Category Archives: Politics

Tiedättehän mitä tarkoitan

Ehdokasnumerot tulivat tänään. Oma numeroni on 429. Muistakaahan äänestää myös varjovaaleissa, käytössänne on ääni päivässä riippumatta siitä, missä asutte.

Tiede on ainoa luotettava keino saada yleispätevää tietoa mitattavasta todellisuudesta. Toisaalta on paljon sellaisia mitattaviakin väitteitä, joiden todenperäisyydestä ei ole luotettavia tutkimuksia. Viime aikoina tämä problematiikka on puhututtanut eräissä piireissä, kun on keskusteltu hyväksyttävistä terveyden- ja sairaanhoitomenetelmistä.

Sitä joko vihaa tai rakastaa. Niinpä sillä on monta nimeä: vaihtoehtohoidot, uskomushoidot, huuhaa, täydentävät hoidot, luontaishoidot, … Millä nimellä tätä nyt kutsuisi… tiedätte kyllä, mitä tarkoitan, Echinaforcea, homeopatiaa, vyöhyketerapiaa, jne jne jne.

Esimerkiksi homeopatia. Se on vaihtoehtohoitomuodoista sikäli poikkeuksellinen, että sen taustateoria on melko selvää huuhaata. Silti en sulje pois sitä vaihtoehtoa, etteikö se voisi ehkä joissakin tapauksissa toimia jollakin muulla mekanismilla – vaikka olen sen suhteen aika skeptinen. Jos nyt kuitenkin hetkeksi oletan, että homeopatialla on ne vaikutukset kuin sillä väitetään olevan, niin ongelmat eivät lopu siihen: homeopatia on ymmärtääkseni oireenmukaista hoitoa eli jos potilas ei koe olevansa sairas, häntä ei pidä homeopatian mukaan hoitaa. Itseäni tämä hirvittää ns. hiljaisten tappajien takia: koululääketiede tuntee monia hitaasti eteneviä sairauksia ja oireyhtymiä, jotka tulevat oireisiksi vasta silloin, kun on käytännössä liian myöhäistä. Olisikin mielenkiintoista tietää, minkälaisessa suhteessa puhtaasti homeopatialla hoidettujen henkilöiden kuolleisuus on koululääketieteen mukaisesti hoidettujen kuolleisuuteen.

Jokainen hoitakoon itseään kuten haluaa, mutta kun ryhdytään pohtimaan, minkälaisia hoitoja saa myydä muille taikka millaiset hoidot ansaitsevat julkisen vallan tukea, ruvetaan puhumaan politiikkaa.

Oma mielipiteeni on, että ensisijaisesti hoidon pitää perustua tieteellisesti tutkittuihin menetelmiin. Valtaosa näistä menetelmistä kuuluu ns. koululääketieteeseen, ja niistä voi lukea esimerkiksi Duodecimin käypä hoito -suosituksista. Osa tutkituista menetelmistä ovat joko huonoja taikka huonosti tunnettuja. Monet niistä saavat kannatusta vaihtoehtolääkityksestä kiinnostuneilta ihmisiltä.

Jos tutkittua hoitoa ei ole, se ei auta tai se tuottaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä, on aika harkita, voidaanko sairauden kanssa elää tai onko syytä riskeerata sellaisiin hoitoihin, joiden toimivuutta ja haittapuolia ei tunneta. Monet vaihtoehtohoidot voivat tällöin hyvinkin olla järkeviä testattavia, ja jotkut ovat kokeneet saaneensa niistä apua.

Sairauksien ennaltaehkäisyssä tilanne on periaatteessa sama kuin sairauden hoidossa, mutta siellä tutkimustieto on usein reilusti epävarmempaa ja tulkinnanvaraisempaa, joten tila vaihtoehtohoidoille on vastaavasti suurempi.

Minusta tässä on seuraavanlaisten poliittisten linjausten paikka: a) vaihtoehtoisten hoitomuotojen tutkimukseen on panostettava myös julkista rahoitusta painottaen niitä hoitoja, joista on positiivisia onnistumistarinoita; b) hoitomenetelmiä pitää pyrkiä tuomaan valtavirtakäyttöön sitä mukaa kun positiivista tutkimusnäyttöä tulee; c) hoitomenetelmiin, joista tutkimusnäyttö on negatiivinen tai se puuttuu, pitää suhtautua nuivasti.

Maxwellin hopeavasara

Beatlesin klassikkolaulussa opiskelijamies tappaa ensin tyttöystävänsä, sitten opettajansa ja lopuksi murhaoikeudenkäyntinsä tuomarin. Clang clang Maxwell’s silver hammer made sure that she was dead. Jostain syystä tämä laulu on soinut päässäni (ja kuulokkeissani) nyt viime aikoina.


Abduran, Hendersonin ja Kiddin video Beatlesin laululle Maxwell’s Silver Hammer. Varoitus: Video sisältää tyyliteltyä väkivaltaa.

