Category Archives: Photoblog

Hitsausta edessä

Kerrataanpa, mistä tähän on tultu. Sain loppuvuodesta 2008 päähäni, että tarvitsen ajokortin. Menin autokouluun, ja luontainen perfektionismini johti siihen, että sehän piti hoitaa oikein kunnolla loppuun. Autokoulun kunnolla loppuun vieminen tarkoittaa käsitykseni mukaan runsasta itsenäistä harjoittelua välivaiheen aikana. Niinpä tarvitsin auton, ja ostin halvan (mutta toivottavasti suhteellisen hyvän) Lada Samaran vuosimallia 2001 (tai siis 2000, kuten myöhemmin selvisi).

Vastapesty Ibidmobiili

Autosta löytyi jokunen joukko ilmeisesti jo ostettaessa olleita pieniä vikoja, joita on merkkihuollossa (Delta-Auto) korjailtu. Olisipa se jäänyt siihen.

Ajoin perjantaina 27.3.2009 Tampereelle. Kun olin jo hyvän matkaa ajanut, tuli tekstari, joka perille saapumisen jälkeen luettaessa osoittautui tilaamani autonavigaattorin saapumisilmoitukseksi. Kotipostiini siis. No, ei auttanut mitään. Matka oli muuten yllätyksetön.

Lauantaina 28.3. kävin Tampereen yliopistolla tekemässä yleisen kielitutkinnon ylimmän tason kielikokeen englannin kielessä. Pian kokeen jälkeen lähdin ajamaan Tampereelta Helsinkiin äitini muuttokuormaa noin tunnin verran perässä. Keli oli Tampereen päässä ikävä – lähinnä lumipyryä. Matka moottoritietä pitkin oli kuitenkin varsin helppo, jo lumisateessa liikennevirta ajeli lähes huoletta satasta, ja pian keli selkenikin. Ohituksissa sai silti olla koko ajan tarkkana, sillä ohituskaistat (ja erityisesti kaistojen välit) olivat sohjoisia. Joskus rekkaa ohittaessa rattia sai käännellä jatkuvasti auton vikuroidessa liukkaalla alustalla ja rekan aiheuttamissa ilmanpyörteissä. Selvisi kyllä, miksi ohituksia pidetään liukkaalla kelillä vaarallisinä – varsinikn kaistanvaihdoissa sai olla tarkkana.

Helsinkiä lähestyttäessä keli muuttui suorastaan lumimyrskyksi, enkä enää Vantaan kohdalla meinannut haluta ajaa edes 80:aa. Lopulta löysin äidin uuden asunnon varsin helposti. Elämäni ensimmäisen itsenäisen taskuparkinkin tein sohjoisella kadulla alamäessä ja ahtaaseen rakoon. Enkä kolhinut kenenkään autoja!

Sunnuntaina 29.3. otin äidin kyytiin ja suunnaksi Tampereen. Keli oli huomattavasti edellistä päivää helpompi, ei sadetta, tiet olivat kosteita ja ohituskaistat sohjoisia. Moottoritien alussa tosin minua sekoitti omituinen kaistaviitoitus, joka ohjasi Tampereelle menijät muutamaksi kilometriksi ohituskaistalle. Kun viitoituksia ihmetellessä meni satasen nopeusrajoitus ohi silmien, olin ohituskaistalla tien tukkona jonkin aikaa. Kenenköhän brainstorm tuokin viitoitus oli?

Linnatuulen kahvitauolla täytin pissapojan ja pesin lasit. Kai siitä Ibidmobiili suuttui, sillä varsin pian pissapoika, takalasin pyyhin ja lämmitystuuletin sanoivat yhtäaikaisesti sopimuksen irti. Kun keli oli kostea ja kuraa lensi koko ajan ikkunalle (ja kahta kauheammin takaikkunaan!) ja ikkunat huurtuivat, ei ajaminen enää ollut kivaa. Kävimme Toijalan ABC:llä vaihtamassa sulakkeen, mutta siitäkään ei ollut apua. Jouduin lopulta ajamaan rikkinäisellä autolla Tampereelle asti.

Tampereella kaksi enoani oli lastaamassa äitini tavaroita uuteen muuttokuormaan. Äiti liittyi muuttotalkoisiin, ja toinen enoistani ryhtyi tutkimaan autoa. Kun vikaa ei näin kokeneempikaan automies löytänyt, viritettiin autoon väliaikainen korjaus, jolla etuikkunan pissapoika saatiin toimimaan: jalkalamppujen sähköjohdoista viriteltiin virtapiiri akusta ohjaamoon ja siellä lampun katkaisijan läpi, ja takaisin ohjaamosta konepellin alle ja pissapojan pumppuun. Systeemi toimi kuin junan vessa, mitä nyt oli hassun näköinen, eikä olisi mennyt katsastuksessa läpi. Ajoin näin korjatulla autolla – Tampereelta mukaan tullutta tavaralastia takakontissa – Jyväskylään.

