Essenin joukkoliikennettä ja vähän muutakin

Tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa Essenin kaupunkijoukkoliikenteen asiakkaaksi. Kävelin yliopiston Essenin-pääkampuksen viertä Reckhammerwegiä Segerothstraßen yli yliopiston kaupunkijuna-aseman sisäänkäynnille.

Reckhammerwegin sillalta Segerothstraßelle kohti keskustaa
Reckhammerwegin sillalta Segerothstraßelle kohti keskustaa

Asema muistuttaa metroasemaa ja sellaiseksi se on tarkoitettukin. Se on maan alla ja junat kulkevat tunnelissa. Metroasema se ei kuitenkaan ole, kuten alempana kerron.

Asemalla etsin ensin lippuautomaatin. Tarkoitukseni oli seikkailla kaupungilla, joten ryhdyin ostamaan päivälippua. Se keskeytyi, kun joku mies tuli kysymään minulta saksaksi: “Mihin matkustat? Minulla on Ticket2000, sillä saa viikonloppuna matkustaa kaksi.” Mietin, mikä sen pysäkin nimi olikaan, johon olin ajatellut ensiksi mennä ja toisaalta tuntui hassulta matkustaa toisen tuntemattoman ihmisen armoilla (joskin se on kaiketi aika tavallista täällä). Kun vastauksessani kesti, mies tokaisi ärsyyntyneenä (saksaksi): “Ymmärrätkö?” Vastasin: “TagesTicket”, ja osoitin lippuautomaattia jossa sama luki myös. Mies tajusi lopulta yskän, mutta automaatti oli jo päättänyt että olin kadonnut jonnekin ja jouduin aloittamaan alusta.

EVAG (VRR) TagesTicket (hintaluokka A), jolla saa matkustaa rajattomasti Essenin alueella ensi yöhön asti.
EVAG (VRR) TagesTicket (hintaluokka A), jolla saa matkustaa rajattomasti Essenin alueella ensi yöhön asti.

Essenin joukkoliikenteestä vastaa kaupungin omistama yhtiö Essener Verkehrs-AG eli EVAG. Se puolestaan kuuluu Rein–Ruhr-alueen joukkoliikenneliittoon Verkehrsverbund Rhein–Ruhr eli VRR:ään. Varmaan arvaatte, että naurahdin, kun tajusin että alueellista joukkoliikennettä hoitaa ei VR vaan VRR. Lippujen hinnat määrittää nimenomaan VRR.

EVAGin rautatieliikenne jaetaan kaupunkijuniin (Stadtbahn, linjatunnukset alkavat U:lla) ja ratikoihin (Straßenbahn). Näillä ei ole kovin näkyvää eroa, molemmat ajavat paikoin maan alla ja paikoin kadulla. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt, Stadtbahnin oli tarkoitus olla siirtymäajan ratkaisu kohti täyttä metrojärjestelmää ja se on rakennettu olemaan helposti muokattavissa metroksi, kun taas Straßenbahn on teknisesti puhdas ratikka vaikka osa sen pysäkeistä ja radasta onkin keskustassa maan alla. Metron rakentamisesta on kuitenkin kustannussyistä luovuttu kokonaan.

Ratikka nousee Schützenbahnille tunnelista matkalla koilliseen pois keskustasta
Ratikka nousee Schützenbahnille tunnelista matkalla koilliseen pois keskustasta
Ratikka Schützenbahnilla
Ratikka Schützenbahnilla
Ratikoita Schützenbahnilla
Ratikoita Schützenbahnilla

Ajoin yliopiston asemalta U11-junalla Philharmonie-asemalle. Siellä kävelin ja kuvailin hieman.

Philharmonie-kaupunkijuna-asema Essenin eteläisessä neljänneksessä
Philharmonie-kaupunkijuna-asema Essenin eteläisessä neljänneksessä
Philharmonie Essen
Philharmonie Essen
Aalto-Musiktheater
Aalto-Musiktheater
Aalto-Musiktheater
Aalto-Musiktheater
Aalto-Musiktheater
Aalto-Musiktheater

Aalto-teatteri on muuten Alvar Aallon rakennuksia. Hyppäsin sen vierestä linjan 106 ratikkaan, jolla ajoin kokonaista muutama kymmenen metriä maan päällä kunnes se sukelsi keskustan alla kulkevaan tunneliin. Poistuin kyydistä Rathaus-pysäkillä, sillä sen päällä on Rathaus Galerie Essen -kauppakeskus, jossa on oma “lähikauppani” Real. Junamatkailuni päättyi siihen, sillä vaikka ajattelinkin aluksi palata Rheinische Platzin pysäkille ratikalla, päädyinkin kävelemään tuon matkan.

Ajoin siis päivälipullani vain kaksi matkaa. Maksoin lipusta hieman enemmän kuin kaksi kertalippua olisi maksanut, joten jäin hieman tappiolle puhtaasti rahalla laskien. Jos olisin jaksanut, olisin voinut jatkaa seikkailua ostosten kämpälle viemisen jälkeen, mutta erinäiset syyt, muiden muassa väsymys, johtivat siihen, että jäin kotiin lorvimaan.

Lopuksi muutamia huomioita.

Jätteet kehotetaan talossani lajittelemaan kahteen eri kasaan: keltaiseen jätteeseen kuuluvat muovi ja metalli, mustaan kaikki muut. Tämä tuntuu hyvin kummalliselta lajittelutavalta. Juttelin vierailuisäntäni kanssa tästä perjantaina, ja hänen mukaansa keltaiseen kuuluu oikeasti tietyt tyhjät myyntipakkaukset, lajittelu ei siis tapahdukaan materiaalin mukaan. Edelleen minusta on kummallista, että paperia ja biojätteitä ei erikseen lajitella.

Asunnossani ei ole tiskikonetta eikä kuivauskaappia. Tiskaaminen onkin vaatinut hieman uudelleenopettelua.

