Tag Archives: kriisivalmius

Socialized vaccination – a narrative

Such was the scene I arrived at on Wednesday last week at the municipal health center at Kyllö, Jyväskylä, Finland. A queue extended a hundred meters beyond the door. It was not hard to guess what it was about, as it had been announced that the pandemic influenza A/H1N1 vaccine would be administered there to people in specific risk groups from 10 am to 3:30 pm.

I should explain here the Finnish health care setup. There are three parallel systems – a comprehensive public health care system maintained by the municipalities to standards set by the state, a network of private for-profit health care providers, and a national foundation dedicated to university student health care. Employers are required by law to provide a minimal level of health care to their employees, and most of them also provide, free of charge to the employees, access to near-comprehensive general-practice-level care; most employers buy this service from the for-profit providers. The public system suffers from resource starvation at the general-practice level but provides excellent care in the central hospitals that handle the difficult cases.

Anyway, the H1N1 vaccine is only available through the public system and through the foundation – free of charge if you qualify for the vaccine, and no amount of money buys it for you in this country if you don’t. Thus, I and many others, normally cared by the employee services, found ourselves queuing up at a public health care institute. And clearly, the public health care system was overwhelmed on that first day.

When I entered the queue, its tail was a traffic hazard. Fortunately, the queue moved faster than new people arrived thereafter, and the hazard ended. The queue moved surprisingly fast – it took me one hour to advance the 100 meters to the door. Even so, this was a failure in the system – there is no good reason to have people with underlying illnesses (and we all had them, to qualify for the vaccine) stand around in freezing cold weather for an hour!

Once, a nurse came and asked us if any of us was 63 years old or older. Apparently no-one was, since no-one was asked to leave (they will be vaccinated later). Later, another nurse asked everyone in the queue outside to show their KELA cards – KELA is the national health insurance system, and its card carries information about extra coverage one qualifies for due to underlying illnesses.

Eventually, I reached the door. Two guards stopped anyone who tried to enter directly, sidestepping the queue, and let in only those who had legitimate business other than vaccination. The main hall was full of people, and I quickly realized that the queue took a full circle inside the hall to reach the multiplexing point. It took me another hour to slowly advance my way though the hall. At the multiplexing point, I was asked to wait a bit, and then I was assigned a vaccination room and a waiting number.

Some twenty minutes later I was called in. The vaccination room I was assigned to was a nurse’s office. Two nurses were there, one who would administer the vaccine, and another at the computer, to keep a record. I gave them my KELA card, and shed my coat and my outer shirt, and bared my left shoulder. I was quickly given the pandemic vaccine; there was no question I was qualified for it, not with my obesity being obvious.

Then they asked what my diagnosis was. “Prmarily I’m here because of my obesity,” I said. “But I also have paroxysmal atrial fibrillation.”

“That’s not what your KELA card says,” accused the nurse at the computer.

“The diagnosis is so new,” I countered. “There has been no time to do the paperwork for KELA.” (And indeed, I later learned, it would come up in my next checkup in the spring.)

They stared at each other.

“I can show you my prescriptions,” I said, making no move for them.

Stares.

I stared back.

“Do you want the seasonal vaccine or not?” asked the nurse with the injectors.

I lauged briefly. “I might as well.” It had, honestly, never crossed my mind that I might qualify.

She injected me on my right shoulder. “You should stay in out there for ten minutes.”

I picked up my clothes and found the cafeteria with coffee and pastry.

Then the real fun started. Next day, I woke with horrible upper back pain. The thermometer showed mild fever; but since i didn’t have any respiratory symptoms, I decided to go to work. In the evening, turning in bed was excruciatingly painful. It took days for the pain to subside.

I left the building three hours after I arrived at the end of the queue. What? You think that’s excessive? So do I and many others; queuing feels so Soviet Union! But honestly, while it did take time, it worked. I am vaccinated; are you?

Maxwellin hopeavasara

Beatlesin klassikkolaulussa opiskelijamies tappaa ensin tyttöystävänsä, sitten opettajansa ja lopuksi murhaoikeudenkäyntinsä tuomarin. Clang clang Maxwell’s silver hammer made sure that she was dead. Jostain syystä tämä laulu on soinut päässäni (ja kuulokkeissani) nyt viime aikoina.


Abduran, Hendersonin ja Kiddin video Beatlesin laululle Maxwell’s Silver Hammer. Varoitus: Video sisältää tyyliteltyä väkivaltaa.

