Vaalimatematiikkaa

Olen hokenut iskulausetta ääni menee ensin puolueelle ja sitten vasta ehdokkaalle. Tämä seuraa Suomessa käytössä olevasta avoimen listan suhteellisesta vaalitavasta. Selitän seuraavassa tätä tarkemmin.

Eduskuntavaalit käydään koko maassa samaan aikaan, mutta oikeastaan kyse ei ole valtakunnallisesta vaalista. Suomi on jaettu vaalipiireihin, ja vaalit käydään kussakin vaalipiirissä toisistaan riippumatta niin, että yhden vaalipiirin tulos ei vaikuta toisen vaalipiirin tulokseen millään tavalla. Vaalien “valtakunnallinen” tulos on vain näiden alueellisten vaalien tulosten koonti.

Suomessa puolue on yhdistys, joka on merkitty puoluerekisteriin. Puoluerekisteriin pääsemiselle on asetettu lukuisia ehtoja. Vaikein toteuttaa niistä on 5000 kannattajan hankkiminen, ja puolue joutuu rekisterissä pysyäkseen tekemään tämän uudestaan, jos se ei saa kansanedustajia läpi kahdessa peräkkäisessä vaalissa. Puolueilla on valtakunnallinen oikeus asettaa ehdokkaita valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa.

Vaaleissa puolueisiin rinnastetaan myös ns. valitsijayhdistykset. Valitsijayhdistys perustetaan erikseen kutakin vaalia varten, ja toisin kuin puolueet, ne ovat paikallisia. Eduskuntavaaleissa valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan sata vaalipiirissä äänioikeutettua ihmistä.

Kukin puolue ja kyseiseen vaalipiiriin perustettu valitsijayhdistys saa asettaa enintään 14 kansanedustajaehdokasta kussakin vaalipiirissä. Jos vaalipiirissä valitaan enemmän kuin 14 kansanedustajaa, saa ehdokkaita olla enintään valittavien edustajien määrän verran. Puolueen tai valitsijayhdistyksen vaalipiirissä asettamien ehdokkaiden luetteloa sanotaan ehdokaslistaksi tai pelkästään listaksi.

Ahvenanmaa on erityistapaus enkä käsittele sitä tässä.

Ääni annetaan ehdokkaalle, kuten kaikki tiedämme. Ääntenlaskussa kuitenkin samalla listalla olevien (eli saman puolueen tai valitsijayhdistyksen) ehdokkaiden saamat äänet kuitenkin lasketaan yhteen. Kullekin listalle annetaan kansanedustajanpaikkoja niiden saamien äänten suhteessa niin, että enemmän ääniä saanut saa enemmän kansanedustajia. (Tämä ei ole oikeasti aivan näin yksinkertaista, mutta kovin pahasti pieleen ei tässä mennä.) Tätä tarkoittaa se, että ääni menee ensin puolueelle.

Kun listan saamien kansanedustajapaikkojen määrä on selvitetty, pitää selvittää, keille nämä paikat menevät. Tässä vaiheessa ääntenlaskenta tapahtuu kunkin puolueen ja valitsijayhdistyksen ehdokkaiden kesken täysin riippumatta siitä, mitä muissa puolueissa ja valitsijayhdistyksissä tapahtuu. Listan kansanedustajanpaikat menevät niille listan ehdokkaille, joilla on eniten ääniä. Näin ääni menee myös ehdokkaalle itselleen.

Tämän vaalitavan taustalla on oletus, että poliittiset mielipiteet lokeroituvat kauniisti eri puolueiden kesken niin, että puolueet ovat keskenään eri mieltä useimmista asioista. Tällöin äänestäjän on helppo valita se puolue, jonka kannat ovat lähimpänä omia mielipiteitä. Kunhan oma puolue saa yhdenkin kansanedustajan omasta vaalipiiristä, ei haittaa vaikka äänestäjän oma ehdokas ei läpi pääsisikään, sillä hänen äänensä on auttanut muita samanmielisiä pääsemään läpi.