Edellisen kirjoitukseni yhteydessä käytiin Facebookissa keskustelua siitä, mikä on oikea Studentenwerkin suomennos. Olen suomentanut sen opiskelijapalveluksi, mutta sen kuulemma pitäisi olla ylioppilaskunta. Mielestäni se olisi väärä käännös. Ylioppilaskunnan olennaisin piirre on nähdäkseni, että se on yliopiston opiskelijoiden (yksin) hallinnoima julkisoikeudellinen yhteisö, joka toimii opiskelijoiden edunvalvojana ja jolla on itsehallinto. Studentenwerk on kyllä julkisoikeudellinen yhteisö, mutta opiskelijoilla on sen hallinnossa vain noin 50 %:n painoarvo, loput kuuluvat mm. yliopistolle itselleen. Lisäksi Studentenwerk ei ole opiskelijoiden edunvalvoja vaan sen tehtävänä on tuottaa opiskelijoille palveluita (mm. ruokailu ja majoitus). Lähin analogia Suomessa Studentenwerkille on minusta paikalliset opiskelija-asuntosäätiöt (mm. KOAS, TOAS ja HOAS), jos niiden toimialaa laajennettaisiin kattamaan asuntopalveluiden lisäksi mm. ruokalat. Varsinaisia ylioppilaskuntia Saksassa ei taida olla lainkaan, lähin analogia on ainakin Duisburgin–Essenin yliopistossa sen hallintoon kuuluva opiskelijaparlamentti.

Sikäli olen Studentenwerk Essen–Duisburgin kääntänyt väärin, että olen kutsunut sitä yliopiston opiskelijapalveluksi. Oikeasti kyse on osavaltion lakien mukaan järjestetystä yliopistosta erillisestä julkisyhteisöstä, joka tuottaa palveluita kaikkien Essenissä ja Duisburgissa toimivien yliopistojen opiskelijoille.

Täällä on nyt karnevaaliaika. Olen onnistunut sen hyvin välttämään. Maanantaina kuulemma yliopisto on kiinni karnevaalien huipentumisen vuoksi. Vierailuisäntäni suositteli minulle Kölniin matkustamista maanantaina – siellä on kuulemma alueen parhaat bileet – mutta taidan jättää väliin. Sen sijaan Essenin kulkuetta saatan käydä katsomassa, jos jaksan.

Lisää huomioita Saksasta

Täällä ovet eivät mene itsestään lukkoon. Oven lukitseminen vaatii avaimen laittamisen lukkopesään ja avaimen kääntämisen. Saimme vierailuni isännän kanssa aikaan mielenkiintoisen keskustelun taannoin kun kysyin onko merkitystä kuinka monta kierrosta avainta käännetään. Kuulemma ei, paitsi ehkä vakuutuksen kannalta.

Kuten aiemmin jo kirjoitin, täällä liikennevalojen näkövammaisille tarkoitettu äänisignaali ei kerro, onko valo vihreä vai punainen. Olen siksi joutunut huomattavasti enemmän kiinnittämään huomioni nimenomaan liikennevaloon enkä muun liikenteen havainnointiin, koska en voi luottaa korvani antamaan informaatioon. Onneksi tämä johtaa yleensä (kuten tänään kauppareissulla) siihen, että en huomaa valojen vaihtuneen vihreäksi, eikä siksi onnettomuusvaaraa juurikaan ole. Toki saattaa olla, että en huomaa valojen vaihtumista punaiseksi kun tarkkailen liikennettä viimeiset askeleeni.

Suojatiesääntöä täällä kunnioitetaan erittäin hyvin. Yhtäkään autoa en ole suojatiellä joutunut varomaan.

Pyöräkaista vaihtuu jaetuksi kevyen liikenteen väyläksi Schützenbahnilla.  Sekä jaetut kevyen liikenteen väylät että pyöräkaistat ovat täällä yleisiä.
Pyöräkaista vaihtuu jaetuksi kevyen liikenteen väyläksi Schützenbahnilla. Sekä jaetut kevyen liikenteen väylät että pyöräkaistat ovat täällä yleisiä.
Yliopiston opiskelijapalveluiden vieraileville tutkijoille tarkoitettu talo, jossa asun, on etualalla vasemmalla.  Sen vieressä oleva punainen rakennus on Studentenwerk, opiskelijapalvelut
Yliopiston opiskelijapalveluiden vieraileville tutkijoille tarkoitettu talo, jossa asun, on etualalla vasemmalla. Sen vieressä oleva punainen rakennus on Studentenwerk, opiskelijapalvelut

Kämppäni sijaitsee talon toisessa kerroksessa (kun sisäänkäyntikerrosta ei lasketa kerrokseksi), eikä talossa ole hissiä. Olenkin saanut huhkia huomattavat määrät porrastreeniä täällä. Schützenbahn Hochhausessa on onneksi hissi. Olen lisäksi toistaiseksi kävellyt lähes kaikki matkat, jolloin päivittäinen kävelymäärä vaihtelee kahdesta neljään kilometriin. Maanantaina kävelin kaikkiaan kahdeksan kilometriä, kun etsiskelin kaupungista muun muassa ruokakauppaa. Kuntosalia en ole edes jaksanut harkita; onneksi valmentajani teki tämän varalta kotioloihin sopivan kahvakuulatreenin. Hainkin 8 kg:n kuulan Decathlonista; maksoi 24,90 € ja on ilmeisesti muovilla päällystettyä rautaa. Kohta ajattelin tehdä ekan treenini täällä.

Kahvakuula
Kahvakuula

Hajanaisia huomioita

Talvi läntisessä Saksassa: tiet ovat kuivat ja pitävät paitsi jos lunta tuli äskettäin. Mikään Suomi tämä ei tuolloinkaan ole:

Reckhammerwegin ja Gladbecker Straßen risteys
Reckhammerwegin ja Gladbecker Straßen risteys

Kuvassa näkyy myös Essenissä hyvin yleinen risteysratkaisu: käännös oikealle on poistettu valo-ohjauksesta antamalla sille oma ohituskaista valoristeyksen ulkopuolelle.