Yritin ensin saada Mikan Asentamoa, jota Poloisen Jenni on kehunut, kiinnostumaan sähkövian korjauksesta. En tiedä mistä kiikasti, mutta yhteydenottopyyntöihini ei koskaan vastattu. Tämä oli siis jo toinen ei-merkkikorjaamo, joka on tehnyt oharin Ladani huollon kanssa. Lopulta vein auton tuttuun ja turvalliseen merkkihuoltoon eli Delta-Autoon, jossa vika löytyi ammattitaidolla. Auton sulakerasia on rikki, uusi olisi pitänyt tilata Helsingistä ja olisi maksanut 300 euroa. Täytyy kehua Deltan huoltopalvelua: suoraan minulta edes kysymättä virittivät autoon toimivan ohitusjohdotuksen. Veloitus vain puolentoista tunnin työstä eli 120 euroa.

[kuva ohitusjohdotuksesta]

Olen tässä seurannut Jyväskylän kevään etenemistä sillä silmällä, että pääsisi vaihtamaan kesärenkaisiin. Valitettavasti näyttää siltä, ettei talvirenkaista voi vielä luopua asetuksen määräämänä aikana, sillä loppuviikosta on vielä tulossa päiväpakkasia ja lumisadetta.

Auton katsastuksen määräpäivä on 24.4. Varasin nettipalvelun kautta pääsiäispyhien aikaan K1-Katsastajien Keljon toimipisteestä (toisaalta sijainnin ja toisaalta halvemman hinnoittelun perusteella) tiistaiksi 14.4. klo 15 katsastusajan. Vein auton sinne eilen noin 10 minuuttia etuajassa.

Oli hyvä, että olin vaivautunut ajan varaamaan. Vaikka drive-in-katsastuksesta puhutaankin, omaa vuoroani odotellessani sain kuulla toimiston tyttöjen useamman kerran valitelleen asiakkaille, ettei enää samana päivänä ole aikoja tarjota.

Katsastaja oli nuorehko poika, jonka kanssa oli helppo tulla toimeen. Annoin auton avaimet hänelle, ja odotin kahvia juodessani, kun hän ajoi yksikseen koeajon ja kävi jarru- ja iskaritesteissä.

Hallissa sitten mitattiin ensiksi pakokaasupäästöt. Koska autoni on rekisteröity vuonna 2001, varasin ja maksoin määräaikaiskatsastuksen ja päästömittauksen lisäksi OBD-testin. Katsastaja kuitenkin ihmetteli OBD-pistoketta aikansa ja tarkisti sitten rekisteriotteen. Osoittautui, että auto oli vuoden 2000 varastoa, joten sillä oli erivapaus, jonka perusteella sen päästöt mitataan vuoden 2000 säännösten mukaan. OBD-testiä ei siis tehty.

Lopuksi auto nostettiin pukille, ja katsastaja otti ruostehakun esille. Ja löytyihän sitä huomautettavaa. Auton helmakotelot ovat ruostuneet, ja oikealla takana ruoste on edennyt jo hylkäysperusteeksi asti. Tuomio (PDF) oli siis hylkäys. Muilta osin katsastaja sanoi autoani hyväkuntoiseksi, kun kysyin.

Olen tässä yrittänyt selvittää firmoja, jotka tekevät ruostevaurioiden korjausta, siis peltihitsaustöitä. Google löytää lähinnä Helsingin ruostehitsauksen, joka on turhan kaukana (tosin äidin asuessa nyt Helsingissä ei se ole mahdoton ajatus). Tuttavapiiristä olen lähinnä kuullut tarinoita hitsareista, jotka ovat tuttavan auton hitsattuaan sanoneet “never again!”. Delta-Auto, jolle soitin katsastuskonttorin pihasta, ei mielellään näitä korjauksia tee. Suosittelivat, kun kysyin, Mikan asentamoa, joka ei siis ole aiemmin reagoinut huoltotiedusteluihini.

Sattuisiko lukijakunnassani olemaan ammattitaitoisia hitsareita, tai vihjeitä sopivista firmoista? Maksan asianmukaisen palkan (en siis etsi ketään “tupakkiaskipalkalla” tekijää), tosin jos kokonaiskustannus nousee liian suureksi, täytyy projekti (ja auto) hylätä (tai ainakin siirtää seuraavan palkkapäivän jälkeiselle ajalle…).

Niin, se ODB-mittaus. Maksoin ylimääräistä, ja palvelu pelasi – katsastaja oma-aloitteisesti kehoitti minua menemään toimistolle vielä kerran, ja niinpä maksuni oikaistiin. Katsastuksen hinta: 66 euroa.

Auton huoltoa

Kuten aiemmin mainitsin, pyysin autoni huollosta kustannusarviota Oilboysin Keljon-korjaamolta. Vaikka kävin autoa näyttämässä ja huhuilinkin sen perään sähköpostitse, kustannusarviota ei ole vieläkään kuulunut.

Viikko sitten sain Ladan edustajan Delta-Auton mainoskirjeen, jossa mainostettiin vanhemmille autoille tarkoitettua plus-huoltoa. Kirje antoi huollolle täsmällisen hinnan (149 euroa), väitti sen olevan räätälöity juuri minun Lada Samara -autolleni (jopa rekisterinumero oli mainoksessa mainittu!) ja vastaavan määräaikaishuoltoa ollen kuitenkin sitä halvempi. Leimakin huoltokirjaan luvattiin. Noh, kun ei Oilboysistä kuulunut mitään ja kun tarjous vaikutti kohtuulliselta, varasin eiliselle iltapäivälle huoltoajan.