Tässä on myös syy sille, miksi äänestäjän tulisi aina ensin valita puolue. Oman äänen menemistä listan muiden ehdokkaiden hyväksi ei nimittäin voi mitenkään estää. On myös tärkeää valita puolue, jolla on realistisia mahdollisuuksia saada ehdokas läpi, sillä oma ääni menee täysin hukkaan, jos listalle ei kansanedustajanpaikkoja heru. Tällainen vaalitaktikointi on ikävää mutta välttämätöntä.

Puolue voi yrittää parantaa omia mahdollisuuksiaan tekemällä toisen puolueen kanssa vaaliliiton. Vaaliliittoa kohdellaan vaaliteknisesti yhtenä puolueena; sillä on yksi lista, johon voi asettaa enintään 14 ehdokasta (tai niin paljon kuin vaalipiiristä valitaan edustajia). Vastaavasti valitsijayhdistys voi sopia yhteisestä listasta toisen valitsijayhdistyksen kanssa, mutta valitsijayhdistys ei voi mennä vaaliliittoon puolueen kanssa.

Pienpuolueen kannattaa hakeutua vaaliliittoon suuren puolueen kanssa, jos sillä on ehdokas, jonka se arvioi saavan tarpeeksi ääniä ohittaakseen tarpeeksi monta liittolaispuolueensa ehdokkaat; tällöin suuren puolueen äänet auttavat pienen puolueen ehdokasta pääsemään läpi. Toisaalta suuren puolueen kannattaa tehdä vaaliliitto pienen puolueen kanssa, jos se arvioi, että sen liittolaispuolueella ei ole ketään tarpeeksi valvoimaista ehdokasta; tällöin pienen puolueen äänet menevät suuren puolueen hyväksi. Vaaliliitossa suuren ja pienen puolueen kesken on näin yleensä kyse pelkästä taktiikasta eli siitä, että puolueiden arviot toistensa tulevasta äänisaaliista poikkeavat toisistaan. Mistään aattellisesta yhteistyöstä on näissä tilanteissa harvoin kysymys.

Vaaliliiton pienemmän osapuolen on siis saatava yksi ehdokkaistaan nostettua niin korkealle yhteislistalla, että hänelle kansanedustajanpaikka tulee. Tämän vuoksi sen on pakko harrastaa vaalitaktikointia ja kehoittaa kannattajiaan keskittämään äänensä yhdelle ehdokkaistaan. Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg nousi viime vaaleissa eduskuntaan juuri teknisen vaaliliiton ansiosta. Ei liene ihme, että Cronbergin tähdittämä vihreiden lista Pohjois-Karjalassa ei kelvannut vaaliliittokumppaniksi enää näissä vaaleissa :)

Kaksi (tai useampi) samanmielistä pienpuoluetta saattavat myös solmia keskenään vaaliliiton. Tällöin ne ikäänkuin lyövät hynttyyt yhteen ja toivovat, että ainakin yksi niiden ehdokkaista pääsee läpi. Koska ne kaikki ovat niin pieniä, etteivät ne yksin voi saavuttaa edustajanpaikkaa, on niillä yhteinen intressi saada yhteinen ehdokas läpi. Tällaiset liitot ovat varsin usein aatteellisia, ja yhteistyötä jatketaan vaalien jälkeenkin, jos yhteinen ehdokas menee läpi.

Vaaliliitot ovat vaalipiirikohtaisia.

Suositukseni vuoden 2007 eduskuntavaaleissa

(Päivitetty 17.3.2007 Varsinais-Suomen osalta.)

Suomalaisessa vaalijärjestelmässä ääni menee ensiksi puolueelle ja vasta sitten ehdokkaalle. Suosittelenkin pelkästään yhden puolueen ehdokkaita; syyt sille, miksi vihreitä kannattaa äänestää, olen kertonut muualla.