Jokaisen Saksassa asuvan, myös ulkomailta tulevan väliaikaisasukkaan, tulee ilmoittautua viranomaisille henkilökohtaisesti jokaisen muuton yhteydessä. Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa aikaraja on 7 päivää muutosta. Olen lukenut siitä kaikenlaisia kauhutarinoita mm. tuntikausien jonotusajasta. Itselläni prosessi oli kivuton ja nopea. Eniten aikaa meni sen parin kilometrin kävelyyn kämpältäni Gildehof Centerille, jossa saksalaisten ja EU-kansalaisten ilmoittautumispiste Bürgeramt sijaitsee. Pärjäsimme hyvin virkailijan kanssa vaikka kovin hyvää yhteistä kieltä ei ollutkaan. Eniten päänvaivaa esitti kysymys uskontokunnasta: olen kastettu Kristiyhteisössä, mutta en ole Suomessa minkään uskontokunnan jäsen, joten lopulta päätin ilmoittaa etten kuulu mihinkään kirkkoon. Lopulta, eikä siinä kestänyt juurikaan, sain lapun kouraani jossa on leima ja paikallinen osoitteeni. Olen siis nyt virallisestikin Saksassa ja Essenissä.

Bürgeramt Gildehof
Bürgeramt Gildehof

Kävellessäni Bürgeramtista vierailun aikaiselle työpaikalleni löysin maasta seuraavat laatat, jotka vetävät minut hiljaiseksi:

Työpaikkani on muuten yliopiston SH-rakennuksessa.

Schützenbahn Hochhaus (SH)
Schützenbahn Hochhaus (SH)

Matkaa kämpältäni joka sijaitse pääkampuksella on noin vajaa kilometri. Kämppäni sijaitsee opiskelijapalveluiden ylläpitämässä vierailevien tutkijoiden vierastalossa josta minulla ei valitettavasti ole itse otettua kuvaa (mutta linkin takana on hyvä kuva). Pääkampus itsessään näyttää varsin komealta:

Yliopiston Essenin-pääkampus
Yliopiston Essenin-pääkampus

Ilmeisesti Essen on melko tarkasti Düsseldorfin lentokentän lähestymisreitillä, koska olen lähestyviä lentokoneita kuullut ja nähnyt sekä havainnut Flightradar24:ssä.

Lentokone Essenin yllä
Lentokone Essenin yllä

Ei minulla tänään muuta. Hyvää keskiviikkoa sinne Suomeen :)

Asioita jotka olen oppinut Saksassa elämisestä vajaassa kahdessa päivässä

Yllättävän hyvin pärjään englannilla ja elekielellä, koska ruosteessa oleva koulusaksani toimii sen verran, että ymmärrän suunnilleen, mitä saksalainen sanoo minulle saksaksi. Tästä huolimatta paikallinen työtoverini varoittelee, että en tule pärjäämään puhumatta saksaa itse.

Osassa jalankulkijoiden liikennevaloja on punaisia valoja tuplasti ilman mitään syytä.

Se keltainen boksi liikennevalotolpassa on näkövammaisille. Ei pidä antaa hämätä, että se pitää valon väristä riippumatta koko ajan samaa ääntä.

En ole tarpeeksi nopea pakkaamaan ostoksiani saksalaisessa ruokakaupassa.

Toimistoaikoja noudatetaan. Vaikka toimistossa olisikin ihminen paikalla, toimistoajan ulkopuolella ei saa palvelua.

Rathaus Galerie Essenin Realista saa Vaasan leipiä. Markkinointinimenä ainakin hapankorpulla on Finn Crisp.

Vaasan hapankorppu
Vaasan hapankorppu

Essenin rautatieasemalla myydään suomalaista patonkia. En tiennyt sellaista olevan olemassakaan.

Henkilökohtainen moraalisaarna

Joulukuun alussa minulle sattui tilanne, jota en olisi halunnut kokea ja jota toivottavasti en joudu kokemaan uudestaan. Toivon ettei sellaista tai vakavampaa kukaan muukaan joutuisi kokemaan, mutta se on toiveajattelua.

Kovin moni ihminen, jolle olen tapauksesta kertonut, on aluksi syyttänyt minua liiasta kiltteydestä. Tämä syytös on tullut myös ihmisiltä, joihin minulla on luottamuksellinen suhde, muun muassa työterveyden puolelta. Jokainen on, kun olen sitten oman kantani kertonut, todennut että olin toiminut oikein.

En ole kovin uskonnollinen ihminen, mutta seuraava lainaus Raamatusta (Matt. 25:31–46 vuoden 1938 suomennos) kuvaa hyvin omaa moraalikoodiani tähän tapaukseen liittyen:

31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ‘Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.’
37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: ‘Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?’
40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ‘Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’.
41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ‘Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.’
44. Silloin hekin vastaavat sanoen: ‘Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?’
45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: ‘Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle’.
46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Oikeastiko minun olisi pitänyt antaa ihmisen, jota en silloin tiennyt väkivaltaiseksi valehtelijaksi, viettää yönsä ulkona pakkasessa? (Ehkä olisi joku muu yöpaikka ollut löydettävissä, mutta niitä ei tullut silloin mieleeni.)

Vastaavasti, kun ei-aivan-tuoreita mustelmia ja vammoja naamassaan kantanut nainen pysäytti minut kävelylenkilläni joskus aiemmin syksyllä, annoin hänelle sen bussirahan jota hän kovasti halusi jotta pääsisi pois Keltinmäestä. Annan bussirahaa usein myös laitapuolen kulkijoille, kun pyytävät.

Olen myös kaupan kassalla antanut kanssaihmiselle pienen määrän rahaa, jotta ostos saadaan maksettua. Kerran kaukoliikenteen bussissa täydensin erään kulkijan matkakassaa muistaakseni jollain vitosella, jotta hän pääsi kotiin (kun kertomansa mukaan sovittu kyytikaveri oli tehnyt oharit). Olen yleensä pyytänyt, että maksavat eteenpäin eli auttavat vastaavasti jotakuta muuta, kun apua tarvitaan.

