttyvät, ja firma lomauttaa tai irtisanoo väkeään varastojen tyhjentämisen ajaksi. (Tämän kaltaista koko talouden tasolla tapahtuvaa nettoaaltoilua sanotaan suhdannevaihteluksi.) Se voi myös syntyä siksi, että uusi innovaatio parantaa työtehoa ja kysyntä ei taaskaan riitä täyttämään tarjontaa täystyöllisyyden tasolle asti. Kummassakin tapauksessa BKT per capita laskee eli syntyy taantuma.

Taantuman oloissa (eli jos on työttömyyttä) talouskasvua syntyy, jos työttömille löydetään töitä, joko heidän vanhoilla aloillaan taikka jollain uudella alalla. Tällaisella talouskasvulla on luonnollinen raja: kun täystyöllisyys on saavutettu (ja jos kaikki muu pysyy samana), BKT per capita vakiintuu.

II

Talouskasvu syntyy siis oikeastaan lähinnä siitä, että työttömille keksitään töitä.

Tarve talouskasvulle syntyy taas kolmesta eri lähteestä:

  1. väestönkasvu
  2. suhdannevaihtelusta johtuva taantuma
  3. innovaatiot

Maailman tasolla väestönkasvu on iso ongelma, ja se on jotenkin ratkaistava. Suhdannetaantumat ovat normaalioloissa rahapolitiikan kontrolloitavissa ja siis periaatteessa estettävissä.

Innovaatio aiheuttaa talouskasvun tarvetta koska se aiheuttaa työttömyyttä (tai sen potentiaalia). Kun se, mitä kaikki ovat tähän mennessä tottuneet saamaan, saadaan aikaiseksi aiempaa helpommalla, pitää ihmisten haluta uutta (tai enemmän vanhaa) kulutettavaa, jotta nyt innovaation työttömäksi tekemät ihmiset saavat töitä.

Ja töitähän pitää olla, koska muuten ei elä. Tai ainakin tämä on se perinteinen näkemys.

III

Aloitin tämän kirjoittamisen arvellen päätyväni degrowth-idean lyttäämiseen, mutta alan oikeastaan ymmärtää sitä.

Talouskasvu syntyy siitä, että halutaan kuluttaa lisää. Talouskasvun tarve tulee siitä, että on innovaatioista johtuen ihmisiä, joille ei ole enää tarvetta vanhoissa töissä.

Mutta tokihan tälle on vaihtoehto: puretaan ne rakenteet, jotka pakottavat täystyöllisyyteen. Tämä tarkoittaa leppoistamista: tehdään lyhyempää työviikkoa, jolloin kaikilla on mahdollisuus samansuuruiseen työpanokseen ilman uusien tarpeiden keksimistä. Ja tässä oikeastaan perustulon kritiikin kärki muuttuu perustulon vahvuudeksi: perustulo kannustaa osittaiseen joutenoloon!

IV

Mutta en pidä degrowth-käsitteestä. Syy on sama, miksi en pidä feminismi-käsitteestä. Kummassakin nimi missaa idean keskeisen pointin.

Degrowth nimenä korostaa BKT:n palvontaa ihan samassa määrin kuin sen kritisoima kasvuideologiakin. Oikeasti kyse ei ole negatiivisen talouskasvun aiheuttamisesta vaan positiivisen talouskasvun tarpeen luovien rakenteiden rikkomisesta. Ei feminismikään pyri naisten ylivaltaan vaan niiden rakenteiden rikkomiseen, joiden johdosta naiset ovat edelleen jossain määrin sorrettu ihmisryhmä – John Lennonin sanoin:

Kasvusarja #1: Kauppa kannattaa

Nykyajan politiikan yksi keskeisimmistä kysymyksistä on talouskasvu. Yksi (perinteisestä poikkeava) poliittinen jako kulkee niiden välissä, jotka pitävät jatkuvaa talouskasvua mahdollisena ja välttämättömänä, sen niiden, jotka pitävät talouskasvua pohjimmiltaan itsetuhoisena. Molemmilla jaon puolilla käytetään paljon retoriikkaa, joka osoittaa, että puhuja ei oikeastaan ymmärrä, mitä talouskasvu tarkoittaa. Olen itsekin syyllistynyt samaan.