Vein auton Deltan hoteisiin tiistaina alkuiltapäivästä. Ajoin ensiksi harhaan. Deltalla on nimittäin kolme sisäänajoa, joista ensimmäisen vieressä oli kyltti “huoltoon tulevat autot” ja nuoli tien suuntaisesti kohti muita sisäänajoja; ajoin siksi ensimmäisen ohi. Kun kummankaan muun sisäänajon kohdalla ei ollut ajo-ohjetta, meni pasmani hieman sekaisin ja jatkoin matkaa. Ajoin lopulta Itä-Päijänteentien läpi ja kävin kääntymässä Tuohitien päässä. (Vasta muutaman risteyksen läpi ajettuani tajusin että nehän ovat tasa-arvoisia risteyksiä! ja rupesin katselemaan oikella tarkemmin. Väistämisvelvollisuussokeudesta autokoulun teoriatunneilla varoitettiinkin.) Ajoin Deltan pihaan ensimmäisenä vastaan tulleesta sisäänajosta ja parkkeerasin nappisilmä-Ladan ja Fiatin viereen. Vasta autosta noustuani tajusin, että se ensimmäisen sisäänajon kohdalla ollut kyltti käski ajamaan ko. sisäänajosta sisään eikä ohittamaan ko. sisäänajoa! Pihan puolelta kyltin merkitys oli selvä: se osoitti huoltoon tulevien autojen parkkipaikan.

Huollon palvelupisteessä saamani mainos paljastui harhaanjohtavaksi. Kyseinen hinta ei suinkaan ollut omalle autolleni räätälöity vaan “alkaen”-hinta. Samaralle sama palvelu olisi 30 euroa kalliimpi. Lisäksi selvisi, miksi se on määräaikaishuoltoa halvempi (90.000 km:n huolto Samaralle kuulemma n. 500 euroa): joitakin isompia töitä ei siihen sisälly. Urputin huollon herralle harhaanjohtavasta markkinoinnista ja harkitsin huollon peruuttamista. Halusin kuitenkin hoitaa huollon pois päiväjärjestyksestä, joten annoin auton huollettavaksi. Plus-huollon lisäksi sovittiin tehtäväksi pesulaitteen korjaus, kaasupolkimen palautuksen korjaus ja mittaristovalon korjaus.

Hain auton eilen iltapäivällä. Mittaristovaloja eivät kerenneet korjata (vaatii koko kojetaulun avaamisen). Muuten hommat oli hoidettu ja laskukin oli siedettävä:

Lada-plushuolto 120 €
ilmansuodatin 11 €
sytytystulpat 15,60 €
öljynsuodatin 8,88 €
moottoriöljy 20,52 €
ongelmajätemaksu 3 €
lisätyöt 80 €

Yhteensä siis 259 euroa. Mitään noottia en saanut huollolta, joten ilmeisesti mitään akuuttia lisäkorjattavaa eivät löytäneet. Mikä on ihan kiva – auto pitää katsastaa viimeistään ensi kuussa.

Leiman olivat lyöneet huoltokirjaan 90.000 km:n kohdalle mutta kirjoittaneet että kyseessä oli plus-huolto eikä 90.000 km:n määräaikaishuolto. Huoltokirjaa selatessani huomasin, että tämä auto on ollut Jyväskylän Deltan hoteissa ennenkin – ja löytyi sieltä minua palvelleen herrankin allekirjoitus vuodelta 2003.

Noh, innoissani käytin pesulaitetta Deltalta Agoralle ajaessani. Muutama tunti myöhemmin kotimatkalla pesulaite ei taaskaan toiminut. Ihmettelin asiaa kotipihassa pelti auki. Kiinnitin huomiota siihen, että pesunestesäiliö oli puolillaan vaikka plus-huoltoon kuuluu sen täyttäminen. Ajoin Kukkumäen Teboilille, ostin pari litraa pesunestettä ja täytin säiliön. Kaksi minuuttia myöhemmin säiliö oli taas puolillaan.

Soitin tänä aamuna Delta-autolle ja kerroin, että pesulaite ei toimi. Huollon herra esitti, että ehkä se on jäätynyt, aamullahan oli seitsemän astetta pakkasta. Teoria ei minulle kelvannut, sillä huomasin ongelman nollakelissä eilisiltana. Sain kehoituksen tuoda auton näytille, ja niin teinkin. Delta tarjosi minulle kahvit sillä aikaa kun huolto katsoi autoa. Lopputulos: toimiva tuulilasinpesulaite eikä euroakaan lisälaskua.

Osoittautui, että pesulaitteessa oli useampikin vika, joita ei ilmeisesti eilen huolto ollut huomannut. Ensinnäkin säiliö oli osittain halki niin, että se piti vain puolet nesteestä sisällään. Toisekseen venttiilit, jotka jakavat veden tuulilasille, takalasille ja ajovaloille, olivat jumissa. Tämänaamuisessa takuukorjauksessa tuulilasille johtava putki siirrettiin suoraan pumppuun kiinni venttiilit näin ohittaen. Näin tuulilasin pesu toimii nyt luotettavasti, mutta muut pesut eivät lainkaan. Laitteen kunnollinen korjaus vaatisi säiliön ja venttiilien vaihtamisen (runsaan sadan euron paukku Deltan hinnoilla), mutta tämä korjaus on liikenneturvallisuuden kannalta riittävä.