Tiedän, että suurin osa avunpyytäjistä tekee sen vilpillisin mielin ilman todellista avun tarvetta. Mutta minä en usko omiin ihmisenlukukykyihini niin paljon, että uskaltaisin luvata tunnistavani todellisen avunpyytäjän hyvästä valehtelijasta. Siksi autan, jos kykenen ja tilanne ei haiskahda liikaa. En voi niiden kymmenien huijareiden takia jättää auttamatta sitä yhtä todellista avuntarvitsijaa.

Pitää toki mainita, että minullakin on rajani. En yleensä anna katukerjäläisille enkä osta lapun kanssa kerrostaloja kiertäviltä kaupustelijoilta. Ehkä se tekee minusta tekopyhän. Toisaalta, olen vain ihminen.

Fitness

Kielitoimiston sanakirja ei tunne sanaa “fitness”. Oxford English Dictionary mainitisee toki sanan liikuntaan liittyvän erityismerkityksen, mutta antaa lisäksi seuraavat muut yleiset merkitykset:

1. a. The quality or state of being fit or suitable; the quality of being fitted, qualified, or competent. b. The state of being morally fit; worthiness.
2. a. The quality or condition of being fit and proper, conformity with what is demanded by the circumstances; propriety.

Fitness tarkoittaa siis sopivuutta, sitä että on oikeanmuotoinen kalikka haluttuun reikään.

Sitä minä vaan, että mitä helvettiä tällä on mitään tekemistä liikunnan, terveyden ja hyvän olon kanssa? Tai edes urheilun (nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin, eikä sopivimmin, mukautuvimmin, lauhkeimmin)?

Selfie salilla jäähdyttelyn jälkeen
Selfie salilla jäähdyttelyn jälkeen

En ole mikään fitnesskarju. Olen ihminen, joka liikkuu terveytensä vuoksi.

Yhdistyksen kokouksen puheenjohtajana

Olen saanut kunnian johtaa varsin monta yhdistyksen kokousta vuosien varrella, ja minulle on muodostunut siihen jonkinlainen rutiini. Ajattelin nyt kirjata ylös joitakin kokemuksestani heränneitä ajatuksia. Tämä ei ole mikään puheenjohtajan alkeiskurssi; oletan, että peruskokoustekniikka ja -juridiikka on lukijalla hallussa.

Kirjoitan nyt erityisesti yhdistysten kokouksista eli kokouksista joihin kutsutaan kaikki yhdistyksen jäsenet. Johtamani kokoukset ovat olleet tyypillisesti isompia kuin hallitusten kokoukset mutta mistään massakokouksista ei ole ollut kyse.

Yleensä saan vihjeen etukäteen, jos minua aiotaan esittää kokouksen puheenjohtajaksi. Joskus arvaan sen muutenkin. Joka tapauksessa ennakkotieto tai -arvaus antaa tilaisuuden valmistautua kokoukseen.

Ennen kokousta luen esityslistan läpi ja mietin, mitkä asiat ovat mahdollisia ongelmia ja miten ne voisi välttää sekä miten niistä voi selvitä jos välttäminen ei onnistu.

Tarkistan säännöistä kokouksen kannalta keskeiset kohdat. Otan säännöt mukaani niin, että voin niihin tarvittaessa vedota kokouksessa. Otan mukaani myös yhdistyslain, johon joskus joutuu vetoamaan.

Erittäin tärkeää on muistaa ottaa mukaan kynä ja runsaasti muistiinpanopaperia!

Puheenjohtajan roolissa en koe voivani osallistua asioiden käsittelyyn aktiivisesti. Siksi kieltäydyn kunniasta, jos aion jossain asiassa ottaa aktiivisen asian ajajan roolin. Esimerkiksi kokouksessa, jossa olen jonkin asian valmistelija tai esittelijä, en mielelläni toimi puheenjohtajana. Näin siksi, että asian ajaminen vie huomiokykyä kokouksen johtamiselta, ja päin vastoin.

Itse kokouksessa puheenjohtajan tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että kokousväki tietää, missä mennään: mitä asiaa käsitellään, mistä ollaan päättämässä ja mitä päätettiin. Pidän siksi erittäin tärkeänä muistaa tehdä olennaisimmat muodollisen kokoustekniikan mukaiset julistukset: asiakohtien avaaminen, esitysten kirjaaminen ja toteaminen sekä päätöksen julistaminen. Myös asiakohdan sulkeminen (“asia N on loppuun käsitelty”) on myös hyvä muistaa.

Puheenjohtajan yhtä tärkeä tehtävä on huolehtia, että kaikkia kokouksen äänivaltaisia osallistujia kohdellaan tasavertaisesti. Tämä tarkoittaa kokousväen jatkuvaa tarkkailua puheenvuoropyyntöjen yms varalta. Puheenvuoropyynnöt kirjaan aina ylös ellen voi niitä välittömästi myöntää (esimerkiksi koska joku puhuu samaan aikaan). Myönnän puheenvuorot pyytämisjärjestyksessä, antaen jonon ohi vain työjärjestyspuheenvuorot ja harkinnan mukaan (vain erityisestä syystä) vastaus- ja kommenttipuheenvuoroja. Jos puhuja tekee esityksen, kirjaan sen heti ylös ja varmistan ääneen puhujalta, että olen ymmärtänyt sen oikein. Toisin kuin olen monen puheenjohtajan nähnyt tekevän, tehtyä esitystä en tiputa hiljaisesti pois käsittelystä; silloinkin kun on ilmeistä, että esitys on keskustelun kuluessa vanhentunut, otan asian puheeksi (saatan esimerkiksi kysyä, että haluaako esittäjä luopua esityksestään, tai kysyä, kannattaako ko. esitystä vielä joku).

Puheenjohtamisen hankalin vaihe on, kun asiassa on runsaasti erimielisyyttä, joka johtaa useisiin kilpaileviin esityksiin. Äänestysjärjestyksen miettimiseen voi hyvin käyttää aikaa; juosten kustu äänestysjärjestys on pahempi kuin lyhyt kokoustauko. Selkeät äänestysohjeet pitää aina muistaa antaa ja on samalla syytä pitää huoli, että koko kokousväki on äänestyshetkellä skarppina. Liian monta kertaa olen nähnyt tilanteen, jossa joku kokousedustaja ei ole tiennyt, mistä äänestetään.

