Category Archives: Finnish

Toiminnantarkastajana toimiminen yhdistyksessä

Kirjoitin vuonna 2010 toiminnantarkastajien valitsemisesta. Tänä keväänä tehdään useimmissa pienissä yhdistyksissä ensimmäiset toiminnantarkastukset. Itse sain äskettäin tehtyä yhden, ja toinen odottaa tekemistä. Kolmannessa yhdistyksessä laatimani tilinpäätös odottaa toiminnantarkastajaa. On aika pohtia, mitä toiminnantarkastajan kuuluu tehdä.

(Tein tekstiin pieniä korjauksia ja lisäyksiä 11.3.2012. Isommat muutokset on erikseen merkitty.)

Lisäys 11.3.2012: Laki antaa yhdistyksille mahdollisuuden määrätä säännöissään toiminnantarkastuksen ja toiminnantarkastuskertomuksen sisällöstä lakia tarkemmin. Tällaiset määräykset lienevät ainakin toistaiseksi harvinaisia, mutta tarkastajan pitää niihin varautua. Tarkastajan tulee noudattaa sekä lakia että yhdistyksen sääntöjä.

Tarkastaminen

Yhdistyslain 38 a § on varsin lakoninen kertoessaan toiminnantarkastuksen sisällöstä:

Toiminnantarkastajan on tarkastettava yhdistyksen talous ja hallinto yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa [...]

Tarkempaa selvitystä lain sisällöstä voi yrittää etsiä eduskunnan käsittelyasiakirjoista. Hallituksen esitys sanoo mm., että toiminnantarkaja “käytännössä vastaa nykyistä maallikkotilintarkastajaa” ja että “[t]oiminnantarkastajan tehtävänä on tarkastaa yhdistyksen talous ja hallinto siinä laajuudessa kuin se on tarpeen yhdistyksen koko ja toiminnan luonne huomioon ottaen”. Lisäksi hallituksen esitys muistuttaa, että “[t]oiminnantarkastus on laillisuustarkastusta eikä toiminnan tarkoituksenmukaisuuden tarkastusta tai arviointia” ja että “[j]os yhdistyksessä on toteutettu poikkeuksellisia toimia, edellyttää se yleensä normaalia yksityiskohtaisempaa tarkastusta”.

Hallituksen esityksessä otetaan lisäksi kantaa siihen, mihin toiminnantarkastajan tulee kiinnittää huomionsa:

Käytännössä yhdistyksen toiminnantarkastajan tehtävänä on ensisijassa arvioida yhdistyksen hallinnon järjestämistä, kirjanpidon ja tilinpäätöksen yleistä asianmukaisuutta, johdon saamien etuuksien ja lähipiiritoimien asianmukaisuutta sekä jäsenten yhdenvertaisen kohtelun toteutumista. Toiminnantarkastus suoritetaan yhdistyksen toimintaan nähden riittävässä laajuudessa, ja se koskee lähtökohtaisesti kirjanpidon ja tilinpäätöksen osalta seuraavia seikkoja:

  • kirjanpidosta ilmenevät tulot, menot ja rahoituserät kuuluvat yhdistykselle ja voidaan olettaa, että ne on merkitty kattavasti kirjanpitoon,
  • tuotot, kulut, varat, oma pääoma, velat ja yhdistyksen antamat vakuudet ilmenevät olennaisilta osin tilinpäätöksestä ja
  • jaksotuksen ja kohdentamisen osalta olennaisimmat tuotto- ja kuluerät on jaksotettu ja kohdennettu olennaisilta osin oikein tilinpäätöksessä.

Yhdistyksen toimintakertomuksen osalta tarkastuksen tavoitteena on selvittää, onko toimintakertomuksessa annettu ainakin kirjanpitolain edellyttämät tiedot ja että tiedot vastaavat olennaisilta osin tarkastushavaintoja.

Myös hallinnon tarkastus suoritetaan yhdistyksen toimintaan nähden riittävässä laajuudessa. Tarkoituksena on selvittää, onko hallinto yleisesti ottaen asianmukaisesti järjestetty. Tarkastus koskee lähtökohtaisesti seuraavia seikkoja:

  • onko yhdistyksen hallinto, kuten toiminnan ohjaus ja seuranta, maksuvalmiuden seuranta, maksujen perintä, laskujen hyväksyminen ja maksatus, kirjanpito, varainhoito ja varojen panttaus, vakuutusten ja lakisääteisten tai sopimusperusteisten velvoitteiden hoito, yhdistyksen informaatiojärjestelmät sekä jäsenluettelon pitäminen, järjestetty hyväksyttävällä tavalla,
  • ovatko yhdistyksen johdon palkkiot ja muut etuudet yhdistyksen kokouksen hyväksymien periaatteiden mukaisia sekä sopimukset ja yhdistyksen muut toimet lähipiirin kanssa tavanomaisin ehdoin tehtyjä sekä
  • kohdellaanko jäseniä yhdenvertaisesti yhdistyksen toiminnassa.

Lakivaliokunta on mietinnössään muistuttanut, että “suuri osa mainituista seikoista on sellaisia, että niitä ei esiinny lainkaan pienimmissä yhdistyksissä”. Valiokunta totesi myös seuraavaa:

Sekä yhdistyksen hallinnon järjestämisessä että toiminnantarkastuksessa otetaan huomioon, että hallintoon ja tarkastukseen ei tarvitse panostaa yhdistyksen toimintaan ja talouteen nähden suhteettoman paljon pienessä yhdistyksessä, jolla on vähän tuloja, menoja, varoja ja palkattua henkilökuntaa. Kaikkein pienimmissä yhdistyksissä hallinnon asianmukaiseksi järjestämiseksi yleensä riittää, että nimetään laskutuksesta, laskujen maksamisesta, kirjanpidosta, kirjeenvaihdosta sekä hallituksen ja yhdistyksen kokousten pöytäkirjoista vastaava henkilö tai henkilöt.

Jos yhdistyksen toiminta on vähäistä laajempaa ja talous on vähäistä suurempi, tavanomaista on, että yhtäältä kirjanpidosta ja laskutuksesta ja toisaalta laskujen hyväksymisestä vastaavat eri henkilöt. On myös tavallista ja hyväksyttävää, että suuremmankaan yhdistyksen toiminnantarkastuksessa ei joka vuosi paneuduta yksityiskohtaisesti kaikkiin hallituksen esityksen perusteluissa mainittuihin yhdistyksen hallintoon liittyviin tarkastuskohteisiin.

