Tag Archives: demokratia

Ukraina ja Suomi

All my Ukrainian coworkers, friends, aquaintances, all Ukrainian strangers, my thoughts are with you. You live in interesting times now. I truly hope that all will be well in the end (at least as well as is possible, given all that has already happend).

Ei ole mitään epäselvää: Venäjä on toiminut väärin. Kysymys on, miten se vaikuttaa Suomeen?

Akuutin kriisin aikana, siis juuri nyt, Suomen linja on valtiojohdon ­– tasavallan presidentin ja valtioneuvoston – käsissä. Heillä on myös paras tieto siitä, mitä oikeasti tapahtuu, sillä heillä on käytössään salaiset tiedustelutiedot, ovat ne kuinka tarkkoja tai summittaisia, sekä tieto muiden valtioiden johdon linjauksista. Heillä on varmasti paremmat tiedot kuin meillä muilla, jotka olemme tiedotusvälineiden (mukaanlukien sosiaalinen media) varassa. Tämän kriisin ratkaisemiseksi tapahtuu varmasti paljon enemmän, kuin lehdistä saamme lukea. Annetaan heille työrauha.

Silti voimme pohtia, mitä tapahtuu, kun akuutti kriisi on päättynyt. Näin suomalaisen kannalta pelottavinta viime viikon tapahtumissa on miettiä, kuinka samankaltaisia Ukraina ja Suomi ovat. Molemmat ovat entisiä Venäjän alusmaita. Molemmilla on yhteinen raja Venäjän kanssa. Jos Venäjä on valmis käymään disinformaatiokampanjaa ja provokaatiokampanjaa Ukrainaa vastaan, miksi se ei tekisi sitä Suomea vastaan?

On yksi keskeinen ero. Ukrainan julkinen hallinto on läpeensä korruptoitunut, valtiontalous on kuralla, demokraattiset käytänteet eivät ole siellä vakiintuneita, ja valtio on ollut sisäpoliittisessa sekasorrossa jo kuukausia. Niissä oloissa Venäjän on ollut helppo tehdä myyräntyötään. Suomen olot ovat toistaiseksi onneksi todella kaukana tästä.

Yhteistä mailla on myös se, että kummallakin on vähemmistön asuttama autonominen alue, johon on liittynyt sotilaallisia paineita. Suomen tapauksessa kyseessä on onneksi ruotsinkielinen Ahvenanmaa maan länsirajalla, toisin kuin Ukrainan venäjänkelinen Krim itärajalla.

Strategisesti tärkeintä Suomelle Ukrainan kohtalon välttämiseksi on huolehtia valtion toimintakyvystä, pitää kaikkien kansanosien (myös vähemmistöjen ja enemmistön) keskinäiset välit sopuisina sekä pitää välit Venäjään kunnossa, silloinkin kun Venäjä tekee pahaa muualla.

Toinen strateginen kysymys on Suomen sotilaallinen puolustuskyky. Olen aiemmin kannattanut asevelvollisuudesta luopumista ja puolueettomuuden säilyttämistä. Näiden kantojeni taustalla on ollut käsitys siitä, että Venäjä käyttäytyy tulevaisuudessakin siten, kuin modernin 2000-luvun valtion tulee käyttäytyä. Viime viikon tapahtumat osoittavat, että tuo premissi ei ole pätevä. Siksi näissä oloissa on mielestäni ensisijaisesti pyrittävä korjaamaan asevelvollisuuden sukupuolisyrjivä rakenne (eli säätää asevelvollisuus koskemaan kaikkia sopivanikäisiä kansalaisia sukupuolesta riippumatta), joskin pidän asevelvollisuudesta luopumista muista syistä toivottavana ratkaisuna, mikäli se on turvallisuuspoliittisesti realistista. Myös tulee vakavasti harkita EU:n sotilaallisen ulottuvuuden kehittämistä aidoksi puolustusliitoksi, johon sisältyy “hyökkäys yhtä kohtaan on hyökkäys kaikkia kohtaan” -periaate. Yksin ei kannata seistä ilkeän naapurin vieressä.