Suunnilleen ensimmäinen ajatukseni, kun kuulin eilisestä ampumavälikohtauksesta Kauhajoella, oli että toivottavasti ampuja saadaan kiinni hengissä. No, niinhän ei tälläkään kerralla käynyt, Saarta kuten Auvistakaan ei saada siten vastaamaan teostaan oikeudessa. Voin olla täysin väärässä, mutta uskon, että oikeudenkäynti ja elinkautinen vankeustuomio useista murhista olisi tehokkaampi pelote kuin onnistuneet itsemurhat.

Ihmettelen, kuten moni muukin, miksi Saaren asetta ei otettu pois sen jälkeen, kun poliisi oli tutkinut hänen videoitaan ja nettikirjoitteluaan ennen ammuskelua. En kuitenkaan halua asiasta päättänyttä poliisia syyttää, ennen kuin kaikki tosiseikasto on saatu selville. Minusta on oikein, että poliisin toiminta tässä asiassa tutkitaan.

Tässä vaiheessa on täysin mahdotonta sanoa, mikä sai Saaren tekemään sen, minkä hän teki taikka miten se olisi voitu kulloinkin tiedossa olleiden seikkojen valossa estää. Olisiko Saaren teko jäänyt tekemättä, jos hänen oppilaitoksessaan ja armeijassa olisi ollut toimivampi syrjäytymistä ehkäisevä tukijärjestelmä? Näihin kysymyksiin saanemme aikanaan vastauksen, mutta nyt on liian aikaista tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Nuorten syrjäytymisen estoon tarvitaan lisää resursseja, mutta tämä tapaus ei sitä tarvetta miksikään muuta.

Yhdestä asiasta olen aika varma: tämä ei jää viimeiseksi tällaiseksi murhenäytelmäksi Suomessa. Auvisen ja Saaren kaltaiset nuoret näkevät, että tässä on loistokas tapa poistua tästä maailmasta vieden mukanaan iso kunniavartiosto omia uhreja. En usko, että kaikkia tulevia yrittäjiä kyetään estämään, vaikka tietenkin jokainen yritys ja suunnitelma, joka voidaan estää, pitää estää. Joku tulee kuitenkin yrityksessään onnistumaan, ja mielestäni on erittäin tärkeää, että hänet saadaan kiinni elävänä.

Se on iso haaste.

Puhe vihreiden puoluekokouksessa 17.5.2008

(Tämä puheen käsikirjoitus ei vastaa aivan sanatarkasti ääneen puhuttua puhetta.)

Arvoisat puheenjohtajat, puoluetoverit, hyvä yleisö!

Viime syksynä saimme seurata jännitysnäytelmää, kun työehtosopimusneuvottelut huipentuivat dramaattiseen ja ennennäkemättömään työtaisteluun.

Kun yhteiskunnan keskeisiä tehtäviä hoitava ammattikunta arvioi lakkoaseen riittämättömäksi ja irtisanoutui siihen liittyvistä velvoitteista, valtiojohto vihreää eduskuntaryhmää myöten katsoi tarpeelliseksi puuttua tähän erillislailla.

Kirjoitin tuolloin blogissani, että olin lain kannalla. Mielipiteeni ei ole muuttunut.

Tuo tapahtuma osoitti kuitenkin, että Suomen valtion kriisivalmiudessa on vakava puute. Erillislaki oli huono ratkaisu, vaikka se olikin ainoa mahdollinen ratkaisu.

Lain eduskuntakäsittelyä jouduttiin kiirehtimään, valtiosäännön asiantuntijat joutuivat kommentoimaan lonkalta. Niin oli pakko tehdä. Niin ei saisi käydä uudestaan.

Tuollaisten tilanteiden varalle on nyt laadittava etukäteen suunnitelma.

Mikäli vastaava laki katsotaan tarpeelliseksi, se pitää säätää kaikessa rauhassa, vakaasti harkiten, ja panna kassakaappiin kuten muutkin kriisilait.

Lain tulee olla yleinen ja yhtäläinen. Erillislait ovat perseestä.

Työrauha!

Tehy ja kuntatyönantajat ovat sopineet riitansa. Tehyläiset saavat reilut palkankorotukset pitkän, nelivuotisen sopimuksen aikana.

Näinhän sen pitikin mennä, ja tämänsuuntaista tulosta olen odottanut jo useamman viikon. Selvää nyt pitäisi olla kaikille, ettei Tehy-laki ainakaan estänyt sovintoa eikä se myöskään vienyt Tehyn vaatimuksilta hampaita.

Nyt on aika ottaa opiksi ja säätää kaikessa rauhassa ja tarkasti harkiten yleinen laki, joka asettaa suojelutyöpelisäännöt myös joukkoirtisanomisina toteutettaville työtaistelutoimenpiteille. Erillislain tarpeeseen ei enää koskaan pidä tällaisessa tilanteessa joutua.