Toimiessani toiminnantarkastajana pienessä yhdistykessä pyydän yleensä nähtäväkseni seuraavat asiakirjat:

  • tarkastuskaudella voimassa olleet säännöt
  • tilinpäätös, kirjanpito ja tositeaineisto tarkastettavalta tilikaudelta
  • yhdistyksen kokousten pöytäkirjat tarkastuskaudelta sekä siitä kokouksesta (yleensä tarkastuskautta edeltävä syyskokous), jossa vahvistettiin tarkastuskauden talousarvio ja valittiin tarkastuskauden hallitus
  • hallituksen pöytäkirjat tarkastuskaudelta
  • jäsenluettelo sekä kauden alusta että kauden lopusta

Tilinpäätöksestä katson aina, että ymmärrän, mitä siellä sanotaan. Tarkistan, että perusasiat ovat kunnossa: taseen vastattavaa ja vastaavaa -loppusummat ovat samat ja tuloslaskelman loppusumma on sama kuin taseen vastattavaa-puolelta löytyvä tilikauden ylijäämä. Kirjanpidosta luen yleensä sekä päiväkirjan että pääkirjan läpi. Päiväkirjasta katson, että kirjaukset ovat kahdenkertaisia, että debet ja kredit ovat tasapainossa ja että tapahtumien selitteet näyttäisivät liittyvän yhdistyksen toimintaan (eikä kirjanpidossa ole ihmisten yksityiskuluja). Pääkirjasta katson, että tileillä ei näyttäisi olevan virhekirjauksia. Tositeaineiston selaan läpi ja vertaan pistokoemaisesti kirjauksia tositteisiin. Yleensä en vertaa jokaista tilinpäätöksen erää pääkirjaan taikka laske summia uudestaan, jos virheet eivät ole ilmeisiä eikä epäilys virheestä muutenkaan tule esille. Jos jokin kiinnittää huomioni, tarkastan sen tarkemmin.

Pöytäkirjat luen läpi katsoakseni, onko niissä mitään silmille hyppäävää outoa. Katson, onko syytä olettaa, että hallitus on toiminut yhdistyksen kokousten linjan mukaisesti. Lisäksi yleensä katson, että pöytäkirjoissa on niihin kuuluvat asiat: esim. keväällä edellisen tilinpäätöksen käsittelyä, syksyllä seuraavan vuoden valmistelua, ja pitkin vuotta tekemisen suunnittelua. Yleensä myös etsin mainintoja uusien jäsenten hyväksymisestä.

Jäsenluettelosta katson, noudattaako se lain vaatimusta nimen ja kotipaikan mainitsemisesta. Etsin myös merkkejä siitä, että ihmisten lisääminen ja poistaminen on tapahtunut asianmukaisesti, siis pöytäkirjatuilla päätöksillä. Yksi virhe, jota yleensä etsin, on rakentaa jäsenluettelo joka vuosi uudestaan jäsenmaksutietojen perusteella.

Tarkastuskertomus

Yhdistyslain 38 a § sanoo kertomuksesta seuraavaa:

Toiminnantarkastajan on [...] annettava tarkastuksestaan kirjallinen toiminnantarkastuskertomus tilinpäätöksestä päättävälle yhdistyksen tai valtuutettujen kokoukselle. Jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhdistykselle on aiheutunut vahinkoa tai tätä lakia tai sääntöjä on rikottu, siitä on mainittava tarkastuskertomuksessa.

Hallituksen esityksestä ei ole tässä kohtaa yhtä lailla hyötyä kuin yllä, koska eduskunta muutti esitettyä lakia tältä osin poistaen joitakin raportointivaatimuksia.

Lakivaliokunta on kertonut, että “[k]ertomuksessa on mainittava, jos tarkastuksessa on ilmennyt olennaista huomautettavaa yhdistyksen talouden tai hallinnon osalta” ja että “[j]os tarkastuksessa ilmenee, että yhdistykselle on aiheutunut vahinkoa tai yhdistyslain tai yhdistyksen sääntöjä on rikottu, siitä on mainittava toiminnantarkastuskertomuksessa”. Tärkeä täsmennys on, että viittaus yhdistyslakiin tarkoittaa “tässä myös muuta lakia, jonka soveltamisesta yhdistykseen säädetään yhdistyslaissa, kuten kirjanpitolakia”.

Lakivaliokunta on myös antanut esimerkkejä ongelmista, joista pitää kertomuksessa mainita:

  • “tarkastuksessa ilmenee, että kirjanpito tai tilinpäätös ei olennaisilta osin sisällä yhdistyksen tuottoja, kuluja, varoja ja velkoja tai että yhdistyksen kuluiksi on kirjattu esimerkiksi johdon tai henkilöstön henkilökohtaisia kuluja”
  • “jos yhdistyksellä on omaa pääomaa tai se on antanut vakuuksia ja tarkastuksessa on havaittu olennaisia puutteita näiden osalta”

Lakivaliokunta on kertonut myös seuraavaa:

Käytännössä kertomuksessa on mainittava lähinnä sellaisesta vahingosta, jonka korvaamisesta hallituksen jäsen tai yhdistyslain 39 §:ssä tarkoitettu toimihenkilö voi olla vastuussa, koska yhdistyksen kokous voi yleensä päättää korvauksen vaatimisesta oikeusteitse vain mainituilta henkilöiltä. Yhdistyksen toiminnan lainmukaisuuden tarkastaminen ei lähtökohtaisesti koske toimintaa koskevan muun lain, viranomaisen määräysten ja päätösten ja sopimusten noudattamista. Kertomuksessa on kuitenkin mainittava myös sellainen tarkastuksessa havaittu olennainen vahinko, joka liittyy viimeksi mainittujen säännösten, määräysten, päätösten tai sopimusten rikkomiseen.

Jokaisesta pikkuvirheestä ei siis tarvitse eikä edes pidä huomauttaa. Toisaalta toiminnantarkastaja tekee yhdistykselle karhunpalveluksen, jos hän kirjoittaa puhtaan kertomuksen vaikka olennaisia ongelmia oli. Jos esimerkiksi yhdistyksen taseen puolien loppusummat eroavat toisistaan, eikä kyse ole triviaalista laskuvirheestä, se merkitsee yleensä merkittävää ongelmaa kirjanpidossa ja vaatii siksi paitsi tarkempaa tarkastusta myös maininnan kertomuksessa. Jos tarkastuksessa havaitaan kupruja, esimerkiksi yhdistyksen varojen käyttämistä henkilökohtaisten velkojen maksuun, on siitä ehdottomasti mainittava kertomuksessa.

Lisäys 11.3.2012: On tärkeä huomata, että toiminnantarkastuskertomus ei ole uudelleen nimetty tilintarkastuskertomus. Vanhan mallin tilintarkastuksella oli huomattavasti tiukemmat vaatimukset kuin toiminnantarkastuksella. Tilintarkastajan piti ottaa kantaa mm. tilinpäätöksen laillisuuteen myös silloin, kun ei ole huomautettavaa. Lisäksi tilintarkastajan piti lausua, voidaanko tilinpäätös vahvistaa ja vastuuvapaus myöntää. Toiminnantarkastajan tehtäviin ei kuulu lausua näistä asioista, ellei yhdistyksen säännöt siihen velvoita! Jos huomautettavaa ei ole, tarkastuskertomuksessa pitää kertoa vain, että tarkastus on tehty. Jos huomautettavaa löytyy, se pitää kertoa riittävän yksityiskohtaisesti (kuitenkin salassapitovelvollisuus muistaen), jotta kevätkokous pystyisi tekemään harkitun päätöksen tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapaudesta.