Puolustusliittokeskustelussa isossa roolissa on perinteisesti ollut huoli, että eiväthän suomalaiset joukot vain käytä sotilaallista voimaa maamme rajojen ulkopuolella. Viimeksi vastaava keskustelu käytiin Iceland Air Meet -harjoituksiin liittyen. Itseäni hieman huolettaa puolustusvoimien toimintakyky tositilanteessa pitkän rauhanjakson jälkeen. Ihanko oikeasti sen tulikasteen tulee tapahtua vasta, kun Suomi on all in? On mielestäni perusteltua, että vapaaehtoisista koostuvat yksiköt voisivat osallistua perusteltuihin voimankäyttöoperaatioihin maailmalla, jolloin operaatioiden kulloisenkin päätarkoituksen saavuttamisen lisäksi kehitetään Suomen puolustusvoimien valmiutta.

Nämä päätökset ovat kuitenkin asioita, joihin ei pidä ryhtyä kiireellä. Hoidetaan Ukraina takaisin kuiville, ja mietitään tarkemmin sitten.

Vihreillä kesäpäivillä


Mustialan päärakennus. Kuvat: Antti-Juhani Kaijanaho

Kun olin neljä vuotta sitten ensimmästä kertaa ehdolla missään yleisissä vaaleissa, kävin puolueeni kesäpäivillä kouluttautumassa ehdokkaaksi. Nyt, uusien vaalien koittaessa, kävin kokeilemassa josko sama taika on kesäpäivillä edelleen voimassa


Huttula-rakennuksessa syötiin ruokaa. Itse myös majoituin talon piippuhyllylle kolmanteen kerrokseen.

Kesäpäivät pidettiin tällä kertaa Tammelan Mustialassa, joka on pitkäikäinen maatalousalan oppilaitos, nykyisin Hämeen ammattikorkeakoulun maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman toimipaikka. Se on hieno paikka, kuten kuvista näkyy, mutta sen ikä näkyi: kun kesäpäiville osallistunut nuori äiti huomasi majapaikkansa olevan hissittömän Huttulan kolmannessa kerroksessa, lastenrattaat kääntyi nopeasti takaisin kohti päärakennusta huoneenvaihtoa varten. Seuraavana päivänä eräs toinen osallistuja valitteli pahaksi äitynyttä allergista nuhaa ja homevaurioista majoituspaikkaa.


Mustialan Lato.

Kesäpäivät avattiin Ladossa. Ensiksi puheenjohtaja Tarja Cronberg esitelmöi kunnallisvaaliteemoista ja sitten oikeusministeri Tuija Brax kertoili mielenkiintoisia muun muassa vaalirahoituslainsäädännön uudistuksista. Itseäni hieman harmitti Braxin voimakas sähköistä äänestystä ja jopa nettiäänestystä puolustanut vastaus yleisökysymykseen. Puolueen “Effi-siipi” lähestyy asiaa kuulemma “ongelmalähtöisesti”. Sen ei toisaalta pitäisi yllättää ketään: kun joku pitää valittua linjaa huonona, hänen viestintänsä väistämättä keskittyy linjan huonojen puolien ja ongelmien esiin tuomiseen. Pitkälti samasta ilmiöstä on kyse, kun Vihreät saavat (syyttä) ei-puolueen leiman vastustaessaan niin ydinvoimaa, hiilivoimaa kuin öljykattiloitakin. Totta kai meillä on kaikissa näissä asioissa myös rakentavia ajatuksia, mutta niitä ei pääse esittämään kun pitää ensin tyrmätä huono valtavirta-ajattelu!


Mustialan Vanhassa Konttorissa istui kiertokoulutuksen ryhmä 8.

