Lectio praecursoria

Arvoisa kustos,
kunnioitettu vastaväittäjä,
hyvät kuulijat:

lectio-slides-0

Jokaisella meistä on salasanoja, jotka suojaavat meidän omia tietojamme ja varmistavat, että kukaan ei pysty esiintymään meinä ilman lupaamme. Salasana voi kuitenkin turvata tietojamme ja identiteettiämme vain, jos ohjelma toimii oikein sen tarkastaessaan.

lectio-slides-1

Sattuipa muutama vuosi sitten niin, että eräs tietokoneohjelma tarkisti salasanan oikeellisuuden käyttämällä apurutiinia memcmp, joka raportoi vertailun tuloksen kokonaisluvulla: jos salasana oli oikea, tulos oli nolla; ja jos tulos ei ole nolla, salasana oli väärä. Koska tulos piti katkaista mahtumaan tietoalkioon, jonka tyyppi on my_bool, tulos jaettiin ilman eri käskyä luvulla 256 ja jakojäännöstä käytettiin tekemään päätös: jos jakojäännös oli nolla, salasanan katsottiin olleen oikein. Mutta miten käy, jos apurutiini palauttaakin luvun 512? Jakojäännös on nolla, vaikka salasana oli väärin. Tämän virheen ansiosta oli kenen tahansa käyttäjätunnusta mahdollista käyttää pienellä vaivalla tietämättä salasanaa. Vika on totta kai kauan sitten korjattu.


Kun menemme verkkopankkiin, luotamme, että kukaan asiaton ei pääse väliin nuuhkimaan, mitä teemme. Teknisesti tämä taataan niin, että pankin ja oman koneemme välinen liikenne salakirjoitetaan ja pankki lähettää koneellemme digitaalisen allekirjoituksen, jolla koneemme varmistaa, että vastapuoli todella on pankki eikä joku hyökkääjä. Tämä kuitenkin toimii vain, jos koneemme ohjelmisto tarkistaa digitaalisen allekirjoituksen asianmukaisesti.

lectio-slides-2

Eräs erittäin yleisesti käytetty ohjelmisto valmistautui verkkopankin lähettämän digitaalisen allekirjoituksen tarkistamiseen tekemällä useita valmistelutoimenpiteitä, joista mikä tahansa voi epäonnistua. Niinpä ohjelmisto aina valmistelutoimenpiteen lopuksi tarkisti, epäonnistuiko toimenpide, ja mikäli niin kävi, hyppäsi toisaalle ohjelmaan. Tämä on aivan normaalia. Jostain syystä erään tällaisen tarkistuksen jälkeen ohjelmassa oli vielä pari vuotta sitten ylimääräinen hyppykäsky. Ensimmäinen goto fail tuli suoritettavaksi, jos sitä edeltävä toimenpide epäonnistui. Toinen suoritettiin joka tapauksessa. Niinpä sen jälkeen tulevaa varsinaista tarkastusta ei koskaan tehty. Hyökkääjän oli mahdollista tekeytyä verkkopankiksi ilman, että kukaan huomaa mitään. Tämäkin vika on sittemmin korjattu.

Molempien vikojen taustalla on ohjelmointivirhe, jota pahentaa jokin käytetyn ohjelmointikielen erityispiirre.


Kaikki tietokoneohjelmat kirjoitetaan jollakin ohjelmointikielellä. Kuten luonnolliset kielet, esimerkiksi suomi tai englanti, ne koostuvat sanoista joista kootaan laajempia ilmaisuja. Toisin kuin luonnollisten kielten tapauksessa, ohjelmointikielen käyttäjä joutuu olemaan erityisen tarkka siitä, mitä hän kirjoittaa. Jos suomeksi sanon minä esiinnyt nyt teihin, se kuulostaa kummalliselta, mutta jokainen ymmärtänee, mitä halusin sanoa. Jos tietokoneelle kirjoittaa kaksi kertaa peräkkäin goto fail, tietokone ei pohdi, onko tämä järkevää, vaan tekee sen, mitä käsketään.

Kaikki ohjelmointikielet ovat keinotekoisia kieliä. Tietokone ei ymmärrä yhtäkään niistä itsestään, vaan jonkun tulee laatia tietokoneohjelma, joka tulkkaa tai kääntää kielellä kirjoitetun ohjelman tietokoneen ymmärtämään muotoon. Tätä kutsutaan kielen
toteuttamiseksi. Joko toteuttamisen yhteydessä tai sitä ennen pitää jonkun suunnitella kieli eli päättää, millaiset ilmaisut siinä ovat sallittuja ja mitä ne tarkoittavat. Myös jo olemassaolevia kieliä muokataan aika ajoin; muokkaukset suunnitellaan ja sitten (tai samaan aikaan) toteutetaan.


Ohjelmointikielten tutkimusta on tehty lähes niin kauan kuin tietokoneita on ollut olemassa, aivan 1950-luvulta lähtien. Valtaosa tutkimuksista selvittää, millaisia ohjelmointikieliä voisi olla olemassa, ja ratkoo ohjelmointikielten teknisiä ongelmia. Niiden tutkimusote on matemaattis-teoreettinen. Vasta 1970-luvulla alettiin tutkia, millaiset ohjelmointikielten suunnitteluratkaisut johtavat todellisten ihmisten käsissä parhaisiin lopputuloksiin. Tutkimusasetelma tässä on tyypillisesti empiirinen ja kokeellinen.

lectio-slides-3

Ensimmäisen tällaisen tutkimuksen julkaisivat Max Sime, Thomas Green ja D. J. Guest vuonna 1973. He antoivat koehenkilöiden laatia ruoanvalmistusohjeita ohjelmointikieltä muistuttavalla keinotekoisella kielellä. Osa koehenkilöistä käytti kielen versiota nimeltä JUMP, jossa käskyt seuraavat toisiaan ja tilannekohtainen valintapäätös johtaa hyppyyn yli osan käskyistä. Muiden koehenkilöiden käyttämässä kielen versiossa nimeltään NEST ohjelmalla oli hierarkinen rakenne. NEST-kieltä käyttäneet koehenkilöt pärjäsivät keskimäärin olennaisesti paremmin kuin JUMP-kieltä käyttäneet.

lectio-slides-4

Muutama vuosi myöhemmin he julkaisivat jatkotutkimuksen, jossa ehdon alle tuli voida laittaa useampi kuin yksi käsky. JUMP oli edelleen samanlainen kieli, mutta NEST oli jaettu kahdeksi vaihtoehdoksi. Ensimmäinen vaihtoehto, nimeltään NEST-BE, muistutti nykykieliä niin, että useiden käskyjen jonon ympärille kirjoitetaan BEGIN ja END. Toisessa vaihtoehdossa, NEST-INE, ehtorakenteen päättyminen ilmaistaan myös sanalla END, mutta ehto toistetaan kolmesti. Nyt NEST-INE hakkasi molemmat vaihtoehtoiset ratkaisut selvästi, mutta NEST-BE ja JUMP voittivat toisensa eri kategorioissa.