Kokousta (aivan pienimpiä työryhmiä ja hallituksia lukuunottamatta) ei minusta siis voi johtaa kovin epämuodollisesti. Olikin kiva kuulla, että erään paikallaolijan mielestä viimeisin johtamani kokous oli muodollinen mutta rento.

Millainen sinusta on hyvä kokouksen puheenjohtaja?

Mies ei saa itkeä

Tasan viikko sitten, siis tiistai-iltana, kotonani oli nuori naispuolinen vieras. Olin tavannut hänet ensimmäistä kertaa vain pari viikkoa aiemmin; yhteydenpito oli ollut tiivistä lähinnä hänen aloitteestaan, vaikka itse en tokikaan vastustellut, hän oli ihan miellyttävää seuraa. Luonani hän oli kuitenkin vakavammasta syystä: hän oli väittänyt minulle, että ei voi mennä kotiinsa eikä hänellä ole muutakaan paikkaa, minne voisi mennä, joten annoin vieraspetini hänen käyttöönsä. Väite osoittautui myöhemmin valheeksi, mutta en sitä silloin tiennyt.

Noin kymmenen aikaan illalla vieraani kysyi minulta kysymyksen, johon en suostunut vastaamaan. Hän suuttui ja ilmoitti lähtevänsä pois. Sanoin, että käyhän se, mutta olin huolissani hänen pärjäämisestään, olihan hän sanonut ettei ole muutakaan paikkaa. Hän tosin soitti kotiinsa ja ilmoitti tulevansa sinne – valhe paljastui! Hänen pukiessaan päälle ryhdyin itsekin pukemaan, ja erästä vaatekappaletta laittalta poimiessani päädyin ohimennen hänen lähelleen.

“ÄLÄ TULE MUN LÄHELLE!”

Jäin sitten seisomaan ja katselemaan pukeutumisen etenemistä. Vieraani ryhtyi katselemaan kirjahyllyäni ja otti käteensä kolmen pokkarin kokoelmalaatikon (Jane Austenin romaaneja!). Ihmettelin itsekseni, aikoiko hän lainata kirjaa vai mitä oli tapahtumassa. Sitä en osannut kuvitellakaan, mikä hänen oikea tarkoituksensa oli.

Kirjalaatikko lensi minua kohti. Se osui minuun ja eteni sitten lattialle.

Minulla on periaate, että ihminen, joka kohdistaa minuun väkivaltaa tai edes vakavissaan uhkaa minua väkivallalla, ei ole minun kaverini. Käskinkin vieraani poistua ja kielsin häntä ottamasta jatkossa yhteyttä.

Nyt tunkeilija kodissani siirtyi laittamaan kenkiä jalkaansa. Taisin toivottaa turvallista matkaa, jolloin hän katsoi minua terävästi …

Yhtäkkiä hän heitti painavan talvikenkäni suoraan minua kohti.

Se sattui. Toistin poistumiskäskyn ja yhteydenpitokiellon. Tunkeilija poistui ovet paukkuen. Laitoin kaikkiin yhteydenpitovälineisiin, joihin se on mahdollista, hänelle yhteydenpitoeston.

Keskiviikkona en saanut mitään aikaiseksi. Otin omaa lomaa töistä yritettyäni pari tuntia tehdä töitä.

Torstaina sain vähän paremmin aikaiseksi, mutta olin hyvin ärtynyt. Pelästyin itsekin, kun suutuin viattomalle tutkimusavustajalle mitättömästä asiasta. Läheisen ystäväni neuvosta menin juttelemaan esimiehelleni, joka sitten käski minua ottamaan yhteyttä työterveyteen.

Perjantaina kävin työterveydessä lääkärillä. Sain sairauslomaa ja lähetteen psykologille. Maanantaiaamuna kävin työterveyspsykologin juttusilla.

Vincent van Gogh:  At Eternity's Gate
Vincent van Gogh: At Eternity’s Gate

Tällä viikolla olen ollut työkykyinen, mutta melkoisen rikki. Fyysiset vammat ovat parantuneet, henkiset eivät. Eilen itkin illalla.

Olen saanut fantastista tukea kahdelta ystävältäni. Tiedätte, ketkä te olette. Kiitos teille.

Tiedättekö, mikä tässä on pahinta? Miehen rooli on, että hän ei itke. Mies ei yksinkertaisesti saa henkisiä traumoja. Kuinka monta komediaa olette nähneet, jossa nainen heittää miestä esineillä, ja se on helvetin hauskaa? Kuinka monta komediaa olette nähneet, jossa mies heittää naista esineillä ja se on helvetin hauskaa? Aivan.

Olen rikki jo pelkästään väkivallan uhrina. Olen vielä enemmän rikki, koska en saa olla rikki.

(Kommenttisääntö: tulen poistamaan jokaisen kommentin, jossa kysytään, spekuloidaan tai paljastetaan, kuka minua pahoinpidellyt ihminen oli. Tulen myös poistamaan jokaisen viestin, jonka tunnistan kyseisen henkilön kirjoittamaksi. Muuten sana on vapaa, tosin pyydän hienotunteisuutta. Olen oikeasti rikki.)

Ruusun tarina

Ruusulla tarkoitetaan ihon bakteeri-infektiota, joka aiheuttaa paikallista punerrusta, kuumotusta ja kipua sekä yleisoireena ainakin kuumetta. Sana kattaa sekä pinnallisen erysipelaksen että syvemmän selluliitin (jolla ei tässä yhteydessä tarkoiteta ihon epätasaisuutta), joiden välinen rajanveto on muutenkin hankalaa. Ruusua ei tule sekoittaa vyöruusuun, joka on aivan toinen tauti.

Ruusu tarttuu ihorikon välityksellä mutta ei tavallisesti ihmisestä toiseen.