Kuten aiemmin aloittamassani rahasarjassa, pyrin tässä avaamaan taloustieteen peruskäsitteitä. Ensisijainen tarkoitus on avata asia itselleni, mutta olen ymmärtänyt että ainakin rahasarjasta on ollut muillekin hyötyä. Toivottavasti tästäkin.

Mikään kummankaan sarjan kertomista asioista ei ole minun itseni keksimä, ja mahdolliset virheet ovat omiani. Silti mainittakoon, että eniten minua on aiheen ymmärtämisessä auttaneet Osmo Soininvaaran ja N. Gregory Mankiwin kirjoitukset. Toki olen myös muita lukenut: mainittakoon erikseen Paul Krugman ja Euroopan keskuspankin julkaisut.


Marko löysi legendaarisen pasunisti T. Orven musiikista vuonna 1960 laaditun kokoelmalevyn isänsä jäämistöstä. Marko oli itse heavymies, eikä torvimusiikki oikein kolahtanut. Hän heitti levyn roskikseen.

Ilkka oli miljonääri. Yksi hänen harrastuksistaan oli 1930-luvun suomalainen puhallinmusiikki. Hän oli kauan etsinyt erityisesti T. Orven kuuluisaa kokoelmalevyä vuodelta 1960, mutta ei ollut sitä löytänyt. Paikallislehti teki Ilkan bisneksistä jutun, ja hänen valittelunsa T. Orven tuotannon harvinaisuudesta pääsi ohimennen lehteen asti.

Marko luki lehden ja muisti roskikseen heittämänsä LP-levyn. Hän kiitti Jumalaa siitä että ei ollut vielä roskista tyhjentänyt. Levy löytyi hyväkuntoisena, ja Marko otti yhteyttä Ilkkaan.

Levy vaihtoi omistajaa tuhannella eurolla.


Sanovat, että kauppa on se mikä kannattaa. Ainakin on niin, että vapaaehtoisesti hyötymistarkoituksessa tehty kauppa hyödyttää aina sekä ostajaa että myyjää.

T. Orven levy oli Markolle arvoton: hän oli valmis luopumaan siitä saamatta siitä mitään muuta vastiketta kuin sen, että hänelle jäisi vähemmän tavaraa järjestettäväksi ja säilytettäväksi. Markon kannatti myydä levy millä tahansa hinnalla, joka kattaa hänen ns. transaktiokulunsa, siis kaupan järjestämisestä aiheutuvat kulut (puhelinkulut, matkat tapaamaan Ilkkaa) sekä sen aiheuttama vaiva. Marko olisi hyvinkin tehnyt kaupan vaikka viidellä eurolla.

Ilkalle puolestaan T. Orven levy oli erittäin arvokas. Hän olisi hyvinkin saattanut maksaa siitä pyydettäessä jopa useita kymmeniä tuhansia euroja: hän oli kauan sitten asettanut harrastuksensa rajaksi kolmenkymmenen tuhannen euron kertakustannuksen.

Niin kauan, kuin sekä Ilkka että Marko olivat vapaita hylkäämään toisen tekemän tarjouksen, kauppaa ei tehty alle viiden euron eikä yli kolmenkymmenen tuhannen euron. Millä tahansa hinnalla näiden välistä sekä Ilkka että Marko hyötyvät kaupasta.

Eri asia sitten on onko hinta oikeudenmukainen. Moni saattaa ajatella, että Marko tuli hyväksikäytetyksi, kun sai niin pienen hinnan verrattuna siihen, mitä Ilkka olisi ollut valmis maksamaan. Tähän emme saa kuitenkaan, yksittäisen kaupan kohdalla, vastausta taloustieteestä: kyse on moraalista, ei siitä, miten talous toimii.