Aiemmin esittelin teille goto fail -virheen, jossa ohjelmoija oli vahingossa toistanut hyppykäskyn. Simen ja kumppanien jo 1970-luvulla julkaistujen tutkimusten terminologialla sanoen ohjelmoija oli käyttänyt C-kieltä JUMP-kielenä. Hän olisi voinut käyttää sitä myös NEST-BE-kielenä. Herää kysymys, olisiko C-kielen suunnittelussa pitänyt ottaa huomioon Simen ja kumppanien tutkimustulokset ja estää C-kielen käyttäminen JUMP-kielenä. Olisiko jopa pitänyt valita NEST-INE?


lectio-slides-5

Käsitykseni mukaan käytännön ohjelmointikielten suunnittelutyössä ei juurikaan oteta huomioon tämänkaltaisia tutkimustuloksia. Voi olla, että suunnittelijat eivät tunne tätä tutkimuskirjallisuutta tai eivät osaa tulkita sitä asianmukaisesti. Vastaavanlaisen ongelman ratkaisuksi lääketieteessä kehitettiin muutama vuosikymmen sitten lähestymistapa, jota vuonna 1992 alettiin kutsua nimellä evidence-based medicine}, suomeksi kaiketi näyttöön perustuva lääketiede. Siinä yksittäinen lääkäri voi, jos on epävarma potilaan asianmukaisesta hoidosta, selvittää asiaa tutkimuskirjallisuuden avulla. Ensiksi hän muotoilee kysymyksen, toiseksi hän etsii tutkimuskirjallisuudesta kysymykseen mahdollisesti vastaavia tutkimusraportteja, kolmanneksi hän arvioi löytyneiden tutkimusten luotettavuuden ja hyödyllisyyden, neljänneksi soveltaa löytynyttä vastausta käytäntöön ja viidenneksi arvioi omaa suoriutumistaan.

Nyt tarkastettavan väitöskirjani lähtökohtana on hypoteesi, että vastaavanlainen lähestymistapa saattaisi olla hyödyllinen myös ohjelmointikielten suunnittelussa. Välittömästi esiin nousee useita kysymyksiä:

lectio-slides-6

Ensiksi, mitä tämä evidence eli näyttö on, josta näyttöön perustuvassa toiminnassa on kyse?

Toiseksi, kuinka paljon tähän käyttöön soveltuvaa tutkimusta on julkaistu?

Kolmanneksi, millaiseksi näyttöön perustuva lääketiede pitäisi sovittaa, jotta se soveltuisi ohjelmointikielten kehitykseen?

Näihin kolmeen kysymykseen on vastattava, ennen kuin voidaan edes ryhtyä selvittämään, olisiko näyttöön perustuvasta ohjelmointikielten kehityksestä mitään todellista hyötyä. Näihin kysymyksiin vastaan väitöskirjassani.


Kysymys evidenssin eli näytön luonteesta osoittautui huomattavan hankalaksi. Lähdin alun perin siitä oletuksesta, että asia on tutkittu ja ratkaistu kirjallisuudessa, jota en tunne. Osallistuin keväällä 2011 näyttöön perustuvan ohjelmistotekniikan tutkimuskonferenssiin Evaluation and Assessment in Software Engineering Englannin Durhamissa. Sopivalla hetkellä kysyin eräältä senioritutkijalta vinkkejä. Tuli nopeasti selväksi, ettei hän otttanut kysymystä vakavasti. Kaivelin myös ohjelmistotekniikan alan kirjallisuutta, ja sieltä tuli vastaan sama hyvin pinnallinen näkemys: näyttö on niin itsestään selvä käsite ettei sitä tarvitse analysoida.

lectio-slides-7

Etsin seuraavaksi vastausta lääketieteen kirjallisuudesta. Pohjimmiltaan näyttöön perustuvassa lääketieteessä näytöllä tarkoitetaan julkaistua tutkimustulosta, ja sen luotettavuuden ajatellaan riippuvan lähes pelkästään käytetystä tutkimusasetelmasta: kontrolloitu koe on parempi kuin mikä tahansa muu, mukaan lukien teoreettinen pohdinta, ja satunnaistettu koe, eli koe, jossa koehenkilöt jaetaan ryhmiin arpomalla, on parempi kuin sellainen, jossa näin ei tehdä. Järjestelmälliset kirjallisuuskatsaukset ovat puolestaan parempia kuin alkuperäistutkimukset, ja niistä parhaimmistoa ovat ne, jotka jättävät kaiken muun kuin satunnaistetut kokeet huomiotta. Tällaista näyttöhierarkiaa käytetään ohjaamaan sekä kirjallisuushakuja että löydettyjen tutkimusten laadun arviointia: jos löytyy yksikin satunnaistettuja kokeita tarkasteleva järjestelmällinen katsaus, muita tutkimuksia ei edes etsitä.

Näyttöhierarkia vaikuttaa päällisin puolin aivan mainiolta idealta. Se on yksinkertainen sääntö, jolla yksittäisen lääkärin kirjallisuushaut saadaan pidettyä pieninä, ja se vähentää tarvetta oikeasti pohtia löydettyjen tutkimusraporttien sisäisen logiikan pitävyyttä. Mutta mihin perustuu väite, että näin toimimalla löydetään oikeasti lähimpänä totuutta olevat tutkimukset? Lääketieteen tutkimuskirjallisuudessa näyttöhierarkiaa onkin kritisoitu.

Pohjimmiltaan siinä, pitääkö joku näyttöhierarkiaa hyvänä vai huonona ideana, on kyse tieteenfilosofisista näkemyseroista.


lectio-slides-8

Akateemisessa tieteenfilosofiassa keskeinen kysymys 1700-luvulta alkaen on ollut induktion ongelma. Miksi siitä, että aurinko on noussut tähän mennessä joka päivä, voi päätellä, että se nousee huomennakin? Vai onko tällainen päätelmä ylipäätään sallittu? — Onneksi väitöstilaisuuteni pidetään Jyväskylässä, jossa tämä esimerkki vielä toimii; Utsjoellahan aurinko ei nouse huomenna!

Loogiset positivistit, joita sittemmin kutsuttiin loogisiksi empiristeiksi, pyrkivät luomaan induktiolle logiikan; tähän projektiin osallistuivat muiden muassa suomalaiset Jaakko Hintikka ja Georg Henrik von Wright sekä saksalaissyntyiset Peter Hempel ja Rudolf Carnap.