Jos ihossasi (usein sääressä tai kasvoissa) on uusi kivulias lämmin punertava alue (varsinkin jos se laajenee tai sinulla on kuumetta), on syytä mennä viivyttelemättä lääkäriin. Ruusu etenee nopeasti mutta paranee yleensä antibiooteilla ongelmitta. Ilman antibiootteja noin yksi kymmenestä tautiin sairastuneesta kuolee.

Itse sairastuin ruusuun aiemmin tällä viikolla. Tarinani alkaa kuitenkin viikkoa aiemmin.

Tiistai 23.9.2014

Tiistaina 23.9.2014 n. klo 10:20 olin juuri noussut paikallisliikenteen linja-autoon (linja 27) Keski-Suomen Keskussairaalan pysäkiltä. Olin juuri antanut verinäytteen laboratoriossa ja olin matkalla kotini kautta töihin. Ajattelin istuutua keskioven takana olevalle ikkunapaikalle auton oikealle puolelle. Olen sen verran iso mies, etten mahdu istumapaikalla kääntymään ympäri, joten käännyn aina jo käytävällä ja sitten (osittain kääntymisen ollessa vielä käynnissä) hivuttaudun sivusuunnassa istuimelleni. Tällä kertaa käännyin hieman istumapaikan etupuolella vastapäivään 180 astetta ja samalla ryhdyin asettamaan oikeaa jalkaani hivuttautumista varten valitsemani istumapaikan jalkatilaan, kun auto lähti äkäisesti nykäisten liikkeelle. Löin oikean sääreni hieman polven alapuolelta erittäin kivuliaasti. Kiroilin puoliääneen.

Kotona tarkastin, ettei iskusta ollut syntynyt havaittavaa vammaa, ja lähdin töihin. Pari tuntia myöhemmin totesin kivun olevan edelleen kova ja tarkistin tilanteen uudestaan. Iskukohdalle oli noussut ainakin yhden, mahdollisesti jopa kahden, sentin paksuinen kuhmu, joka oli läpimitaltaan useamman sentin kokoinen. Varasin työterveydestä akuuttilääkäriajan ja kävin näyttämässä sitä lääkärille. Säärestä otettiin natiiviröntgenkuva, jossa ei ollut havaittavissa murtumaa, joten sain ohjeeksi nostaa säären koholle ja käyttää kylmägeeliä, jos sitä minulla on, loppupäivän ajan sekä jatkossa levittää jotain kipugeeliä alueelle. Toimin näin. Kysyin, tarvitseeko vammaa erityisesti varoa; sain ohjeeksi että jalkaa voi käyttää kivun asettamissa rajoissa.

Tiistai 30.9.2014

Ennen sairaalareissua

Seuraavien päivien aikana isku alkoi hiljalleen parantua, mutta ennen pitkää aloin ihmetellä, miksi pahin kipu tuntuu itse iskukohdan alapuolella. Ko. kohta oli huomattavan kosketusarka ja punertava. Googlailin vähän ja löysin ohjeita, joiden mukaan kosketusarka punertava alue iholla viittaa bakteeri-infektioon. Muun muassa tästä syystä tiistaina 30.9.2014 varasin taas työterveydestä akuuttilääkäriajan (sain onnekseni ajan samalle lääkärille, joka oli kuhmun arvioinut). Lääkäri oli aika kummissaan, mutta arveli että kyseessä saattaisi olla alkava ruusu. Minulla ei kuitenkaan ollut kuumetta eikä muitakaan yleisoireita, ja pika-CRP näytti normaalilta. Lääkäri tarkasti myös varvasvälini ihorikkojen varalta, mutta mitään ei löytynyt.

Sain varmuuden vuoksi antibioottireseptin ja kehoituksen menemään hoitoon viipymättä, jos tilanne pahenee. Sovimme myös kontrolliajan tiistaille 7.10. Apteekin neuvojen mukaisesti lyhensin ensimmäisen päivän antibioottiannosten väliä niin, että otin ensimmäisen n. klo 12 ja toisen n. klo 16. Näiden välissä söin yhden markettitasoisen probioottitabletin.

Samana iltapäivänä, siis 30.9., klo 16:15 alkaen minun oli tarkoitus pitää jatko-opintoseminaarissa noin tunnin mittainen luento oman lisensiaatintutkielmani metodologiasta. Noin klo 15 aloin hiljalleen kokea lievää pahoinvointia, ja kävin seminaarista vastaavan professorin puheilla; varoitin, että minulla on lieviä vatsaoireita, jotka saattavat haitata luennointikykyäni. Sovittiin, että mikäli en kykene luennoimaan, professori pitää sen puolestani.

Noin klo 16:10 minulla oli jo melko kovia vatsakipuja ja selkeästi vatsa muutenkin sekaisin. Sanoin professorille, että luento ei varmaankaan onnistu, mutta menin sitä silti valmistelemaan. Kaivoin luentokalvoni esityskoneelle auki melkoisten tuskien kourissa, ja totesin n. klo 16:15, etten näillä kivuilla kykene keskittymään esitykseen, joten jätin luentosalin professorin huomaan, kävelin laitoksen johtajan puheille ja kerroin mitä oli sattunut ja että lähden päivystykseen jos kivut eivät pian lakkaa. (Akuutti vatsa – nopeasti alkanut kova tai paheneva uusi vatsakipu – on aihe mennä viivyttelemättä päivystykseen.)

Totesin, etten kykene sietämään näitä kipuja kovin pitkään, joten jätin bussilla kulkemisen pois laskuista. Ambulanssiakaan en soittanut, koska yleistilani oli normaali. Soitin taksin, ja menin keskussairaalan päivystykseen. Tässä vaiheessa yleistilani oli kipuja lukuunottamatta edelleen normaali.