Muuten, sain pari viikkoa sitten vihdoinkin autopaikan kotipihasta. Se on kylmäpaikka pihan takaosassa – vieressä seisoo lumeen hautautunut auto ja pari pipiä saanutta vanhempaa autoa (ja nyttemmin myös yksi uuden näköinen auto). Pihaliittymä on erittäin vaarallisessa paikassa, sillä se on heti mutkan takana mutkan sisäpuolella. Näkyvyyttä haittaavat valtavat lumivallit (ja kesälläkin se, että piha on tietä korkeammalla). Olen kerran melkein ajanut kolarin, kun näin viime hetkellä olosuhteisiin nähden varsin kovaa kadulla ajaneen auton. Muutenkin Sienitie on varsin vaarallisen tuntuinen tie, paljon näköesteitä ja vieläpä useita autoja parkissa keskellä huonon näkyvyyden mutkaa!

Lopuksi teoriapähkinä: Saako tästä kääntyä vasemmalle? (Klikkaa kuvaa niin saat suuremmaksi.)
[Valokuva Ahlmaninkadun päässä olevasta liikenneympyrästä]

Ajoraportti

Ajolupa on nyt ollut kaksi viikkoa, ja auto (sininen Lada Samara, 90.000 km, vuosimallia 2001) melkein yhtä kauan. Olen ajanut keskimäärin joka arkipäivä vähintään kaksi parinkymmenen minuutin ajoa.

On tämä melkoinen riesa. Jos en olisi ottanut projektikseni autolla ajamisen oppimisen, olisi auto jäänyt kyllä ostamatta ja ostettukin auto helposti parkkiin. Ajaminen on stressaavaa, eikä se merkittävästi tuo lisäarvoa arkirutiineihini verrattuna julkiseen liikenteeseen. Noh, kortti tulikin hankittua lähinnä poikkeustarpeita varten, ja nämä nykyiset ajot ovat sitä välivaiheen “itsenäistä harjoittelua”.

Kerran olen joutunut vähältä piti -tilanteeseen. Lähestyn noin 30 km/h:n nopeudella (rajoitus 40 km/h) Rautpohjankadun ja Keskikadun risteystä Rautpohjankadun suunnasta. Muista suunnista autot antavat, ihan oikein, minulle tietä, enkä erityisesti hidasta lisää. Risteyksessä jo ollessani huomaan, että suojatielle, jonka aion ylittää risteyksestä poistuessani, ryntää kaksi nuorta miestä. En ollut heihin kiinnittänyt aiemmin huomiota, joten en osaa sanoa, kyttäsivätkö ylitystilaa vai tulivatko siihen yllättäen. (Myöhemmin olen kyseisestä paikasta ajanut useasti ja olen huomannut, että kyseisen suojatien havainnointi on risteykseen tultaessa hankalaa.) Samalla kun painan jarruni lukkoon, toinen miehistä huomaa minut ja nappaa kaveristaan kiinni. Autoni puoltaa hieman lukkojarrutuksessa heihin päin mutta pysähtyy noin metrin päähän miehistä. Jarrutusmatka on yllättävän pitkä! Takana tullut pakettiauto ei sentään osu perääni. Päästän miehet suojatien yli, ja jatkan matkaa. Vasta työpaikalla rupeaa hirvittämään.

Autoni renkaat ovat näyttäneet alipaineisilta, mutta rengaspaineen tarkistaminen ja korjaaminen aiheutti minulle yllättävän paljon työtä. Helpoiten olen päässyt Keljon Prisman automaattiaseman ilmapisteelle, mutta sen rengaspainemittari on rikki. Ostin sitten Biltemasta viiden euron taskumittarin, ja lopulta tänä aamuna sain rengaspaineet kuntoon. Samalla selvisi, että alipainetta oli ollut ihan liikaa.

Auto on katsastettava viimeistään huhtikuun loppupuolella. Sitä ennen aion käyttää sen 90.000 kilometrin määräaikaishuollossa, varmaankin heti kuun vaihteessa palkkapäivän jälkeen. Auton peltien pienille ruostevaurioillekin pitää tehdä jotain – toivottavasti ei löydy mitään pahaa piilevää ruostetta (en sitten saanut aikaiseksi viedä autoa testiin ennen hankintaa, mitä olen tässä kiroillut). Autossa on myös pikkuvikoja, mutta ei mitään hälyttävää.

Tänään opin taas käyttämään nelosvaihdetta kaupunkinopeuksissa (50 km/h ja yli). Autokoulussa se opetettiin, mutta Samaralla tuntui aluksi, että 60 km/h on alin, mitä voi nelosella ajaa. En sitten tiedä, onko kyse vain omasta tottumisestani autoon, että saan sen menemään viittäkin kymppiä nelosella.

Kotitalon parkkipaikkaa jonotan. Odotellessa olen kokeillut erilaisia kadunvarsiparkkeerauksia ja ihmetellyt muiden parkkeeraussotkuja. Yliopisto on jo toimittanut minulle henkilökunnan pysäköintiluvan.

Seuraavassa Ibidmobiili:
Ibidmobiili

Ja malli siitä, kuinka Suomessa ei ole laillista pysäköidä:
Pysäköintivirhe

Yksityisestä terveydenhuollosta

Kävin eilen hammaslääkärissä.