Lisäys 11.3.2012: Netistä löytyy runsaasti neuvoja, joiden mukaan myös puhtaassa kertomuksesa pitäisi lausua tilinpäätöksen oikeellisuudesta ja vastuuvelvollisten toimien asianmukaisuudesta. Nämä ohjeet ovat virheellisiä ja perustuvat lain eduskunta-asiakirjojen virheelliseen lukemiseen. Hallitus kyllä esitti näin, mutta eduskunta poisti tällaiset vaatimukset laista.

Lopuksi laitan tähän, hieman editoituna, kertomuksen, jonka äskettäin annoin eräälle yhdistykselle koskien vuoden 2011 tilinpäätöstä (muokattu 31.3.2012 kommenteissa esitetyn palautteen perusteella):

TOIMINNANTARKASTUSKERTOMUS
[Yhdistys] ry:n jäsenille

Olen tarkastanut [Yhdistys] ry:n (jatkossa yhdistys) talouden ja hallinnon vuodelta 2011 yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa yhdistyslain 38 a §:n tarkoittamana toiminnantarkastajana. Tarkastuksen tarkoituksena on selvittää, onko yhdistyksen toiminnassa noudatettu yhdistyslakia ja sen sääntöjä sekä onko yhdistykselle aiheutettu vahinkoa.

Tarkastuksessa ei ole ilmennyt mitään sellaista, josta olisi yhdistyslain 38 a §:n mukaisesti tässä kertomuksessa mainittava.

Toiminnantarkastajan tehtäviin ei kuulu antaa vanhan tilintarkastuslain (936/1994; kumottu 459/2007) 19 §:n mukaista lausuntoa siitä, onko tilinpäätös laadittu kirjanpitolain ja tilinpäätöksen laatimista koskevien muiden säännösten ja määräysten mukaisesti; siitä, antaako tilinpäätös kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta; tilinpäätöksen vahvistamisesta; eikä vastuuvapaudesta.

Jyväskylässä 31. maaliskuuta 2012
Antti-Juhani Kaijanaho

Uskontoaiheista murinaa

“Kuulun kirkkoon, koska uskon Jumalaan,” joku kirjoitti äskettäin. Tässä kirkko tarkoittaa tietenkin Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Mutta miksi ihmeessä?

Hyvä on, uskotaan Jumalaan. Jätän nyt pahimmat saivartelut pois, joten tämä tarkoittanee, että ollaan kristittyjä. Mutta miksi se tarkoittaa, että kuulutaan Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon?

Kyse on siis siitä organisaatiosta, johon suomalaiset pakkoliitettiin kuninkaan käskyllä muutama vuosisata sitten. Protestanttiuden erinomainen puoli hallitsijan kannalta oli se, että kuningas ei enää ollut alisteinen paaville. Kuninkaalle kirkko oli erinomainen tapa pitää kansa ruodussa. Yhä edelleen kansankirkko on kiinni valtiossa jonkinlaisena surkastumana.

Ei siinä mitään, jos kuulutaan evankelis-luterilaiseen seurakuntaan siksi, että evankelis-luterilainen tapa tarkastella kristinuskoa on osoittautunut tarkan harkinnan jälkeen vastaavan omaa uskonnollista näkemystä.

Mutta Jumalaan voi uskoa, kristitty voi olla, myös muutenkin kuin kuulumalla maalliseen valtakoneistoon.

Erikoista luottamusta kaupan kassalla

Julkaistu Keskisuomalaisen mielipidepalstalla 5.11.2010. Teksti on toimituksen lyhentämä ja otsikoima.

Kuokkalan marketin henkilökunnalla tuntuu olevan varsin orwellimainen käsitys luottamuksesta.

Marketpäällikkö Petri Ahapainen kertoo kassinavauskampanjastaan (Ksml 30.10. s. 7): “[Tarkoitus on] rakentaa luottamusta”. Jo vuosikausia on nähty vastaavan tyylisiä kylttejä: “Luottamus luo turvallisuutta. Avaathan kassisi pyydettäessä.”

Oikeastihan tilanne on aivan päinvastainen. Vaatimus kassin sisällön näyttämisestä on epäluottamuksen osoitus ja lisäksi täysin asiaton, mikäli vaatimuksen esittäjällä ei ole perusteltua syytä epäillä, että kassissa on jotain kyseisestä kaupasta varastettua tavaraa.

Mikäli tarkoitus on, että kauppaan ei tuoda omia kasseja, tulee kaupan kieltää kassien tuonti kaupan puolelle ja tehokkaasti puuttua kiellon rikkomiseen. Lisäksi tällaisen kaupan tulee luopua kassiensäilytyslokeroiden panttivaatimuksesta tai tehdä asiakkaille helpoksi vaihtaa muuta rahaa panttikolikoksi.

Itse en koe oman luottamukseni arvoiseksi kauppaa, joka osoittaa minua kohtaan niin suurta epäluottamusta, että ilman minkäänlaista varkausepäilyä vaatii nähdäkseen kassini sisällön.

Toiminnantarkastajan tehtävät yhdistyksessä

Kirjoitin aiemmin yhdistyksen maallikkotilintarkastuksen muuttumisesta 1.9.2010 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla toiminnantarkastukseksi. Nyt halusin selvittää, mitä laki ja sen esityöt sanovat toiminnantarkastuksen sisällöstä. Joskus toiste kirjoittanen oman tulkintani; nyt kokosin tähän vain relevanteiksi näkemäni lainaukset oikeusohjeista.

Lisäys 11.3.2012: Oma tulkintani löytyy myöhemmästä kirjoituksesta.

Yhdistyksen toiminnantarkastuksen sisällön määritelmä on yhdistyslaissa (503/1989 ja erityisesti 678/2010) varsin lakoninen:

Toiminnantarkastajan on tarkastettava yhdistyksen talous ja hallinto yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa sekä annettava tarkastuksestaan kirjallinen toiminnantarkastuskertomus tilinpäätöksestä päättävälle yhdistyksen tai valtuutettujen kokoukselle. Jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhdistykselle on aiheutunut vahinkoa tai tätä lakia tai sääntöjä on rikottu, siitä on mainittava tarkastuskertomuksessa.

Hallituksen esityksessä 267/2009 vp yhdistyksen toiminnantarkastusta on kuvattu seuraavasti:

Käytännössä toiminnantarkastus eroaa varsinkin kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen osalta olennaisesti tilintarkastuksesta [...]

Käytännössä yhdistyksen toiminnantarkastajan tehtävänä on ensisijassa arvioida yhdistyksen hallinnon järjestämistä, kirjanpidon ja tilinpäätöksen yleistä asianmukaisuutta, johdon saamien etuuksien ja lähipiiritoimien asianmukaisuutta sekä jäsenten yhdenvertaisen kohtelun toteutumista. Toiminnantarkastus suoritetaan yhdistyksen toimintaan nähden riittävässä laajuudessa, ja se koskee lähtökohtaisesti kirjanpidon ja tilinpäätöksen osalta seuraavia seikkoja:

  • kirjanpidosta ilmenevät tulot, menot ja rahoituserät kuuluvat yhdistykselle ja voidaan olettaa, että ne on merkitty kattavasti kirjanpitoon,
  • tuotot, kulut, varat, oma pääoma, velat ja yhdistyksen antamat vakuudet ilmenevät olennaisilta osin tilinpäätöksestä ja
  • jaksotuksen ja kohdentamisen osalta olennaisimmat tuotto- ja kuluerät on jaksotettu ja kohdennettu olennaisilta osin oikein tilinpäätöksessä.