Sairaalassa

Keskussairaalan päivystyksessä pääsin nopeasti triagehoitajan juttusille, joka asetti minut perusterveyshuollon jonoon triageluokalla C. Istuin odottamaan hieman sivumpaan, jossa oli paljon tilaa. Aikani odotettuani totesin oloni olevan aika huono ja minulla olevan vessan tarve. Lähdin etsimään vessaa, ja samalla reissulla aika kaukana odotuspaikastani kuulin heikkoäänisen kutsun lääkäriltä, joka huomasi minut ja katosi huoneeseensa. En ollut ihan varma, tarkoittiko hän minua, joten jäin odottamaan huoneen ulkopuolelle. Minulla oli jo vaikeuksia ajatella järkevästi tuossa vaiheessa.

Lääkäri kyseli, missä kohtaa kipu tuntuu, en kyennyt siihen kunnolla vastaamaan; kerroin, missä se oli aluksi tuntunut. Lääkäri mietti ääneen, voisiko olla kyse tavanomaisesta vatsataudista. Itse olin epäileväinen, mutta en kyennyt sitä kunnolla muodostamaan sanoiksi. Arvelin itsekseni, että aloittamani antibioottikuuri saattaa ehkä olla jossain tekemisissä asian kanssa, joten mainitsin siitä. Lääkäriä sen sijaan kiinnosti enemmän, mistä syystä antibiootti määrättiin. Kerroin. Lääkäri tarkasteli seuraavaksi säärtäni. Hän myös kommentoi, että näytän kalpealta, ja mittasi minulta kuumetta osoittavan lämmön. Diagnoosi oli nopea: ruusu. Sain passituksen käytävän toiseen päähän sisätautien puolelle.

Odottaessani istualtani sisätautien puolella, oloni oli aika huono. Kun hain läheiseltä vesiautomaatilta mukillisen vettä, meinasin pyörtyä, joskin istuutuminen helpotti tilannetta vähäsen. Olo oli kuitenkin aika huono. Hetken päästä laboratoriohoitaja tuli hakemaan minulta verinäytteitä. Kerroin hänelle voivani aika huonosti. Näytteenoton aikana aloin taas lähestyä pyörtymistä, mikä keskeytti verenoton. Minut laitettiin paareille makaamaan, ja verinäytteiden otto suoritettiin loppuun. Melko pian minut siirrettiin paariodotustilaan.

Pian minulta mitattiin verenpaine, joka oli aika matala, sekä verensokeri, joka oli aika normaali. Minut laitettiin myös happisaturaatiomittaukseen joksikin aikaa. Ruusujalka otettiin vaatteiden alta esille, jotta sitä saatettiin seurata. Välillä hoitajat tulivat minun kanssani juttelemaan, kuten myös kerran eräs tuttuni, joka oli juuri silloin työvuorossa. Ehkä puolentoista tunnin odottelun jälkeen uskalsin pyytää hoitajaa päästämään minut vessaan. Vatsakipu oli hiljalleen illan aikana rauhoittunut.

Paljon myöhemmin minua tuli haastattelemaan toinen lääkäri, joka teki hoitosuunnitelman: antibioottia tiputuksella, sitten yöksi kotiin ja aamulla omalle terveysasemalle jatkohoitoa varten. Näin toimittiinkin. Samalla kun antibiootti laitettiin tippumaan, minulta mitattiin melko korkea kuume, johon sain parasetamolia. Pääsin lopulta taksilla kotiin n. 22:30.

Perjantaina postissa saamani epikriisin mukaan minulta mitattiin sairaalassa CRP 15, leukosyytit 12,3, molemmat koholla, sekä RR 119/57 ja happisaturaatio 93, jotka ovat molemmat matalia lukemia.

Keskiviikko 1.10.2014

Nukuin yön huonosti; joduin heräämään vessakäyntiä varten useamman kerran. Yhden tällaisen heräämisen yhteydessä kirjoitin sähköpostia työterveydessä minua tutkineelle lääkärille kertoen, mitä oli sattunut. Yöllä mittasin kuumeeksi 38.2, aamulla 37,5. Lopulta noin klo 8:00 olin Kyllön terveysasemalla jonottamassa ilmoittautumispisteelle.

Aikataulua mutkisti se, että minun piti olla klo 10:00 keskussairaalassa lääkärin vastaanotolla, jota varten ne verikokeet oli viikkoa aiemmin otettu. Niinpä sain lääkäriajan Kyllöstä kello 11:ksi. Ajattelin, että olisi sittenkin pitänyt soittaa ensin. Käytin ajan kuitenkin hyödyksi käymällä hitaalla aamupalalla keskussairaalan Caterinassa.

Klo 11 menin ensin CRP-mittaukseen, jonka prosessin sain sillä kertaa nähdä alusta loppuun. Tulos oli 42, siis noussut edellisestä illasta mutta ei hälyttävä. Seuraavaksi pääsin omalääkärin juttusille, jonka kanssa pohdittiin jatkohoidoista. Sairaalan lääkäri oli ehdottanut tiputuksen jatkamista, minkä vuoksi minulla oli kanyyli edelleen kädessä. Tiputus olisi vain vaatinut joko osastolle ottamista tai käyntiä kolmesti vuorokaudessa, joten omalääkärini päätyi lihasinjektioihin, joita tarvittaisiin vain kerran päivässä. Sain ensimmäisen piikin (tai siis piikkiparin – yksi kumpaankin pakaraan) heti vastaanoton jälkeen. Koska tiputusta ei tarvittu, kanyylikin poistettiin.

Koin oloni paranevan aamun mittaan, ja pistosten jälkeen kotiin palatessani olo oli jo lähes normaali. Kuumetta ei aamun jälkeen enää ollut.

Sairauslomaa omalääkäri määräsi keskiviikkoon 8.10.2014 asti, mutta sanoi, ettei sitä ole pakko käyttää kokonaan, jos olo on hyvä. Sain myös kehoituksen syödä Precosaa vatsan rauhoittamiseksi, jotta tablettiantibioottiin siirtyminen voisi myöhemmin onnistua hyvin.

