Category Archives: Politics

Puoluekokous, osa 2: Puhe puolueen sääntöuudistuksesta 22.5.2010

Arvoisat puheenjohtajat, hyvät vihreiden jäsenet —

Tässä sääntöuudistuksessa on erittäin paljon hyvää. Erityisen kannatettavaa on puoluekokouksen koon rajaaminen neljäänsataan – tai kuten saattaa käydä, vähän päälle. Puoluekokouksen esityksessä on kuitenkin kaksi valuvikaa, jotka on syytä korjata.

Minusta on kummallista, että puoluekokousedustajia jaettaessa valtakunnallisia yhdistyksiä kohdellaan kuin ne kuuluisivat samaan liittoon. Esityksen mukaan, jos minä sattuisin kuulumaan Jyväskylän vihreisiin, Tieteen ja teknologian vihreisiin – siis Viitteeseen – sekä Vihreisiin vaivaisiin, saisi Jyväskylä minusta puolet, ja toinen puolikas jaettaisiin kahden muun yhdistyksen kesken.

Tässä ei ole mitään järkeä. Esitän, että kutakin valtakunnallista yhdistystä käsitellään omana liittonaan. Tällöin Jyväskylä, Viite ja Vaivaiset saavat kukin minusta kolmanneksen.

Tosin – koko ihmisen palastelu on kummallista toimintaa, vaikka se vaikuttaisikin vain puoluekokousedustukseen. Ymmärrän, että sille on hyvät perusteet liittojen ja piirien sisällä, mutta muutoin siihen ei ole mitään tarvetta.

Jokaisella puolueen jäsenellä tulee mielestäni olla oikeus kuulua paikalliseen perusyhdistykseen sekä niihin valtakunnallisiin teemayhdistyksiin, jotka muodostavat hänen poliittisen viiteryhmänsä. Ei ole mitään syytä asettaa tälle muita rajoitteita kuin jäsenmaksu.

Esitän, että ihmisen palastelu liittojen ja piirien kesken poistetaan.

Puoluekokous, osa 1: Puhe poliittisen ohjelman yleiskeskustelussa 22.5.2010

Arvoisat puheenjohtajat, vihreät ystävät ja muut läsnäolijat —

Sille ei kai voi mitään, että tällainen laaja poliittinen ohjelma on kuin tilkkutäkki: otettu yksi hyvä sieltä, toinen hyvä täältä ja kolmas hyvä muualta. Jokaisella puolueen jäsenellä on varmasti oma lauseensa, ehkä parikin, jonka hän haluaa tähän paperiin lisättävän. Siksi sitä pitää lukea armeliain silmin. Se ei mitenkään voi olla niin jämäkkä kuin yhden ihmisen kädenjälki. Silti ohjelma on mielestäni varsin onnistunut.

Tosin on minullakin ne kaksi lausetta, jotka haluaisin lisätä. Esittelen niistä toisen.

Se koskee ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Se on tietenkin erinomainen idea. Vaarana on kuitenkin, että hyvän tekemisen nimissä ja hyvien kokemuksien innostamana ryhdytään sääntelemään ihmisten elintapoja myös tavoilla, jotka eivät toimi.

Siksi olen jättänyt esityksen, jonka mukaan ihmisten elintapoihin koskevan ennaltaehkäisevän toiminnan tulee perustua vahvaan tieteelliseen näyttöön.

Socialized vaccination – a narrative

Such was the scene I arrived at on Wednesday last week at the municipal health center at Kyllö, Jyväskylä, Finland. A queue extended a hundred meters beyond the door. It was not hard to guess what it was about, as it had been announced that the pandemic influenza A/H1N1 vaccine would be administered there to people in specific risk groups from 10 am to 3:30 pm.

I should explain here the Finnish health care setup. There are three parallel systems – a comprehensive public health care system maintained by the municipalities to standards set by the state, a network of private for-profit health care providers, and a national foundation dedicated to university student health care. Employers are required by law to provide a minimal level of health care to their employees, and most of them also provide, free of charge to the employees, access to near-comprehensive general-practice-level care; most employers buy this service from the for-profit providers. The public system suffers from resource starvation at the general-practice level but provides excellent care in the central hospitals that handle the difficult cases.