Suunnilleen ensimmäinen ajatukseni, kun kuulin eilisestä ampumavälikohtauksesta Kauhajoella, oli että toivottavasti ampuja saadaan kiinni hengissä. No, niinhän ei tälläkään kerralla käynyt, Saarta kuten Auvistakaan ei saada siten vastaamaan teostaan oikeudessa. Voin olla täysin väärässä, mutta uskon, että oikeudenkäynti ja elinkautinen vankeustuomio useista murhista olisi tehokkaampi pelote kuin onnistuneet itsemurhat.

Ihmettelen, kuten moni muukin, miksi Saaren asetta ei otettu pois sen jälkeen, kun poliisi oli tutkinut hänen videoitaan ja nettikirjoitteluaan ennen ammuskelua. En kuitenkaan halua asiasta päättänyttä poliisia syyttää, ennen kuin kaikki tosiseikasto on saatu selville. Minusta on oikein, että poliisin toiminta tässä asiassa tutkitaan.

Tässä vaiheessa on täysin mahdotonta sanoa, mikä sai Saaren tekemään sen, minkä hän teki taikka miten se olisi voitu kulloinkin tiedossa olleiden seikkojen valossa estää. Olisiko Saaren teko jäänyt tekemättä, jos hänen oppilaitoksessaan ja armeijassa olisi ollut toimivampi syrjäytymistä ehkäisevä tukijärjestelmä? Näihin kysymyksiin saanemme aikanaan vastauksen, mutta nyt on liian aikaista tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Nuorten syrjäytymisen estoon tarvitaan lisää resursseja, mutta tämä tapaus ei sitä tarvetta miksikään muuta.

Yhdestä asiasta olen aika varma: tämä ei jää viimeiseksi tällaiseksi murhenäytelmäksi Suomessa. Auvisen ja Saaren kaltaiset nuoret näkevät, että tässä on loistokas tapa poistua tästä maailmasta vieden mukanaan iso kunniavartiosto omia uhreja. En usko, että kaikkia tulevia yrittäjiä kyetään estämään, vaikka tietenkin jokainen yritys ja suunnitelma, joka voidaan estää, pitää estää. Joku tulee kuitenkin yrityksessään onnistumaan, ja mielestäni on erittäin tärkeää, että hänet saadaan kiinni elävänä.

Se on iso haaste.

Missä palvelut?

Minulta kysyttiin kerran, onko vihreiden listalla ehdokasta, joka kantaa huolta siitä, että maalaiskunnan puolellakin on tulevaisuudessa palveluita. Sanoin, että kyllähän me kaikki kannamme siitä huolta. Keskustelukumppanini jatkoi, että oliko sellaista ehdokasta, joka kantaa niistä huolta oikeasti. Eräs toinen ihminen, palokkalainen isä, kysyi minulta, ovatko kaikki vihreät samaa mieltä kuin Tuija Mäkinen lukioverkosta. Eräässä vaalikoneessa kysyttiin, kuinka pitkä matka kuljettaa korvatulehduksesta kärsivää pikkulasta on kohtuullinen.

Mielellään sitä kannattaisi, että kaikki palvelut olisivat kävelymatkan päässä jokaisesta kunnan asukkaasta. Ainakin massapalveluiden (kuten koulut) kanssa se olisi ehdottomasti vihreiden arvojen mukaista, kun matkat jäisivät lyhyiksi, ja terveyskeskuspäivystyksessä nopea pääsy triageen on joskus elämän ja kuoleman kysymys.


Jyväskylän lyseo on yksi Jyväskylän kaupungin lukioista.

Vanhassa kaupungissa on tehty linjaratkaisu etsiä säästöjä nimenomaan seinistä. Tämän mukaisia päätöksiä tehtiin useita. Esimerkiksi kouluverkkoa säädettiin, mutta itseäni lähimmäksi iski Keltinmäen neuvolan ja hammashoitolan siirto pois Keltinmäestä. Kaupunkilaiset puhuivat näiden lakkauttamisesta – kun tuttu toimipiste suljetaan – kun taas poliitikot ja virkamiehet puhuvat vain palvelun siirtämisestä paikasta toiseen – palvelukapasiteettiin kun ei puututtu. Minun täytyy myöntää, että mielummin minäkin kosken seiniin (ja siten “lakkautan toimipaikkoja”) kuin kosken henkilökunnan määrään.

Muutoksia tehdessä pitää kuitenkin aina katsoa koko kaupungin kokonaisuutta ja kaikkia palveluita ja valita se, missä rahan pois ottaminen tuottaa vähiten vahinkoa taikka missä rahan lisääminen tuottaa eniten hyötyä. Kouluverkossa kosken mielummin lukioiden seiniin kuin peruskoulujen seiniin, sillä lukiolaisilla on paremmat edellytykset käyttää joukkoliikennettä kuin nuoremmilla kollegoillaan. Vastaavasti en osaa kamalasti itkeä Keltinmäen neuvolan perään, koska sen toiminta-alueelta on kuitenkin hyvät julkisen liikenteen yhteydet Kyllöön, jonne palvelu siirtyi (vaikka olisin varmaankin yhtynyt Anna Autereen esitykseen siitä, että neuvolapalveluiden kokonaisuus on selvitettävä ennen tällaisten ratkaisujen tekemistä, jos olisin ollut asiassa päätöksentekijänä).