Yhdistyksen toimintakertomuksen osalta tarkastuksen tavoitteena on selvittää, onko toimintakertomuksessa annettu ainakin kirjanpitolain edellyttämät tiedot ja että tiedot vastaavat olennaisilta osin tarkastushavaintoja.

Myös hallinnon tarkastus suoritetaan yhdistyksen toimintaan nähden riittävässä laajuudessa. Tarkoituksena on selvittää, onko hallinto yleisesti ottaen asianmukaisesti järjestetty. Tarkastus koskee lähtökohtaisesti seuraavia seikkoja:

  • onko yhdistyksen hallinto, kuten toiminnan ohjaus ja seuranta, maksuvalmiuden seuranta, maksujen perintä, laskujen hyväksyminen ja maksatus, kirjanpito, varainhoito ja varojen panttaus, vakuutusten ja lakisääteisten tai sopimusperusteisten velvoitteiden hoito, yhdistyksen informaatiojärjestelmät sekä jäsenluettelon pitäminen, järjestetty hyväksyttävällä tavalla,
  • ovatko yhdistyksen johdon palkkiot ja muut etuudet yhdistyksen kokouksen hyväksymien peri-aatteiden mukaisia sekä sopimukset ja yhdistyksen muut toimet lähipiirin kanssa tavanomaisin ehdoin tehtyjä sekä
  • kohdellaanko jäseniä yhdenvertaisesti yhdistyksen toiminnassa.

Jos yhdistyksessä on toteutettu poikkeuksellisia toimia, edellyttää se yleensä normaalia yksityiskohtaisempaa tarkastusta. [...] Tarkoitus on, että toiminnantarkastus on lähtökohtaisesti vuositarkastusta, jollei yhdistyksen kokous päätä tai ei muuten ole erityistä syytä tilikauden aikaisiin tarkastustoimenpiteisiin.

[...]

Yhdistys voi lisäksi säännöissään tai päätöksellään määrätä tarkastuslausunnon sisällöstä tarkemmin. Toiminnantarkastaja voi antaa kertomuksessaan myös sellaisia muita tehtäväänsä liittyviä tarpeellisia tietoja, joista ei ole haittaa yhdistykselle. Toiminnantarkastajan harkintaa rajoittaa salassapitovelvollisuus.

Toiminnantarkastusta käsitellyt lakivaliokunta lausui mm. seuraavaa (LaVM 8/2010 vp):

Valiokunta tähdentää, että ensi sijassa hallitus vastaa yhdistyksen hallinnon järjestämisestä siten, että yhdistys huolehtii lakisääteisistä ja sopimuksiin perustuvista velvoitteistaan. Toiminnantarkastajan tehtävänä on tarkastaa, miten yhdistyksessä on toimittu.

[...]

Valiokunta korostaa, että toiminnantarkastus poikkeaa tilintarkastuksesta olennaisesti muun muassa tarkastuksen tavoitteen, sisällön ja tarkastajan kelpoisuusvaatimusten suhteen.[...]

Toiminnantarkastus on lähinnä yhdistyksen jäsenten tiedontarpeita varten, ja yhdistys voi suurelta osin itse määrittää toiminnantarkastuksen yksityiskohtaisen sisällön toisin kuin lakisääteisen tilintarkastuksen sisällön.[...]

[...]

Toiminnantarkastuksen tavoitteena on kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen osalta yleiskuvan saaminen siitä, vastaako tilinpäätös olennaisilta osin yhdistyksen toimintaa ja taloudellista asemaa. Hallinnon tarkastuksen tavoitteena on yleiskuva siitä, onko yhdistyksen johto ja hallinto järjestetty muissa vastaavissa yhdistyksissä tavanomaisella ja yhdistyksen kokouksen päätösten mukaisella tavalla, onko johto pannut täytäntöön yhdistyksen kokouksen päätökset, ovatko johdon ja hallinnon palkat, palkkiot ja muut taloudelliset etuudet yhdistyksen kokouksen linjausten mukaisia ja ettei yhdistyksen johto tai hallinto ole suosinut itseään, jotakin jäsentä tai sivullista.

[...]

[...] säännökset toiminnantarkastuksen sisällöstä ja toiminnantarkastuskertomuksesta ovat huomattavasti vähäisemmät kuin voimassa olevat yhdistyksen maallikkotilintarkastusta koskevat vaatimukset, joista säädetään vuoden 1994 tilintarkastuslain 19 §:ssä. Voimassa olevasta laista poiketen 4 momentissa ei edellytetä lausuntoja, joiden antaminen vaatisi erityistä tietämystä yhdistyksen toiminnasta, kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta (vuoden 1994 tilintarkastuslain 19 §:n 1 momentin 1-3 kohta), yhdistyksen rahoituksesta ja toiminnasta (4 kohta) eikä vahingonkorvauslainsäädännöstä ja -käytännöstä (1 momentin 5 kohta ja 2 momentti) [...]

Käytännössä toiminnantarkastukseen sisältyvä yhdistyksen talouden tarkastus on pienessä yhdistyksessä lähinnä tosite- ja asiakirjatarkastusta, joka sisältyy vuoden 1994 tilintarkastuslain 19 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastukseen. Jos yhdistyksellä on omaa pääomaa tai se on antanut vakuuksia, myös näiden tarkastaminen sisältyy talouden tarkastukseen. Omalla pääomalla tarkoitetaan esimerkiksi edellisten tilikausien ylijäämää. Jäsenten kannalta on tärkeää, että yhdistyksen eri tilikausien toimintaa ja taloudellista asemaa koskevat tilinpäätös- ja toimintakertomustiedot ovat vertailukelpoisia. Myös tästä syystä toiminnantarkastuksessa tulee kiinnittää huomiota myös siihen, miten edellisten tilikausien ylijäämää on käytetty tai tappiota katettu. [...]

Vastaavasti toiminnantarkastukseen sisältyvä hallinnon tarkastus on pienessä yhdistyksessä lähinnä pöytäkirjojen ja yhdistyksen kirjeenvaihdon tarkastamista.

Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 19) kuvataan seikkoja, joita toiminnantarkastus lähtökohtaisesti koskisi. Valiokunta toteaa, että suuri osa mainituista seikoista on sellaisia, että niitä ei esiinny lainkaan pienimmissä yhdistyksissä. Sekä yhdistyksen hallinnon järjestämisessä että toiminnantarkastuksessa otetaan huomioon, että hallintoon ja tarkastukseen ei tarvitse panostaa yhdistyksen toimintaan ja talouteen nähden suhteettoman paljon pienessä yhdistyksessä, jolla on vähän tuloja, menoja, varoja ja palkattua henkilökuntaa. Kaikkein pienimmissä yhdistyksissä hallinnon asianmukaiseksi järjestämiseksi yleensä riittää, että nimetään laskutuksesta, laskujen maksamisesta, kirjanpidosta, kirjeenvaihdosta sekä hallituksen ja yhdistyksen kokousten pöytäkirjoista vastaava henkilö tai henkilöt.

