Tag Archives: kolmekymppisenä kortti

Tämähän menee nopeasti

Tänään aamulla lähdettiin metsästämään liikennevaloja sekä ainakin yhtä stop-merkkiä. Opettaja oli sama kuin eilenkin, ja itse olin myös hieman eilistä virkeämpi. Ajoreittinä oli Kilpisenkatu – Hannikaisenkatu – Cygnaeuksenkatu – Yliopistonkatu – Väinönkatu – Nisulankatu – Keskikatu – Voionmaankatu – Pitkäkatu – Keskikatu – Nisulankatu – Sepänkatu – Volmarinkatu – Eeronkatu – Rajakatu – Lohikoskentie – Vapaaherrantie – Ailakinkatu – K-Raudan parkkipaikka – Tourulantie – Vapaudenkatu – Hannikaisenkatu – Väinönkatu – Vapaudenkatu – Asemakatu – Hannikaisenkatu – Kilpisenkatu.

Aivan alussa auto rupesi kolisemaan, ja pysäköimme Yliopistonkadulle ääntä tutkimaan. Ääni kuitenkin hävisi itsestään. Rajakadun päätösristeyksessä Maalaiskunnan kunnantalon vieressä sain ensimmäistä kertaa kokea minkälaista on ajaa autokouluauton vetämässä jonossa. Ihmettelin kovasti, miksi edessäni oli maasturi pysähtynyt vihreisiin liikennevaloihin ilman näkyvää estettä, mutta kun maasturi kääntyi Puistokadulle, näin edessäni ajavan autokouluauton. Opettajan kanssa totesimme, että hidas lähtö on tässä hommassa hyvin tavallista. Lopuksi löysimme stop-merkin K-Raudan parkkipaikan poistumistieltä.

Tuntipalautteessa opettaja hahmotteli tulevia ajotuntejani. Perjantaina pitäisi ajaa yksisuuntaisilla kaduilla, ja sen jälkeen voisin lähteä maantieajoon. Maantietunnin jälkeen olisin hänen mielestään valmis ajamaan ajoharjoitteluradalle Lievestuoreelle ja hän kehoittikin minua tekemään varauksen. Varasinkin sitten tavallisen ajotunnin ensi maanantaille klo 10. Radalle joudun toinen päivä tammikuuta, ja pääsen sinne yksikseni (opettajan kanssa toki).

Iltapäivällä teoriatuntia piti sama opettaja, jonka kanssa ajoin toisen ajotuntini ja joka piti viikko sitten tiistain teoriatunnin. Aiheena oli vaikeat olosuhteet eli liukas keli ja pimeällä ajaminen. Katselimme monia videoita ja juttelimme erityisesti talviolosuhteista ja luisutilanteista. Lopussa opettaja teki meille kertauskokeen, jossa parhaiten menestynyt saisi leffalipun. Noh, meitä yhden virheen ihmisiä oli kaksi, minä ja yksi nuori poika, joten tilanne ratkaistiin sillä, että poika arvasi matkan Jyväskylästä Hämeenlinnaan pituuden paremmin. Ei se menetetty leffalippu minua kamalasti ärsytä (argh!).

Seuraava ajotunti on siis perjantaina aamulla ja seuraava teoriatunti (koska en luottamustehtävän hoidon vuoksi pääse torstain luennolle) vasta 7.1. Viimeinen teoria minulla on näillä näkymin 20.1. ja kun näitä ajotuntejakin tuntuu kertyvän nopeaan tahtiin, kuljettajantutkintoa suorittamaan pääsen varmaankin tammikuun loppupuolella.

Ympyrää kiertämässä

Tänään aamulla kello 8 istun autokoulun taukotilassa juomassa kahvia, kun minulle aiemmin tuntematon opettaja huutaa nimeni. Tilanne on hieman yllättävä, sillä luulin varanneeni tunnin minua torstaiaamuna opettaneelle opettajalle, mutta väliäkö sillä – tätä opettajaa on Niobe kehunut, ja olisihan minulla ollut joka tapauksessa huomenna hänen tuntinsa. Vain pikkuinen ongelma – en saanut yöllä ajoissa unta, joten yöunta minulla oli vain neljä tuntia takana.