Tuossa ei muuten olisi mitään ihmeellistä, mutta edellinen käyntikertani oli joskus 1990-luvun puolen välin paikkeilla, kun kävin kouluhammashuollossa viimeisen kerran. Kuten aina ennenkin, hampaani olivat silloin erinomaisessa kunnossa. Kun sitten yliopistossa hammashoitoon ei määrätty (ainoastaan pyydettiin), tämä näennäinen vapaus juovutti minut – sitä paitsi minullahan on hyvät hampaat, mitä väliä…


Näillä thaimaalaisilla hammaslääkärin tuoleilla ei ole mitään tekemistä kertomukseni kanssa. Kuva Matthias Sebulke (Wikimedia Commons).

Kelataan kymmenen vuotta eteenpäin:

Yksityinen hammaslääkärini moitti toista alaviisaudenhampaistani, se oli pahasti reikiintynyt. Tiesin sen toki itsekin jo etukäteen. Sen saa poistaa erikoishammaslääkäri, koska hermo on lähellä. Myös toinen alaviisaudenhammas joutaa poistaa, sekin erikoishammaslääkärin operaationa, se on hankalassa asemassa ja hammaslääkäri piri sitä riskihampaana. Yläviisaudenhampaat ovat paremmassa kunnossa, mutta nekin lääkäri haluaa poistaa, koska niiden puhtaanapito on ollut ongelmallista.

Mikäs siinä. Poistetaan. Samalla kerään jostain muutaman satasen ylimääräistä rahaa hammaslääkärin palkkioihin, juuri vaalien alla.

Minulla olisi ollut Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelijana oikeus maksaa YTHS-maksu ja hakeutua ylioppilaiden hammashoitoon. Se tulisi halvemmaksi kuin yksityinen. Olennaisempaa minulle oli se, että en aio olla YTHS:n asiakas loppuelämääni. Halusin aloittaa pitkäaikaisen hoitosuhteen hammaslääkärini kanssa.

Olisin toki myös voinut hakeutua kaupungin hammashoitoon. Se olisi ollut minulle merkittävästi halvempaa kuin yksityinen ja YTHS. Toisaalta olisin saattanut joutua odottamaan hoitoa kuukausikaupalla: tämän vuoden talousarviossa kiireettömän jonon pituuden keskiarvon tavoite oli 24 viikkoa eli vajaa kuusi kuukautta. Yksityisellä jonotusaika on ollut sellaista viikon–kahden suuruusluokkaa, ja valittelivat että on poikkeuksellisen ruuhkaista.

En ymmärrä sitä ajattelua, jonka mukaan yksityinen terveydenhuolto pitäisi kieltää, että se muka veisi resursseja julkiselta terveydenhuollolta. On toki totta, että lääkäreistä on julkisella puolella pulaa, mutta sitä ei pidä ratkaista pakottamalla yksityisellä puolella toimivat lääkärit joko huonompiin työskentelyehtoihin tai luopumaan alasta.

Olennaisempaa minusta on huomata, että ne potilaat, jotka valitsevat yksityisen hoidon ovat yleensä vähintään keskituloisia ja siten verojen nettomaksajia, joten he ikään kuin maksavat hoidostaan kahdesti: kerran yksityiselle lääkäriasemalle palkkiona ja toiseen kertaan veroina, joilla ylläpidetään julkista terveydenhuoltojärjestelmää: julkinen terveydenhuolto ei menetä resursseja, kun minä valitsen yksityisen lääkäriaseman. Olennaista on myös muistaa, että Suomessa yksityinen terveydenhuolto keskittyy perusterveydenhuoltoon ja yksinkertaiseen erikoissairaanhoitoon. Vaativa erikoissairaanhoito tehdään aina julkisella puolella.

Jos julkisen puolen kiireettömän hoidon jonot eivät pitene (kuten käsittääkseni on) eikä järjestelmässä piile kestämätöntä työntekijöiden riistoa, joka voisi johtaa tilanteen äkilliseen kriisiytymiseen myöhemmin, (mistä en ole niin varma), tarkoittaa se, että julkisen puolen resurssit on mitoitettu oikein suhteessa hoidon tarpeeseen. Jonon pituus on olennaisesti velkaa, jota aiemmin on otettu, ja jonojen purkamiseen pitää suhtautua kuten velan lyhentämiseen, ei kuten käyttömenojen kasvattamiseen yleensä.

Tämäkin hammaslääkärini hämmästeli hyviä hampaitani. Tässähän melkein tuntee itsensä hevoseksi.

Keljonlahden voimalaitos

Minulta on kysytty, mitä mieltä olen Keljonlahden voimalaitoksesta. Lyhyt vastaukseni on, että olisin äänestänyt sen puolesta, jos olisin päässyt kyseiseen valtuuston kokoukseen. Perusteluina esitän seuraavaa:

Asiassa on kaksi keskeistä puolta: A) pitääkö Jyväskylään rakentaa uusi suuri voimalaitos, ja B) jos voimalaitos pitää rakentaa, minne se pitää rakentaa. Asiaan liittyy läheisesti myös voimalan polttoainevalinta ja Keljonlahden luonto- ja virkistysarvot.


Rauhalahden voimalaitos on Jyväskylän nykyinen pääasiallinen kaukolämmön tuotantolaitos.

