Hajatus yliopistolaista

Kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) lausui eilisessä yliopistolain ensimmäisessä käsittelyssä varsin mielenkiintoisen pointin:

Ajatellaanpa sillä tavalla, että tämä muutos olisi toteutettu viitisen vuotta sitten ja oltaisiin tässä tilanteessa, missä nyt ollaan, ja vertailukohtana käytetään Yhdysvaltain tilannetta todellisuudessa juuri täsmälleen tänä päivänä. Vuoden aikana Yhdysvalloissa yliopistojen rahoitustaustapääomasta on sulanut pois 30-40 prosenttia, huomattava osa täydellisesti, pysyvästi, koska sitä pääomaa ei enää ole olemassakaan.

Ensimmäinen ajatukseni on, että uudistus todella tekee yliopistojen varainhoidosta erittäin vastuullista. Toinen ajatukseni on, että nyt ajoitus tuntuu onnistuneen varsin hyvin, kun yliopistot pääsevät sijoitusmarkkinoille niiden vielä ollessa suhteellisen matalalla. Tosin ehtii tässä vielä ennen vuodenvaihdetta sattua ja tapahtua.

Perustuslakivaliokunnan lausunto uudesta yliopistolaista

PeVL 11/2009 vp

Kohokohtia:

  • Hallituksen kokoonpanoa koskeva ehdotus on perustuslain vastainen. “Yliopiston itsehallinnon takaamiseksi yliopistokollegiolla on oltava mahdollisuus valita yliopistoyhteisön sisäisistä ryhmistä jäsenten enemmistö yliopiston hallitukseen.”
  • Professorin pätevyysvaatimukset on lisättävä lakiin. “Ehdotettua säännöstä on ainakin professoreiden osalta asianmukaista täsmentää luonnehdinnoin siitä, millaista kelpoisuutta heiltä edellytetään”

Hallituksen kokoonpanon perustuslailliseen ongelmaan kiinnitin minäkin lausunnossani huomiota.

Uskonnosta

Markus kysyi:

Harkitsen äänestäväni sinua kunnallisvaaleissa, sitä ennen haluan kuitenkin tietää sinun uskonnollisen vakaumuksesi/näkemyksesi, enkä löytänyt sitä sivuilta (itse olen entinen uskovainen, nykyinen skeptikko/agnostikko)

Tämähän ei periaatteessa ole kovin yksinkertainen kysymys, mutta vastaan silti heti, sillä suurin osa asian monimutkaisuudesta ei ole poliittisesti relevanttia.

Käytännössä (politiikassa) minut voi laskea ateistiksi. Tarkoitan sitä, että toimin poliittisesti ikään kuin mitään jumalallista (sen paremmin kristillistä Jumalaa kuin muutakaan) ei ole, enkä kelpuuta minkään uskonnon opetuksia auktoriteetiksi. Minusta uskonto ei saa saa vaikuttaa poliittisiin päätöksiin enempää kuin mikä tahansa muukaan massaliike.

Minä pidän kuitenkin uskonnonvapautta tärkeänä demokraattisen yhteisön perusarvona, ja hyväksyn uskonnollisen toiminnan niin kauan kuin se ei riko osallistujien ihmisoikeuksia eikä häiritse ulkopuolisia.

Minä en kuulu, enkä ole koskaan kuulunut – muodollisesti – mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Minut on kyllä kastettu ja konfirmoitu vuonna 1992 Kristiyhteisössä, ja osallistuin 90-luvun alussa muutaman vuoden Kristiyhteisön uskonnolliseen toimintaan.

Henkilökohtaisesti olen enemmän agnostikko kuin ateisti: en – yksityisesti – kiellä Jumalan olemassaolon mahdollisuutta, vaan pidän sitä asiana, josta ei voi olla tietoa, ja jos ei ole tietoa, pitää valita, mihin uskoo vai jättääkö kysymyksen auki. Olen taipuvainen – yksityisesti – uskomaan (tai ainakin pitämään hyvin mahdollisena) jonkinlaisen hengellisen maailman olemassaoloon, mutta olen myös taipuvainen uskomaan siihen, että sen olemassaolo on materiaaliselle maailmalle lähinnä yhdentekevää (tästä syystä olen “käytännössä ateisti”).