Anyway, the H1N1 vaccine is only available through the public system and through the foundation – free of charge if you qualify for the vaccine, and no amount of money buys it for you in this country if you don’t. Thus, I and many others, normally cared by the employee services, found ourselves queuing up at a public health care institute. And clearly, the public health care system was overwhelmed on that first day.

When I entered the queue, its tail was a traffic hazard. Fortunately, the queue moved faster than new people arrived thereafter, and the hazard ended. The queue moved surprisingly fast – it took me one hour to advance the 100 meters to the door. Even so, this was a failure in the system – there is no good reason to have people with underlying illnesses (and we all had them, to qualify for the vaccine) stand around in freezing cold weather for an hour!

Once, a nurse came and asked us if any of us was 63 years old or older. Apparently no-one was, since no-one was asked to leave (they will be vaccinated later). Later, another nurse asked everyone in the queue outside to show their KELA cards – KELA is the national health insurance system, and its card carries information about extra coverage one qualifies for due to underlying illnesses.

Eventually, I reached the door. Two guards stopped anyone who tried to enter directly, sidestepping the queue, and let in only those who had legitimate business other than vaccination. The main hall was full of people, and I quickly realized that the queue took a full circle inside the hall to reach the multiplexing point. It took me another hour to slowly advance my way though the hall. At the multiplexing point, I was asked to wait a bit, and then I was assigned a vaccination room and a waiting number.

Some twenty minutes later I was called in. The vaccination room I was assigned to was a nurse’s office. Two nurses were there, one who would administer the vaccine, and another at the computer, to keep a record. I gave them my KELA card, and shed my coat and my outer shirt, and bared my left shoulder. I was quickly given the pandemic vaccine; there was no question I was qualified for it, not with my obesity being obvious.

Then they asked what my diagnosis was. “Prmarily I’m here because of my obesity,” I said. “But I also have paroxysmal atrial fibrillation.”

“That’s not what your KELA card says,” accused the nurse at the computer.

“The diagnosis is so new,” I countered. “There has been no time to do the paperwork for KELA.” (And indeed, I later learned, it would come up in my next checkup in the spring.)

They stared at each other.

“I can show you my prescriptions,” I said, making no move for them.

Stares.

I stared back.

“Do you want the seasonal vaccine or not?” asked the nurse with the injectors.

I lauged briefly. “I might as well.” It had, honestly, never crossed my mind that I might qualify.

She injected me on my right shoulder. “You should stay in out there for ten minutes.”

I picked up my clothes and found the cafeteria with coffee and pastry.

Then the real fun started. Next day, I woke with horrible upper back pain. The thermometer showed mild fever; but since i didn’t have any respiratory symptoms, I decided to go to work. In the evening, turning in bed was excruciatingly painful. It took days for the pain to subside.

I left the building three hours after I arrived at the end of the queue. What? You think that’s excessive? So do I and many others; queuing feels so Soviet Union! But honestly, while it did take time, it worked. I am vaccinated; are you?

Eric Flint on copyright and DRM

[Originally posted in June 2006; updated with new links several times, most recently in February 2010]

Eric Flint: A Matter of Principle, Jim Baen’s Universe 1 (1), 2006.
Eric Flint: Copyright: What Are the Proper Terms for the Debate?, Jim Baen’s Universe 1 (2), 2006.
Eric Flint: Copyright: How Long Should It Be?, Jim Baen’s Universe 1 (3), 2006.
Eric Flint: What is Fair Use, Jim Baen’s Universe 1 (4), 2006.
Eric Flint: Lies, and More Lies, Jim Baen’s Universe 1 (5), 2007.
Eric Flint: There Ain’t No Such Thing as a Free Lunch, Jim Baen’s Universe 1 (6), 2007.
Eric Flint: Books: The Opaque Market, Jim Baen’s Universe 2 (1), 2007.
Eric Flint: Spillage: or, The Way Fair Use Works in Favor of Authors and Publishers, Jim Baen’s Universe 2 (2), 2007.
Eric Flint: The Economics of Writing, Jim Baen’s Universe 2 (3), 2007.
Eric Flint: The Pig-in-a-Poke Factor, Jim Baen’s Universe 2 (4), 2007.
Eric Flint: Paper books are not going to be joining the dodo any time soon. If ever., Jim Baen’s Universe 2 (5), 2008
Eric Flint: A Matter of Symbiosis. Jim Baen’s Universe 2 (6), 2008
Eric Flint: The Nature of Transitions. Jim Baen’s Universe 3 (1), 2008
Eric Flint: Adventures with a Search Engine. Jim Baen’s Universe 3 (2), 2008
Eric Flint: The Problem is Legal Scarcity, not Illegal Greed. Jim Baen’s Universe 3 (3), 2008
Eric Flint: Foam and Froth and Mighty (Upside-down) Pyramids. Jim Baen’s Universe 3 (4), 2009
Eric Flint: The Internet is Not a Magic Wand. Jim Baen’s Universe 3 (5), 2009