Kysymykseen A: Kaukolämpö on nykyisin tehokkain lämmitystapa, mutta se vaatii, että lämpövoimala on suhteellisen lähellä. Lisäksi se on tehokkainta tuottaa suuressa sähkön ja lämmön yhteistuotantoyksikössä. Toisaalta Rauhalahden voimalaitoksen kapasiteetti on nyt jo varsin täydessä käytössä, ja Jyväskylän laajeneva kaukolämpöverkko ei pian enää pärjää pelkällä Rauhalahden voimalalla. Itse asiassa jo nyt Jyväskylässä pienet öljyllä toimivat varavoimalat ovat usein käytössä. Rauhalahden toimintahäiriön sattuessa kovilla pakkasilla Jyväskylän kaukolämpöverkko olisi lähellä kriisitilannetta. Siksi Jyväskylään tarvitaan uusi voimalaitos.


Keljonlahden rannalla oli vielä viime vuonna satama.

Kysymykseen B: Uuden laitoksen rakentaminen Rauhalahteen olisi ollut hyvä vaihtoehto. Ongelmana oli se, että kaupunki halusi määräysvallan uuteen voimalaitokseen, ja Fortum, joka on Jyväskylän kumppani Rauhalahdessa, ei siihen suostunut. Kun Keljonlahden rakennustyöt olivat jo alkaneet, Fortum taipui – liian myöhään. Toisaalta kaupungin koko energiantuotannon keskittäminen on kuin panisi munat samaan koriin: jos voimalalla tapahtuu iso onnettomuus, koko kaupunki kylmenee.

Rauhalahden jälkeen seuraavana listalla on Keljonlahden vanha satama, eikä muita sopivia paikkoja oikein enää ollut: sen pitäisi olla lähellä kaupunkia ja veden rannassa. Missä sellaisia paikkoja on, parempia kuin Keljonlahti, vielä niin että niihin voi rakentaa ison voimalan?


Keljonlahden rannalle entisen sataman paikalle rakennetaan uutta voimalaitosta. Pahoittelen kuvan huonoa laatua.

Keljonlahti ei ole mitään neitseellistä rantaa, vaan siellä on sijainnut satama, johon tulee pistoraide Tampereen rautatieltä, sekä huoltovarmuusviraston käytöstä poistettu öljyvarasto. Näistä syistä paikka on logistisesti mainio: sinne voidaan tulla niin vesitse, rautateitse kuin maanteitse. Polttoaineen vesikuljetus olisi täysin mahdollinen idea.

Voimalaitosalue on kyllä lähellä liito-orava-aluetta, mutta luotan ympäristöviranomaisiin siltä osin, että rakennus- ym. luvissa on tämä asianmukaisesti huomioitu. Lupien vastainen toiminta johtaa (ja on jo johtanut) rikostutkintaan.

Jotkut ovat esittäneet, että Keljonlahden voimalaitos on turvevoimala ja siksi sitä ei pidä hyväksyä. Tämä on kestämätöntä ajattelua. Jos hyväksytään se oletus, että Jyväskylän kaukolämpöverkko tulee kasvamaan tulevaisuudessa, jokin voimala on rakennettava. Jyväskylän vihreän valtuustoryhmä teki kaikkensa sen hyväksi, että voimalaitos käyttäisi pääosin uusiutuvia polttoaineita (tähän valitut keinot jakoivat ryhmän 5–2, mutta tavoitteesta kaikki olivat käsittääkseni samaa mieltä). Vihreiden ansiosta pöytäkirjaan merkitty kaupunginvaltuuston tahto on juuri tämä: uusiutuvia polttoaineita on käytettävä niin paljon kuin mahdollista.

Voitaisiinko sitten ajatella, että kaukolämpöverkon ei pidä laajentua? Ei oikeastaan. Jyväskylässä on jo tällä hetkellä paljon sähkölämmitteisiä ja öljylämmitteisiä taloja. Ne pitää saada liitettyä kaukolämpöön. Lisäksi kaupunki kasvaa jatkuvasti, ja uudisrakentamisessakin kaukolämmön on oltava ykkösvaihtoehto. Jos näin ei toimita, Jyväskylä lämpenee tulevaisuudessa yhä enemmän sähköllä (eli hiili- ja ydinvoimalla) sekä öljyllä.

Jyväskylän paikallisliikenne – muutosta odottaessa

Ensimmäiset moottorilinjurit ilmaantuivat Jyväskylään 1910-luvulla. Alkuvuosina liikennelupa myönnettiin käytännössä kaikille kunnollisille hakijoille. Seurauksena syntyi runsaasti epätervettä kilpailua, kuten kilpa-ajelua (ensimmäisenä jonossa oleva bussi kun keräsi enimmät matkustajat), kunnes vuoden 1929 uusi asetus määräsi, että liikenneluvat voidaan rajoittaa todellista liikennetarvetta vastaaviksi. Tärkeä ja erittäin kilpailtu reitti oli Jyväskylä—Vaajakoski, ja myös muille teollisuusalueille kulki runsaasti vuoroja.

Nykyisen Jyväskylän Liikenne Oy:n juuret ovat näiltä ajoilta, Toivo Rikkisen ja Oskar Lievosen erillisistä linja-autoyrityksistä. Miehet lyöttäytyivät yhteen vuonna 1937 ja muodostivat Rikkinen & Lievonen Oy:n vuonna 1939. Vuonna 1940 Rikkinen myi osakkeensa Are Oy:n johdolle, ja yhtiö muutti nimensä Jyväskylän Liikenne Oy:ksi vuonna 1942. Oskar Lievosen terveyden huononnuttua yhtiö siirtyi Aren tytäryhtiöksi vuonna 1953. Koiviston Auton omistukseen yhtiö siirtyi vuonna 1984.

