Tag Archives: puoluekokous

Poliittisen ohjelman käsittelystä

Olin juuri nostanut punaisen ei-ääntä tarkoittavan lapun ilmaan ja aloin katsella ympärilleni, kuten tapanani oli. Melkein takanani istui eräs toinen kokousedustaja, joka vielä mietti ääntään. Olin hänen kanssaan edellisenä iltana väitellyt kovasti juuri nyt äänestettävänä olevasta asiasta, ja tiesin hänen kantansa. Sanoin: “Kuule, punainen on feminismi, vihreä on tasa-arvo.” Ja niin nousi vihreä ääni. Äänestyksen jälkeen eräs edustaja vielä luuli asian olevan auki, ja jouduinkin sanomaan: “Sori, se meni jo.”

Vihreiden puoluekokous hyväksyi viime viikonloppuna puolueen poliittisen ohjelman seuraavalle eduskuntavaalikaudelle. Vastaava ohjelma hyväksytään joka neljäs vuosi ennen eduskuntavaaleja; samankaltainen prosessi käydään läpi seuraavan kerran kahden vuoden päästä, kun neljä vuotta kerrallaan voimassa oleva periaateohjelma uudistetaan. Perinteisesti prosessi on alkanut ensimmäisenä kokouspäivänä lauantaina, jolloin jätetään tuhottomasti muutosesityksiä pohjaesitykseen ja pidetään tuntikausia puheita (joita kuunnellaan toisella korvalla). Esitykset perataan ohjelmatyöryhmässä, joka kokoontuu lauantai-iltana ja usein työskentelee pitkälle aamuyöhön. Suurin osa toisesta kokouspäivästä, sunnuntaista, meneekin sitten ohjelman lopulliseen hyväksyntään. Tällä kertaa kokeiltiin kolmepäiväistä kokousta, jolloin esitykset jätettiin perjantaina ja työryhmä työskenteli koko lauantain.

Sunnuntaiaamuna puoluekokouksessa.
Sunnuntaiaamuna puoluekokouksessa. Kuvassa lähimmän pöydän ääressä oikealta vasemmalle Riitta Lätti, Antti-Juhani Kaijanaho ja Ville Korhonen, sekä meidän takanamme Marja Kupari ja selin Irene Hallamäki Kuva: Virpi Kauko

Sunnuntain käsittely on koko jutun avain. Aiemmin työryhmän työstämä uusi pohjaesitys tuli julki sunnuntai-aamuna; tällä kertaa se julkaistiin jo myöhään lauantai-iltana. Kumpikaan vaihtoehto ei anna kokousedustajille juurikaan aikaa kunnolla tutustua niihin kymmeniin sivuihin, joihin ne lukemattomat muutosesitykset on kirjattu. Oma strategiani onkin ollut jättää työryhmän hylkäämät esitykset huomiotta, ja keskityn tutustumaan vain hyväksyttyihin ja niihin, jotka työryhmä tuo isoon saliin äänestettäväksi. Lisäksi edustajat yleensä kokoontuvat sunnuntai-aamuna keskustelemaan pienissä ryhmissä esityksistä; omassa keskisuomalaisten edustajien ryhmässä kerkesimme tunnin kokoontumisen aikana keskustella lyhyesti kaikista keskisuomalaisten tekemistä esityksistä.

Itse käsittely isossa salissa etenee sunnuntaina seuraavasti. Työryhmän kokoama taulukko muutosesityksistä käydään sivu kerrallaan läpi. Työryhmän päätösesitys, jos sellainen on, on pohjaesitys; osaan muutosesityksistä työryhmä ei ole kirjannut päätöesitystä vaan asia tuodaan isoon saliin suoraan äänestykseen. Kuka tahansa äänivaltainen kokousedustaja voi jonkin sivun tullessa käsittelyyn vaatia lisäksi tietyn esityksen äänestyttämistä. Muutoin vain työjärjestyspuheenvuorot sallitaan; esitysten sisällöstä ei sallita keskustelua, eikä uusia esityksiä oteta vastaan. Ne työryhmän esitykset, joista ei äänestetä, hyväksytään sellaisenaan.

Kokouksen puheenjohtajan tehtävä on tässä erittäin vaikea. Hänen tulee ensinnäkin tunnistaa, mitkä äänestykseen tulevista esityksistä ovat toisistaan riippumattomia ja mitkä niistä pitää käsitellä yhtenä asiana. Yhdessä käsiteltävistä asioista hänen pitää laatia selkeä ja toimiva äänestysjärjestys. Pääsääntöisesti on käytetty yksityiskohtaista parlamentaarista äänestysjärjestystä, jossa ensin laitetaan vastakkain kaksi pohjasta eniten eroavaa esitystä, ja sen jälkeen voittaja laitetaan vastakkain seuraavaksi eniten pohjasta eroavaa esitystä vastaan, kunnes enää yksi esitys on jäljellä. Myös muita äänestysjärjestyksiä voidaan käyttää, kunhan lopulta voittajalla on enemmistön tuki.

