(Tämä puheen käsikirjoitus ei vastaa aivan sanatarkasti ääneen puhuttua puhetta.)

Arvoisat puheenjohtajat, puoluetoverit, hyvä yleisö!

Viime syksynä saimme seurata jännitysnäytelmää, kun työehtosopimusneuvottelut huipentuivat dramaattiseen ja ennennäkemättömään työtaisteluun.

Kun yhteiskunnan keskeisiä tehtäviä hoitava ammattikunta arvioi lakkoaseen riittämättömäksi ja irtisanoutui siihen liittyvistä velvoitteista, valtiojohto vihreää eduskuntaryhmää myöten katsoi tarpeelliseksi puuttua tähän erillislailla.

Kirjoitin tuolloin blogissani, että olin lain kannalla. Mielipiteeni ei ole muuttunut.

Tuo tapahtuma osoitti kuitenkin, että Suomen valtion kriisivalmiudessa on vakava puute. Erillislaki oli huono ratkaisu, vaikka se olikin ainoa mahdollinen ratkaisu.

Lain eduskuntakäsittelyä jouduttiin kiirehtimään, valtiosäännön asiantuntijat joutuivat kommentoimaan lonkalta. Niin oli pakko tehdä. Niin ei saisi käydä uudestaan.

Tuollaisten tilanteiden varalle on nyt laadittava etukäteen suunnitelma.

Mikäli vastaava laki katsotaan tarpeelliseksi, se pitää säätää kaikessa rauhassa, vakaasti harkiten, ja panna kassakaappiin kuten muutkin kriisilait.

Lain tulee olla yleinen ja yhtäläinen. Erillislait ovat perseestä.