VIhreät ovat monista asioista samaa mieltä: me kaikki kannatamme perustuloa ja vastustamme ydinvoimaa; meille kaikille ympäristökysymykset ovat lähtökohtaisesti tärkeitä. Vihreät ovat talouspolitiikassa pragmaattisia, ja talouspoliittisia keinoja ei suljeta pois pelkästään luokkataustan tai historiallisen aatteen takia.

On myös asioita, joista vihreät ovat eri mieltä. Vihreiden äänet taannoisessa Lex Karpela -äänestyksessä jakaantuivat varsin selkeästi kahtia. Suosin suosituksissani ehdokkaita, joiden uskon äänestävän vastaavissa äänestyksissä sähköisten kansalaisoikeuksien puolesta. Tässä olennaista on, että ehdokkaalla on uskottavasti kykyä hahmottaa tietoyhteiskunnan ongelmat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat eikä analogioina fyysiseen maailmaan. Olen myös raa’asti tiputtanut ehdokkaat, joiden kotisivuja ei ole linkitetty Vihreiden ehdokaslistalta (mikä vahvasti viittaa siihen, että sivuja ei ole).

Continue reading “Suositukseni vuoden 2007 eduskuntavaaleissa”

Yleisöluento: Mitä tapahtuu Internetin kulissien takana

Oletko koskaan miettinyt kuka määrää miten Internet toimii? Entä onko urbaania legendaa se, että USA voi halutessaan sammuttaa Internetin? Kuka oikein päättää verkkotunnuksista ja miksei roskapostia saada kuriin? Onko yksittäisellä kansalaisella mitään mahdollisuuksia vaikuttaa?

Tapani Tarvainen vie kuulijat matkalle Internetin kulissien taa. Tule kuuntelemaan ja kyselemään Kaupunginkirjaston (Vapaudenkatu 39-41) Minnansaliin perjantaina 9.3. klo 19-20.

Tarvainen edusti Suomea YK:n tietoyhteiskuntakokouksessa — World Summit on the Information Society (WSIS), jossa Internet Governance Forum (IGF) perustettiin. IGF:n toimintaan Tarvainen on osallistunut EFFIn mandaatilla kansalaisyhteiskunnan edustajana.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Ennakkoäänestys on alkanut

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut. Äänestää voit Suomessa ja ulkomailla missä tahansa virallisessa ennakkoäänestyspaikassa sen aukioloaikana. Muista kuitenkin, että antamaasi ääntä et voi muuttaa ja uudelleen äänestämisen yrittäminen on rikollista.

Jyväskylässä kaikki vanhat ennakkoäänestyspaikat jatkavat. Kaksi uutta on lisätty: kaupungin pääkirjastoon ja Keljon Citymarketiin on rakennettu ennakkoäänestyspaikat.

[Lisää tietoa äänestämisestä]

Kaksi erinomaista ja kaksi hyvää syytä äänestää vihreitä

Erinomaisia syitä:

  • Vihreät on suurin perustuloa kannattava puolue.
  • Vihreät ovat ainoa puolue, joka vastustaa ydinvoimaa johdonmukaisesti.

Hyviä syitä:

  • Vihreät olivat viimekin vaaleissa hyvin lähellä saada kansanedustaja Keski-Suomesta. Läpipääsy on siis täysin mahdollista täälläkin.
  • Suomen ainoa tietokonenörttikansanedustaja on vihreä.

Muista, että äänesi menee Suomen vaalijärjestelmässä ensin puolueelle ja vasta sitten ehdokkaalle.

Keski-Suomen Jyrki Kasvi

Olin jo ehtinyt erään ehdokkaan taakse, kun yllättäen tuli tilaisuus, josta en voinut kieltäytyä.