Tässä kokouksen puheenjohtajisto teki useita huonoja ratkaisuja. Alun anekdootin feminismi versus tasa-arvo -äänestys oli niistä vakavin, mutta muitakin on. Asiassa nostettiin todella monta eri muotoiluesitystä äänestykseen; osassa puolueen sanottiin olevan tasa-arvon kannalla ja osasssa puhuttiin feminismistä. Kysymys feminismin mainitsemisesta oli yksi kokouksen avainkysymyksistä keskustelussa, ja se on puhuttanut puoluekokouksia aiemminkin. Puheenjohtajisto asetti esitykset yksityiskohtaisen parlamentaarisen järjestyksen mukaiseen äänestysjärjestykseen: koska feminismi oli pohjapaperissa mukana, pohjasta eniten poikkesivat kaikki tasa-arvoa käsittelevät esitykset, ja feminismimuotoilujen välillä päästiin äänestämään vasta, kun kaikki tasa-arvoesitykset olivat hävinneet. Tämä johti siihen, että ratkaiseva äänestys feminismi vastaan tasa-arvo käytiin keskellä pitkää äänestyssarjaa. Kun puheenjohtaja julisti äänestykset vain kertomalla, kenen tekemästä esityksestä oli kyse, moni edustaja ei varmastikaan tajunnut, että juuri nyt on se ratkaiseva äänestys. Parempi ratkaisu olisi ollut käyttää ryhmittäistä äänestystä, jossa ensiksi valitaan feminismin ja tasa-arvon väliltä ja sen jälkeen aletaan äänestää voittaneen kannan tarkasta muotoilusta. Myös sekin olisi riittänyt, jos puheenjohtaja olisi huomauttanut äänestyksen ratkaisevasta luonteesta.

Tämä on kuitenkin jälkiviisautta! En tiedä, olisinko itse siellä kokoussalin edessä toiminut paremmin. Sen tiedän, että en ainakaan tajunnut tätä ongelmaa itse ajoissa nostaakseni sitä esille työjärjestyspuheenvuorossa. Perussyy ongelmalle on, että kokouksessa on aivan liian vähän aikaa käsitellä kokouksessa esille nostettuja muutosesityksiä. Kiire vaikuttaa sekä puheenjohtajan päätöksiin että kokousedustajien tilannetietoisuuteen. Kiire johtaa myös siihen, ettei todellista keskustelua sallita kokouksessa esille tulleista esityksistä.

En tiedä tähän muuta ratkaisua kuin esitysten määrän pienentäminen (jonka myös Virpi Kauko mainitsee). Se onnistuu parhaiten lyhentämällä pohjapaperia. Seuraava ohjelma on toivottavasti enintään kymmenensivuinen (nyt pohjaesitys oli 26-sivuinen!).

On myös syytä pohtia, olisiko mahdollista aikaistaa äänestyspyyntöjä siten, ettei puheenjohtaja joudu laatimaan äänestysjärjestystä kovan paineen alaisena salin edessä ja kokousedustaja yrittämään ymmärtää sen merkitystä muutamassa kymmenessä sekunnissa. En kuitenkaan itse näe, kuinka tämä voitaisiin käytännössä toteuttaa järkevästi.

Puheeni puoluekokouksessa 7.6.2014

Puhe kahden puheenjohtajan mallista

Arvoisat puheenjohtajat, hyvät kanssavihreät ja muut kuulijat:

Itse olen ollut aika skeptinen tämän asian suhteen pitkään, osittain sen takia, että tämä tuntuu suomalaisessa yhdistyskäytännössä hyvin oudolta järjestelmältä, mutta nyt kun luin tämän esityksen, olen hämmentynyt: tämä on aivan briljantti esitys, aivan loistava esitys! Ja siksi haluaisin kannattaa sitä täällä.

Mä näen muutamia ongelmia. Ehkä niistä isoin on semmoinen, joka tulee mulle mieleen tuolta historian siiviltä. Yhdysvaltain presidenttihän valittiin aikoinaan sillä tavalla, että parhaiten ääniä saanut valittiin presidentiksi ja hän joka sai toiseksi parhaiten ääniä valittiin varapresidentiksi. No, voitte kuvitella, mitä siitä syntyy: siellä on kaksi vihamiestä, joiden pitäisi pystyä toimimaan yhdessä. Ja se ei kovin kauaa kestänyt se niitten vaalijärjestelmä. Tää järjestelmä, jota nyt esitetään, on aika lailla samanlainen ja siinä on potentiaalisesti sama ongelma. Mitä jos meille kävisi vaikka niin, että tämä pro-ydinvoimaporukka saisi valittua toisen puheenjohtajan ja anti-ydinvoimaporukka toisen puheenjohtajan? Mitä sitten?

Joten luultavasti tulen äänestämään vastaan ­– mutta kiitän, tämä on aivan loistava esitys.