The column series seems to have not been continued.

Eric Flint is a fairly successful sf author. These columns explore the evils of Digital Restrictions Management (DRM, also known as Don’t Read Me).

Rikos, raiskaus ja rangaistus

Nykyinen raiskauksen rangaistussäädöstö on epäonnistunut ja selvästi yleisen oikeustajun vastainen. Se tulee uudistaa.

Nykytila

Ilmeistä on, että lainsäätäjä katsoo raiskausta lähinnä pahoinpitelyn törkeänä muotona. Suomen rikoslaki määrittelee raiskauksen teoksi, jossa raiskaaja “pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa”. Rangaistusta koventaa tai lieventää pääosin väkivallan laatu ja vakavuus.

Raiskauksesta rangaistaan vähintään vuoden ja enintään kuuden vuoden vankeudella. Alun perin vähimmäisrangaistukseksi ehdotettiin kuutta kuukautta, mutta lakivaliokunta korotti sen vuoteen. (Jokseenkin hämmentävää on, että lakivaliokunta koski vain vähimmäisrangaistukseen – luontevampaa olisi ollut siirtyä seuraavaan tavanomaiseen rangaistusasteikkoon, 1–10 vuotta. Nyt raiskaus pistää pahasti silmään rangaistusvertailussa mm. törkeää pahoinpitelyä lievemmäksi arvosteltuna rikoksena.) Törkeän raiskauksen asteikko on 2–10 vuotta vankeutta, ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen enintään kolme vuotta vankeutta.

Yhteensä 72 perusmuotoista raiskausta luettiin vastaajien syyksi vuonna 2007 (Tilastokeskus); törkeää raiskausta luettiin syyksi 6 ja sukupuoliyhteyteen pakottamisia (“lievä raiskaus”) luettiin syyksi 34. Keskimääräinen rangaistus oli perusmuotoisesta raiskauksesta puolitoista vuotta vankeutta (josta noin kolmannes tuomittiin ehdollisena), törkeästä raiskauksesta kolme vuotta vankeutta (josta lähes kaikki tuomittiin ehdottomana) ja pakottamisesta sukupuoliyhteyteen yhdeksän kuukautta vankeutta (josta lähes kaikki tuomittiin ehdollisena).

Raiskaustuomioiden oikeellisuutta on erittäin hankala ulkopuolisten arvioida pääasiassa siksi, että jutut ratkaistaan salassa eikä useinkaan juttujen olennaisia piirteitä julkisteta. Olen samaa mieltä professori Virolaisen kanssa siitä, että tuomioistuinten julkisuuskäytänteitä on tässä suhteessa parannettava. Nyt julkinen keskustelu joutuu toimimaan olennaisesti puutteellisen tiedon varassa.

Lainsäätäjän ilmaisema raiskaussäädösten tarkoitus on suojata kunkin seksuaalista itsemääräämisoikeutta (HE 6/1997 vp). Tämän tarkoituksen näkökulmasta nykyistä raiskaussäädöstä voi pitää epäonnistuneena: ei ole mitenkään ilmeistä, miksi nimenomaan väkivalta olisi itsemääräämisoikeuden loukkauksen olennainen tunnusmerkki. Yhtä lailla kyseenalaista on, miten väkivallan laatu vaikuttaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuuteen. Kuten usein raiskaustuomioita koskevassa keskustelussa sanotaan: kuinka voi verrata raiskauksia toisiinsa?