Jos yhdistyksen toiminta on vähäistä laajempaa ja talous on vähäistä suurempi, tavanomaista on, että yhtäältä kirjanpidosta ja laskutuksesta ja toisaalta laskujen hyväksymisestä vastaavat eri henkilöt. On myös tavallista ja hyväksyttävää, että suuremmankaan yhdistyksen toiminnantarkastuksessa ei joka vuosi paneuduta yksityiskohtaisesti kaikkiin hallituksen esityksen perusteluissa mainittuihin yhdistyksen hallintoon liittyviin tarkastuskohteisiin.

[...] Yhdistyslailla tarkoitetaan tässä myös muuta lakia, jonka soveltamisesta yhdistykseen säädetään yhdistyslaissa, kuten kirjanpitolakia (1336/1997).

Jos tarkastuksessa ilmenee, että kirjanpito tai tilinpäätös ei olennaisilta osin sisällä yhdistyksen tuottoja, kuluja, varoja ja velkoja tai että yhdistyksen kuluiksi on kirjattu esimerkiksi johdon tai henkilöstön henkilökohtaisia kuluja, tästä on mainittava toiminnantarkastuskertomuksessa. Jos yhdistyksellä on omaa pääomaa tai se on antanut vakuuksia ja tarkastuksessa on havaittu olennaisia puutteita näiden osalta, kertomuksessa tulee mainita myös näistä puutteista. Kirjanpidon ja tilinpäätöksen yhteyden tarkastaminen on yhdistyksen jäsenten kannalta välttämätöntä, koska jäsenillä ei lähtökohtaisesti ole mitään muuta keinoa varmistua siitä, että tilinpäätös perustuu kirjanpitoon. Vaatimus on lievempi kuin voimassa olevan lain vaatimus, jonka mukaan maallikkotilintarkastajankin on lausuttava siitä, onko tilinpäätös tehty voimassa olevien säännösten mukaisesti ja antaako se kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Uudesta asunto-osakeyhtiölaista poiketen kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä tarvitsee mainita yhdistyksen toiminnantarkastuskertomuksessa vain, jos tarkastuksessa havaitaan niitä koskevia olennaisia puutteita.

[...]

Käytännössä kertomuksessa on mainittava lähinnä sellaisesta vahingosta, jonka korvaamisesta hallituksen jäsen tai yhdistyslain 39 §:ssä tarkoitettu toimihenkilö voi olla vastuussa, koska yhdistyksen kokous voi yleensä päättää korvauksen vaatimisesta oikeusteitse vain mainituilta henkilöiltä. Yhdistyksen toiminnan lainmukaisuuden tarkastaminen ei lähtökohtaisesti koske toimintaa koskevan muun lain, viranomaisen määräysten ja päätösten ja sopimusten noudattamista. Kertomuksessa on kuitenkin mainittava myös sellainen tarkastuksessa havaittu olennainen vahinko, joka liittyy viimeksi mainittujen säännösten, määräysten, päätösten tai sopimusten rikkomiseen. Valiokunnan ehdotus poikkeaa uudesta asunto-osakeyhtiölaista siten, että yhdistyksen toiminnantarkastajan ei tarvitse ottaa kantaa siihen, kuka on aiheuttanut vahingon ja täyttyvätkö vahingonkorvauksen vaatimisen edellytykset.

Rahasarja #4: Hyödykeraha

Luethan myös sarjan aiemmat osat: 1. rahasta, 2. pankeista sekä 3. hyperinflaatiosta. Muokkasin tätä kirjoitusta vakavan asiavirheen ja muutaman kirjoitusvirheen korjaamiseksi 4.11.2010 klo 23.

Näyttää siltä, että rahatonta yhteiskuntaa ei ole juuri koskaan ollut. Yksi tai useampi hyödyke – ensiksi karja, vilja ja aseet ja muut sellaiset aktiivikäytössä olevat hyödykkeet, myöhemmin arvometallista valmistetut kolikot – saavuttaa missä tahansa yhteisössä ennen pitkää keskeisen aseman niin, että myyjät ottavat niitä maksuksi ilman, että he itse tarvitsevat niitä yhtään mihinkään muuhun kuin muille maksamiseen. Näin syntyy raha.

Esihistoriallisessa maatalousyhteiskunnassa karjan omistaminen oli yksi merkittävimmistä vaurauden muodoista. Niinpä karjalle voi syntyä (ja joskus syntyykin) tällaisessa yhteiskunnassa rahan asema. Tällaista karjarahaa oli vielä 1900-luvun alkupuolella käytössä paikoin Afrikassa. Yksi mielenkiintoinen piirre karjarahassa on, että kuten euroseteli on euroseteli huonokuntoisenakin, lehmän arvo rahana ei riipu sen iästä, koosta tai kunnosta. En yhtään ihmettelisi, jos rahakäyttöön valikoituisivat nimenomaan ne huonokuntoiset yksilöt; onhan niin, että hyvä raha pidetään mielummin säästössä kuin käytetään (“bad money drives out the good”, kuten sanotaan).

Muinaisessa Egyptissä, ennen kolikoiden yleistymistä, oli toimiva viljapankkijärjestelmä. Viljantuottajat tallensivat ylijäämätuotantonsa valtion ylläpitämään pankkiin; samaan paikkaan meni valtion keräämä verovilja. Maksuja suoritettiin yleisesti tekemällä pankkisiirtoja, siis vaihtamalla pankissa olevan viljan omistajatietoja.

Kolikoiden idean alkuperä ei ole kovin selvä. Yksi teoria on, että joku keksi leimata metallipalan tasalaatuisuuden ja -kokoisuuden takuuksi, mikä epäilemättä johti sen hyödyllisyyden kasvuun nimenomaan rahana käytettäessä. Epäilemättä tämä on yksi merkittävimmistä syistä, miksi kolikoita on historiassa käytetty vuosituhansia, mutta on epäselvää, onko tämä teoria kolikoiden alkuperästä lainkaan tosi.

Joka tapauksessa metallirahan hyödyllisyyden aiempiin rahatyyppeihin verrattuna ymmärsivät viimeistään muinaiset kreikkalaiset. Jokainen kaupunkivaltio löi ylpeänä omat rahansa, mutta vasta Aleksanteri Suuren isä teki kolikoista vallankäytön välineen toisaalta tekemällä siitä nimenomaan kuninkaan henkilökohtaisen symbolin ja toisaalta lyömällä jatkuvasti lisää rahaa sotilaidensa palkaksi. Rooma kopioi tämänkin innovaation helleeneiltä; Roomassa tapahtui myös maailman ensimmäinen dokumentoitu rahan arvon tuhoava inflaatiojakso. (Ohimennen voisi mainita, että kultakolikoiden laskeminen liikkeelle pahensi inflaatiota, ei parantanut sitä.)