Tässä lyhyesti. Onko tarkentavia kysymyksiä?

Ehdokasesittely

Olen 30-vuotias (marraskuussa 31 v.) luennoija, harrastajapoliitikko, nörtti ja asioista kiinnostuja. Työskentelen yliopistolla ohjelmistotekniikan assistenttina ja valmistelen lisensiaatintyötäni syksyn kuluessa. Harrastuksiini kuuluvat politiikan lisäksi viihdetieteiskirjallisuuden ja fantasian lukeminen, asioihin paneutuminen, kirjoittaminen, tietokoneilu ja kuntokävely.

Arvoiltani olen edistyksellinen humanisti, valistunut globalisti ja varovainen teknologiaoptimisti. Olen humanisti siinä mielessä, että katson maailmaa ihmislajin edun näkökulmasta. Olen siinä edistyksellinen siksi, että ymmärrän ihmiskunnan etujen mukaista olevan ympäristöongelmien, erityisesti ilmastonmuutoksen seurausten, huomioon ottaminen päätöksenteossa. Olen globalisti, en nationalisti, sillä minun kotimaani on maapallo ja Suomi lähinnä rakas kotikyläni. Olen teknologiaoptimisti, sillä uskon ja toivon teknologisen kehityksen, sopivan varovaisesti toteutettuna, olevan enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Olen vihreä, sillä olen näitä kaikkea kolmea (mutta on myös muunlaisiakin vihreitä).

Olen asunut Jyväskylässä 27 vuotta – Kortepohjassa 9 vuotta, Palokassa 2 vuotta, Pupuhuhdassa 5 vuotta, Ristonmaalla 3 vuotta ja Keltinmäessä nyt 8 vuotta. Tampereella kävin neljän vuoden verran kääntymässä 1990-luvun puolessa välissä. Rakastan Jyväskylää ja ellei mitään mullistavaa satu, aion myös elää täällä loppuelämäni. Olen siten varsin motivoitunut ja sitoutunut kehittämään Jyväskylää.

Politiikkaan tulin mukaan edellisissä kunnallisvaaleissa. Sain silloin sen verran hyvin ääniä, että nousin vuoden 2006 alkupuolella varavaltuutetuksi. Varavaltuutettuna olin mukana päättämässä vuosi sitten kesällä kaupungin ja maalaiskunnan kuntaliitosselvityksen aloittamisesta, ja valtuustossa olen mm. vastustanut Kirkkopuiston alle suunniteltua parkkihallia (minusta se on väärä paikka muuten kannatettavalle hankkeelle). Olen kirjoittanut raportit lähes kaikista valtuuston kokouksista, joihin olen osallistunut päätöksentekijänä: 16.4.2008, 4.6.2007, 29.10.2007, 12.11.2007, 10.12.2007. Näiden lisäksi olen ollut paikalla päätöksentekijänä 7.1.2008, 17.3.2008 ja 2.6.2008, yritän ehtiä kirjoittaa niistä raportit vielä ennen vaalipäivää (muistiinpanoni ovat tallessa).

Vaajakosken sulun alaportti auki
Vaajakosken sulku on yksi uuden Jyväskylän hienoista teknologianähtävyyksistä. Kenties joskus tätäkin kautta puupolttoaine kulkee Keljonlahden voimalaan.

Kunnalliseen päätöksentekoon olen osallistunut lisäksi vanhan Jyväskylän keskusvaalilautakunnan varsinaisena jäsenenä sekä Altek Aluetekniikan johtokunnan varajäsenenä, mutta niistä ei ole kovinkaan paljoa kerrottavaa – keskusvaalilautakunta hoitaa lakimääräisiä hallintotehtäviä eikä siten ole normaalioloissa poliittisesti merkittävä elin, ja Altekin johtokunnan kokouksiin olen tullut kutsutuksi varsin harvoin (ja enimmäkseen se on muutenkin vain keskustelu- ja raportointikerho, joka ei tee päätöksiä). Olen myös ollut tarkastuslautakunnan varajäsen, mutta palveluksiani ei ole siellä tarvittu kertaakaan.