Samaan aikaan todennäköisyyslaskennan teoria kehittyi valtavasti, ja tilastotieteen teoria jakaantui useaan koulukuntaan. Jakolinjana oli suhtautuminen käänteisen todennäköisyyden periaatteeseen, jonka idea oli johtaa hypoteesin todennäköisyys suoraan tilastoista. Valtavirraksi kehittyi Ronald Fisherin, Jerzy Neymanin ja Egon Pearsonin ajatusten sekoitus, jossa käänteisen todennäköisyyden periaate ja siten hypoteesin todennäköisyyden käsite kiellettiin. Oppositioon jäivät muiden muassa Harold Jeffreys ja Leonard Savage, joiden teorian ytimen muodosti juurikin käänteinen todennäköisyys ja jota nykyään kutsutaan Bayesiläiseksi tilastotieteeksi.

Monet tieteenfilosofit kannattavat nykyään induktion teoriaa, jossa yhdistetään loogisten empiristien tavoite Bayesiläisen tilastotieteen perusideoihin. Väitöskirjassani otan tämän lähestymistavan pohjaksi. Induktiivisen argumentin vahvuus on kunkin kuuntelijan henkilökohtainen arvio siitä, kuinka hyvin se vakuuttaa hänet. Jotta tätä arviota voidaan pitää rationaalisena, sen tulee täyttää tietyt ristiriidattomuusvaatimukset. Osoittautuu, että nämä vaatimukset johtavat kohtuullisen selvästi siihen, että argumentin vahvuus on sen loppupäätelmän subjektiivinen todennäköisyys.

Tällaisen induktion teorian pohjalta näytölle tulee luonnollinen tulkinta: näyttöä on mikä vain, joka parantaa induktiivisen argumentin vahvuutta. Millainen tutkimus vain kelpaa näytöksi, mutta riippuu kovasti tutkimuksen yksityiskohdista, parantaako se argumenttia paljon vai vähän.

Kun arvioinnin pohjaksi otetaan tämä induktion teoria, näyttöhierarkian asema jää epävarmaksi. Kontrolloitu koe on usein paras vaihtoehto, ja satunnaistaminen voi parantaa kokeen luotettavuutta. Ongelmallisempaa on perustella, miksi osa saatavilla olevasta näytöstä pitäisi rajata pois. Jokainen voi itse toki tehdä tällaisen rajauksen omasta puolestaan.


lectio-slides-9

Toinen kysymykseni oli, kuinka paljon ohjelmointikielten suunnittelun ohjaukseen soveltuvaa tutkimusta on julkaistu. Tätä varten toteutin järjestelmällisen kirjallisuuskartoituksen. Aloitin sen vuonna 2010 ja sain sen valmiiksi viime vuonna; raportoin sen alun perin lisensiaattitutkimuksenani.

Kirjallisuuskartoituksella eli mapping studylla tarkoitan kirjallisuuteen perustuvaa tutkimusta, jossa pyritään kartoittamaan jonkin tutkimusalueen yleinen tila. Tässä tapauksessa halusin selvittää, mitä asioita on tutkittu ja miten.

Se, että kartoitukseni oli järjestelmällinen, tarkoittaa, että olin sen etukäteen yksityiskohtaisesti suunnitellut ja suunnitelman mukaisesti toteuttanut. Kirjasin ylös kaiken minkä tein. Aikaahan tähän meni useita vuosia.

lectio-slides-10

Kartoituksen tuloksista nostan esille pari havaintoa. Ensinnäkin empiirisiä tutkimuksia, joissa on vertailtu eri tapoja ratkaista jokin suunnitteluongelma, on julkaistu vuodesta 1973 asti. Monta kymmentä vuotta tutkimuksia julkaistiin varsin vähän, kunnes kymmenkunta vuotta sitten jotain tapahtui, ja julkaisujen määrä lähti huomattavaan kasvuun. Kartoitukseni aineisto päättyy vuoteen 2012, mutta näppituntumani mukaan julkaisujen määrä ei ole sen jälkeen ainakaan lähtenyt laskuun.

Vielä karummalta tilanne näyttää, jos rajoitutaan tarkastelemaan pelkästään satunnaistettuja kokeita. Vuodesta 1976 vuoteen 2012 julkaistiin keskimäärin yksi satunnaistettu koe joka toinen vuosi, eikä viimeisten aineistooni kuulvien vuosien nousukaan kovin huima ollut. Vertailun vuoksi: lääketieteessä satunnaistettuja kokeita julkaistaan tuhansia joka vuosi, ehkä jopa kymmeniä tuhansia joka vuosi.

lectio-slides-11

Eniten on tutkittu sitä, miten ehtolauseet tulisi suunnitella. Aiemmat esimerkkini kuuluivat tähän kategoriaan. Myös tyyppijärjestelmiä, jotka sulkevat pois eräitä helposti koneellisesti tunnistettavia virhelajeja, on tutkittu jonkin verran; jos C-kielessä olisi ollut parempi tyyppijärjestelmä, turhaa 256:lla jakamista ei olisi todennäköisesti tapahtunut ja salasanatarkistus olisi toiminut. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa, että varsin vähäiseen määrään suunnitteluongelmia olisi kirjallisuudesta edes periaatteessa mahdollista löytää nykyisellään vastaus.


lectio-slides-12

Kolmannen kysymykseni — eli millaiseksi näyttöön perustuva lääketiede pitäisi sovittaa, jotta se soveltuisi ohjelmointikielten kehitykseen — vastauksen lähtökohtana on sama viiden askeleen menetelmä, jota näyttöön perustuvassa lääketieteessä sovelletaan. Olen väitöskirjassani hahmotellut tarkempia ohjeita kullekin viidelle askeleelle, joita näyttöön perustuvassa ohjelmointikielen kehityksessä tulisi noudattaa. En niitä tässä käy yksityiskohtaisesti läpi, sen sijaan otan esiin muutamia yleisiä huomioita.

Näyttöön perustuvan lääketieteen pääasiallinen toimija on yksittäinen lääkäri, jolla on todellinen ongelma todellisen potilaan hoidon kanssa, ja lopulliseen hoitopäätökseen vaikuttaa kirjallisuudesta löytyneen vastauksen lisäksi potilaan tilanne ja arvot. Vastaavasti näyttöön perustuvan ohjelmointikielten kehityksen pääasiallinen toimija on yksittäinen ohjelmointikielen suunnittelija tai suunnittelijaryhmä, jolla on todellinen ongelma suunnittelutyössään ja jonka työskentelyyn vaikuttavat työn tavoitteet ja tekijöiden henkilökohtaiset tai organisaation arvot. Niinpä olennainen osa väitöskirjassa esittämäänu menetelmää on suunnittelijan vapaa harkinta siitä, mikä on olennaista. Kaksi eri suunnittelijaa voivat päätyä samalla menetelmällä samasta suunnitteluongelmasta eri tulokseen, koska heillä voi olla erilaiset painotukset ja tavoitteet sekä erilaiset toimintaa ohjaavat arvot.