Ensimmäiset varsinaiset setelit laskettiin liikkeelle 900-luvun Kiinassa, kun Song-dynastialla kävi kupari vähiin. Painokoneen voima tuli Kiinassa tutuksi: seteleitä laskettiin liikkeelle liikaa, mikä aiheutti seteleiden arvon romahduksen. Kuulemma seteleiden houkuttelevuutta yritettiin parantaa muun muassa parfyymien avulla. Kiina poltti näppinsä, eikä palannut paperirahaan ennen 1900-lukua.

Euroopassa setelien esiaste oli pulkka. Velka tai maksettu summa kaiverrettiin puukeppiin eli pulkkaan kaikkien tuntemalla tavalla ja sitten pulkka halkaistiin osittain niin, että molempiin puolikkaisiin jäi jälki kaiverruksista. Isompi puolikas jäi velkojalle tai maksajalle kantaosaksi ja pienempi osa jäi velalliselle tai maksajalle. Pulkka oli käytännössä väärentämätön: kaiverrukset ja halkaisu oli käsityönä tehty ja siten aina hieman erilainen, joten kahden eri pulkan osat eivät vastanneet toisiaan, jos ne painoi vastakkain.

Englannin valtiokonttori (exchequer) käytti pulkkia aluksi verojen maksukuittina, mutta ennen pitkää, erityisesti kolikkometallin käydessä vähiin, se alkoi tarjota pulkkia merkiksi ennakkoon maksetusta verosta eli valtion velasta. Tällaisia obligaatiopulkkia laskettiin ajan mittaan liikkeelle varsin paljon (jopa niin paljon, että kuningas kielsi valtiokonttoria lunastamasta niitä vuonna 1672 aiheuttaen näin Englannin orastavan pankkijärjestelmän taantumisen). Käytöstä pulkat poistuivat Englannissa vasta 1800-luvun alkupuolella, ja muualla Euroopassa niitä käytettiin paikoin vielä 1900-luvulla.

Perinteinen seteli on pankin liikkeelle laskema haltijavelkakirja: pankki sitoutuu maksamaan seteliä vastaan siinä mainitun summan käyvässä rahassa, siis metallikolikoina tai lyömättömänä metallina. Englannissa ensimmäiset pankkisetelit olivat pankkitoimintaa harrastaneiden kultaseppien liikkeelle laskemia. Periaatteessa pankilla tulee olla holveissaan riittävästi metallirahaa koko liikkeelläolevan setelikannan lunastamiseen. Tällöin seteli ei ole varsinaisesti rahaa vaan se on rahan – ehkäpä helppokäyttöisempi – korvike. Käytännössä pankit soveltavat rahasarjan toisessa osassa käsiteltyä osittaisvarantoperiaatetta, jolloin setelistä tulee aito osa rahajärjestelmää.

Valtiot ovat vuosituhansien ajan harrastaneet rahapetosta. Valtio saattaa vähentää huomaamattomalla määrällä metallikolikon painoa, jolloin kolikossa ei ole niin paljoa metallia kuin sen leimassa lukee. Se saattaa myös valmistaa kolikon jostain toisesta (halvemmasta) metallista kuin pitäisi ja vain laittaa oikeaa metallia hieman päälle. Tämän vuoksi menneinä aikoina oli tavallista leikata kolikosta pala pois, jolloin mahdollinen väärä sisämetalli paljastuu. Seteleiden yleistyttyä valtio helposti ryhtyi painamaan seteleitä enemmän kuin valtion pankin holvissa ollut metallimäärä antoi, virallinen seteli–metalli-vaihtokurssi huomioiden, oikeuden. Kaikkien tällaisten toimien motiivina on aina valtion halu verottaa piilevästi, ja niiden lopputuloksena on aina yleinen epäluottamus näitä rahoja kohtaan.

Tässä kuvattu rahajärjestelmä kulminoitui 1800-luvun lopulla kansainväliseen kultakantaan. Brittiläinen imperiumi oli loistonsa huipulla, ja punta oli koko maailman yhteinen kansainvälinen valuutta. Punta puolestaan oli milloin tahansa vaihdettavissa tiettyyn määrään kultaa. Punnan asema oli niin vahva, että se sai aikaan yleisen uskomuksen, että kultakanta on ainoa oikea tapa rakentaa raha. Muut valtiot apinoivat brittiläisiä ja sitoutuivat vaihtamaan valuuttaansa kiinteällä hinnalla kultaan, näin sitoen valuutan arvon kullan arvoon.

Kultakanta johti siihen, että valuuttojen väliset kurssit olivat kohtuullisen kiinteät. Kansainvälisen kaupan epätasapaino saattoi kammeta markkinakurssia pois kultakurssien perusteella määräytyvästä kiinteästä kurssista: Jos vaikkapa Iso-Britannia vei enemmän Suomeen kuin täältä toi, brittiläisille vientiyrityksille alkoi kerääntyä ylimääräisiä markkoja. Ne saattoivat sijoittaa ne Suomeen (ja näin usein tehtiinkin), mutta ennen pitkää ne ryhtyivät kotiuttamaan voittojaan. Helpointa oli vaihtaa markkoja suoraan punniksi; tämä johti Suomessa olevien puntien kysynnän lisääntymiseen ja siten punnan markkinakurssin vahvistumiseen suhteessa markkaan. Jos vahvistuminen oli tarpeeksi suurta, kannatti brittiläisten käydä sen sijaan vaihtamassa markkoja Suomen pankissa kultaan virallisella hinnalla, lastata tuo kulta laivaan, viedä kulta Englantiin ja vaihtaa se virallisella hinnalla punniksi ja pistää näin saatu valuuttakurssierosta syntyvä voitto (laivamatkan hinnalla vähennettynä) omaan taskuunsa. Tämä vähensi puntien kysyntää Suomessa ja siten palautti punnan kurssin lähelle kiinteää (kullan virallisista hinnoista määräytyvää) kurssia. Jos punnan kurssi ei ole tarpeeksi vahva, tulee laivamatkasta kalliimpaa kuin mitä tästä arbitraasista saisi tuottoa.

Maailmansotien jälkeen kultakantaan palattiin maailmanlaajuisesti vielä muutamaksi kymmeneksi vuodeksi varsin erikoisen Bretton Woodsin järjestelmän muodossa. Tässä järjestelmässä Yhdysvaltain dollarin arvo sidottiin kiinteällä kurssilla kultaan, mutta dollarin vaihtaminen keskuspankissa kultaan ei ollut enää mahdollista muille kuin toisten valtioiden keskuspankeille. Muut valuutat sidottiin Yhdysvaltain dollariin siten, että valuutalle kiinnitettiin kiinteä kurssi suhteessa dollariin, ja keskuspankit huolehtivat myymällä ja ostamalla dollareita siitä, että valuutan todellinen (markkina)kurssi poikkesi tästä kiinteästä kurssista korkeintaan sadasosan. Kiinteän kurssin sai vaihtaa vain, jos kauppatase oli rakenteellisesti vinoutunut. Suomi liittyi Bretton Woodsiin vuonna 1948 ja käytti devalvointimahdollisuutta sen jälkeen kahdesti (1957 ja 1967).