Poliittiseen toimintaan olen osallistunut myös puolueeni sisällä. Olen ollut vanhan Jyväskylän kunnallisjärjestön (Jyväskylän Vihreät ry) hallituksessa vuodesta 2004 sekä hallituksen sihteerinä ja taloudenhoitajana tämän vuoden alusta alkaen. Olen osallistunut puoluekokoukseen kolmesti, kerran Jyväskylän Vihreät ry:n varaedustajana ja kahdesti varsinaisena edustajana (ks. raportit: 26.5.2007, 27.5.2007 sekä puheen käsikirjoitus (2008)). Viime vuoden loppupuolella alkaneella kaksivuotiskaudella toimin puolueen tekijänoikeustyöryhmän ja tietoyhteiskuntapoliittisen työryhmän jäsenenä.

Ei-poliittisia luottamustoimia minulla on lukuisia. Tällä hetkellä toimin aktiivisesti Jyväskylän käräjäoikeuden lautamiehenä, Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tiedekuntaneuvoston varsinaisena jäsenenä ja tietotekniikan laitoksen laitosneuvoston varajäsenenä. Olen Muuramen Vihreät ry:n ja Linkki Jyväskylä ry:n tilintarkastaja kuluvalla tilikaudella. Vähemmän aktiivisia ovat Taiteellisen ohjelmoinnin ystävien seura Toys ry, jonka hallituksen puheenjohtaja olen, ja Fenfire Fellowship ry, jonka hallituksen sihteeri ja taloudenhoitaja olen.

Kuulun jäsenenä seuraaviin suomalaisiin yhdistyksiin: Electronic Frontier Finland ry, Fenfire Fellowship ry, Jyväskylän Science Fiction Seura 42 r.y., Jyväskylän Vihreät ry, Jyväskylän yliopiston tieteentekijät ry, Keski-Suomen CP-yhdistys ry, Linux-aktivaattori ry, Maan ystävät ry, Suomen Lautamiehet ry, Suomen Tieteiskirjoittajat r.y., Taiteellisen ohjelmoinnin ystävien seura Toys ry ja Tampereen Science Fiction Seura r.y. Lisäksi kuulun äänivaltaisena jäsenenä Debian-projektiin (rekisteröimätön kansainvälinen aatteellinen yhdistys) ja Software in the Public Interest, Inc.:iin (New Yorkissa rekisteröity aatteellinen yhdistys). Listasta puuttuvat ne yhdistykset, joiden jäseneksi olen joskus liittynyt mutta joiden toimintaan en ole osallistunut pitkään aikaan (edes jäsenmaksua maksamalla); osa niistä saattaa pitää minua edelleen jäsenluettelossaan.

Minulla ei ole kovin merkittäviä taloudellisia sidonnaisuuksia. Olen Keski-Suomen osuuspankin ja Keskimaa osk:n jäsen, omistan vähäisiä määriä pörssiyhtiöiden osakkeita (Keskisuomalainen Oyj A, KONE Oyj B ja Lännen Tehtaat Oyj) sekä yhden osakkeen ei-pörssiyhtiössä (Vihreä Lanka Oy). Velkaa minulla on noin kymppitonni, suurin osa valtion takaamaa opintolainaa ja loput vakuudettomia kulutusluottoja (Osuuspankin joustoluotto ja Visa-luotto).

Kaupunginvaltuustossa ensi vaalikaudella otan, mikäli minut sinne valitsette, ohjenuorakseni kestävän kehityksen, painottaen sanaparin molempia sanoja: kaupungin pitää kehittyä mutta kehityksen tulee olla kestävää.

Tehdään yhdessä uudesta Jyväskylästä toimiva ja kestävästi kehittyvä kaupunki!