Kunnallisten lähipalveluiden ytimessä mielestäni ovat ne, joita lapset käyttävät (lähes) päivittäin: päiväkodit ja alakoulut. Niiden pitää olla kohtuullisen kävelymatkan päässä kaikkialla taajama-alueella. Toissijaisina lähipalveluina näen yhteisöä rakentavat palvelut kuten lähikirjastot ja nuorisotilat sekä lähiliikuntapaikat ja kuntopolut. Nämä ovat tavoitteita, joihin ei aina päästä varsinkin jos alueella on harrastettu huonoa kaupunkisuunnittelua. Muiden palveluiden kohdalla usein muut tekijät ovat tärkeämpiä kuin etäisyys käyttäjiin, kunhan saavutettavuus julkisella liikenteellä on hyvä.

Hammaslääkärikokemuksia

Kirjoittelin muutama viikko sitten ensimmäisestä hammaslääkärikäynnistäni vuosikymmeneen. Silloin olin ymmärtävinäni että hammaslääkäri haluaisi poistaa kaikki viisaudenhampaani, mutta aikoja varattiin operaatioille vain kaksi.

Ensimmäinen operaatioaika oli viime viikon torstaina. Hammaskiven poisto ja yläviisaudenhampaan vetäminen pois menivät sutjakkaasti, kivuttomasti ja lähinnä puudutusaineen aktivoitumista odotellen. Puudutus ei tuntunut lainkaa, ei pistona eikä muutenkaan, eikä sen poistumista huomannut kuin kivun lisääntymisestä. Operaation jälkeen olin heti taas toimintakunnossa, kunhan haavaa suussa piti varoa muutaman päivän ajan. Se haava tuntuu olevan jo täysin parantunut, kun tätä kirjoitan.


Kuva ei liity tarinan tapahtumiin. Kuvaaja Omar Omar, käytetään Creative Commons -luvalla.

Toinen operaatioaika oli eilen keskiviikkona. Hammaslääkärini lähetti minut suu- ja leukakirurgian erikois(hammas)lääkärille (hepulla näyttäisi olevan sekä erikoislääkärin että erikoishammaslääkärin pätevyys), jota kehui paljon paremmaksi kuin hän itse on. Noh, tämä erikoislääkäri katsoi suuhun ja sanoi leikkaavansa pahasti hajalla olevan alaviisaudenhampaan pois, sillä sen ottaminen tavanomaisin keinoin voisi pahimmassa tapauksessa kestää tuntikausia. Sain kipupillerin, pensiliiniä ja suuhuuhteen, ja sen jälkeen minut peiteltiin suojapeitteellä, jossa oli aukko vain suulle. Puudutus tuntui hurjalta, mutta itse operaatio oli – parin lisäpuudutuspiikin jälkeen – kivuton ja itse asiassa paljon edellistä poistamista helpomman tuntuinen, kun edes hampaan repimistä en tuntunut. Sain vahvat kipulääkkeet ja antibioottikuurin ja määräyksen olla sairauslomalla loppuviikko. Kaikesta huolimatta tämäkin operaatio oli aika helpon tuntuinen ja kivuton (kunnes puudutus lakkasi illalla!).

Mitään puhetta tulevista operaatioista ei ollut kummallakaan kerralla, joten varmaankin ymmärsin hammaslääkäriäni väärin silloin ensimmäisellä kerralla.

Nämä kolme käyntiä maksoivat yksityisellä seuraavasti: ensimmäisellä käynnillä oli hampaiden tarkastus ja röntgen, yhteensä 104,04 €, toisella käynnillä hammaskiven poisto ja hampaan poisto, yhteensä 77,80 €, ja kolmannella kerralla hampaan poisto leikkauksella, yhteensä 196,30 €. Näiden lisäksi jouduin maksamaan leikkauksen jälkihoidon lääkekuluja 10,40 €. Yhteensä siis hoidot tulivat maksamaan 388,54 €. Kaikki nämä hinnat ovat Kela-korvausten vähentämisen jälkeen.

Asiakkaan käyttäytymistä ohjaa se hinta, jonka hän itse maksaa, joten palvelujen hinnalla ennen Kela-korvausta ei ole juurikaan merkitystä yksityisen terveydenhuollon kysynnän kannalta. Niinpä kysynnän ja tarjonnan laki (olettaen, että markkinalla on kilpailua, mitä toki jonkin verran onkin) vaikuttaa nimenomaan hintaan Kela-korvauksen jälkeen. Jos Kela-korvaukset yhtäkkiä poistettaisiin yhtälöstä, asiakasmaksut nousisivat Kela-korvauksen verran välittömästi, mikä johtaisi kysynnän huomattavaan laskuun (kun hinnasta tulee asiakkaalle liian kova, hän vaihtaa yksityiselle maksettavan korvauksen julkisella puolella kärsittävään jonotukseen). Rationaalisesti toimivat yritykset vastaisivat tähän laskemalla hintoja niin, että asiakkaita tulee lisää, mutta koska he eivät enää saisi Kelan korvausta, he eivät enää pysty tarjoamaan palveluita yhtä halvalla kuin aiemmin. Lopputulema olisi hieman nykyistä kalliimmat palvelut, joita on tarjolla hieman nykyistä huonommin. Sen selvittäminen, kuinka paljon on “hieman”, vaatisi tätä tarkempaa lukujen murskausta. Itse asiassa täysin vastaavasti, tosin toki toiseen suuntaan, ilmeisesti kävi, kun Kela-korvaukset tulivat lääkärinpalkkioihin.