Ehdotus uudeksi raiskauksen rangaistussäädökseksi

Pidän aiheellisena raiskauksen rangaistussäännösten tuntuvaa koventamista. Lähtökohdaksi voisi ottaa esimerkiksi seuraavanlaisen perusmuotoisen raiskauksen:

Joka ryhtyy sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon toisen kanssa

  1. vastoin tämän tahtoa tai
  2. tämän ollessa kykenemätön ymmärtämään teon merkitystä

on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Olennaista raiskauksessa nimenomaan on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden menettäminen – että joku joutuu tahtomattaan seksuaalisen teon kohteeksi. Rikoksen muotoilu ylläolevan kaltaisesti korostaisi osapuolien vastuuta selvittää, että myös toinen on suostuvainen.

Raiskauksen rangaistusasteikko on tässä valittu siten, että ehdollinen vankeus ei tule kyseeseen. Raiskaus tulee näin arvioitua yhtä vakavaksi kuin esimerkiksi kaappaus taikka törkeä ryöstö. Tämä vastaa käsitystä, jonka mukaan raiskaus on yksi vakavimmista rikoksista, mihin voi syyllistyä – törkeämmiksi jäävät henkirikokset sekä törkeät sota-, valtiopetos- ja maanpetosrikokset.

Raiskauksen tunnusmerkistöön sisältyvät termit sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko on määritelty nykyisessä laissa seuraavasti: ” Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan [...] sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan [...] sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.” Ehdotukseni nojaa näihin olemassaoleviin termeihin. Rangaistuksen mittaamisessa teon laatu voidaan ottaa huomioon esimerkiksi siten, että sukupuoliyhteys katsotaan muuta seksuaalista tekoa moitittavammaksi.

Rangaistavaa sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko olisivat ensinnäkin, jos ne tapahtuvat vastoin jonkun teon osapuolen tahtoa. Tämä sisältää nykyisen lain tarkoittaman väkivaltaisen pakottamisen mutta myös esimerkiksi tilanteet, joissa vastaaja väsyttää asianomistajan toistuvilla lähentelyillä kunnes asianomistaja lakkaa vastustelemasta. Tässä on kuitenkin oltava tarkkana: tällaisen suostuttelun lopputulos voi olla vastustamisen päättyminen myös aito suostumus. Tahdonvastaisuutta tutkittaessa olennainen kysymys on, minkälainen käsitys vastaajalle oli syntynyt – tai olennaisemmin: olisi pitänyt syntyä – asianomistajan suhtautumisesta tekoon ottaen huomioon olosuhteet ja osallisten välinen vuorovaikutus itse tilanteessa.

Useimmiten yksinkertainen, suusanallinen kielto tai selkeä kieltävä kehonkieli on tulkittava suoraan kielloksi. On kuitenkin tilanteita, joissa näin suoraviivaista päätelmää ei voi tehdä. Tyypillisiä esimerkkejä ovat erilaiset roolileikit, joissa suostuvaisen ja innokkaan osallisen roolina on vastustella toisen osapuolen tekoja, joskus hyvinkin uskottavalla tavalla. Tällaisissa tapauksissa ei pidä tehdä suoraa johtopäätöstä suostumuksen puutteesta. Sen sijaan tulee tutkia, onko leikin protokollaan rakennettu asianmukaiset tavat jokaiselle osapuolelle kommunikoida halunsa lopettaa leikki heti, esimerkiksi turvasanojen avulla, ja onko kyseisiä tapoja käytetty. Rikosoikeudellisen syyttömyysolettaman perusteella on todistustaakka myös protokollan puuttumisesta tai sen rikkomisesta syyttäjällä.

Vanhakantaiseen ajatteluun, jossa suostumus olisi pääteltävissä pelkästään osallisten välisen muodollisen suhteen kuten avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen perusteella, ei pidä missään nimessä sortua: olennaista on asianomistajan mielentila (sellaisena, kuin hän sen vastaajalle kommunikoi) itse tilanteessa.

Rangaistavaa sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko olisivat myös silloin, kun joku osapuoli ei kykene ymmärtämään teon merkitystä. Selvintä tämä on tilanteessa, jossa osapuoli on suorastaan tiedottomassa tilassa. Toinen selvä tapaus on, jossa joku osapuoli on niin nuori, ettei hän ole vielä saavuttanut murrosikää. Kriteeri voi tulla myös sovellettavaksi joissakin myrkytystiloissa ja lääketokkurassa. Näissä tilanteissa ei ole olennaista, onko vastaaja aiheuttanut kyseisen tilan vai onko hän vain käyttänyt hyväksi asianomistajan tilaa, mutta se voidaan ottaa huomioon rangaistusta mitattaessa. Sen sijaan tavanomainen viihdehumala, vahvakaan sellainen, ei poista asianomistajan kykyä tilanteen arviointiin tässä tarkoitetulla tavalla.