Jyväskylän Liikenteen uusi matalalattia-Kabus Kauppatorilla 21.4.2006
Jyväskylän liikenteen uusi kalusto koostuu matalalattiaisista Kabus-busseista, joita valmistetaan konsernin omassa tehtaassa.

Aina 1970-luvulle asti Jyväskylän paikallisliikenteessä toimi useita linja-autoyrityksiä. Kaupunki koordinoi linjoja jonkin verran liikennelupamenettelyn avulla, mutta yritykset toimivat puhtaasti liiketaloudellisin perustein saamatta kaupungin tukea. Jyväskylän Liikenne osti suurimman kilpailijansa, vuonna 1947 perustetun Keljon Linja Oy:n, vuonna 1967 ja viimeisen jäljelle jääneen kilpailijansa vuonna 1978. Siitä lähtien Jyväskylän Liikenne on yksin hoitanut Jyväskylän paikallisliikennettä.

Paikallisliikenteen kunnallistaminen on ollut merkittävästi esillä kahdesti: heti sotien jälkeen kaupunki suunnitteli kunnallisen liikennelaitoksen perustamista, ja 1970-luvun lopulla kaupunki neuvotteli Jyväskylän Liikenteen ostamisesta (ja hylkäsi 20 miljoonan markan arvoisen myyntitarjouksen). Myös tällä välillä asia oli ollut poliittisessa keskustelussa esillä vasemmistolaisen ideologian kannustamana.

Jyväskylän Liikenteen hiljaisilla vuoroilla ajoi muutama Man Göppel 2000-luvun alkuvuosina
Pieni Man Göppel ajeli Jyväskylän hiljaisia vuoroja 2000-luvun alkupuolella.

Viime vuosina minulle on syntynyt käsitys, että Jyväskylän Liikenne ei ole ollut erityisen kiinnostunut kaupunkiliikenteen kehittämisestä. Positiivista on uusien Kabus-matalalattioiden ilmaantuminen linjoille, mutta sitä edelsi (pöytäkirjoista päätellen) varsin voimakas kulissien takainen painostus kaupungin taholta edellisen liikennelupakäsittelyn yhteydessä.

Esitin toiveenani Jyväskylän kaupunginvaltuuston vuoden 2008 talousarvion lähetekeskustelussa, että tänä vuonna otettaisiin tutkittavaksi vaihtoehtoiset tavat järjestää uuden Jyväskylän sisäinen joukkoliikenne. Erinomainen tilaisuus tähän olisi ollut tänä keväänä, kun yhtiön liikennelupa oli katkolla. Itse ilmoitin kannattavani Jyväskylän Liikenteen ostamista, ja olen saanut tästä aloitteestani jonkin verran palautetta, kaikki positiivista, sekä kunnallispoliitikoilta että kaupunkilaisilta. Alustavien laskelmieni perusteella tämän pitäisi olla enintään konserttisalin hintainen investointi, mahdollisesti jopa sitä reilusti halvempi.

Jyväskylän keskustapysäkkialue rakennettiin paikallisliikennekeskukseksi vuonna 2007
Jyväskylän uusi paikallisliikennekeskus on kaupungin viimeisin investointi paikalliseen joukkoliikenteeseen.

Kantani taustalla ei ole vasemmistolainen ideologia, vaikka joku vasemmalla istunut valtuutettu puheeni aikana huusikin väliin “sosialisti!”. Käsitykseni mukaan talouspoliittinen linjani on aika lailla keskustassa, ehkä hieman oikealle kallellaan. Kantani peruste on yksinkertainen: yksityinen monopoliyhtiö, joka vieläpä saa julkista tukea, ei voi olla yleisen edun mukainen, mutta toisaalta Helsingin mallin mukainen kilpailutus tuskin tulee Jyväskylässä kyseeseen, sillä täällä on liian pienet markkinat kaupunkiliikenteelle. Toisaalta liberaalien ajatus kilpailun vapauttamisesta kokonaan ei sekään ole järkevää, mm. 1920-lukujen kokemuksen perusteella ja toisaalta siksi, että vapaaseen linjaliikenteeseen sisältyy markkinavirhe, joka suosii vilkasliikenteisiä linjoja linjaverkoston kokonaisuuden kustannuksella. Siksi käsitykseni mukaan ainoa järkevä ratkaisu on kunnallinen paikallisliikenne.

Harmikseni toiveeni ei johtanut toimenpiteisiin. Asiaa ei ole ainakaan julkisesti tutkittu, ja Jyväskylän kaupunkisuunnittelulautakunta jatkoi Jyväskylän Liikenteen liikennelupaa 31.5.2013 asti yksimielisesti (174/27.5.2008). Lautakunnan perustelut eivät toki ole aivan päättömät: yhtiöllä on jo lääninhallituksen liikennelupa vanhan kaupungin rajat ylittävälle liikenteelle 31.5.2013 asti, ja tiedossa on lähivuosina toteutuva EU-asetukseen perustuva linjaliikennejärjestelmän uudistus.

Miten uuden Jyväskylän paikallisliikenne olisi sinusta järjestettävä? Sana on vapaa kommenttiipalstalla.