Henkilökohtaisesti tunnen hieman syyllisyyttä, kun yksityistä laskuani tuetaan valtion varoista, mutta kyllä kokonaisuuden kannalta on parempi, että tukea annetaan, sillä se parantaa kilpailevien terveyspalveluiden tarjontaa.

Yksityisestä terveydenhuollosta

Kävin eilen hammaslääkärissä.

Tuossa ei muuten olisi mitään ihmeellistä, mutta edellinen käyntikertani oli joskus 1990-luvun puolen välin paikkeilla, kun kävin kouluhammashuollossa viimeisen kerran. Kuten aina ennenkin, hampaani olivat silloin erinomaisessa kunnossa. Kun sitten yliopistossa hammashoitoon ei määrätty (ainoastaan pyydettiin), tämä näennäinen vapaus juovutti minut – sitä paitsi minullahan on hyvät hampaat, mitä väliä…


Näillä thaimaalaisilla hammaslääkärin tuoleilla ei ole mitään tekemistä kertomukseni kanssa. Kuva Matthias Sebulke (Wikimedia Commons).

Kelataan kymmenen vuotta eteenpäin:

Yksityinen hammaslääkärini moitti toista alaviisaudenhampaistani, se oli pahasti reikiintynyt. Tiesin sen toki itsekin jo etukäteen. Sen saa poistaa erikoishammaslääkäri, koska hermo on lähellä. Myös toinen alaviisaudenhammas joutaa poistaa, sekin erikoishammaslääkärin operaationa, se on hankalassa asemassa ja hammaslääkäri piri sitä riskihampaana. Yläviisaudenhampaat ovat paremmassa kunnossa, mutta nekin lääkäri haluaa poistaa, koska niiden puhtaanapito on ollut ongelmallista.

Mikäs siinä. Poistetaan. Samalla kerään jostain muutaman satasen ylimääräistä rahaa hammaslääkärin palkkioihin, juuri vaalien alla.

Minulla olisi ollut Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelijana oikeus maksaa YTHS-maksu ja hakeutua ylioppilaiden hammashoitoon. Se tulisi halvemmaksi kuin yksityinen. Olennaisempaa minulle oli se, että en aio olla YTHS:n asiakas loppuelämääni. Halusin aloittaa pitkäaikaisen hoitosuhteen hammaslääkärini kanssa.

Olisin toki myös voinut hakeutua kaupungin hammashoitoon. Se olisi ollut minulle merkittävästi halvempaa kuin yksityinen ja YTHS. Toisaalta olisin saattanut joutua odottamaan hoitoa kuukausikaupalla: tämän vuoden talousarviossa kiireettömän jonon pituuden keskiarvon tavoite oli 24 viikkoa eli vajaa kuusi kuukautta. Yksityisellä jonotusaika on ollut sellaista viikon–kahden suuruusluokkaa, ja valittelivat että on poikkeuksellisen ruuhkaista.

En ymmärrä sitä ajattelua, jonka mukaan yksityinen terveydenhuolto pitäisi kieltää, että se muka veisi resursseja julkiselta terveydenhuollolta. On toki totta, että lääkäreistä on julkisella puolella pulaa, mutta sitä ei pidä ratkaista pakottamalla yksityisellä puolella toimivat lääkärit joko huonompiin työskentelyehtoihin tai luopumaan alasta.

Olennaisempaa minusta on huomata, että ne potilaat, jotka valitsevat yksityisen hoidon ovat yleensä vähintään keskituloisia ja siten verojen nettomaksajia, joten he ikään kuin maksavat hoidostaan kahdesti: kerran yksityiselle lääkäriasemalle palkkiona ja toiseen kertaan veroina, joilla ylläpidetään julkista terveydenhuoltojärjestelmää: julkinen terveydenhuolto ei menetä resursseja, kun minä valitsen yksityisen lääkäriaseman. Olennaista on myös muistaa, että Suomessa yksityinen terveydenhuolto keskittyy perusterveydenhuoltoon ja yksinkertaiseen erikoissairaanhoitoon. Vaativa erikoissairaanhoito tehdään aina julkisella puolella.