Ajelimme liikenneympyröitä (tai kiertoliittymiä, miten vain) metsästäen reittiä Kilpisenkatu – Hannikaisenkatu – Vapaudenkatu – Tourulantie – Vapaaherrantie – Merasin – Vasarakatu – Palanderinkatu – Varikontie – Suluntie – Laukaantie – Lohikoskentie – Ukonniementie – Seppäläntie – Vasarakatu – Merasin – Vapaaherrantie – Tourulantie – Vapaudenkatu – Kalevankatu – Yliopistonkatu – Kilpisenkatu – Kauppakatu – Seminaarinkatu – Minna Canthin katu – Hannikaisenkatu – Kilpisenkatu. Sammuttelin moottoria tällä kertaa hieman harvemmin, mutta Lohikoskentien ja Seppäläntien risteyksen valoihin sammutin kahdesti (ja takanani ollut auto ampaisi heti ensimmäisessä turvallisessa paikassa ohi). Loppumatkalla harjoittelimme vähän hankalia kaistavalintojakin.

Väsymys näkyi selvästi siinä, että olin hieman ärtyisä ja sisäänpäinkääntynyt – kaikki liikenevä huomio keskittyi liikenteeseen ja ajamiseen, joten otin aika huonosti vastaan muuta kuin suoraan kyseiseen liikennetilanteeseen liittyvää ohjeistusta (opettaja yritti opettaa minulle keinoja, joilla tunnistan auton oikean reunan etäisyyden kaistan reunasta, mutta ei riittänyt puhti minun aivoilllani sen oppimiseen). Käsittääkseni ajo meni kuitenkin aika hyvin, ja tunnin loppuarviokin viittaisi siihen suuntaan. Eihän sitä väsyneenä pitäisi ajaa, mutta nyt ainakin tiedän, miten väsymys minuun vaikuttaa (ja parempi se on oppia nyt kun vieressä istuu jarrullinen opettaja:).

Iltapäivällä oli teoriatunti, jota piti sama opettaja kuin keskiviikkona. Tällä kertaa opettaja oli ilmeisesti terveempi sillä tunti oli ihan oikea oppitunti eikä lukukerho. Suurin osa ajasta meni ajon suunnittelusta keskustelemiseen – saimme tuntitehtävänä suunnitella reitti Jyväskylästä maailman suurimmalle puukirkolle. Lopputunnista puhuttiin tilannenopeudesta. Nuoret naureskelivat, kun kuskin paikalla istuneen törmäystestinuken pää lensi videolla puuhun tömänneen auton takapenkkien yli, mutta minua kuvotti.

Huomenna kello 9 taas ajetaan. Menen kohta nukkumaan, jotta olen aamulla virkeä.

Varmaan kivaa odottaa kouluauton takana risteykseen pääsyä

Tänään aamulla vuorossa oli toinen käsittelyharjoitus. Opettaja ajoi Alvar Aallon kadulla olevalle entisen bussipysäkin levikkeelle Kramsunkadun risteyksen jälkeen, minkä jälkeen vaihdoin kuljettajan puolelle. Odotin varmaan pari minuuttia lähtövalmiina keräämässä rohkeutta, mutta lopulta pääsin liikkeelle (taisin sentään sammuttaa koneen kerran). Mattilanpellon ja Kukkumäen pikkukaduilla pyöriskeltiin, tehtiin pari peruutusharjoitusta ja mäkilähtöä. Ajoin viittäkin kymppiä ja kolmosvaihteella! Lopulta sain ajaa ihan itse Alvar Aallon kadulta rautateiden ali ja Rantaväylän yli Agoran parkkipaikalle. Totta kai sammutin mootttorin yrittäessäni lähteä valoista Rantaväylän yli, ja CP-vamma hidasti uudelleenkäynnistystä sen verran, että valo oli vaihtumassa taas punaiseksi, kun olin jälleen valmis lähtöön. Käsittelyharjoitusvaihe merkittiin opintokirjaan suoritetuksi.