Joissakin tilanteissa sovellettavaksi voi tulla tunnusmerkistöerehdys, jos katsotaan, että vastaaja ei tiennyt eikä hänen edes voitu vaatia tietävän, että asianomistaja ei ollut suostuvainen. Tähän on kuitenkin suhtauduttava pidättyvästi – pääpointtina on jokaisen osapuolen vastuu myös muista osapuolista.

Väkivaltainen ja törkeä raiskaus

Olennaista tässä säännösehdotuksessa on väkivallan täydellinen epärelevanttius. Luonnollisinta olisi arvioida tekoon sisältyvä väkivalta erikseen pahoinpitelynä (tai erittäin vakavissa tapauksissa tapon yrityksinä tai tappoina). Valitettavasti Suomen rangaistusten yhdistämissäännöt johtavat tässä huonoon lopputulokseen: pahoinpitely, myös törkeä pahoinpitely, on ehdottamallani tavalla arvioitua raiskausta lievempi rikos, jolloin sen vaikutus kokonaisrangaistukseen on varsin pieni. Siksi on järkevää kirjata väkivalta erikseen raskauttavaksi asianhaaraksi:

Jos raiskauksen edistämiseksi tai sen yhteydessä käytetään vähäistä vakavampaa ruumiillista väkivaltaa tai sen uhkaa, on rikoksentekijä tuomittava väkivaltaisesta raiskauksesta vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Tunnusmerkistössä rajataan pois lievä väkivalta. Tarkoitan tällä sellaista väkivaltaa, joka raiskauskontekstin ulkopuolella arvioitaisiin lievänä pahoinpitelynä: tavallisesti sellaisesta väkivallasta ei synny juurikaan vammoja eikä myöskään kovin paljon kipua. Tuollaista väkivaltaa sisältyy todennäköisesti kaikkiin raiskausrikoksiin, eikä ole tarkoituksenmukaista, että koventamisperuste tulisi sovellettavaksi kaikissa tapauksissa.

Väkivaltaisen raiskauksen minimirangaistus on kaksi vuotta korkeampi kuin perusmuotoisen raiskauksen. Tällöin väkivaltaisen raiskauksen rangaistusasteikoksi tulee sama kuin surman, joka on tahallisen tapon lieventävien asianhaarojen vallitessa sovellettava (ja harvoin käytetty) muoto. Tämän käytännön vaikutus tuomitsemiskäytäntöön lienee noin vuosi tai kaksi lisää vankeusrangaistuksen pituuteen.

Vaikka raiskausten törkeysvertailu noin yleisesti onkin kyseenalaista, pidän nykyistä törkeän raiskauksen määritelmää onnistuneena:

Jos raiskauksessa

  1. toisen ollessa alle 16-vuotias ja olennaisesti tekijää nuorempi
  2. aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
  3. rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,
  4. rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai
  5. käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla

ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, on rikoksentekijä tuomittava törkeästä raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Seuraava olemassaoleva rangaistusasteikko on tahallisesta taposta käytetty 8–12 vuotta vankeutta. Olen ottanut sen törkeän raiskauksen rangaistusasteikon lähtökohdaksi toisaalta systematiikan vuoksi mutta toisaalta siksi, että vakava raiskaus voi olla uhrin kannalta kuolemaan verrattava ja sitä mahdollisesti jopa julmempi kokemus.

Nykyiseen säädökseen nähden olen tehnyt yhden tunnusmerkistöä koskevan muutoksen: Ensinnäkin pidän suojaikää nuorempaa asianomistajaa jo sinänsä riittävänä kvalifiointiperusteena, mikäli tekijä on häntä oleellisesti vanhempi eli käytännössä aikuinen.

Pidän tarpeellisena huolehtia siitä, että raiskauksen yhteydessä aiheutettu uhrin kuolema arvostellaan murhana eikä tappona. Murhan tunnusmerkistöön voi olla tarpeen tehdä sitä koskeva muutos.