Jos julkisen puolen kiireettömän hoidon jonot eivät pitene (kuten käsittääkseni on) eikä järjestelmässä piile kestämätöntä työntekijöiden riistoa, joka voisi johtaa tilanteen äkilliseen kriisiytymiseen myöhemmin, (mistä en ole niin varma), tarkoittaa se, että julkisen puolen resurssit on mitoitettu oikein suhteessa hoidon tarpeeseen. Jonon pituus on olennaisesti velkaa, jota aiemmin on otettu, ja jonojen purkamiseen pitää suhtautua kuten velan lyhentämiseen, ei kuten käyttömenojen kasvattamiseen yleensä.

Tämäkin hammaslääkärini hämmästeli hyviä hampaitani. Tässähän melkein tuntee itsensä hevoseksi.

Keljonlahden voimalaitos

Minulta on kysytty, mitä mieltä olen Keljonlahden voimalaitoksesta. Lyhyt vastaukseni on, että olisin äänestänyt sen puolesta, jos olisin päässyt kyseiseen valtuuston kokoukseen. Perusteluina esitän seuraavaa:

Asiassa on kaksi keskeistä puolta: A) pitääkö Jyväskylään rakentaa uusi suuri voimalaitos, ja B) jos voimalaitos pitää rakentaa, minne se pitää rakentaa. Asiaan liittyy läheisesti myös voimalan polttoainevalinta ja Keljonlahden luonto- ja virkistysarvot.


Rauhalahden voimalaitos on Jyväskylän nykyinen pääasiallinen kaukolämmön tuotantolaitos.

Kysymykseen A: Kaukolämpö on nykyisin tehokkain lämmitystapa, mutta se vaatii, että lämpövoimala on suhteellisen lähellä. Lisäksi se on tehokkainta tuottaa suuressa sähkön ja lämmön yhteistuotantoyksikössä. Toisaalta Rauhalahden voimalaitoksen kapasiteetti on nyt jo varsin täydessä käytössä, ja Jyväskylän laajeneva kaukolämpöverkko ei pian enää pärjää pelkällä Rauhalahden voimalalla. Itse asiassa jo nyt Jyväskylässä pienet öljyllä toimivat varavoimalat ovat usein käytössä. Rauhalahden toimintahäiriön sattuessa kovilla pakkasilla Jyväskylän kaukolämpöverkko olisi lähellä kriisitilannetta. Siksi Jyväskylään tarvitaan uusi voimalaitos.


Keljonlahden rannalla oli vielä viime vuonna satama.

Kysymykseen B: Uuden laitoksen rakentaminen Rauhalahteen olisi ollut hyvä vaihtoehto. Ongelmana oli se, että kaupunki halusi määräysvallan uuteen voimalaitokseen, ja Fortum, joka on Jyväskylän kumppani Rauhalahdessa, ei siihen suostunut. Kun Keljonlahden rakennustyöt olivat jo alkaneet, Fortum taipui – liian myöhään. Toisaalta kaupungin koko energiantuotannon keskittäminen on kuin panisi munat samaan koriin: jos voimalalla tapahtuu iso onnettomuus, koko kaupunki kylmenee.

Rauhalahden jälkeen seuraavana listalla on Keljonlahden vanha satama, eikä muita sopivia paikkoja oikein enää ollut: sen pitäisi olla lähellä kaupunkia ja veden rannassa. Missä sellaisia paikkoja on, parempia kuin Keljonlahti, vielä niin että niihin voi rakentaa ison voimalan?


Keljonlahden rannalle entisen sataman paikalle rakennetaan uutta voimalaitosta. Pahoittelen kuvan huonoa laatua.

Keljonlahti ei ole mitään neitseellistä rantaa, vaan siellä on sijainnut satama, johon tulee pistoraide Tampereen rautatieltä, sekä huoltovarmuusviraston käytöstä poistettu öljyvarasto. Näistä syistä paikka on logistisesti mainio: sinne voidaan tulla niin vesitse, rautateitse kuin maanteitse. Polttoaineen vesikuljetus olisi täysin mahdollinen idea.

Voimalaitosalue on kyllä lähellä liito-orava-aluetta, mutta luotan ympäristöviranomaisiin siltä osin, että rakennus- ym. luvissa on tämä asianmukaisesti huomioitu. Lupien vastainen toiminta johtaa (ja on jo johtanut) rikostutkintaan.

Jotkut ovat esittäneet, että Keljonlahden voimalaitos on turvevoimala ja siksi sitä ei pidä hyväksyä. Tämä on kestämätöntä ajattelua. Jos hyväksytään se oletus, että Jyväskylän kaukolämpöverkko tulee kasvamaan tulevaisuudessa, jokin voimala on rakennettava. Jyväskylän vihreän valtuustoryhmä teki kaikkensa sen hyväksi, että voimalaitos käyttäisi pääosin uusiutuvia polttoaineita (tähän valitut keinot jakoivat ryhmän 5–2, mutta tavoitteesta kaikki olivat käsittääkseni samaa mieltä). Vihreiden ansiosta pöytäkirjaan merkitty kaupunginvaltuuston tahto on juuri tämä: uusiutuvia polttoaineita on käytettävä niin paljon kuin mahdollista.