Bretton Woodsin järjestelmä murtui 1970-luvun alussa, kun Yhdysvallat ei enää kyennyt ylläpitämään kultakantaa. Sen jälkeen maailman rahajärjestelmä on ollut aivan toisenlainen kuin oikeastaan koskaan aiemmin (poikkeusoloja lukuunottamatta); puhutaan ns. fiatrahasta. Siitä seuraavassa rahasarjan osassa.

Tekstiviestit rahaksi sekä keskiaikaiset pulkat

Tänään aamulla netissä herätti ihmetystä uutinen tekstiviestit rahaksi -palvelusta. Palvelu maksoi 7 euroa jokaisesta tekstiviestistä, jotka sille lähetti, ja laskutti tästä palvelusta puhelinlaskulla 20 euroa. Kyse oli siis pikavipistä, jonka korko lasketaan tuhansissa prosenteista vuodessa. Firma itse kutsui toimintaansa kaupaksi; epäselväksi jäi, mitä tarkkaan ottaen kauppaan kuului.

Noh, kauppaväitteen taustalla oli tietenkin varsin surkea yritys kiertää tiukkaa antolainauksen sääntelyä. Surkea se on siksi, että Suomen viranomaiset ja tuomioistuimet osaavat katsoa väitetyn toiminnan taakse ja tunnistaa toiminnan todellisen laadun.

Ei sillä, ihan aitoja juridisia kauppoja todella tehdään lainaamistarkoituksessa; näitä sanotaan takaisinostosopimuksiksi. Idea on seuraava: A:lla on jokin vakuus, esimerkiksi Suomen valtion obligaatio, jota vastaan se haluaa ottaa vuodeksi lainaan B:ltä 10.000 euroa 1 %:n korolla. A ja B tekevät kauppasopimuksen, jossa B ostaa A:lta kyseisen vakuusobligaation hintaan 10.000 euroa ja jossa A puolestaan sitoutuu ostamaan tuon obligaation takaisin B:ltä hintaan 10.100 euroa vuoden kuluttua. Tämä on itse asiassa se tapa, jolla Euroopan keskuspankki pääsääntöisesti laskee liikkeelle rahaa (se huutokauppaa tällaisia takaisinostosopimuksia, joissa EKP on B ja huutokaupan voittaja on A). Vaikka tämä toiminta onkin muodollisesti kauppatoimintaa, sitä käsitellään lainaamisen muotona kirjanpidossa ja rikosoikeudellisessa tarkastelussa (esim. velallisen epärehellisyyttä tutkittaessa), eikä sillä pyritä kiertämään mitään säännöksiä.

Olen viime aikoina lueskellut Glyn Daviesin kirjaa The History of Money from ancient times to the present day (3rd ed; Cardiff: University of Wales Press, 2002), joka käsittelee rahan historiaa erityisesti Ison-Britannian historian näkökulmasta. Mieleeni tuli, kun tuosta tekstiviestipalvelusta kuulin, Daviesin kertomus (ss. 147–153) vero- ja velkapulkista, joita käytettiin myöhäisen keskiajan Englannissa koronkiskonnan kieltävien lakien kiertämiseen.

Velkapulkka on vanha tapa pitää kirjaa veloista ja saatavista vaikka toinen osapuolista ei osaisi lukea eikä kirjoittaa. Ideana oli, että puupölkkyyn kaiverrettiin kaikkien tuntemalla tavalla sovittu rahasumma. Pölkky, jota kutsuttiin pulkaksi, englanniksi tally, sitten halkaistiin kahteen erikokoiseen osaan niin, että molemmissa puolikkaissa näkyi kaikki kaiverrukset. Suurempi osa, jota englantilaiset kutsuivat nimellä stock, jäi velkojalle, ja pienempi osa, foil, jäi velalliselle. Molempiin osiin kirjoitettiin kummankin osapuolen nimi ja muut tarvittavat tiedot (maksupäivä, eräpäivä jne). Asettamalla puolikkaat vastakkain oli mahdollista selvittää, että kyse oli samasta pölkystä ja että pölkkyyn kaiverrettua rahamäärää ei ole väärennetty. Vastaavaa tapaa käytettiin myös maksukuittina: tällöin stock jäi saajalle ja foil maksajalle.

Englannin verottaja, exchequer, käytti 1100-luvulla ja myöhemminkin tällaisia pulkkia veronmaksukuittina. Lisäksi varsin usein rahasta oli pulaa, jolloin verottaja saattoi pyytää rahaa lainaksi joltain verovelvolliselta ennakkona tulevista veroista; tällöin pulkka tehtiin todisteeksi tästä ennakkomaksusta, ja siihen kirjattiin suurempi summa kuin mitä oikeasti annettiin; velka siis diskontattiin nykyaikaisen nollakuponkiobligaation tapaan. Jos pulkan haltija tarvitsi rahaa, hän saattoi myydä sen eteenpäin, edelleen nimellisarvoaan pienemmällä hinnalla, toiselle verovelvolliselle, joka sitten saattoi käyttää kyseistä pulkkaa omien verojensa maksamiseen myöhemmin. Koska diskonttausta ei kirjattu minnekään, ei koronmaksusta jäänyt raskauttavia todisteita jäljelle.

Pulkkien diskonttaus, kuten Tekstiviestit rahaksi, pyrki kiertämään oman aikansa lainaustoiminnan rajoituksia. Olennainen ero näiden välillä on, että pulkkien diskonttaus tuli todelliseen tarpeeseen; siitä kehittyi vuosisatojen kuluessa valtion obligaatio, siis tapa kerätä valtiolle lainarahaa antamalla lainaajalle korkotuloja täysin laillisesti ilman pelkoa koronkiskontasyytöksistä. Näin tulee tuskin käymään tuolle tänään kuolleelle tekstiviestipalvelulle.

Älkää valitko tilintarkastajia, valitkaa toiminnantarkastajat!

Yhdistyslaki muuttui 1.9.2010. Muutos vaikuttaa muun muassa yhdistysten tilintarkastukseen kaikilla niillä tilikausilla, jotka alkavat 1.9.2010 tai sen jälkeen.

Tilintarkastuksen saa jatkossa suorittaa vain hyväksytty tilintarkastaja, maallikko ei ole enää tilintarkastajaksi pätevä. Pienissä yhdistyksissä tilintarkastajaa ei enää ole pakko valita.

Lisäys 10.3.2012: Pieni yhdistys on sellainen, jossa ylittyy enintään yksi seuraavista: taseen loppusumma yli 100 000 euroa, tuotot yli 200 000 euroa tai palveluksessa on keskimäärin yli kolme henkilöä. Kirjoitin myöhemmin toiminnantarkastajan tehtävistä.