Lauantaina avauspuheiden ja lounaan jälkeen sekä sunnuntaina aamupalan ja lounaan välissä jakauduimme kahdeksaan eri ryhmään, ja kumpanakin päivänä neljä eri luentoaihetta käytiin läpi kaikissa ryhmissä niin, että kouluttajat kiersivät ryhmästä toiseen. Oma ryhmäni, ryhmä 8, istui Vanhan Konttorin neuvotteluhuoneessa, jossa ilma huononi kohtuullisen nopeasti. Talossa ilmeisesti ei ollut toimivaa tuuletusjärjestelmää. Lauantaina käsiteltiin politiikan asiakysymyksiä: ilmastonmuutosta, palveluja, yhdevertaisuutta ja avoimuutta. Sunnuntaina pohdittiin kampanjointia. Kiertokoulutukset olivat asiasisällöltään hieman köykäsiä, mutta sen vastapainona saimme istua yhteensä kuusi tuntia pienellä porukalla yhdessä: siinä sai mukavasti tutustua muihin vihreisiin aktiiveihin ympäri Suomea.

Lauantaina alkuillasta näyttelijä Simo Routarinne piti puolentoista tunnin interaktiivisen luennon statusviestinnästä. Minusta siinä oli koko kesäpäivien tärkein osa. Routarinteen luento ja improvisaatioharjoitukset nimittäin kiinnittivät tietoisen huomioni kehonkielen sellaisiin osiin, joita olen tähän mennessä käyttänyt vain vaistomaisesti. Tajusin muunmuassa miksi minä hyvin harvoin istun tai seison oikein selkä suorana (se on tapa kompensoida fyysistä kokoani). Tajusin myös, mikä ero on kehon kielessäni kun pidän luentoa yliopistossa tai johdan puhetta yhdistyksen kokouksessa verrattuna esimerkiksi siihen kun istun itse luennolla tai kokouksessa rivijäsenenä. Ero on nimittäin erittäin suuri.

Routarinne pelasti kesäpäivät ja herätti henkiin neljän vuoden aikaisen taian, jota osa sunnuntain kampanjointia koskevista luennoista vahvisti. Sen voitte, hyvät blogini lukijat, huomata hyvin konkreettisesti: vaihdoin blogini ulkoasun “vaaliteemaan”. Ryhdyn myös tässä seuraavien viikkojen aikana tuomaan tänne vaaliaiheista materiaalia sekä lisää politiikkaa.

Olkoon tämä nyt pienimuotoinen kampanjani avaus. (Kampanjaani tukemisesta voitte lukea tuosta vasemmasta sivupalkista. Pienikin tuki auttaa!)

Vaalirahoituksesta

On hyvä, että vaalirahoituksesta keskustellaan. Mm. Osmo Soininvaara kirjoittelee asiasta fiksuja.

Mielestäni yleisten vaalien ehdokkaille pitäisi säätää vaalikampanjaa koskeva kirjanpitovelvollisuus, johon sovellettaisiin kirjanpitolakia ja kirjanpitoa koskevia rikossäännöksiä soveltuvin osin. Jokaisen ehdokkaan (ei vain läpi menneen!) tulisi laatia kampanjan päätyttyä tilinpäätös, jossa tavanomaisten tilinpäätöstietojen lisäksi lueteltaisiin kaikki ne lahjoitukset, jotka lain mukaan tulee julkistaa. Tilinpäätös olisi julkinen asiakirja, johon kenellä tahansa olisi oikeus tutustua, ja lisäksi läpimenneiden (myös varasijalle päässeiden) tulisi se toimittaa vaaliviranomaisille samaan tapaan kuin nykyisin annetaan vaalirahoitusilmoitus. Lisäksi poliisilla olisi oikeus teetättää tilintarkastus silloin, kun on syytä epäillä vaalikampanjan talouteen liittyvää rikosta, jonka selvittämiseksi tilintarkastus on tarpeen.