Tiedättehän mitä tarkoitan

Ehdokasnumerot tulivat tänään. Oma numeroni on 429. Muistakaahan äänestää myös varjovaaleissa, käytössänne on ääni päivässä riippumatta siitä, missä asutte.

Tiede on ainoa luotettava keino saada yleispätevää tietoa mitattavasta todellisuudesta. Toisaalta on paljon sellaisia mitattaviakin väitteitä, joiden todenperäisyydestä ei ole luotettavia tutkimuksia. Viime aikoina tämä problematiikka on puhututtanut eräissä piireissä, kun on keskusteltu hyväksyttävistä terveyden- ja sairaanhoitomenetelmistä.

Sitä joko vihaa tai rakastaa. Niinpä sillä on monta nimeä: vaihtoehtohoidot, uskomushoidot, huuhaa, täydentävät hoidot, luontaishoidot, … Millä nimellä tätä nyt kutsuisi… tiedätte kyllä, mitä tarkoitan, Echinaforcea, homeopatiaa, vyöhyketerapiaa, jne jne jne.

Esimerkiksi homeopatia. Se on vaihtoehtohoitomuodoista sikäli poikkeuksellinen, että sen taustateoria on melko selvää huuhaata. Silti en sulje pois sitä vaihtoehtoa, etteikö se voisi ehkä joissakin tapauksissa toimia jollakin muulla mekanismilla – vaikka olen sen suhteen aika skeptinen. Jos nyt kuitenkin hetkeksi oletan, että homeopatialla on ne vaikutukset kuin sillä väitetään olevan, niin ongelmat eivät lopu siihen: homeopatia on ymmärtääkseni oireenmukaista hoitoa eli jos potilas ei koe olevansa sairas, häntä ei pidä homeopatian mukaan hoitaa. Itseäni tämä hirvittää ns. hiljaisten tappajien takia: koululääketiede tuntee monia hitaasti eteneviä sairauksia ja oireyhtymiä, jotka tulevat oireisiksi vasta silloin, kun on käytännössä liian myöhäistä. Olisikin mielenkiintoista tietää, minkälaisessa suhteessa puhtaasti homeopatialla hoidettujen henkilöiden kuolleisuus on koululääketieteen mukaisesti hoidettujen kuolleisuuteen.

Jokainen hoitakoon itseään kuten haluaa, mutta kun ryhdytään pohtimaan, minkälaisia hoitoja saa myydä muille taikka millaiset hoidot ansaitsevat julkisen vallan tukea, ruvetaan puhumaan politiikkaa.

Oma mielipiteeni on, että ensisijaisesti hoidon pitää perustua tieteellisesti tutkittuihin menetelmiin. Valtaosa näistä menetelmistä kuuluu ns. koululääketieteeseen, ja niistä voi lukea esimerkiksi Duodecimin käypä hoito -suosituksista. Osa tutkituista menetelmistä ovat joko huonoja taikka huonosti tunnettuja. Monet niistä saavat kannatusta vaihtoehtolääkityksestä kiinnostuneilta ihmisiltä.

Jos tutkittua hoitoa ei ole, se ei auta tai se tuottaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä, on aika harkita, voidaanko sairauden kanssa elää tai onko syytä riskeerata sellaisiin hoitoihin, joiden toimivuutta ja haittapuolia ei tunneta. Monet vaihtoehtohoidot voivat tällöin hyvinkin olla järkeviä testattavia, ja jotkut ovat kokeneet saaneensa niistä apua.

Sairauksien ennaltaehkäisyssä tilanne on periaatteessa sama kuin sairauden hoidossa, mutta siellä tutkimustieto on usein reilusti epävarmempaa ja tulkinnanvaraisempaa, joten tila vaihtoehtohoidoille on vastaavasti suurempi.

Minusta tässä on seuraavanlaisten poliittisten linjausten paikka: a) vaihtoehtoisten hoitomuotojen tutkimukseen on panostettava myös julkista rahoitusta painottaen niitä hoitoja, joista on positiivisia onnistumistarinoita; b) hoitomenetelmiä pitää pyrkiä tuomaan valtavirtakäyttöön sitä mukaa kun positiivista tutkimusnäyttöä tulee; c) hoitomenetelmiin, joista tutkimusnäyttö on negatiivinen tai se puuttuu, pitää suhtautua nuivasti.