Lopuksi

Rangaistusten yleisen tason korotuksen (ainakin osittain) ja tuomioistuinten tavan kirjoittaa tuomiot voisi hoitaa aivan hyvin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksillä ja yleisellä tuomarivalistuksella. Sen sijaan rikosten tunnusmerkistön uudelleen arviointi vaatii myös lainsäädännöllisiä toimia. Siksi pidän tarpeellisena raiskaussäädöksen uudelleen kirjoittamista.

Tämän tekstin eri luonnoksiin olen saanut pyynnöstä hyödyllisiä kommentteja useilta ihmisiltä (joista suurin osa naisia). Kiitoksia heille! Kaikilta osin tämä teksti ei kuitenkaan vastaa heidän esittämiään näkemyksiä – ehdotuksesta vastaan yksin minä.

Hajatus yliopistolaista

Kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) lausui eilisessä yliopistolain ensimmäisessä käsittelyssä varsin mielenkiintoisen pointin:

Ajatellaanpa sillä tavalla, että tämä muutos olisi toteutettu viitisen vuotta sitten ja oltaisiin tässä tilanteessa, missä nyt ollaan, ja vertailukohtana käytetään Yhdysvaltain tilannetta todellisuudessa juuri täsmälleen tänä päivänä. Vuoden aikana Yhdysvalloissa yliopistojen rahoitustaustapääomasta on sulanut pois 30-40 prosenttia, huomattava osa täydellisesti, pysyvästi, koska sitä pääomaa ei enää ole olemassakaan.

Ensimmäinen ajatukseni on, että uudistus todella tekee yliopistojen varainhoidosta erittäin vastuullista. Toinen ajatukseni on, että nyt ajoitus tuntuu onnistuneen varsin hyvin, kun yliopistot pääsevät sijoitusmarkkinoille niiden vielä ollessa suhteellisen matalalla. Tosin ehtii tässä vielä ennen vuodenvaihdetta sattua ja tapahtua.

Perustuslakivaliokunnan lausunto uudesta yliopistolaista

PeVL 11/2009 vp

Kohokohtia:

  • Hallituksen kokoonpanoa koskeva ehdotus on perustuslain vastainen. “Yliopiston itsehallinnon takaamiseksi yliopistokollegiolla on oltava mahdollisuus valita yliopistoyhteisön sisäisistä ryhmistä jäsenten enemmistö yliopiston hallitukseen.”
  • Professorin pätevyysvaatimukset on lisättävä lakiin. “Ehdotettua säännöstä on ainakin professoreiden osalta asianmukaista täsmentää luonnehdinnoin siitä, millaista kelpoisuutta heiltä edellytetään”

Hallituksen kokoonpanon perustuslailliseen ongelmaan kiinnitin minäkin lausunnossani huomiota.

Uskonnosta

Markus kysyi:

Harkitsen äänestäväni sinua kunnallisvaaleissa, sitä ennen haluan kuitenkin tietää sinun uskonnollisen vakaumuksesi/näkemyksesi, enkä löytänyt sitä sivuilta (itse olen entinen uskovainen, nykyinen skeptikko/agnostikko)

Tämähän ei periaatteessa ole kovin yksinkertainen kysymys, mutta vastaan silti heti, sillä suurin osa asian monimutkaisuudesta ei ole poliittisesti relevanttia.

Käytännössä (politiikassa) minut voi laskea ateistiksi. Tarkoitan sitä, että toimin poliittisesti ikään kuin mitään jumalallista (sen paremmin kristillistä Jumalaa kuin muutakaan) ei ole, enkä kelpuuta minkään uskonnon opetuksia auktoriteetiksi. Minusta uskonto ei saa saa vaikuttaa poliittisiin päätöksiin enempää kuin mikä tahansa muukaan massaliike.

Minä pidän kuitenkin uskonnonvapautta tärkeänä demokraattisen yhteisön perusarvona, ja hyväksyn uskonnollisen toiminnan niin kauan kuin se ei riko osallistujien ihmisoikeuksia eikä häiritse ulkopuolisia.

Minä en kuulu, enkä ole koskaan kuulunut – muodollisesti – mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Minut on kyllä kastettu ja konfirmoitu vuonna 1992 Kristiyhteisössä, ja osallistuin 90-luvun alussa muutaman vuoden Kristiyhteisön uskonnolliseen toimintaan.