Iltapäivällä opettaja toi kouluauton Agoran parkkipaikalle. Sain ajaa koko tunnin itse. Agoralta siirryttiin taas Mattilanpellon ja Kukkumäen pikkukaduille. Tällä kertaa pääpaino oli risteysajolla, mutta teimme myös useita parkkiin peruutuksia ja mäkilähtöjä. Lopuksi pääsin ajamaan Alvar Aallon kadulta Hannikaisenkadulle (missä risteyksessä sammutin moottorin useaan kertaan ennen kuin päästiin liikkeelle – mahtoi takana ollutta jonoa suututtaa!). Hannikaisenkadulla ajoin jonossa Kilpisenkadun risteykseen asti. Kilpisenkadulta ajoin koulun parkkipaikalle, ja sain itsenäisesti parkkeerata auton.

Sammuttelen autoa lähdössä ihan liian helposti. Peruuttaessa saatan kytkimellä lisätä vauhtia kun pitää hiljentää (onneksi oma jarrujalka on nopea!). Nopeusrajoitusmerkkejä en meinaa huomata. Muute homma tuntuu sujuvan ihan mukavasti.

Nyt onkin hyvä pitää useamman päivän tauko – olin aivan poikki kun kotiin pääsin ja adrenaliinikrapula oli melkoinen. Seuraavaksi autokoulu jatkuu maanantai-aamuna taajama-ajon merkeissä (mukaan tulevat myös liikenneympyrät).

Auton ratissa

Opettaja ajaa auton rauhalliselle parkkipaikalle, näyttää mallia tehtävistä harjoituksista ja osoittaa hallintalaitteet. Sitten pääsen rattiin. Säädän istuimet ja peilit ohjeen mukaan, käynnistän auton.

Painan kaasua vain vähän. Auto murjaisee ja kierroslukumittari nousee pari tuhatta. Kokeilen pari kertaa saada neuvotun “peruskaasun”, mutta eihän siitä mitään tule. Kokeillaan sitten liikkeellelähtöä ilman kaasua. Kyllä koulun Audi pelkällä kytkimelläkin lähtee tasaisella.

Pysäytän auton loivaan mäkeen parkkipaikan reunalla. Jarru pohjassa, kytkin tuntumaan, jarru pois, auto sammuu. Mitä nyt? Ok, nostin samalla kytkintä. Auts. Noh, toisella yrittämällä onnistui.

Ajettiin sitten parkkirivien lomitse kunnes löydettiin parkkipaikkaa. Pari kertaa tehtiin ruutuun peruutus, ja kummallakaan kerralla en uskaltanut kääntää ajoissa. Matkaa viereiseen autoon jäi siten ainakin yksi autonmitta.

Sit mentiin kadulle. Ajettiin ykkös- ja kakkosvaihteella reitillä Hippoksenraitti – Keskikatu – Pitkäkatu – Nuuskakuja – Ahdinkatu – Hippoksenraitti. Ahdinkadulle sain pysäköidä hetkeksi. Lähdössä pelästyin kaasua ja sammutin moottorin. Parkkipaikalla ajettiin vielä pari mäkilähtöä ja lopuksi ajettiin keula eteen parkkiin.

Kehuja sain ajoon valmistautumisesta, “heinäntekojärjestä”, ohjauksesta ja jarrun käytöstä. Kytkintä saan vielä harjoitella, ja peruutus vaatii työtä.

Ajotunnin jälkeen teoriatunti, jossa flunssainen ope pisti meidät etsimään kirjasta vastauksia kysymyksiin. Aiheena luennolla oli auton kunto ja sen ekologinen käyttö sekä ajokoulutuksen välivaihe. Tälle opettajalle ekologinen selvästi tarkoitti samaa kuin taloudellinen, eikä hän vaivannut pieniä päitämme sellaisilla pikku jutuilla kuten hiilidioksidipäästöt.

Haukuin oppikirjan eilen. Jatkanpa: kirja ei opeta, miten vilkkua käytetään liikenneympyrässä, vaan se oletetaan itsestään selvästi tunnetuksi.

Huomenna kaksi ajotuntia, ei teoriaa.