Maxwellin hopeavasara

Beatlesin klassikkolaulussa opiskelijamies tappaa ensin tyttöystävänsä, sitten opettajansa ja lopuksi murhaoikeudenkäyntinsä tuomarin. Clang clang Maxwell’s silver hammer made sure that she was dead. Jostain syystä tämä laulu on soinut päässäni (ja kuulokkeissani) nyt viime aikoina.


Abduran, Hendersonin ja Kiddin video Beatlesin laululle Maxwell’s Silver Hammer. Varoitus: Video sisältää tyyliteltyä väkivaltaa.

Suunnilleen ensimmäinen ajatukseni, kun kuulin eilisestä ampumavälikohtauksesta Kauhajoella, oli että toivottavasti ampuja saadaan kiinni hengissä. No, niinhän ei tälläkään kerralla käynyt, Saarta kuten Auvistakaan ei saada siten vastaamaan teostaan oikeudessa. Voin olla täysin väärässä, mutta uskon, että oikeudenkäynti ja elinkautinen vankeustuomio useista murhista olisi tehokkaampi pelote kuin onnistuneet itsemurhat.

Ihmettelen, kuten moni muukin, miksi Saaren asetta ei otettu pois sen jälkeen, kun poliisi oli tutkinut hänen videoitaan ja nettikirjoitteluaan ennen ammuskelua. En kuitenkaan halua asiasta päättänyttä poliisia syyttää, ennen kuin kaikki tosiseikasto on saatu selville. Minusta on oikein, että poliisin toiminta tässä asiassa tutkitaan.

Tässä vaiheessa on täysin mahdotonta sanoa, mikä sai Saaren tekemään sen, minkä hän teki taikka miten se olisi voitu kulloinkin tiedossa olleiden seikkojen valossa estää. Olisiko Saaren teko jäänyt tekemättä, jos hänen oppilaitoksessaan ja armeijassa olisi ollut toimivampi syrjäytymistä ehkäisevä tukijärjestelmä? Näihin kysymyksiin saanemme aikanaan vastauksen, mutta nyt on liian aikaista tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Nuorten syrjäytymisen estoon tarvitaan lisää resursseja, mutta tämä tapaus ei sitä tarvetta miksikään muuta.

Yhdestä asiasta olen aika varma: tämä ei jää viimeiseksi tällaiseksi murhenäytelmäksi Suomessa. Auvisen ja Saaren kaltaiset nuoret näkevät, että tässä on loistokas tapa poistua tästä maailmasta vieden mukanaan iso kunniavartiosto omia uhreja. En usko, että kaikkia tulevia yrittäjiä kyetään estämään, vaikka tietenkin jokainen yritys ja suunnitelma, joka voidaan estää, pitää estää. Joku tulee kuitenkin yrityksessään onnistumaan, ja mielestäni on erittäin tärkeää, että hänet saadaan kiinni elävänä.

Se on iso haaste.

Missä palvelut?

Minulta kysyttiin kerran, onko vihreiden listalla ehdokasta, joka kantaa huolta siitä, että maalaiskunnan puolellakin on tulevaisuudessa palveluita. Sanoin, että kyllähän me kaikki kannamme siitä huolta. Keskustelukumppanini jatkoi, että oliko sellaista ehdokasta, joka kantaa niistä huolta oikeasti. Eräs toinen ihminen, palokkalainen isä, kysyi minulta, ovatko kaikki vihreät samaa mieltä kuin Tuija Mäkinen lukioverkosta. Eräässä vaalikoneessa kysyttiin, kuinka pitkä matka kuljettaa korvatulehduksesta kärsivää pikkulasta on kohtuullinen.