(Videon aikaindeksi 1:49:49)

Puhe poliittisessa keskustelussa

Arvoisat puheenjohtajat, hyvät kanssa-ajattelijat ja hyvät muut kuulijat:

Ajattelin jakaa teille yhden ajatuksen, joka minulle tuossa aamulla heräsi muun muassa eilisten keskustelujen johdosta. Meillähän on nyt käsittelyssä, kuten Oras meille kertoi, sukupuolineutraali avioliittolaki, ja joku muistaakseni mainitsi täällä lukumääräneutraalin avioliittolain. Ja rupesin miettimään sitä, että mikä loppujen lopuksi on valtion intressi kontrolloida ihmisten perhesuhteita… ja en hirvittävästi keksinyt mitään. Ja sen takia pohdin, että onko meillä oikeastaan tarvetta avioliittolaille.

Meillä on aika paljon lakeja, joissa on sellainen rakenne, että asetetaan perusvaatimukset, mitkä on pakko täyttää. Esimerkiksi, ei hakata ihmisiä parisuhteessa, ainakaan jos siihen ei ole erityistä lupaa. Sitten on runsaasti erilaisia säännöksiä, joita sovelletaan silloin, kun ei muuta ole sovittu. Mutta muuten, tehkööt mitä lystäävät. Mitä se meitä koskee?

Se olisi minusta liberaalia. Kiitoksia.

(Videon aikaindeksi 6:21:14)

Puheessa jäi (koska se ei ollut käsikirjoitettu, puhuin ranskalaisten viivojen varassa) sanomatta valmistelemani pointti, että avioliittolain asemesta voisi säätää lain perhesuhteista, joka noudattaa puheessa kuvaamaani rakennetta: vähimmäisvaatimukset, joista ei voi poiketa, ja sitten perussäännöt, joista voi poiketa sopimuksella. Mielessäni mallina oli yhdistyslaki, joskin tietenkin yksityiskohdat olisivat aivan toisenlaiset.

Puoluekokous, osa 2: Puhe puolueen sääntöuudistuksesta 22.5.2010

Arvoisat puheenjohtajat, hyvät vihreiden jäsenet —

Tässä sääntöuudistuksessa on erittäin paljon hyvää. Erityisen kannatettavaa on puoluekokouksen koon rajaaminen neljäänsataan – tai kuten saattaa käydä, vähän päälle. Puoluekokouksen esityksessä on kuitenkin kaksi valuvikaa, jotka on syytä korjata.

Minusta on kummallista, että puoluekokousedustajia jaettaessa valtakunnallisia yhdistyksiä kohdellaan kuin ne kuuluisivat samaan liittoon. Esityksen mukaan, jos minä sattuisin kuulumaan Jyväskylän vihreisiin, Tieteen ja teknologian vihreisiin – siis Viitteeseen – sekä Vihreisiin vaivaisiin, saisi Jyväskylä minusta puolet, ja toinen puolikas jaettaisiin kahden muun yhdistyksen kesken.

Tässä ei ole mitään järkeä. Esitän, että kutakin valtakunnallista yhdistystä käsitellään omana liittonaan. Tällöin Jyväskylä, Viite ja Vaivaiset saavat kukin minusta kolmanneksen.

Tosin – koko ihmisen palastelu on kummallista toimintaa, vaikka se vaikuttaisikin vain puoluekokousedustukseen. Ymmärrän, että sille on hyvät perusteet liittojen ja piirien sisällä, mutta muutoin siihen ei ole mitään tarvetta.

Jokaisella puolueen jäsenellä tulee mielestäni olla oikeus kuulua paikalliseen perusyhdistykseen sekä niihin valtakunnallisiin teemayhdistyksiin, jotka muodostavat hänen poliittisen viiteryhmänsä. Ei ole mitään syytä asettaa tälle muita rajoitteita kuin jäsenmaksu.

Esitän, että ihmisen palastelu liittojen ja piirien kesken poistetaan.

Puoluekokous, osa 1: Puhe poliittisen ohjelman yleiskeskustelussa 22.5.2010

Arvoisat puheenjohtajat, vihreät ystävät ja muut läsnäolijat —

Sille ei kai voi mitään, että tällainen laaja poliittinen ohjelma on kuin tilkkutäkki: otettu yksi hyvä sieltä, toinen hyvä täältä ja kolmas hyvä muualta. Jokaisella puolueen jäsenellä on varmasti oma lauseensa, ehkä parikin, jonka hän haluaa tähän paperiin lisättävän. Siksi sitä pitää lukea armeliain silmin. Se ei mitenkään voi olla niin jämäkkä kuin yhden ihmisen kädenjälki. Silti ohjelma on mielestäni varsin onnistunut.

Tosin on minullakin ne kaksi lausetta, jotka haluaisin lisätä. Esittelen niistä toisen.

Se koskee ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Se on tietenkin erinomainen idea. Vaarana on kuitenkin, että hyvän tekemisen nimissä ja hyvien kokemuksien innostamana ryhdytään sääntelemään ihmisten elintapoja myös tavoilla, jotka eivät toimi.

Siksi olen jättänyt esityksen, jonka mukaan ihmisten elintapoihin koskevan ennaltaehkäisevän toiminnan tulee perustua vahvaan tieteelliseen näyttöön.