Sen sijaan jokaisen yhdistyksen tulee valita toiminnantarkastaja (mikäli tilintarkastajaa ei valita). Toiminnantarkastaja on maallikko, joka tarkastaa yhdistyksen hallinnon ja talouden samaan tapaan kuin maallikkotilintarkastaja on tähän asti toiminut. Toiminnantarkastuksen sisällön laki määrittelee seuraavasti:

Toiminnantarkastajan on tarkastettava yhdistyksen talous ja hallinto yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa sekä annettava tarkastuksestaan kirjallinen toiminnantarkastuskertomus tilinpäätöksestä päättävälle yhdistyksen tai valtuutettujen kokoukselle. Jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhdistykselle on aiheutunut vahinkoa tai tätä lakia tai sääntöjä on rikottu, siitä on mainittava tarkastuskertomuksessa.

Yhdistyksen sääntöjä ei tarvitse muuttaa.

Säännöissä on tähän asti täytynyt lausua tilintarkastajien määrästä ja valinta-ajankohdasta. Jatkossa nämä vanhat määräykset saadaan tulkita koskemaan myös toiminnantarkastajaa. Toisin sanoen, jos säännöissä käsketään valitsemaan tilintarkastaja syyskokouksessa, saadaan tämä tulkita niin, että syyskokouksessa valitaan (kokouksen tahdon mukaan) toiminnantarkastaja tai tilintarkastaja. Jos säännöissä sallitaan useamman tilintarkastajan valinta, yhdistys voi myös valita sekä tilintarkastajan että toiminnantarkastajan. (Tämä tietenkin koskee vain niitä kohtia säännöistä, joita ei ole muutettu elokuun 2010 jälkeen.)

Lisäys 16.10.: Suosittelen, että syyskokousten esityslistoihin kirjoitetaan “tilintarkastajan tai toiminnantarkastajan valinta” -kohta vanhan “Tilintarkastajan valinta” -kohdan asemesta. Tämä on parempi kuin jos listassa mainitaan vain toiminnantarkastaja, koska valinta tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan välillä kuuluu (pienissä yhdistyksissä) kokouksen, ei esityslistan kirjoittajan, päätösvaltaan, ainakin niin kauan kunnes yhdistyksen sääntöjä toisin muutetaan.


Otteita muutetusta yhdistyslaista:

8 §
Säännöt

Yhdistyksen säännöissä on mainittava:

[...]

5) yhdistyksen hallituksen jäsenten ja yhdistyksen tilintarkastajien sekä toiminnantarkastajien lukumäärä tai vähimmäis- ja enimmäismäärä sekä toimikausi;

[...]

7) milloin yhdistyksen hallitus ja tilintarkastajat sekä toiminnantarkastajat valitaan, tilinpäätös vahvistetaan ja vastuuvapaudesta päätetään;

[...]

23 §
Kokouksessa päätettävät asiat

Yhdistyksen tai, jos säännöissä on niin määrätty, valtuutettujen kokouksessa on päätettävä:

[...]

4) hallituksen tai sen jäsenen taikka tilintarkastajan tai toiminnantarkastajan valitsemisesta tai erottamisesta;

[...]

26 §
Esteellisyys yhdistyksen kokouksessa

Hallituksen jäsen tai muu, jolle on uskottu yhdistyksen hallintoon kuuluva tehtävä, ei saa äänestää päätettäessä tilintarkastajan tai toiminnantarkastajan valitsemisesta tai erottamisesta, tilinpäätöksen vahvistamisesta taikka vastuuvapauden myöntämisestä, kun asia koskee hallintoa, josta hän on vastuussa.

[...]

38 §
Tilintarkastus

Yhdistyksen tilintarkastuksesta on voimassa, mitä tässä laissa ja tilintarkastuslaissa (459/2007) säädetään.

38 a §
Toiminnantarkastus

Yhdistyksellä on oltava toiminnantarkastaja, jos yhdistyksellä ei ole tilintarkastajaa. Jos valitaan vain yksi toiminnantarkastaja, on lisäksi valittava varatoiminnantarkastaja, johon sovelletaan, mitä toiminnantarkastajasta säädetään.

Toiminnantarkastajan on oltava luonnollinen henkilö. Toiminnantarkastajalla on oltava sellainen taloudellisten ja oikeudellisten asioiden tuntemus kuin yhdistyksen toimintaan nähden on tarpeen tehtävän hoitamiseksi. Toiminnantarkastajana ei voi olla vajaavaltainen taikka se, joka on konkurssissa tai jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Toiminnantarkastajan on oltava riippumaton tarkastusta suorittaessaan.

Jos toiminnantarkastajaa ei ole valittu tämän lain tai yhdistyksen sääntöjen mukaisesti, aluehallintovirasto määrää ilmoituksesta toiminnantarkastajan noudattaen vastaavasti, mitä tilintarkastuslain 9 §:n 3 ja 4 momentissa tilintarkastajan määräämisestä säädetään.

Toiminnantarkastajan on tarkastettava yhdistyksen talous ja hallinto yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa sekä annettava tarkastuksestaan kirjallinen toiminnantarkastuskertomus tilinpäätöksestä päättävälle yhdistyksen tai valtuutettujen kokoukselle. Jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhdistykselle on aiheutunut vahinkoa tai tätä lakia tai sääntöjä on rikottu, siitä on mainittava tarkastuskertomuksessa.

Yhdistyksen hallituksen velvollisuuteen avustaa toiminnantarkastajaa sekä toiminnantarkastajan läsnäoloon kokouksessa ja salassapitovelvollisuuteen sovelletaan, mitä tilintarkastuslain 18, 19 ja 26 §:ssä tilintarkastajan osalta säädetään.

39 §
Vahingonkorvausvelvollisuus

Hallituksen jäsen, yhdistyksen toimihenkilö ja toiminnantarkastaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhdistykselle. Sama koskee tätä lakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla yhdistyksen jäsenelle tai muulle aiheutettua vahinkoa. Työntekijän asemassa olevan vahingonkorvausvelvollisuudesta säädetään erikseen. Tilintarkastajan vahingonkorvausvelvollisuudesta säädetään tilintarkastuslain 51 §:ssä.

[...]

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2010.

Tämän lain tilintarkastusta koskevia säännöksiä sovelletaan tämän lain voimaan tullessa tai sen jälkeen alkavan tilikauden tilintarkastukseen.

Tämän lain toiminnantarkastusta koskevia säännöksiä sovelletaan tämän lain voimaan tullessa tai sen jälkeen alkavan tilikauden tarkastukseen.

Jos yhdistyksellä ei ole lain perusteella velvollisuutta valita tilintarkastuslaissa tarkoitettua tilintarkastajaa, sääntöihin ennen tämän lain voimaantuloa otettujen tilintarkastajaa ja tilintarkastusta koskevien määräysten perusteella yhdistyksen on valittava toiminnantarkastaja tai tilintarkastuslaissa tarkoitettu tilintarkastaja ja tilintarkastusta koskevien sääntöjen määräysten katsotaan koskevan tilintarkastusta ja toiminnantarkastusta. Vastaavasti toiminnantarkastajan voi valita toiseksi tarkastajaksi yhdistys, joka on velvollinen valitsemaan tilintarkastajan ja jonka sääntöihin on otettu ennen tämän lain voimaantuloa määräys useammasta tilintarkastajasta.