Ehdokkaani kansanedustajaksi on EFFIn puheenjohtaja, jyväskyläläinen yli-insinööri Tapani Tarvainen (blogi listalla). Hän lähti kisaan mukaan marraskuussa vihreiden sitoutumattomana ehdokkaana. Tapanilla on vuosikymmenien kokemus ihmisoikeuksien puolustajana: hän on pitkäaikainen Amnestyn jäsen, ja EFFIn varapuheenjohtaja ja sitten puheenjohtaja hän on ollut jo useamman vuoden. Hänellä on myös vakuuttava ja pitkäaikainen kokemus Unix-ylläpitäjänä ja informaatioteknologian tiedekunnan atk-tuen johtajana Jyväskylän yliopistossa, joten hän tuntee tietokonetekniikan ja sen merkityksen nykyaikaisen yhteiskunnan rakenteille ja kehitykselle.

Tapanin arvot ja poliittinen ajattelu ovat hyvin lähellä omaani. Nyt minun ei tarvitse lainkaan harmitella, etten itse voinut asettua ehdolle.

Valintani

En ollut äänioikeutettu vuoden 1994 presidentinvaaleissa, mutta osallistuin koulumme järjestämään varjovaaliin. Muistelen äänestäneeni ensimmäisellä kierroksella Rehniä ja toisella Ahtisaarta (juu, taisin muuttaa mieleni), mutta en muista, miksi näin tein. Vuoden 2000 vaaleissa äänestin ensimmäisellä kierroksella Hautalaa. Toisella kierroksella seurasin tarkasti kaikki vaaliaiheisen mediakeskustelun ja lopulta vaalikopissa hyvin tasaisen kilvan ratkaisi Halosen hyväksi se, että hänestä tulisi maamme ensimmäinen naispresidentti. En kadu valintaani. Oilsiko Esko Aho presidenttinä pärjännyt paremmin kuin pärjäsi presidentinvaalit hävinneenä?

Jo joulukuussa kirjoitin, että jos toisella kierroksella vastakkain joutuvat Halonen ja Niinistö, olisi valinta minulle kovin vaikea. Se on ollut erittäin vaikea. Torstaina ensimmäistä kertaa aloin saada selvyyttä siitä, kumpaa ehdokasta saattaisin äänestää. Olen sitä hautonut nämä päivät. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on paitsi kertoa julkisesti päätökseni myös auttaa minua erittelemään valintani syyt, jotta voin olla varma, että valintani on oikea. Kun julkaisen tämän tekstin, olen päätökseni tehnyt ja myös käynyt äänestämässä, mutta kun tätä nyt kirjoitan, epäröin vielä vähän.

Ihan ensimmäiseksi minua on etonut kummankin ehdokkaan kannattajien käyttämä hyvin voimakas retoriikka. Joidenkin ehdokas Halosta tukevien kannattajapuheenvuorojen rivien välistä kuuluu viesti: olet huono ihminen, jos äänestät Niinistöä. Toisaalta ehdokas Niinistökään tuskin yhtyi niihin viesteihin, joissa Suur-Suomea ajava, railakasta Venäjä-vastaista retoriikkaa harrastava netissä tunnettu mies levittää perättömiä väitteitä ehdokas Halosesta ja kehoittaa äänestämään Niinistöä. Niitä viestejä muuten yritettiin julkaista tämänkin blogin kommenttiosastolla.