Kannattaa myös huomata, että (vapaan, hyötymistarkoituksessa tehdyn) kaupan kannattaminen pätee vain kaupan osapuolien suhteen. Joskus kauppa vaikuttaa ulkopuolisiinkin, siis heihin, jotka eivät ole kaupan osapuolia ja jotka eivät siten voi (jos kaupan vapautta ei rajoiteta) vaikuttaa kaupan syntyyn tai sen ehtoihin. Esimerkiksi rantaan sijoittuvan metsäalueen myyminen energiayhtiölle voimalaitostontiksi heikentää vastarannalla asuvan elämänlaatua (ja talon arvoa), mutta (jos kaupan vapautta ei rajoiteta) hänellä ei ole mitään keinoa vaikuttaa kaupan syntyyn. Tällaisia vaikutuksia kaupan ulkopuolisille tahoille kutsutaan sen ulkoisvaikutukseksi (engl. externality).

Kaupan ulkoisvaikutus voi olla positiivinen. Klassisia esimerkkejä ovat poliisi- ja maanpuolustuspalveluiden hankkiminen: molemmat yhdessä takaavat kaikille palvelualueen sisällä asuville ja toimiville – ei pelkästään ostajalle – yhteiskuntarauhan. Vastaava esimerkki on myös tieverkon rakentamisen tai ylläpidon ostaminen. Moderni esimerkki on musiikkitallenteen kauppa: jos tietyn artistin sisältäviä musiikkitallenteita ostetaan tarpeeksi, tulee artistin musiikkia lisää markkinoille, ja tästä hyötyvät kaikki, jotka kyseisen artistin musiikkia kuuntelevat (niin radion, television ja musiikkitallentiden kuin myös Internet-latausten kautta).

Ulkoisvaikutus voi olla negatiivinenkin. Maisemahaitta tuli jo mainittua. Nykyaikana erittäin merkittävä negatiivinen ulkoisvaikutus on kasvihuonekaasupäästöt.


Ulkoisvaikutus on yleisesti ottaen merkittävä esimerkki markkinahäiriöstä, ja sen korjaamisen katsotaan tavallisesti olevan julkisen vallan tehtävä. Vaan mikä olisi sopiva keino?

Jos negatiivinen ulkoisvaikutus kohdistuu rajattuun henkilöpiiriin, paras tapa on luoda heille lainsäädäntöteitse aineeton omistusoikeus, joka kytketään kyseiseen kauppaan. Esimerkiksi teoriassa voitaisiin ajatella, että jokaiselle asukkaalle annetaan osaomistusoikeus maisemaan, ja määrättäisiin, että tonttikaupan yhteydessä on samalla tehtävä asianmukainen maisemakauppa jokaisen sellaisen kanssa, jonka omistamaan maisemaan tonttikauppa vaikuttaa. Käytännössä tämä on usein liian hankala ratkaisu toteutettavaksi.

Vastaavasti positiivisen ulkoisvaikutuksen kohdistuessa rajattuun henkilöpiiriin voidaan yrittää lainsäädäntöteitse (tai muutoin) luoda heille velvollisuus osallistua kauppaan osaostajan ominaisuudessa. Tätä harrastetaan toisinaan silloin, kun rakennetaan jotain alueen vetovoimaisuutta parantavaa. Esimerkiksi Jyväskylän keskustan katujen talvilämmityksen kustannuksiin on käsittääkseni osallistunut kyseisten kadunpätkkien lähistöllä olevat kiinteistöt. Samoin voidaan ajatella, että uusi metroasema rakennetaan lähistön maanomistajien (osittaisella) kustannuksella. Myös ns. kasettimaksu on esimerkki tällaisesta ratkaisusta.

Tekijänoikeus on varsin erikoinen esimerkki ulkoisvaikutusten kompensoimisesta omistusoikeudella. Ensiksi tekijään kohdistuva negatiivinen ulkoisvaikutus poistetaan sillä, että tekijälle annetaan lain nojalla yksinoikeus määrätä teoksensa taloudellisesti merkityksellisestä käytöstä. Sama mekanismi kompensoi vastaavasti teoksesta nauttiviin ihmisiin kohdistuvaa positiivista ulkoisvaikutusta pakottamalla heidät toimimaan teoksen ostajina. Toisaalta sama mekanismi luo merkittävän (kompensoimatta jäävän) negatiivisen ulkoisvaikutuksen, joka kohdistuu kansalaisten toiminnanvapauteen esimerkiksi kopiointisuojausten kierron kriminalisoinnin sivuvaikutuksena.