Henkilökohtaisesti olen enemmän agnostikko kuin ateisti: en – yksityisesti – kiellä Jumalan olemassaolon mahdollisuutta, vaan pidän sitä asiana, josta ei voi olla tietoa, ja jos ei ole tietoa, pitää valita, mihin uskoo vai jättääkö kysymyksen auki. Olen taipuvainen – yksityisesti – uskomaan (tai ainakin pitämään hyvin mahdollisena) jonkinlaisen hengellisen maailman olemassaoloon, mutta olen myös taipuvainen uskomaan siihen, että sen olemassaolo on materiaaliselle maailmalle lähinnä yhdentekevää (tästä syystä olen “käytännössä ateisti”).

Tässä lyhyesti. Onko tarkentavia kysymyksiä?

Ehdokasesittely

Olen 30-vuotias (marraskuussa 31 v.) luennoija, harrastajapoliitikko, nörtti ja asioista kiinnostuja. Työskentelen yliopistolla ohjelmistotekniikan assistenttina ja valmistelen lisensiaatintyötäni syksyn kuluessa. Harrastuksiini kuuluvat politiikan lisäksi viihdetieteiskirjallisuuden ja fantasian lukeminen, asioihin paneutuminen, kirjoittaminen, tietokoneilu ja kuntokävely.

Arvoiltani olen edistyksellinen humanisti, valistunut globalisti ja varovainen teknologiaoptimisti. Olen humanisti siinä mielessä, että katson maailmaa ihmislajin edun näkökulmasta. Olen siinä edistyksellinen siksi, että ymmärrän ihmiskunnan etujen mukaista olevan ympäristöongelmien, erityisesti ilmastonmuutoksen seurausten, huomioon ottaminen päätöksenteossa. Olen globalisti, en nationalisti, sillä minun kotimaani on maapallo ja Suomi lähinnä rakas kotikyläni. Olen teknologiaoptimisti, sillä uskon ja toivon teknologisen kehityksen, sopivan varovaisesti toteutettuna, olevan enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Olen vihreä, sillä olen näitä kaikkea kolmea (mutta on myös muunlaisiakin vihreitä).

Olen asunut Jyväskylässä 27 vuotta – Kortepohjassa 9 vuotta, Palokassa 2 vuotta, Pupuhuhdassa 5 vuotta, Ristonmaalla 3 vuotta ja Keltinmäessä nyt 8 vuotta. Tampereella kävin neljän vuoden verran kääntymässä 1990-luvun puolessa välissä. Rakastan Jyväskylää ja ellei mitään mullistavaa satu, aion myös elää täällä loppuelämäni. Olen siten varsin motivoitunut ja sitoutunut kehittämään Jyväskylää.

Politiikkaan tulin mukaan edellisissä kunnallisvaaleissa. Sain silloin sen verran hyvin ääniä, että nousin vuoden 2006 alkupuolella varavaltuutetuksi. Varavaltuutettuna olin mukana päättämässä vuosi sitten kesällä kaupungin ja maalaiskunnan kuntaliitosselvityksen aloittamisesta, ja valtuustossa olen mm. vastustanut Kirkkopuiston alle suunniteltua parkkihallia (minusta se on väärä paikka muuten kannatettavalle hankkeelle). Olen kirjoittanut raportit lähes kaikista valtuuston kokouksista, joihin olen osallistunut päätöksentekijänä: 16.4.2008, 4.6.2007, 29.10.2007, 12.11.2007, 10.12.2007. Näiden lisäksi olen ollut paikalla päätöksentekijänä 7.1.2008, 17.3.2008 ja 2.6.2008, yritän ehtiä kirjoittaa niistä raportit vielä ennen vaalipäivää (muistiinpanoni ovat tallessa).

Vaajakosken sulun alaportti auki
Vaajakosken sulku on yksi uuden Jyväskylän hienoista teknologianähtävyyksistä. Kenties joskus tätäkin kautta puupolttoaine kulkee Keljonlahden voimalaan.