Voitaisiinko sitten ajatella, että kaukolämpöverkon ei pidä laajentua? Ei oikeastaan. Jyväskylässä on jo tällä hetkellä paljon sähkölämmitteisiä ja öljylämmitteisiä taloja. Ne pitää saada liitettyä kaukolämpöön. Lisäksi kaupunki kasvaa jatkuvasti, ja uudisrakentamisessakin kaukolämmön on oltava ykkösvaihtoehto. Jos näin ei toimita, Jyväskylä lämpenee tulevaisuudessa yhä enemmän sähköllä (eli hiili- ja ydinvoimalla) sekä öljyllä.

Jyväskylän paikallisliikenne – muutosta odottaessa

Ensimmäiset moottorilinjurit ilmaantuivat Jyväskylään 1910-luvulla. Alkuvuosina liikennelupa myönnettiin käytännössä kaikille kunnollisille hakijoille. Seurauksena syntyi runsaasti epätervettä kilpailua, kuten kilpa-ajelua (ensimmäisenä jonossa oleva bussi kun keräsi enimmät matkustajat), kunnes vuoden 1929 uusi asetus määräsi, että liikenneluvat voidaan rajoittaa todellista liikennetarvetta vastaaviksi. Tärkeä ja erittäin kilpailtu reitti oli Jyväskylä—Vaajakoski, ja myös muille teollisuusalueille kulki runsaasti vuoroja.

Nykyisen Jyväskylän Liikenne Oy:n juuret ovat näiltä ajoilta, Toivo Rikkisen ja Oskar Lievosen erillisistä linja-autoyrityksistä. Miehet lyöttäytyivät yhteen vuonna 1937 ja muodostivat Rikkinen & Lievonen Oy:n vuonna 1939. Vuonna 1940 Rikkinen myi osakkeensa Are Oy:n johdolle, ja yhtiö muutti nimensä Jyväskylän Liikenne Oy:ksi vuonna 1942. Oskar Lievosen terveyden huononnuttua yhtiö siirtyi Aren tytäryhtiöksi vuonna 1953. Koiviston Auton omistukseen yhtiö siirtyi vuonna 1984.

Jyväskylän Liikenteen uusi matalalattia-Kabus Kauppatorilla 21.4.2006
Jyväskylän liikenteen uusi kalusto koostuu matalalattiaisista Kabus-busseista, joita valmistetaan konsernin omassa tehtaassa.

Aina 1970-luvulle asti Jyväskylän paikallisliikenteessä toimi useita linja-autoyrityksiä. Kaupunki koordinoi linjoja jonkin verran liikennelupamenettelyn avulla, mutta yritykset toimivat puhtaasti liiketaloudellisin perustein saamatta kaupungin tukea. Jyväskylän Liikenne osti suurimman kilpailijansa, vuonna 1947 perustetun Keljon Linja Oy:n, vuonna 1967 ja viimeisen jäljelle jääneen kilpailijansa vuonna 1978. Siitä lähtien Jyväskylän Liikenne on yksin hoitanut Jyväskylän paikallisliikennettä.

Paikallisliikenteen kunnallistaminen on ollut merkittävästi esillä kahdesti: heti sotien jälkeen kaupunki suunnitteli kunnallisen liikennelaitoksen perustamista, ja 1970-luvun lopulla kaupunki neuvotteli Jyväskylän Liikenteen ostamisesta (ja hylkäsi 20 miljoonan markan arvoisen myyntitarjouksen). Myös tällä välillä asia oli ollut poliittisessa keskustelussa esillä vasemmistolaisen ideologian kannustamana.

Jyväskylän Liikenteen hiljaisilla vuoroilla ajoi muutama Man Göppel 2000-luvun alkuvuosina
Pieni Man Göppel ajeli Jyväskylän hiljaisia vuoroja 2000-luvun alkupuolella.

Viime vuosina minulle on syntynyt käsitys, että Jyväskylän Liikenne ei ole ollut erityisen kiinnostunut kaupunkiliikenteen kehittämisestä. Positiivista on uusien Kabus-matalalattioiden ilmaantuminen linjoille, mutta sitä edelsi (pöytäkirjoista päätellen) varsin voimakas kulissien takainen painostus kaupungin taholta edellisen liikennelupakäsittelyn yhteydessä.

Esitin toiveenani Jyväskylän kaupunginvaltuuston vuoden 2008 talousarvion lähetekeskustelussa, että tänä vuonna otettaisiin tutkittavaksi vaihtoehtoiset tavat järjestää uuden Jyväskylän sisäinen joukkoliikenne. Erinomainen tilaisuus tähän olisi ollut tänä keväänä, kun yhtiön liikennelupa oli katkolla. Itse ilmoitin kannattavani Jyväskylän Liikenteen ostamista, ja olen saanut tästä aloitteestani jonkin verran palautetta, kaikki positiivista, sekä kunnallispoliitikoilta että kaupunkilaisilta. Alustavien laskelmieni perusteella tämän pitäisi olla enintään konserttisalin hintainen investointi, mahdollisesti jopa sitä reilusti halvempi.