Historialähde: Matti Viitaniemi (1989): Jyväskylän Liikenne Oy 1939–1989. Jyväskylä, painopaikka Gummerus Kirjapaino Oy, kustantajaa ei ole merkitty.

Vihreillä kesäpäivillä


Mustialan päärakennus. Kuvat: Antti-Juhani Kaijanaho

Kun olin neljä vuotta sitten ensimmästä kertaa ehdolla missään yleisissä vaaleissa, kävin puolueeni kesäpäivillä kouluttautumassa ehdokkaaksi. Nyt, uusien vaalien koittaessa, kävin kokeilemassa josko sama taika on kesäpäivillä edelleen voimassa


Huttula-rakennuksessa syötiin ruokaa. Itse myös majoituin talon piippuhyllylle kolmanteen kerrokseen.

Kesäpäivät pidettiin tällä kertaa Tammelan Mustialassa, joka on pitkäikäinen maatalousalan oppilaitos, nykyisin Hämeen ammattikorkeakoulun maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman toimipaikka. Se on hieno paikka, kuten kuvista näkyy, mutta sen ikä näkyi: kun kesäpäiville osallistunut nuori äiti huomasi majapaikkansa olevan hissittömän Huttulan kolmannessa kerroksessa, lastenrattaat kääntyi nopeasti takaisin kohti päärakennusta huoneenvaihtoa varten. Seuraavana päivänä eräs toinen osallistuja valitteli pahaksi äitynyttä allergista nuhaa ja homevaurioista majoituspaikkaa.


Mustialan Lato.

Kesäpäivät avattiin Ladossa. Ensiksi puheenjohtaja Tarja Cronberg esitelmöi kunnallisvaaliteemoista ja sitten oikeusministeri Tuija Brax kertoili mielenkiintoisia muun muassa vaalirahoituslainsäädännön uudistuksista. Itseäni hieman harmitti Braxin voimakas sähköistä äänestystä ja jopa nettiäänestystä puolustanut vastaus yleisökysymykseen. Puolueen “Effi-siipi” lähestyy asiaa kuulemma “ongelmalähtöisesti”. Sen ei toisaalta pitäisi yllättää ketään: kun joku pitää valittua linjaa huonona, hänen viestintänsä väistämättä keskittyy linjan huonojen puolien ja ongelmien esiin tuomiseen. Pitkälti samasta ilmiöstä on kyse, kun Vihreät saavat (syyttä) ei-puolueen leiman vastustaessaan niin ydinvoimaa, hiilivoimaa kuin öljykattiloitakin. Totta kai meillä on kaikissa näissä asioissa myös rakentavia ajatuksia, mutta niitä ei pääse esittämään kun pitää ensin tyrmätä huono valtavirta-ajattelu!


Mustialan Vanhassa Konttorissa istui kiertokoulutuksen ryhmä 8.

Lauantaina avauspuheiden ja lounaan jälkeen sekä sunnuntaina aamupalan ja lounaan välissä jakauduimme kahdeksaan eri ryhmään, ja kumpanakin päivänä neljä eri luentoaihetta käytiin läpi kaikissa ryhmissä niin, että kouluttajat kiersivät ryhmästä toiseen. Oma ryhmäni, ryhmä 8, istui Vanhan Konttorin neuvotteluhuoneessa, jossa ilma huononi kohtuullisen nopeasti. Talossa ilmeisesti ei ollut toimivaa tuuletusjärjestelmää. Lauantaina käsiteltiin politiikan asiakysymyksiä: ilmastonmuutosta, palveluja, yhdevertaisuutta ja avoimuutta. Sunnuntaina pohdittiin kampanjointia. Kiertokoulutukset olivat asiasisällöltään hieman köykäsiä, mutta sen vastapainona saimme istua yhteensä kuusi tuntia pienellä porukalla yhdessä: siinä sai mukavasti tutustua muihin vihreisiin aktiiveihin ympäri Suomea.

Lauantaina alkuillasta näyttelijä Simo Routarinne piti puolentoista tunnin interaktiivisen luennon statusviestinnästä. Minusta siinä oli koko kesäpäivien tärkein osa. Routarinteen luento ja improvisaatioharjoitukset nimittäin kiinnittivät tietoisen huomioni kehonkielen sellaisiin osiin, joita olen tähän mennessä käyttänyt vain vaistomaisesti. Tajusin muunmuassa miksi minä hyvin harvoin istun tai seison oikein selkä suorana (se on tapa kompensoida fyysistä kokoani). Tajusin myös, mikä ero on kehon kielessäni kun pidän luentoa yliopistossa tai johdan puhetta yhdistyksen kokouksessa verrattuna esimerkiksi siihen kun istun itse luennolla tai kokouksessa rivijäsenenä. Ero on nimittäin erittäin suuri.

Routarinne pelasti kesäpäivät ja herätti henkiin neljän vuoden aikaisen taian, jota osa sunnuntain kampanjointia koskevista luennoista vahvisti. Sen voitte, hyvät blogini lukijat, huomata hyvin konkreettisesti: vaihdoin blogini ulkoasun “vaaliteemaan”. Ryhdyn myös tässä seuraavien viikkojen aikana tuomaan tänne vaaliaiheista materiaalia sekä lisää politiikkaa.

Olkoon tämä nyt pienimuotoinen kampanjani avaus. (Kampanjaani tukemisesta voitte lukea tuosta vasemmasta sivupalkista. Pienikin tuki auttaa!)