Mielellään sitä kannattaisi, että kaikki palvelut olisivat kävelymatkan päässä jokaisesta kunnan asukkaasta. Ainakin massapalveluiden (kuten koulut) kanssa se olisi ehdottomasti vihreiden arvojen mukaista, kun matkat jäisivät lyhyiksi, ja terveyskeskuspäivystyksessä nopea pääsy triageen on joskus elämän ja kuoleman kysymys.


Jyväskylän lyseo on yksi Jyväskylän kaupungin lukioista.

Vanhassa kaupungissa on tehty linjaratkaisu etsiä säästöjä nimenomaan seinistä. Tämän mukaisia päätöksiä tehtiin useita. Esimerkiksi kouluverkkoa säädettiin, mutta itseäni lähimmäksi iski Keltinmäen neuvolan ja hammashoitolan siirto pois Keltinmäestä. Kaupunkilaiset puhuivat näiden lakkauttamisesta – kun tuttu toimipiste suljetaan – kun taas poliitikot ja virkamiehet puhuvat vain palvelun siirtämisestä paikasta toiseen – palvelukapasiteettiin kun ei puututtu. Minun täytyy myöntää, että mielummin minäkin kosken seiniin (ja siten “lakkautan toimipaikkoja”) kuin kosken henkilökunnan määrään.

Muutoksia tehdessä pitää kuitenkin aina katsoa koko kaupungin kokonaisuutta ja kaikkia palveluita ja valita se, missä rahan pois ottaminen tuottaa vähiten vahinkoa taikka missä rahan lisääminen tuottaa eniten hyötyä. Kouluverkossa kosken mielummin lukioiden seiniin kuin peruskoulujen seiniin, sillä lukiolaisilla on paremmat edellytykset käyttää joukkoliikennettä kuin nuoremmilla kollegoillaan. Vastaavasti en osaa kamalasti itkeä Keltinmäen neuvolan perään, koska sen toiminta-alueelta on kuitenkin hyvät julkisen liikenteen yhteydet Kyllöön, jonne palvelu siirtyi (vaikka olisin varmaankin yhtynyt Anna Autereen esitykseen siitä, että neuvolapalveluiden kokonaisuus on selvitettävä ennen tällaisten ratkaisujen tekemistä, jos olisin ollut asiassa päätöksentekijänä).

Kunnallisten lähipalveluiden ytimessä mielestäni ovat ne, joita lapset käyttävät (lähes) päivittäin: päiväkodit ja alakoulut. Niiden pitää olla kohtuullisen kävelymatkan päässä kaikkialla taajama-alueella. Toissijaisina lähipalveluina näen yhteisöä rakentavat palvelut kuten lähikirjastot ja nuorisotilat sekä lähiliikuntapaikat ja kuntopolut. Nämä ovat tavoitteita, joihin ei aina päästä varsinkin jos alueella on harrastettu huonoa kaupunkisuunnittelua. Muiden palveluiden kohdalla usein muut tekijät ovat tärkeämpiä kuin etäisyys käyttäjiin, kunhan saavutettavuus julkisella liikenteellä on hyvä.

Hammaslääkärikokemuksia

Kirjoittelin muutama viikko sitten ensimmäisestä hammaslääkärikäynnistäni vuosikymmeneen. Silloin olin ymmärtävinäni että hammaslääkäri haluaisi poistaa kaikki viisaudenhampaani, mutta aikoja varattiin operaatioille vain kaksi.

Ensimmäinen operaatioaika oli viime viikon torstaina. Hammaskiven poisto ja yläviisaudenhampaan vetäminen pois menivät sutjakkaasti, kivuttomasti ja lähinnä puudutusaineen aktivoitumista odotellen. Puudutus ei tuntunut lainkaa, ei pistona eikä muutenkaan, eikä sen poistumista huomannut kuin kivun lisääntymisestä. Operaation jälkeen olin heti taas toimintakunnossa, kunhan haavaa suussa piti varoa muutaman päivän ajan. Se haava tuntuu olevan jo täysin parantunut, kun tätä kirjoitan.


Kuva ei liity tarinan tapahtumiin. Kuvaaja Omar Omar, käytetään Creative Commons -luvalla.