Kolmekymppisenä kortti: päivä 2

Ahkeran työpäivän (joka kyllä enimmäkseen taittui muualla kuin työhuoneella) päätteeksi kävin ostamassa passikuvat (liikkeestä – vaikka onkin kalliimpi niin eipähän tule sutta) ja sitten jätin koululle ajokorttilupahakemuksen. Kun aikaa teorialuentoon oli vielä puolisen tuntia, hörppäsin koulun taukotilassa kahvit ja lueskelin Moottori-lehteä. Erinomaisen asenteelliselta lehdeltä vaikutti, vaikka kyllä Tuulilasin tuntuisi voittavan.

Teoriatunnilla käytiin läpi perusasioita – kaistat, tasa-arvoinen risteys, liikennemerkit nopeasti – ja katsottiin videolta kuinka autolla lähdetään liikkeelle. Onhan se tietty – kuten luennoija itsekin sanoi – vähän hassua luokkahuoneessa opetella kytkimen käyttöä.

Eilen illalla muuten luin autokoulun oppikirjan läpi. Minulla on siitä muutamakin paha sana sanottavana. Nimittäin kirja olettaa tunnetuksi asioita, jotka minusta autokoulun pitäisi opettaa. Ihmettelen myös, miksi liikennesääntöjä ei kirjassa ole esitetty kattavasti (olisi edes liitteenä niin kuin esimerkiksi kirjanpitolaki on kirjanpidon oppikirjoissa).

Varasin hieman ajontunteja. Huomenna olisi yksi, torstaina kaksi ja maanantaina ja tiistaina kumpanakin yksi.

Teorian kuvasarjoissa teen jatkuvasti virheitä, mutta aika vähän kerralla. Kai sitä oppii. Kivaa on huomata, että kuvia on Jyväskylästäkin, mutta kuvia tuntuu olevan turhan vähän – jo muutamalla toistokerralla alkaa tulla samoja kuvia vastaan. Ei varmasti tee hyvää oppimiselle että alkaa tunnistaa että jaa tämä kuva oli KYLLÄ :)

Huomenna lisää teoriaa ja päästään rattiin.

Autokoulu alkaa

Luokassa kaksi nuorta tyttöä, yksi nuori poika ja minä, plus opettaja. Käytiin läpi koulun käytännöt ja kortin saamisen kuviot. Kovasti opettaja painotti että olemme maksavia asiakkaita ja siksi saamme vaatia hyvää palvelua.

Tein kotiin päästyäni koulun tunnuksilla harjoitusversion teoriakokeesta netissä. Ei yhtään virhettä sanallisissa, ja kuvissa neljä – läpi olisi mennyt. Yksi virhe oli turha (liian hätäinen vastaus), yksi osoitti havainnoinnin puutteen (en huomannut suojatietä), yksi oli tulkintavirhe (katselin että auto olisi ollut ruudussa väärin) ja yksi osoitti, että en sentään kaikkia liikennemerkkejä osaa.

Tammikuun lopulla viimeiset teoriatunnit, ellen ala sumplimaan. Keskiviikkona saa jo mennä ajotunnille.

Kolmekymppisenä kortti

Huomenna alkaa sitten autokoulu.

* * *

Kävin keskiviikkona lääkärin vastaanotolla. Keskustelin yksityisvastaanottoa Suomen Terveystalolla pitäneen terveyskeskuslääkärin kanssa CP-vammastani, kuinka se vaikuttaa oikean käteni ja oikean jalkani toimintaan. Keskustelimme myös flimmerikohtauksistani. Kun käsiä ja jalkoja pystyi liikuttelemaan kunnolla, kävely luonnistuu, pakkoliikkeitä ei ole eikä myöskään tajuttomuuskohtauksia, ei näistä estettä löytynyt. Kun näkökin oli kunnossa, lääkäri kirjoitti minulle todistuksen ajokorttilupaa varten: ajokorttiluvan terveysvaatimukset täyttyvät ja (ryhmä 1) silmälaseja/piilolaseja käytettävä ajaessa.