Näyttöön perustuva ohjelmointikielten suunnittelu ei ole kaikenkattava menetelmä, jota tulisi soveltaa aina ja yksinomaan. Jos suunnittelijalla on selvät sävelet siitä, mitä hän haluaa tehdä, ei sitä tarvitse erikseen hyväksyttää tutkimuskirjallisuudella. Samoin jos suunnittelija on itse tutkinut jotain asiaa, ei tutkimuksen julkaisua ole tarpeen odottaa vaan sen tuloksia voi totta kai soveltaa heti oman kielen suunnittelussa.


lectio-slides-13

Väitöskirjani pääotsikko on suomeksi Näyttöön perustuva ohjelmointikielten suunnittelu, mutta kirjani ei suinkaan edes yritä olla viimeinen sana aiheestaan. Alaotsikossa esiintyy sana exploration eli tutkimusmatka kuvaamassa väitöskirjan luonnetta — kirjassa matkataan pääotsikon ympärillä selvittämässä maastoa ja piirtämässä karttaa sen lähialueista. Tutkimusmatka on filosofinen, koska yksi tutkimusmatkan kohteista on pääotsikon alla oleva maa, tieteenfilosofia ja tietoteoria; se on filosofinen myös siksi, että yksi käyttämistäni tutkimusotteista on filosofinen analyysi. Tutkimusmatka on metodologinen eli menetelmäopillinen, koska kirjassa tarkastellaan myös tiettyjä sen tekemisessä tarvittuja menetelmiä tarkemmin ja osittain myös itsenäisinä tutkimusmatkan kohteina.

May I ask you, Mr. Professor, as the Opponent appointed by the faculty, to present the comments to my dissertation that you see justifiable?

Tämän jälkeen kehotan niitä arvoisia läsnäolijoita, joilla on jotakin muistuttamista väitöskirjani johdosta, pyytämään puheenvuoron kustokselta.

Väitöstilaisuus 4.12.2015 kesti 2 tuntia ja siihen osallistuneista yksi esitti tämän kehoituksen jälkeen kysymyksen. Hänestä tuli siten ns. ylimääräinen vastaväittäjä.

Väitöstilaisuus lähestyy, väitöskirja julkaistu

Puolustan väitöskirjaani “Evidence-Based Programming Language Design: A Philosophical and Methodological Exploration” perjantaina 4. joulukuuta 2015 kello 12 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa (Seminarium-rakennus, sali S212). Vastaväittäjänä on professori Lutz Prechelt (Freie Universität Berlin, Saksa) ja kustoksena professori Tommi Kärkkäinen (Jyväskylän yliopisto).

Väitöstilaisuus on julkinen ja sinne on vapaa pääsy. Yleisö voi pukeutua kuten mihin tahansa arkiseen aktiviteettiin yliopistossa (esimerkiksi luennolle), juhlapukeutuminen ei ole tarpeen. Facebook-tapahtuma on.

Väitöskirjan esitarkastajina toimivat professori Matthias Felleisen (Northeastern University, Yhdysvallat) ja professori Andreas Stefik (University of Nevada, Las Vegas, Yhdysvallat). Väitöskirja sisältää merkittävän osan lisensiaattityöstäni, jonka tarkastivat viime vuonna tohtori Stefan Hanenberg (Duisburg-Essenin yliopisto, Saksa) ja professori Stein Krogdahl (Oslon yliopisto, Norja).

Väitöskirja on nyt julkisesti saatavilla PDF:nä.

YHTEENVETO

Näyttöön perustuva ohjelmointikielten kehitys. Filosofinen ja menetelmäopillinen tutkimusmatka.

Väitöskirjassani pohdin, kuinka olemassa olevaa tutkimuskirjallisuutta voisi käyttää hyväksi ohjelmointikielten kehityksessä. Vastaavaan ongelmaan lääketieteessä kehitettiin 1970–1980-luvuilla lähestymistapa, jota 1990-luvun alusta on kutsuttu näyttöön perustuvaksi lääketieteeksi. Niinpä väitöskirjassani selvitän vastaavan näyttöön perustuvan ohjelmointikielten kehityksen mahdollista olemusta.

Väitöskirjan tutkimusmenetelmänä on toisaalta filosofinen käsiteanalyysi ja toisaalta systemaattinen kirjallisuuskartoitus. Käsiteanalyysillä selvensin näyttöön perustuvan lääketieteen olemusta ja sen siirtämistä soveltuvin osin ohjelmointikielten kehitykseen. Systemaattisella kirjallisuuskartoituksella, jonka aiemmin raportoin lisensiaattityönäni, selvitin, mitä empiiristä tutkimusnäyttöä on olemassa, jota voisi ohjelmointikielten näyttöön perustuvassa kehityksessä käyttää hyväksi. Lisäksi väitöskirja sisältää laajahkon tällaisten tutkimusten metodologiaa pohtivan osuuden.

Osana metodologian tarkastelua olen väitöskirjassani tarkentanut systemaattisten kirjallisuuskartoitusten ja -katsausten menetelmää kysyen, soveltuuko Cohenin kappa aineistokoodauksen luotettavuuden arviointiin. Matemaattisilla menetelmillä vastaukseksi selvisi ei. Sen asemesta suosittelen käyttämään Krippendorffin alfaa tai Fleissin kappaa.

Empiirisen tutkimusnäytön kirjallisuuskartoituksessa, jonka aineisto ulottuu vuoteen 2012 asti, havaitsin, että ohjelmointikielten suunnitteluratkaisujen hyödyllisyyttä on tutkittu jonkin verran: kaiken kaikkiaan tutkimuksia löytyi 141, ja näistä 65 tutkimusta, jotka ovat selkeimmin hyödyllisiä kielen kehittäjille, muodostavat tulosten ytimen. Eniten on tutkittu eri tapoja ilmaista suorituksen haarautumista (11 koetta ytimessä, joista 8 kontrolloituja, joista 3 satunnaistettuja; vanhin tutkimus julkaistu 1973), valintaa staattisen ja dynaamisen tyypityksen välillä (6 tutkimusta ytimessä, joista 5 kontrolloituja kokeita, joista 4 satunnaistettuja; vanhin tutkimus julkaistu 2009), sekä eri tapoja ilmaista silmukkarakenne (5 tutkimusta ytimessä, joista 4 kokeita, joista 3 kontrolloituja ja yksi satunnaistettu; vanhin tutkimus julkaistu 1978). Hyödyllisyyttä on tutkimuksissa tarkasteltu pääasiassa virhealttiuden, ohjelmien ymmärrettävyyden sekä ohjelmointityön työläyden kautta.