Torstaista 2.10.2014 tähän päivään

Torstaina kävin klo 12:00 hakemassa antibioottipiikit lihaani. Sen jälkeen kävin kaupassa, mutta koska lähikaupastani oli eräs tähdellinen tuote lopussa, kävin keskustassa bussilla. Mestarin Herkun kassalla olin jo puoliunelias, enkä reagoinut kovin terävästi kassan puhutteluun (olin varmaan aika poissaolevan tuntuinen). Lopputorstai menikin nukkumalla, mitä nyt heräsin yöllä ottamaan precosaa vatsan rauhoittamiseksi. Torstai oli ensimmäinen täysin kuumeeton päivä.

Perjantaina kävin klo 12:00 mittauttamassa CRP:n, joka oli laskenut normaaliarvoihin. Antibioottipistokset olivat siis tehonneet hyvin. Minulle annettiin viimeinen pistos ja lupa hakea apteekista keskiviikkona määrätyt penisilliinitabletit. Huomasin väsyväni edelleen aika helposti, mutta muuten olo oli aika hyvä. Aloitin tablettien syömisen klo 23:00 ja laitoin kännykän piipittämään 8 tunnin välein.

Oikea sääreni kuvattuna 5.10.2014 n. klo 15:10.

Ylläoleva kuva on kuvattu tänään noin klo 15 niin, että mustien housujeni lahje on nostettu polven tasolle ja sininet villasukkani laskettu nilkkaan; polven alapuolella näkyy edelleen bussikolhun kuhmu sellaisena kuin se on nyt; lähempänä nilkkaa oleva punerrus on ruusun iho-oire.

Lauantaina ja tänään olen edelleen väsähtänyt aika helposti, ja päiväunet ovat olleet varsin yleisiä. Ruusun iho-oireet ovat edelleen tallella, mutta nopeaa väsymistä lukuunottamatta yleisoireet ovat olleet poissa. Niska-hartialihakset sekä purentalihakset ovat olleet aika jumissa, mikä on aiheuttanut myös päänsärkyä.

Voiton puolella ilmeisesti ollaan.

Mayday mayday Estonia please…

MV Estonia

Taisin olla koulun ruokalassa syömässä aamupäivällä kun kuulin muiden puhuvan jostain kamalasta tapahtumasta. En ollut seurannut uutisia, joten kysyin, mistä oli kyse. Kuulin, että ruotsinlaiva oli uponnut, paljon kuolleita.

En oikeastaan muista itse tapahtumapäivästä enempää. Matkustin toisinaan itsekin Tukholmaan sukuloimaan ruotsinlaivalla, ja olen varmasti myös Estonialla (silloin kun se oli vielä Viking Sally tai Silja Star) kulkenut. Sen muistan elävästi, kun olin ekaa kertaa Estonian uppoamisen jälkeen laivassa. Olimme isäni kanssa kahdestaan reissussa muistaakseni Siljalla Turusta Tukholmaan, ja luonnollisesti laivoilla rauhoiteltiin paljon matkustajia. Laivalla järjestettiin mm. tiedotustilaisuus halukkaille matkustajille laivan turvallisuusjärjestelmistä. Opin silloin, kuinka ruotsinlaiva evakuoidaan. Opin myös, että Turku–Tukholma-välillä Estonian kaltaista onnettomuutta tuskin voisi syntyä, koska rantaa oli lähes koko matkan lähellä (tosin näin jälkikäteen sanoen, niin oli Costa Concordiallakin).

Aikuisiällä kiinnostuin fiktion kirjoittamisesta. Yksi aihe, jota tässä mielessä tutkiskelin, oli erilaiset katastrofit ja kuinka organisaatiot kohtaavat ne. Luin Hiroshimasta. Tutustuin merenkulun ja ilmaliikenteen sääntöihin ja erityisesti radioviestinnän fraseologiaan. Katselin Lentoturmatutkinta ja Hetki ennen tuhoa -sarjoja. Kuuntelin Estonian hätäkutsun.

“Mayday mayday Estonia please” ei ole fraseologian mukainen hätäilmoitus, mutta se syöpyi mieleeni, ja muistan sen varmaan koko elämäni. Eipä tuo hätäliikenne muutenkaan ollut tuolloin ohjeiden mukainen, mutta tärkein toteutui: hätäviesti kuultiin ja Estonian sijainti selvisi. Sen takia niinkin moni selvisi hengissä. Toisaalta moni muu asia meni pieleen, enkä puhu pelkästään keulaportin hajoamisesta.

Nykyään kun menen laivaan, aikaisessa vaiheessa tutustun evakuointireittiin paitsi kartalta myös etsien kulkureitit ja pelastusaseman. Tarvitsen ikkunallisen hytin, jotta voin yöllä katsoa ulos ja rauhoitella itseäni painajaisesta herättyäni. Lentokoneessa kuuntelen turvallisuusohjeet tarkasti. Oma työni yliopistolla ei ole kovin riskialtis, mutta olen silti tehnyt mielikuvaharjoituksia siitä, miten pitää toimia, jos opetukseni aikana tulee esimerkiksi palohälytys; minähän olen silloin vastuussa salin evakuoinnista. Kolmen vuoden takainen asemiesepäily Mattilanniemen kampuksella on myös johtanut minut miettimään, mitä tekisin vastaavassa tositilanteessa. Luen useimmat Suomessa julkaistut turvallisuustutkimusraportit, ja pohdin, mitä niistä voisi oppia. Toivottavasti nämä varotoimenpiteet jäävät kohdallani turhiksi, mutta kuten eräs Estonian turmasta selvinnyt matkustaja sanoi:

Olin valmistautunut onnettomuuteen, ja onnettomuus tuli. Se ei silti tarkoita yhtikäs mitään. Kyse on sattumasta ja tilastoista. Monet ihmiset katsovat pelastusreitit. Suurin osa heistä ei koskaan joudu käyttämään niitä. Johdatuksen sijaan puhuisin mieluummin lottoamisesta. Jos haluaa voittaa lotossa, ensimmäiseksi on pistettävä kuponki sisään. Olin lotonnut, ja Estonian kohdalla rivi täsmäsi.

Miten Estonian onnettomuus on vaikuttanut sinuun?