Yleensä tuo todistus kaiketi haetaan autokoululla vastaanottoa pitävältä lääkäriltä, ellei satu olemaan niin nuori, että saa sen kouluterveydenhuollosta. Toisaalta esimerkiksi diabeetikkojen tulisi hakea se omalta hoitavalta lääkäriltään, joka tuntee potilaansa hoitotilanteen parhaiten. En ole diabeetikko, mutta lähinnä flimmerien takia arvioin, että olisi hyvä, että tutkivalla lääkärillä olisi pääsy potilastietoihini, joita työterveyshuoltoon on kertynyt, ja siksi menin työterveyshuoltoni hoitavan yrityksen yksityisvastaanotolle. Toisaalta en myöskään halunnut tuhlata yhtään enempää rahojani kuin on pakko, jos lääkäri olisi jostakin löytänyt ajokieltoperusteen, joten menin lääkäriin ihan ensimmäiseksi.

Alun perin harkitsin autokoulukseni Koljanderia, joka näytti nettisivujen perusteella kiinnostavalta ja josta kuulin kehuja äidiltäni, joka ajoi siellä korttinsa kauan sitten. Kun tuttavani Niobe kuuli, että harkitsen ajokorttia, hän alkoi kehua minulle Autokoulu Moottoria, jossa hän oli itse juuri ajanut korttinsa. Ajattelin, että tuoreempi suositus painaa enemmän, ja niinpä ilmoittauduin (lääkärintodistuksen ja rahoituksen järjestyttyä) Moottorin maanantaina 8.12. alkavalle kurssille.

* * *

Pikkupoikana olin erinomaisen kiinnostunut kaikesta teknologiasta, erityisesti autoista ja elektroniikasta (teini-iässä tuo elektroniikka muuttui tietotekniikaksi). Luin kirjastosta löytämiäni autotekniikan ja tieliiketeen oppikirjoja, opettelin viisivuotiaana uudet, vuonna 1982 voimaan tulleet liikennesäännöt isälle tulleesta valistusvihkosta. Jos olisin ollut varakkaasta suvusta, olisin varmaankin lähtenyt ainakin kokeilemaan kartingia (minulle se jäi lähinnä haaveeksi), vaikka siinä toiminnassa CP-vammani olisi varmaankin tullut pian esteeksi. Kouluikään päästyäni olin niin autofriikki, että koulukavereilta tuli kommenttia. “Sä et sitten edes autokoulua tarvitse.”

Kun sitten ajokortti-ikä alkoi lähestyä, kymmenen vuotta myöhemmin, olin Oras Tynkkysen vaikutuspiiriin lapsesta asti kuuluneena toiminut ympäristöliikkeessä jo muutaman vuoden. Asuin silloin myös Kyttälässä Tampereen ydinkeskustassa, ja kaikki tarpeellinen oli kävelymatkan (tai enintään melkein kuistin vierestä lähtevän junamatkan) päässä. Ajatus siitä, että auto olisi hyödyllinen tai edes tarpeellinen kapistus, tuntui kovin kummalliselta. Lapsuuden ajan autofriikkiys oli edelleen takaraivossa, mutta suhtauduin siihen kuin kuiville päässyt alkoholisti. Kun muut luokkatoverit ryhtyivät järjestämään autokoulukimppaa, kieltäydyin kunniasta. Kieltäytymistä helpotti se tieto, että autokoulu on kallis ja rahaa ei silloinkaan perheessä ollut paljoa.

Opiskeluaikanakaan en autoa tarvinnut. Asuin ensin kävelymatkan päässä opiskelupaikaltani ja myöhemmin melkein kuistilta lähtevän bussireitin päässä. Äitiä tapaamaan pääsin helposti junalla. Ainoa käytännön autotarve oli reissu isän luokse Äänekoskelle, ja isä hövelisti kuskasi – ja kyllähän Äänekoskellekin bussilla pääsee (sitä tuli kokeiltua pari kertaa).

Viime vuosina tilanne on alkanut muuttua. Aktivoiduin politiikkaan, ja aina välillä pitää päästä hankalien julkisten yhteyksien päässä oleviin kokouksiin. Kokousmatkat järjestyvät kyllä kimppakyyteinä tai viimeistään taksilla (onneksi en ole joutunut sitä kokeilemaan sen yhden kerran jälkeen!), mutta pidemmän päälle muiden kyydissä kulkeminen alkaa olla noloa. Lisäksi näinä verkottuneina aikoina tuttavia ja ystäviä löytää mitä ihmellisimmiltä paikkakunnilta, ja joihinkin on erittäin hankalaa kulkea julkisilla välineillä. On vieläkin nolompaa tulla haetuksi satojen kilometrien päästä sen autolla, jota tapaamaan on menossa (oikeastaan – tästähän noissa isänkin kyydeissä on usein kyse, matka vain lasketaan kymmenissä kilometreissä).