Toinen operaatioaika oli eilen keskiviikkona. Hammaslääkärini lähetti minut suu- ja leukakirurgian erikois(hammas)lääkärille (hepulla näyttäisi olevan sekä erikoislääkärin että erikoishammaslääkärin pätevyys), jota kehui paljon paremmaksi kuin hän itse on. Noh, tämä erikoislääkäri katsoi suuhun ja sanoi leikkaavansa pahasti hajalla olevan alaviisaudenhampaan pois, sillä sen ottaminen tavanomaisin keinoin voisi pahimmassa tapauksessa kestää tuntikausia. Sain kipupillerin, pensiliiniä ja suuhuuhteen, ja sen jälkeen minut peiteltiin suojapeitteellä, jossa oli aukko vain suulle. Puudutus tuntui hurjalta, mutta itse operaatio oli – parin lisäpuudutuspiikin jälkeen – kivuton ja itse asiassa paljon edellistä poistamista helpomman tuntuinen, kun edes hampaan repimistä en tuntunut. Sain vahvat kipulääkkeet ja antibioottikuurin ja määräyksen olla sairauslomalla loppuviikko. Kaikesta huolimatta tämäkin operaatio oli aika helpon tuntuinen ja kivuton (kunnes puudutus lakkasi illalla!).

Mitään puhetta tulevista operaatioista ei ollut kummallakaan kerralla, joten varmaankin ymmärsin hammaslääkäriäni väärin silloin ensimmäisellä kerralla.

Nämä kolme käyntiä maksoivat yksityisellä seuraavasti: ensimmäisellä käynnillä oli hampaiden tarkastus ja röntgen, yhteensä 104,04 €, toisella käynnillä hammaskiven poisto ja hampaan poisto, yhteensä 77,80 €, ja kolmannella kerralla hampaan poisto leikkauksella, yhteensä 196,30 €. Näiden lisäksi jouduin maksamaan leikkauksen jälkihoidon lääkekuluja 10,40 €. Yhteensä siis hoidot tulivat maksamaan 388,54 €. Kaikki nämä hinnat ovat Kela-korvausten vähentämisen jälkeen.

Asiakkaan käyttäytymistä ohjaa se hinta, jonka hän itse maksaa, joten palvelujen hinnalla ennen Kela-korvausta ei ole juurikaan merkitystä yksityisen terveydenhuollon kysynnän kannalta. Niinpä kysynnän ja tarjonnan laki (olettaen, että markkinalla on kilpailua, mitä toki jonkin verran onkin) vaikuttaa nimenomaan hintaan Kela-korvauksen jälkeen. Jos Kela-korvaukset yhtäkkiä poistettaisiin yhtälöstä, asiakasmaksut nousisivat Kela-korvauksen verran välittömästi, mikä johtaisi kysynnän huomattavaan laskuun (kun hinnasta tulee asiakkaalle liian kova, hän vaihtaa yksityiselle maksettavan korvauksen julkisella puolella kärsittävään jonotukseen). Rationaalisesti toimivat yritykset vastaisivat tähän laskemalla hintoja niin, että asiakkaita tulee lisää, mutta koska he eivät enää saisi Kelan korvausta, he eivät enää pysty tarjoamaan palveluita yhtä halvalla kuin aiemmin. Lopputulema olisi hieman nykyistä kalliimmat palvelut, joita on tarjolla hieman nykyistä huonommin. Sen selvittäminen, kuinka paljon on “hieman”, vaatisi tätä tarkempaa lukujen murskausta. Itse asiassa täysin vastaavasti, tosin toki toiseen suuntaan, ilmeisesti kävi, kun Kela-korvaukset tulivat lääkärinpalkkioihin.

Henkilökohtaisesti tunnen hieman syyllisyyttä, kun yksityistä laskuani tuetaan valtion varoista, mutta kyllä kokonaisuuden kannalta on parempi, että tukea annetaan, sillä se parantaa kilpailevien terveyspalveluiden tarjontaa.