Tutkimusmenetelmistä suosituin ytimessä oli (määrällinen) koe, jota käytti 41 tutkimusta. Toiseksi suosituin 11 tutkimuksella oli tutkimusasetelma, jossa olemassa olevia ohjelmia muokattiin käyttämään uutta ohjelmointikielen suunnitteluratkaisua hyväkseen. Kolmanneksi suosituin 8 tutkimuksella oli ohjelmistokorpuksen analyysi. Ytimessä käytettiin lisäksi tapaustutkimusta (2), kyselyä (2) ja ohjelmaparien analysointia (1). Ytimen kokeellisissa tutkimuksissa yleisimmin koehenkilöinä käytettiin ohjelmoijia (35 koetta), jotka tavallisimmin olivat ohjelmoinnin opiskelijoita (29 koetta).

Kartoituksen tuloksista on pääteltävissä varsin masentava kuva tämän kartoituksen alueeseen kuuluvasta tutkimusaktiviteetista. Vaikuttaa siltä, että aina silloin tällöin joku tutkija tai tutkimusryhmä keksii, että tällaiset tutkimukset olisivat hieno juttu, ja tekee niitä sitten muutaman kunnes kyllästyy ja vaihtaa aihetta. Julkaistut tutkimukset eivät vaikuttaisi inspiroineen kovin paljoa jatkotutkimuksia, eikä paradigman perustavia esimerkkitutkimuksia näytä syntyneen. On myös mahdollista, että julkaisufoorumien toimittajat ja vertaisarvioijat pitävät empiiristä tutkimusta niin hyödyttömänä, ettei sellaisia tutkimuksia juuri niiden tekemisestä huolimatta julkaista. On toki mahdollista, että viimeisen viiden vuoden aikana lisääntynyt tutkimustoiminta tarkoittaa, että tilanne on muuttunut; mutta koska lukumäärät ovat edelleen pieniä, saattaa tilanne palata jokusen vuoden jälkeen takaisin matalan aktiviteetin tasolle. Valitettavasti kartoitukseni aineistosta ei ole mahdollista päätellä mitään viime vuosien tutkimustoiminnasta.

Väitöskirjan tuloksena syntynyt näyttöön perustuvan ohjelmointikielten kehityksen hahmotelma on seuraava. Jos kielen kehittäjälle on tosiasiassa epäselvää, miten jokin kehitysongelma tulisi ratkaista, hän voi alkaa soveltaa menetelmän viisiaskelista toimintaohjetta. Ensin hän täsmentää kysymyksensä, sitten hän tekee kysymyksen perusteella kirjallisuushaut, kolmanneksi hän arvioi löytyneiden lähteiden luotettavuuden, neljänneksi soveltaa kirjallisuuden antamaa ratkaisua ongelmaansa ja viidenneksi pohtii, kuinka menetelmän soveltaminen häneltä onnistui. Tämä toimintaohje on tällä yleistasolla hyvin samanlainen kuin näyttöön perustuvassa lääketieteessä; eroja tulee, kun askelille annetaan tarkemmat toteutusohjeet.

Kuten kaikilla tutkimuksilla, tällä väitöskirjalla on rajoitteita, jotka tulee tuloksia tulkittaessa ottaa huomioon. Käsiteanalyysin tärkein rajoite on, etteivät sillä tavalla syntyvät tulokset ole todistettavissa oikeiksi; paraskaan käsiteanalyysi ei välttämättä vakuuta kaikkia lukijoita. Väitöstyöni käsiteanalyysin tavoitteena on siten ollut, että eri mieltä oleva lukija kykenee vastaamaan argumentteihini järkevillä vasta-argumenteilla ja siten edistämään aihetta koskevaa tieteellistä keskustelua. Kirjallisuuskartoituksen keskeisin rajoite puolestaan on, että julkaisujen mukaan ottamisessa ja tutkimusten koodauksessa on voinut sattua virheitä, vaikka niitä on pyritty välttämään ja löytämään. On myös mahdollista, että joitakin asiaan liittyviä tutkimuksia ei ole löytynyt hauissa eikä siksi ole kartoituksessa huomioitu.

Väitöskirjan olennaisin tulos on näyttöön perustuvan ohjelmointikielten kehityksen hahmotelma, joka soveltuu jatkotutkimuksen pohjaksi. Sitä ei ole empiirisesti arvioitu, joten lopullisena vastauksena sitä ei voi pitää. Sen käytettävissä nykyisin oleva empiirinen tutkimusnäyttö on ohutta, mutta sitä on.

Leikkaus / Surgery

Olin 4.­–7.10.2015 Päijät-Hämeen keskussairaalassa kirurgian osastolla 5.10.2015 toteutetun mahalaukun ohitusleikkauksen vuoksi.
I was hospitalized between 4th and 7th of October in Päijänne Tavastia Central Hospital due to a Roux-en-Y gastric bypass surgery performed on the 5th of October.

Tänään olen vielä sairauslomalla toipumassa leikkauksesta, mutta piakkon pääsen varmaankin töihin.
Today I am still on leave recovering from the surgery, but I expect to be back to work in a couple of days.

Omakuva 21.10.2015
Omakuva 21.10.2015

Leikkausta edeltävä päivä osastolla oli huomattavan tylsistyttävä, mutta onneksi sain erinomaista ENED-ruokaa.
The preoperative day at the hospital was very boring, but fortunately the VLCD food was excellent.

ENED-lounas PHKS:ssa 4.10.2015
ENED-lounas PHKS:ssa 4.10.2015

Leikkaus tehtiin tähystämällä, ja minulla on nyt viisi hyvin paranevaa pientä leikkaushaavaa vatsan iholla.
The operation was laparascopic, and now I have five well healing small incisions on the skin of my abdomen.

Leikkaushaavat 16 päivää postop
Leikkaushaavat 16 päivää postop

Sairaalassa piti opetella taas syömään ja juomaan. Varsinkin jälkimmäinen oli hankalaa ja kuivuinkin aluksi aika pahasti.
In the hospital, I had to relearn eating and drinking. Particularly the latter was problematic, and I suffered from noticeable dehydration at first.

Aamupala 6.10.2015
Aamupala 6.10.2015

Kotiuduin toisena leikkausta seuraavana päivänä, ja olen hiljalleen toipunut leikkauksesta ongelmitta, mitä nyt kävin kerran päivystyksessä tarkistuttamassa vatsakipuja.
I was discharged from the hospital on the second postoperative day, and I have been slowly healing from the operation. I did go have abdominal pain checked out once at the local ER, though.

Olen vielä toistaiseksi soseutetulla tai pehmeällä ruokavaliolla, mutta parin viikon sisään saanen ryhtyä hiljalleen syömään normaalia ruokaa. Tehosekoitin ja erilaiset maitotuotteet ovat olleet kovin hyödyllisiä. Päivittäinen energiansaantini on ollut nyt noin 1200 kcal. Proteiininsaantiin on pitänyt kiinnittää huomiota (maitotuotteet ovat tässäkin hyödyllisiä).
I am currently on a pureed or soft foods diet, but I will probably be allowed to start introducing normal foods within two weeks. A blender and various milk products have been very useful. My daily energy intake has been around 1200 kcal. I have had to take extra care to eat enough protein (milk products are useful here as well).