Viimeinen pisara oli Keski-Suomen Vihreät ry:n syyskokous Multialla muutama viikko sitten, johon menin Jyväskylän Vihreät ry:n äänivaltaisena edustajana. Sain kyydin yhdistystoveriltani molempiin suuntiin, ja kyyti oli kiva. Näissä vihreiden kokouksissa nolous kimppakyytien käyttämisestä on vähäisempää, koska autoutta vihreiden piirissä katsellaan hieman kieroon (tosin välillä tuntuu, että olen ainoa aktiivisesti Jyväskylän vihreissä toimiva autoton henkilö! – varmaankaan asia ei ole aivan näin hurjasti, mutta kovin pahasti pielessä se ei ole). Oleellista tuossa reissussa oli kuitenkin se, että paluumatkalla oli melkoisen voimakas lumimyrsky. Multialta Petäjävedelle mittari näytti enimmäkseen kaupunkivauhtia, ja Petäjävedeltä Jyväskylään ajettiin sellaista kuutta–seitsemääkymppiä. Tuolla reissulla tajusin, että en voi apukuskin paikalta koskaan oppia ymmärtämään, mitä autolla ajaminen tarkoittaa.

* * *

Se, että olen hankkimassa kortin, tarkoittaa minun elämäntilanteessani myös auton hankkimista. Sellaisen ihmisen, joka ei käytä korttiaan erityisesti sen alkuvaiheessa, ei korttia tule lainkaan hankkia, sillä autokoulu ja kuljettajantutkinto valmentavat itsenäiseen harjoitteluun, eikä sitä sovi laiminlyödä, jos ajotaidon aikoo hankkia. Koska en elä jo valmiiksi autollisessa perheessä, on minun hankittava vähintäänkin itsenäistä ajoharjoittelua varten auto. (Vuokra-auto ei tule kyseeseen, koska vuokraajat edellyttävät – ihan oikein – ajokokemusta.)

Tavoitteeni auton hankinnassa on löytää tarpeisiini riittävä, pieni ja vähäpäästöinen uusi tai melkein uusi henkilöauto, jolla kuitenkin pienien tavaramäärien kuljettaminenkin onnistuu, ja käyttää sitä sitten käyttöikänsä loppuun, sikäli kuin autotarpeeni eivät muutu (esimerkiksi perheolojen muutoksen johdosta). Harjoitteluajan jälkeen pyrin välttämään auton käyttämistä muuten kuin silloin, kuin se on välttämätöntä matkan taikka ajotaidon ylläpitämisen kannalta. Käsitykseni mukaan tämä on kokonaistaloudellisesti ja ympäristönkin kannalta paras vaihtoehto (jos auto ylipäätään pitää hankkia). Mikäli tällaista autoa ei ole kortin saamisen aikoihin nopeasti saatavilla (uusien autojen toimitusajat ovat kuulemma järkyttävän pitkiä), otan lyhyeksi aikaa halvan “harjoitteluauton”.

Vihreälle auton hankkiminen ei ole koskaan ongelmaton päätös, sillä liikenteen ympäristövaikutukset ovat huomattavat. Vielä hankalammaksi sen tekee se tosiasia, ettei ole olemassa mitään objektiivista mittaria, jolla omia tarpeita voisi arvioida suhteessa niiden tyydyttämisen hintaan ympäristölle. Tässä tilanteessa minun on turha enempää puolustella valintaani – osa sen joka tapauksessa tuomitsee ja osa ihmettelee miksi en ole tätä jo aiemmin tehnyt. Sen sanon, että kannatan kaikkia sellaisia poliittia toimenpiteitä, joilla autoilun kulurakenne saadaan vastaamaan siitä aiheutuvaa todellista haittaa, ja uskon, että autoilun kokonaiskustannustaso niiden seurauksena nousee.

* * *

Nioben tavoin aion pitää blogia autokoulutaipaleestani, tosin omani olkoon julkinen kuten kaikki muukin bloggaukseni.