Jyväskylän keskustapysäkkialue rakennettiin paikallisliikennekeskukseksi vuonna 2007
Jyväskylän uusi paikallisliikennekeskus on kaupungin viimeisin investointi paikalliseen joukkoliikenteeseen.

Kantani taustalla ei ole vasemmistolainen ideologia, vaikka joku vasemmalla istunut valtuutettu puheeni aikana huusikin väliin “sosialisti!”. Käsitykseni mukaan talouspoliittinen linjani on aika lailla keskustassa, ehkä hieman oikealle kallellaan. Kantani peruste on yksinkertainen: yksityinen monopoliyhtiö, joka vieläpä saa julkista tukea, ei voi olla yleisen edun mukainen, mutta toisaalta Helsingin mallin mukainen kilpailutus tuskin tulee Jyväskylässä kyseeseen, sillä täällä on liian pienet markkinat kaupunkiliikenteelle. Toisaalta liberaalien ajatus kilpailun vapauttamisesta kokonaan ei sekään ole järkevää, mm. 1920-lukujen kokemuksen perusteella ja toisaalta siksi, että vapaaseen linjaliikenteeseen sisältyy markkinavirhe, joka suosii vilkasliikenteisiä linjoja linjaverkoston kokonaisuuden kustannuksella. Siksi käsitykseni mukaan ainoa järkevä ratkaisu on kunnallinen paikallisliikenne.

Harmikseni toiveeni ei johtanut toimenpiteisiin. Asiaa ei ole ainakaan julkisesti tutkittu, ja Jyväskylän kaupunkisuunnittelulautakunta jatkoi Jyväskylän Liikenteen liikennelupaa 31.5.2013 asti yksimielisesti (174/27.5.2008). Lautakunnan perustelut eivät toki ole aivan päättömät: yhtiöllä on jo lääninhallituksen liikennelupa vanhan kaupungin rajat ylittävälle liikenteelle 31.5.2013 asti, ja tiedossa on lähivuosina toteutuva EU-asetukseen perustuva linjaliikennejärjestelmän uudistus.

Miten uuden Jyväskylän paikallisliikenne olisi sinusta järjestettävä? Sana on vapaa kommenttiipalstalla.

Historialähde: Matti Viitaniemi (1989): Jyväskylän Liikenne Oy 1939–1989. Jyväskylä, painopaikka Gummerus Kirjapaino Oy, kustantajaa ei ole merkitty.

Kuinkahan monta sairaanhoitajaa konserttisalin hinnalla voisi palkata?

Toisinaan erilaisia kaupungin hankkeita kritisoidaan otsikon mukaisella retorisella kysymyksellä. Mutta mikä mahtaa olla oikea vastaus?


Jyväskylän ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksiköstä valmistuu sairaanhoitajia.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen arvion mukaan sairaanhoitajan keskiansiot olivat vuoden 2007 alussa noin 2500 euroa kuukaudessa; lisätään siihen summamutikassa puolet sivukuluja, jolloin yhden sairaanhoitajan kustannus olisi noin 3800 euroa kuukaudessa. Konserttisalin kustannusarvioksi 20 miljoonaa euroa ei liene aivan huono. Yksinkertainen laskelma siis osoittaa, että konserttisalin investointirahalla saisi runsaat viisi tuhatta sairaanhoitajien henkilötyökuukautta eli noin 440 henkilötyövuotta. Jos konserttisalin ajattelee olevan kolmenkymmenen vuoden investointi, saisi investoinnin torppaamalla palkattua tusinan sairaanhoitajia samaksi ajaksi.

Asiaa voi laskea myös toisella tavalla. Jos konserttisali-investointi torpattaisiin ja siihen varatut rahat sijoitettaisiin tuottavasti, olisi sijoituksesta saatavissa erittäin karkeasti laskien keskimäärin miljoona euroa reaalisena tuottona vuodessa. Tällä rahalla voisi palkata edellä mainittujen laskelmien perusteella parikymmentä sairaanhoitajaa pysyvään tehtävään.

Laskelmat eivät ota huomioon konserttisalin käyttökustannuksia. Kumpikin laskelma olettaa, että sairaanhoitajien keskimääräiset reaaliansiot pysyvät samana hamaan tulevaisuuteen, mikä ei ole kovinkaan realistinen oletus. Jälkimmäinen laskelma olettaa lisäksi, että kaupunki kykenisi erittäin suureen kärsivällisyyteen kyseisen sijoituksen hoitamisessa: huonoina aikoina sijoitus voi tuottaa huomattavasti lyhytaikaisia tappioita, ja hyvinä aikoina se voi tuottaa merkittäviä voittoja, ja kaupungin pitäisi pitää pää kylmänä ja olla panikoimatta huonoina aikoina ja ahnehtimatta hyvinä. Kuinka todennäköistä se olisi?

Onko konserttisali 10–20 sairaanhoitajan arvoinen? Onko laskelmani päin persettä? Sana on vapaa kommenttipalstalla.