Painoa on pudonnut nyt 7 kiloa, josta suurin osa tippui ensimmäisellä viikolla. Paino putoaa edelleen mutta hitaammin.
My total postoperative weight loss is 7 kg, most of which came off in the first week. Weight loss is still ongoing but slower.

On vielä liian aikaista sanoa, oliko leikkaus onnistunut mutta nykytiedolla en sitä kadu.
It is too early to tell if the surgery was a success, but I do not currently regret it.

Leikkaus lähestyy / Surgery imminent

Lihavuusleikkaukseni, josta kerroin aiemmin, on maanantaina. Huomenna aamulla aloitan matkani kohti Lahtea ja Päijät-Hämeen keskussairaalaa.

Tiedotan kunnostani ensisijaisesti Facebookissa (valitettavasti osa tiedotuksesta näkyy vain FB-kavereille) mutta koetan laittaa tietoa myös Twitteriin. Tänne blogiin en välttämättä sairaalasta pääse. Kotiutuminen tapahtunee muutamassa päivässä.

Ja sananen leikkauksen riskeistä. Lihavuusleikkauksessa on pieni komplikaatioriski ja erittäin pieni mutta olemassa oleva kuoleman riski. Kerron tässä ja nyt, että menen leikkaukseen niistä tietoisena ja hyväksyn ne. Jos riskit sattuisivat kohdallani toteutumaan, minua ei saa käyttää varoittavana esimerkkinä leikkauksen suhteen. Minä en ole uhri, kävi miten tahansa.


My bariatric surgery, which I discussed earlier, will take place on Monday. Early tomorrow morning I’ll hop on a bus and go to the hospital.

I will be reporting my status mostly on Facebook (partially friends-only), but I will try to get some info onto Twitter as well. I will probably not be able to write here on my blog at the hospital. I expect to be released from the hospital within a couple of days from the surgery.

Now, a word about surgical risks. There is a small risk of complications in bariatric surgery and a very small but nonzero chance of death. I hereby announce that I am undergoing this procedure informed of them and I accept the risks. If something bad should happen to me, I forbid anyone to use me as a cautionary example with respect to the operation. I am not a victim, whatever happens.

Lihavuusleikkaukseen

Päivitys: Kirurgin sairastumisen takia leikkaukseni on siirtynyt. Leikkauspäivä on 5.10.2015. Alkuperäinen blogahdus alla:

Menen 31.8.2015 Lahden keskussairaalaan lihavuusleikkausta varten. Leikkauspäivä on 1.9.2015.

Käsittääkseni tarkoitus on tehdä mahalaukun ohitusleikkaus. Tässä operaatiossa mahalaukku leikataan kahtia. Ruokatorveen kiinni jää pieni pussukka, joka yhdistetään suoraan ohutsuoleen. Loppuosa mahalaukusta jätetään kiinni ohutsuoleen, mutta se ei enää vastaanota ruokaa. Tämä johtaa annoskokojen merkittävään pienenemiseen ja tuottaa kylläisyyssignaalin huomattavasti aiemmin kuin leikkaamattomalla mutta vaikuttaa ilmeisesti myös hormonaalisesti; moni leikattu kertoo makuaistin muuttumisesta leikkauksen jälkeen. Mikään ihmeratkaisu tämä ei ole. Tulen myös leikkauksesta takaisin noin suunnilleen samanpainoisena kuin sinne menin.

Tutkimuksissa [mm. 1, 2] on havaittu merkittävä ero kokonaiskuolleisuudessa sekä muissa olennaisissa mittareissa (mm. painonlasku, diabeteksen eteneminen) leikattujen ja leikkaamattomien välillä leikkauksen eduksi. Tämä on minulle tärkein syy ryhtyä tähän hommaan.

Leikkaus tehdään tähystyksenä ja johtaa muutaman viikon työkyvyttömyyteen.

Kommentit ja kysymykset tervetulleita, mutta olkaa lempeitä, sillä aihe on arka.

Steinerkoulu on 12-vuotinen, ei 9-vuotinen

Luin tänään uutisen Jyväskylän steinerkoulun lukiovaiheen lopettamisesta. Minusta se on surullista. Steinerkoulu on 12-vuotinen yhtenäiskoulu, ja jos oppilas on valinnut kyseisen koulun, on harmillista että sen joutuu lopettamaan kesken oman halunsa vastaisesti. Tilanne on jatkossa sama kuin minkä koin itse vuonna 1993: muutin 9. luokan jälkeen Tampereelle toiseen steinerkouluun. Tarkoitus oli kai kaikilla, että olisimme jatkaneet Jyväskylässä, mutta valtioneuvosto epäsi lukioluvan. En ole lainkaan varma, että lasta kannattaa laittaa steinerkouluun, jos kaikille on tiedossa, kuten nyt, että koko steinerkoulun käyminen tulee vaatimaan myöhemmin paikkakunnalta muuton.

Mainittakoon muuten, että en ole koskaan tykännyt ilmaisusta “steinerlukio”. Steinerkoulu on steinerkoulu, vaikka sen yhteydessä voikin suorittaa lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon.

Kuplia

Vuosituhanteen alkuvaiheilla minulle oli itsestään selvää, että kaikki järkevät ihmiset äänestävät vihreitä.

Kun Effin kokouksessa joskus muinoin ehdotin kirkkain silmin (tämä oli kauan ennen kuin Piraattipuoluetta oli edes keksitty), että ruvetaan aktiivisiksi vihreissä koska sehän on tietenkin tietoyhteiskunnan kannalta paras puolue, sain kummallisia katseita. Se oli kai ensimmäinen järkytykseni.

Toinen järkytykseni taisi olla, kun minulle selvisi, missä puolueessa isäni oli ehdolla vuoden 2004 kunnallisvaaleissa. Minä ja äiti olimme molemmat vihreitä, isäni demari.

Kolmas järkytykseni oli, kun aloin tajuta ettei kaikki työkaverini äänestä vihreitä. Samaa sarjaa oli, kun tunnistin nimeltä joitakin kommunistien ehdokkaita.

Mutta tiedättekö, suurin järkytykseni oli, kun vuoden 2011 eduskuntavaalien aikaan tutustuin vaalipiirilautakunnassa perussuomalaisten edustajaan. Sehän on ihan tolkun ihminen!

Kävin äänestämässä

Kävin tänään Düsseldorfissa äänestämässä numeroa 25, en tietenkään ottanut kuvaa kopissa. Tää postaus on enimmäkseen kuvia, vähän tekstiä, koska tuhosin tän jo kertaalleen vahingossa enkä jaksa kirjoittaa kokonaan uusiksi.

Nappasin ensin maanalaisen ratikan Rheinische Platzin pysäkiltä. Päärautatieasemalta sitten ajoin S1-junalla Düsseldorfiin.