Negatiivisten ulkoisvaikutusten estämiseen sopii myös kauppojen valikoiva kieltäminen. Tätä käytetään esimerkiksi ympäristö- ja maisemahaittojen kontrollointiin ympäristölupa- ja kaavoitusmenettelyssä.

Positiivisten ulkoisvaikutusten luomiseen sopii myös se, että julkinen valta käyttää verovaroja tällaisten kauppojen tekemiseen. Näin toimitaan esimerkiksi poliisi- ja maanpuolustuspalveluiden kanssa – toisaalta tähän vaikuttaa myös se, että näiden palveluiden tuottamisella yksityisesti on voimakas negatiivinen ulkoisvaikutus. Samoin useimmissa kehittyneissä maissa tätä keinoa käytetään kansanterveyden edistämiseen: julkinen valta ostaa merkittävän osan terveydenhuolto- ja sairaanhoitopalveluista.

Molempien keinojen ongelmana on niiden vaatima raskas hallinto sekä se, että ne ovat binäärisiä: joko kauppa kielletään tai ei, joko julkinen valta tekee ostoksen tai ei. Monesti hyödyllisempi on etsiä kevyempää hallintoa tarvitsevia ja hienosäätöön paremmin sopivia keinoja.

Jos kaupalla arvioidaan olevan positiivinen ulkoisvaikutus, julkinen valta voi subventoida sitä. Yksinkertaisin tapa on antaa myyjälle tai ostajalle kaupasta johtuva verovähennysoikeus, mutta julkinen valta voi myös antaa suoraa rahallista tukea (esim. opintotuki).

Jos kaupalla arvioidaan olevan negatiivinen ulkoisvaikutus, julkinen valta voi sakottaa sitä. Yksinkertainen tapa on määrätä tällaiselle kaupalle vero. Näin toimitaan esimerkiksi polttoaineverotuksessa. Toinen yksinkertainen tapa on huutokaupata rajallinen määrä lupia, kuten päästökaupassa tehdään. Lupahuutokauppa on erittäin hyvä tapa silloin, jos voidaan määritellä jokin hyväksyttävä taso tälle ulkoisvaikutukselle – tämä taso määrittää lupien kokonaismäärän.


Jos ulkoisvaikutukset korjataan tehokkaasti, ilman pakkoa hyötymistarkoituksessa tehty kauppa kannattaa.

Aina.

Myöhemmissä osissa palataan mahdollisesti kysymykseen siitä, mikä on oikea kauppahinta.

Hajatus yliopistolaista

Kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) lausui eilisessä yliopistolain ensimmäisessä käsittelyssä varsin mielenkiintoisen pointin:

Ajatellaanpa sillä tavalla, että tämä muutos olisi toteutettu viitisen vuotta sitten ja oltaisiin tässä tilanteessa, missä nyt ollaan, ja vertailukohtana käytetään Yhdysvaltain tilannetta todellisuudessa juuri täsmälleen tänä päivänä. Vuoden aikana Yhdysvalloissa yliopistojen rahoitustaustapääomasta on sulanut pois 30-40 prosenttia, huomattava osa täydellisesti, pysyvästi, koska sitä pääomaa ei enää ole olemassakaan.

Ensimmäinen ajatukseni on, että uudistus todella tekee yliopistojen varainhoidosta erittäin vastuullista. Toinen ajatukseni on, että nyt ajoitus tuntuu onnistuneen varsin hyvin, kun yliopistot pääsevät sijoitusmarkkinoille niiden vielä ollessa suhteellisen matalalla. Tosin ehtii tässä vielä ennen vuodenvaihdetta sattua ja tapahtua.