Kunnalliseen päätöksentekoon olen osallistunut lisäksi vanhan Jyväskylän keskusvaalilautakunnan varsinaisena jäsenenä sekä Altek Aluetekniikan johtokunnan varajäsenenä, mutta niistä ei ole kovinkaan paljoa kerrottavaa – keskusvaalilautakunta hoitaa lakimääräisiä hallintotehtäviä eikä siten ole normaalioloissa poliittisesti merkittävä elin, ja Altekin johtokunnan kokouksiin olen tullut kutsutuksi varsin harvoin (ja enimmäkseen se on muutenkin vain keskustelu- ja raportointikerho, joka ei tee päätöksiä). Olen myös ollut tarkastuslautakunnan varajäsen, mutta palveluksiani ei ole siellä tarvittu kertaakaan.

Poliittiseen toimintaan olen osallistunut myös puolueeni sisällä. Olen ollut vanhan Jyväskylän kunnallisjärjestön (Jyväskylän Vihreät ry) hallituksessa vuodesta 2004 sekä hallituksen sihteerinä ja taloudenhoitajana tämän vuoden alusta alkaen. Olen osallistunut puoluekokoukseen kolmesti, kerran Jyväskylän Vihreät ry:n varaedustajana ja kahdesti varsinaisena edustajana (ks. raportit: 26.5.2007, 27.5.2007 sekä puheen käsikirjoitus (2008)). Viime vuoden loppupuolella alkaneella kaksivuotiskaudella toimin puolueen tekijänoikeustyöryhmän ja tietoyhteiskuntapoliittisen työryhmän jäsenenä.

Ei-poliittisia luottamustoimia minulla on lukuisia. Tällä hetkellä toimin aktiivisesti Jyväskylän käräjäoikeuden lautamiehenä, Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tiedekuntaneuvoston varsinaisena jäsenenä ja tietotekniikan laitoksen laitosneuvoston varajäsenenä. Olen Muuramen Vihreät ry:n ja Linkki Jyväskylä ry:n tilintarkastaja kuluvalla tilikaudella. Vähemmän aktiivisia ovat Taiteellisen ohjelmoinnin ystävien seura Toys ry, jonka hallituksen puheenjohtaja olen, ja Fenfire Fellowship ry, jonka hallituksen sihteeri ja taloudenhoitaja olen.

Kuulun jäsenenä seuraaviin suomalaisiin yhdistyksiin: Electronic Frontier Finland ry, Fenfire Fellowship ry, Jyväskylän Science Fiction Seura 42 r.y., Jyväskylän Vihreät ry, Jyväskylän yliopiston tieteentekijät ry, Keski-Suomen CP-yhdistys ry, Linux-aktivaattori ry, Maan ystävät ry, Suomen Lautamiehet ry, Suomen Tieteiskirjoittajat r.y., Taiteellisen ohjelmoinnin ystävien seura Toys ry ja Tampereen Science Fiction Seura r.y. Lisäksi kuulun äänivaltaisena jäsenenä Debian-projektiin (rekisteröimätön kansainvälinen aatteellinen yhdistys) ja Software in the Public Interest, Inc.:iin (New Yorkissa rekisteröity aatteellinen yhdistys). Listasta puuttuvat ne yhdistykset, joiden jäseneksi olen joskus liittynyt mutta joiden toimintaan en ole osallistunut pitkään aikaan (edes jäsenmaksua maksamalla); osa niistä saattaa pitää minua edelleen jäsenluettelossaan.

Minulla ei ole kovin merkittäviä taloudellisia sidonnaisuuksia. Olen Keski-Suomen osuuspankin ja Keskimaa osk:n jäsen, omistan vähäisiä määriä pörssiyhtiöiden osakkeita (Keskisuomalainen Oyj A, KONE Oyj B ja Lännen Tehtaat Oyj) sekä yhden osakkeen ei-pörssiyhtiössä (Vihreä Lanka Oy). Velkaa minulla on noin kymppitonni, suurin osa valtion takaamaa opintolainaa ja loput vakuudettomia kulutusluottoja (Osuuspankin joustoluotto ja Visa-luotto).

Kaupunginvaltuustossa ensi vaalikaudella otan, mikäli minut sinne valitsette, ohjenuorakseni kestävän kehityksen, painottaen sanaparin molempia sanoja: kaupungin pitää kehittyä mutta kehityksen tulee olla kestävää.

Tehdään yhdessä uudesta Jyväskylästä toimiva ja kestävästi kehittyvä kaupunki!