Graffitiseinä Gladbecker Straßella. Sisäänkäynti Rheinische Platzin maanalaiselle pysäkille on seuraavassa risteyksessä
Graffitiseinä Gladbecker Straßella. Sisäänkäynti Rheinische Platzin maanalaiselle pysäkille on seuraavassa risteyksessä

Düsseldorfissa hyppäsin paikalliseen maanalaiseen ratikkaan, joka toi minut kunniakonsulaatin lähelle. Konsulaatilla oli vaakunatunnus mutta ei mitään merkkiä siitä, että kyseessä olisi vaalihuone. Minut ja erään myös äänestämään tulleen nuoren miehen päästi sisään virkailija, joka kysyi suomeksi, olemmeko tulossa äänestämään.

Ilmoitukseni äänioikeudesta on Jyväskylässä, mutta tällä kertaa siitä olisi ollut oikeasti hyötyäkin. Jouduin nimittäin kirjoittamaan sen uudestaan käsin itse; keskusvaalilautakunnan osoite minulle etsittiin esiin kansiosta. Vaalikoppina toimi seisontakorkeudella ollut pöytä, joka oli sermillä erotettu muusta huoneesta. Ihan tavallinen pieni toimistohuoneisto oli kyseessä.

Äänestyksen jälkeen valokuvasin Reiniä ja Oberkasseler Rheinbrückeä ja sit lähdin hieman suuntaepävarmasti etsimään juna-asemaa.

Suomen kunniakonsulaatti kadun toisella puolella
Suomen kunniakonsulaatti kadun toisella puolella
Rein ja sen ylittävä Oberkasseler Rheinbrücke -silta
Rein ja sen ylittävä Oberkasseler Rheinbrücke -silta
Oberkasseler Rheinbrücke
Oberkasseler Rheinbrücke
Rein kuvattuna sillan päältä
Rein kuvattuna sillan päältä
Ratikoita sillan päällä
Ratikoita sillan päällä
Reinillä ajelee näköjään laiva nimeltä Carpe Noctem. Nimi nostettu kuvamanipulaatiolla esiin
Reinillä ajelee näköjään laiva nimeltä Carpe Noctem. Nimi nostettu kuvamanipulaatiolla esiin
Düsseldorfin Tonhalle
Düsseldorfin Tonhalle
Pääseeköhän tällä poliisipuhelimella kaikkialle aika-avaruudessa?
Pääseeköhän tällä poliisipuhelimella kaikkialle aika-avaruudessa?
Nördliche Düssel (Reinin sivujoki)
Nördliche Düssel (Reinin sivujoki)

Hyppäsin S6-junaan Düsseldorf Wehrhahn -asemalta. Se ajelikin toista reittiä ja kivasti näytti minulle sekä DUS-lentokentän finaalissa olleita lentokoneita (todella matalalla! harmi etten saanut kunnon kuvaa) että Ruhr-jokea.

Düsseldorfin reuna-alueita junasta kuvattuna
Düsseldorfin reuna-alueita junasta kuvattuna
S6-junaa sisältä
S6-junaa sisältä
S6-junan reitin varrelta
S6-junan reitin varrelta
Ruhrin ylitys Kettwigissä
Ruhrin ylitys Kettwigissä
Lentokone ja Kettwig (pahoittelut sormesta)
Lentokone ja Kettwig (pahoittelut sormesta)

Essenissä nappasin U17-maanalaisen ja tulin sillä yliopiston pysäkille. Reitti sieltä kämpille oli minulle uusi.

Yliopiston pysäkin sisäänkäynti
Yliopiston pysäkin sisäänkäynti
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Joku muistomerkki tai taideteos tää selvästi on mutta en tiedä mikä
Joku muistomerkki tai taideteos tää selvästi on mutta en tiedä mikä

Sellainen perjantai minulla. Nyt väsyttää.

Älä ota valokuvia äänestyskopissa

Älä varsinkaan valokuvaa vaalilippua, johon olet kirjoittanut ehdokasnumeron!

Jos kuitenkin teet niin, revi vaalilippu kuvaamisen jälkeen ja hae virkailijoilta uusi. Älä valokuvaa sitä uutta.

Älä koskaan näytä toiselle tai julkaise valokuvaa, jossa on vaalilippu ja siihen kirjoitettu ehdokasnumero.

Jos kuitenkin teet niin, kerro samalla, että revit vaalilipun kuvaamisen jälkeen ja hait uuden. Kerro näin, vaikka se ei olisi totta.

Meille ei saa muodostua kulttuuria, jossa vaalilipussa olevan ehdokasnumeron valokuvaaminen ja kuvan jakaminen olisi tavanomaista ja hyväksyttyä.

On ehdottoman tärkeää, että jokainen voi äänestää ilman painostusta (tai ainakin mahdollisesta painostuksesta huolimatta) sitä ehdokasta, jota itse haluaa äänestää. Jos tyrannimainen perheenisä kertoo perheensä äänestysikäisille jäsenille, ketä pitää äänestää, heillä pitää siitä huolimatta olla oikeus äänestää ketä haluaa. Ennen kännykkäkameroita oli vielä mahdollista äänestää miten halusi ja valehdella äänestäneensä kuten pyydettiin. Nyt kamera-aikana tämä ei välttämättä ole enää mahdollista. Siksi valokuvaamisen ja kuvan jakamisen pitää ehdottomasti olla sosiaalisesti paheksuttua.

Haastan kaikki lukijani lupaamaan julkisesti seuraavaa:

Lupaan, että en ota valokuvia äänestyskopissa.

Minäkin lupaan.

(Kirjoitusta saa ja pitää jakaa!)

Terveisiä Essenistä

Kaukolämpövoimala kadun toisella puolella iltamyöhään helmikuussa
Kaukolämpövoimala kadun toisella puolella iltamyöhään helmikuussa

Edellisestä blogahduksesta onkin aikaa, mutta se ei liene ihme. Kaikki on alussa uutta ja ihmeellistä ja siitä tekee mieli kertoa kaikille, mutta hiljalleen tilanne arkistuu eikä uutta ole kamalasti kerrottavana. Nyt ajattelin kerätä tällaisen potpurin kaikenlaista pientä sälää mitä on vajaan kahden kuukauden aikana tullut vastaan.

Kerrostalo Blumenfeldstraßen varrella
Kerrostalo Blumenfeldstraßen varrella

Täällä asuintalossani on pyykkitupa, jossa ei ole varausjärjestelmää. Aina saa vähän jännittää, pääseekö pyykille vai ei. Yhden koneellisen pesu vaatii 4x50snt (kaksi pesukoneelle ja kaksi kuivausrummulle, muut kuivaustavat on kiellettyjä), mikä on lievästi hankaloittavaa koska 50-senttisiä pitää oikein erikseen kerätä että niitä olisi tarpeeksi. Urheiluakin pyykkäämisestä tulee portaiden kipuamisen takia.