Vihreillä kesäpäivillä


Mustialan päärakennus. Kuvat: Antti-Juhani Kaijanaho

Kun olin neljä vuotta sitten ensimmästä kertaa ehdolla missään yleisissä vaaleissa, kävin puolueeni kesäpäivillä kouluttautumassa ehdokkaaksi. Nyt, uusien vaalien koittaessa, kävin kokeilemassa josko sama taika on kesäpäivillä edelleen voimassa


Huttula-rakennuksessa syötiin ruokaa. Itse myös majoituin talon piippuhyllylle kolmanteen kerrokseen.

Kesäpäivät pidettiin tällä kertaa Tammelan Mustialassa, joka on pitkäikäinen maatalousalan oppilaitos, nykyisin Hämeen ammattikorkeakoulun maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman toimipaikka. Se on hieno paikka, kuten kuvista näkyy, mutta sen ikä näkyi: kun kesäpäiville osallistunut nuori äiti huomasi majapaikkansa olevan hissittömän Huttulan kolmannessa kerroksessa, lastenrattaat kääntyi nopeasti takaisin kohti päärakennusta huoneenvaihtoa varten. Seuraavana päivänä eräs toinen osallistuja valitteli pahaksi äitynyttä allergista nuhaa ja homevaurioista majoituspaikkaa.


Mustialan Lato.

Kesäpäivät avattiin Ladossa. Ensiksi puheenjohtaja Tarja Cronberg esitelmöi kunnallisvaaliteemoista ja sitten oikeusministeri Tuija Brax kertoili mielenkiintoisia muun muassa vaalirahoituslainsäädännön uudistuksista. Itseäni hieman harmitti Braxin voimakas sähköistä äänestystä ja jopa nettiäänestystä puolustanut vastaus yleisökysymykseen. Puolueen “Effi-siipi” lähestyy asiaa kuulemma “ongelmalähtöisesti”. Sen ei toisaalta pitäisi yllättää ketään: kun joku pitää valittua linjaa huonona, hänen viestintänsä väistämättä keskittyy linjan huonojen puolien ja ongelmien esiin tuomiseen. Pitkälti samasta ilmiöstä on kyse, kun Vihreät saavat (syyttä) ei-puolueen leiman vastustaessaan niin ydinvoimaa, hiilivoimaa kuin öljykattiloitakin. Totta kai meillä on kaikissa näissä asioissa myös rakentavia ajatuksia, mutta niitä ei pääse esittämään kun pitää ensin tyrmätä huono valtavirta-ajattelu!


Mustialan Vanhassa Konttorissa istui kiertokoulutuksen ryhmä 8.

Lauantaina avauspuheiden ja lounaan jälkeen sekä sunnuntaina aamupalan ja lounaan välissä jakauduimme kahdeksaan eri ryhmään, ja kumpanakin päivänä neljä eri luentoaihetta käytiin läpi kaikissa ryhmissä niin, että kouluttajat kiersivät ryhmästä toiseen. Oma ryhmäni, ryhmä 8, istui Vanhan Konttorin neuvotteluhuoneessa, jossa ilma huononi kohtuullisen nopeasti. Talossa ilmeisesti ei ollut toimivaa tuuletusjärjestelmää. Lauantaina käsiteltiin politiikan asiakysymyksiä: ilmastonmuutosta, palveluja, yhdevertaisuutta ja avoimuutta. Sunnuntaina pohdittiin kampanjointia. Kiertokoulutukset olivat asiasisällöltään hieman köykäsiä, mutta sen vastapainona saimme istua yhteensä kuusi tuntia pienellä porukalla yhdessä: siinä sai mukavasti tutustua muihin vihreisiin aktiiveihin ympäri Suomea.

Lauantaina alkuillasta näyttelijä Simo Routarinne piti puolentoista tunnin interaktiivisen luennon statusviestinnästä. Minusta siinä oli koko kesäpäivien tärkein osa. Routarinteen luento ja improvisaatioharjoitukset nimittäin kiinnittivät tietoisen huomioni kehonkielen sellaisiin osiin, joita olen tähän mennessä käyttänyt vain vaistomaisesti. Tajusin muunmuassa miksi minä hyvin harvoin istun tai seison oikein selkä suorana (se on tapa kompensoida fyysistä kokoani). Tajusin myös, mikä ero on kehon kielessäni kun pidän luentoa yliopistossa tai johdan puhetta yhdistyksen kokouksessa verrattuna esimerkiksi siihen kun istun itse luennolla tai kokouksessa rivijäsenenä. Ero on nimittäin erittäin suuri.

Routarinne pelasti kesäpäivät ja herätti henkiin neljän vuoden aikaisen taian, jota osa sunnuntain kampanjointia koskevista luennoista vahvisti. Sen voitte, hyvät blogini lukijat, huomata hyvin konkreettisesti: vaihdoin blogini ulkoasun “vaaliteemaan”. Ryhdyn myös tässä seuraavien viikkojen aikana tuomaan tänne vaaliaiheista materiaalia sekä lisää politiikkaa.

Olkoon tämä nyt pienimuotoinen kampanjani avaus. (Kampanjaani tukemisesta voitte lukea tuosta vasemmasta sivupalkista. Pienikin tuki auttaa!)