Mielen kiintoisat koneet pyykkituvassa
Mielen kiintoisat koneet pyykkituvassa

Olen kiinnittänyt täällä huomiota kadunvarsimainoksiin. Osa on allaolevan katolisen lähetystyön mainoksen kaltaisia; allaoleva on minusta hyvin oivaltava (“Annos ranskalaisia maksaa stadionilla 2 euroa / 2 eurolla minä pääsen kadulta urheilukentälle”). Hyvin on jäänyt myös mieleen mainoslause “Die größte Katastrophe ist das Vergessen” (pahin katastrofi on unohtaminen), joka on peräisin evankelisen diakonisen katastrofiapujärjestön mainoksesta. Lähes kaikki muut ovatkin sitten tupakkamainoksia (en ole ottanut niistä kuvia).

Kadunvarsimainos
Kadunvarsimainos

Joskus helmikuussa istuskelin työhuoneessani tekemässä töitä kun ulkoa kuului PIIPAAPIIPAAPIIPAA KRSH. Hälytysajoneuvoja tuosta menee jatkuvasti, koska paloasema on varsin lähellä ja SH-rakennus on osavaltion valtateiden risteyksessä. Kolari ei sentään ole tuossa jokapäiväinen havainto. Tällä reissulla olen omin korvin kuullut kaksi kolaria (enemmän kuin Suomessa olen havainnut vuosikymmenessä).

Poliisi selvittelee henkilöauton ja ensihoitolääkäriauton kolaria Schützenbahnin ja Gerlingstraßen risteyksessä
Poliisi selvittelee henkilöauton ja ensihoitolääkäriauton kolaria Schützenbahnin ja Gerlingstraßen risteyksessä

Twiittasin allaolevan kuvan jo aiemmin. Täällä on näköjään lyhytaikaista vuokrausta varten tarjolla ympäri kaupunkia polkupyöriä. Maksa tekstiviestillä tai aktiivisen käyttäjän kortilla, palauta mihin tahansa saman firman pyöräasemaan. Tämä löytyi Pyhän Gertrudin kirkon vierestä Viehofer Platzilta.

Vuokrapyöriä tarjolla Viehofer Platzilla
Vuokrapyöriä tarjolla Viehofer Platzilla

Myös useamman kuin yhden sähköautolatauspisteen olen bongannut.

Ampera latautumassa kaupungintalon kupeessa Ribbeckstraßen varrella
Ampera latautumassa kaupungintalon kupeessa Ribbeckstraßen varrella

Kaupungintalo – raatihuone, Rathaus – on muuten komea tornitalo, jonka kupeessa on mm. teatteri ja kauppakeskus (Rathaus Galerie). Valitettavasti tämän parempaa kuvaa minulla ei siitä ole – taustalla näkyy Pyhän Gertrudin kirkko ja sen takana Rathaus Essen.

Kuva Gladberger Straßea pitkin keskustaa kohti. Taustalla Pyhän Gertrudin kirkko ja Rathhaus Essen. Kuvan oikeassa reunassa näkyy hämärästi myös uusi luentosalirakennus R14.
Kuva Gladberger Straßea pitkin keskustaa kohti. Taustalla Pyhän Gertrudin kirkko ja Rathhaus Essen. Kuvan oikeassa reunassa näkyy hämärästi myös uusi luentosalirakennus R14.

Täällä on erillisiä luentosalirakennuksia. Alla olevassa kuvassa on uusi luentosalitalo, joka on ilmeisesti rakennettu puretun ratapihan alueelle (tien yli meni aiemmin kaiketi rautatiesilta ja paikalla on kuulemma ollut ennen toista maailmansotaa jopa rautatieasema).

Hörsaalzentrum R14
Hörsaalzentrum R14

Luentosaleista tulikin mieleeni kokemukseni täkäläisistä tenteistä. Itse en ole sellaisiin osallistunut, mutta työhuonettani vastapäätä olevassa huoneessa asustelee tieteellinen isäntäni, joka piti pari viikkoa sitten tentin. Tämä tarkoitti, että huoneeni ulkopuolella maleksi koko ajan pari–kolme nuorta opiskelijaa, jotka höpöttivät keskenään. Aina silloin tällöin isäntäni huoneesta poistui joku muu opiskelija, ja yksi odottaneista meni sisälle. Tätä kesti koko aamupäivän kahtena peräkkäisenä päivänä. Juttelin sitten myöhemmin isäntäni kanssa tenteistä, ja hän kertoi ettei osaisi pitää paperitenttiä kyseisestä kurssista, sillä yksi tärkeimmistä asioista mitä hän haluaa tentissä selvittää on missä järjestyksessä opiskelija laatii erään kurssilla keskeisen taulukon (jos vasemmalta oikealle ylhäältä alas, asia on ulkoa opittu eikä ymmärretty).

Samoihin aikoihin ihmettelin myös huoneittemme käytävällä olevaa kokoontumisasemakylttiä, joka näkyy kun kävelee porraskäytävän suunnasta huoneisiimme päin. Kyseinen kohta on umpikuja, ainoa reitti ulos on palata takaisin porraskäytävään. Käytävän päässä olevat ikkunat on merkitty hätäpoistumisreiteiksi. Olemme saksalaisittain neljännessä, suomalaisittain viidennessä kerroksessa. En haluaisi poistua noiden ikkunoiden kautta. Tarkempi selvittely antoi ymmärtää, että kyseisten ikkunoiden alla oleva piha-alue on erityisesti suunniteltu pelastustieksi johon pelastuslaitos voi parkkeerata tikas- tai nosturiauton, jolla ihmiset voidaan pelastaa juuri noiden ikkunoiden kautta tilanteesta jossa talon molemmat porraskäytävät (tai reitti niiden luo) ovat tulipalon tai muun syyn takia kulkukelvottomia.

Kokoontumisasema ja poistumisreitti (pudotusta toistakymmentä metriä)
Kokoontumisasema ja poistumisreitti (pudotusta toistakymmentä metriä)

Työpaikan kahvihuone on pieni koppi, jossa on vesihana ja allas, tiskikone, astiakaappi, mikroaaltouuni ja vedenkeitin. Kahvi on pikakahvia. Juon kahvia täälläkin paljon joten ostin omaa käyttöäni varten oman purnukan. Tosin kävi mielessä, olisiko tuo Limited Edition pitänyt jättää avaamatta ja pitää tallessa muutama vuosikymmen arvonnousun toivossa?

Kahvi ja kuppi. Huomaa numeroitu limited edition.
Kahvi ja kuppi. Huomaa numeroitu limited edition.

Työ etenee kivasti. Viikko sitten sain Idean, ja sen jälkeen olenkin ollut jatkuvassa flowssa. Yksi väitöskirjan luku tuli tyhjästä tehtyä enimmälti valmiiksi siinä. Mutta nyt pitääkin palata tuon luvun kimppuun…