Teininä kuvittelin olevani vasemmistolainen, tai ainakin punavihreä. Silloin en tajunnut maailman menosta juurikaan. Olen sittemmin löytänyt totuuden osia sekä vasemmistolaisesta että oikeistolaisesta perinteestä, enkä nyttemmin suostu kummankaan nimekkeen alle. Poliittisesti tunnustan vihreää väriä ja Vihreän liiton sisällä olen lähinnä soininvaaralainen. En ole löytänyt tyydyttäviä vastauksia kaikkiin kysymyksiini vielä, senpä takia koetan ennakkoluulottomasti etsiä totuuden erilaisten poliittisten sumuverhojen takaa. Opiskelen omaa tahtiani (ja täysin epävirallisesti) taloustieteiden eri koulukuntia, niin Marxin oppeja kuin uusliberaalia mallia. Samasta syystä koetan ymmärtää, mistä Yhdysvaltain sota- ja asehullut konservatiivit on tehty, samalla kun saan lähes oksennusreaktioita heidän mielipiteistään. En pidä oikeisto-vasemmistoakselia kovin hedelmällisenä poliittisen identiteetin lähteenä.

Heidi Hautala sanoi ennen ensimmäistä vaalia, että Suomi tarvitsee lisää entisiä presidenttejä. Huomaan olevani samaa mieltä. Kun äänestin kuusi vuotta sitten Suomelle ensimmäisen naispresidentin, on houkuttelevaa äänestää tänään Suomelle ensimmäinen naiseläkepresidentti. Vihreään ideologiaan kuuluu tehtävien kierrättäminen; kuuden vuoden tulisi riittää, ellei ole yleisiä syitä tai vaikka erityisiä syitä antaa jatkokautta. Vain kolme Suomen tasavallan presidenttiä on istunut virassa enemmän kuin kuusi vuotta: Paasikivi, Kekkonen ja Koivisto. Nyt valitaan valtakunnalle joko 11. tai 12. presidentti.

Olen siitä erikoinen vihreä, että en näe ydinvoimaa samanlaisena kynnyskysymyksenä kuin moni puoluetoverini. Suosisin mielummin uusiutuvia energianlähteitä ja enegiapihiä toimintaa (sanoi hän, joka tykkää pitää ikkunaa auki:), mutta ydinvoiman kannattaminen ei tee ehdokkasta minulle automaattisesti huonoa.

Ehdokas Halosella on vaikuttava valtiollisen tason politiikan kokemus, huomasin sen kirjoittaessani mini-CV:t kaikista ensimmäisen vaalin ehdokkaista. Se on kiistaton etu presidentin virkaa täytettäessä. Halosen kokemus painottuu erityisesti ulkopolitiikkaan, mikä on iso plussa. Ehdokas Niinistön valtiollinen ansioluettelo on köykäisempi sekä pituudeltaan että laadultaan: pitkä valtiovarainministerin pesti on kovaa valuuttaa, mutta sivussa presidentin tehtävästä. Toisaalta, ei kukaan ole seppä syntyessään.

Ehdokas Halonen on perinteisesti suhtautunut suopeammin vihreisiin teemoihin: ilmastonmuutoksen torjuntaan, oikeudenmukaiseen globalisaatioon, tasa-arvoon (eikä pelkästään sukupuolten välisenä kysymyksenä). Hänen vasemmistolaisiin ajatuksiinsa solidaarisuudesta on helppo yhtyä. Ehdokas Niinistö on tyypillinen “realisti”, joka ei juuri arvosta kauniita sanoja vaan tuijottaa “tosiasioita”. Käytän lainausmerkkejä, koska nämä sanat tässä yhteydessä ovat kiistanalaisia. Se etu Niinistön asennoitumisessa Haloseen nähden on, että hänen on helpompi uskoa saavan aikaan tuloksia asioissa, joihin hän uskoo. Olen seurannut ilolla, kun Niinistö on selvästi herännyt tajuamaan ilmastonmuutoksen uhkat (ja tuntuu paneutuvan niihin tavanomaisella tarmollaan).

Se asia, joka lopulta sai vaakakupin kallistumaan Niinistön puolelle, oli pieni sivulause, jonka hän lipsautti loppuviikon tentissä, en nyt juuri muista missä niistä. Hän nimittäin ilmaisi suopeutensa soininvaaralaiselle sosiaaliturvaremontille, jota itse pidän ehdottoman tärkeänä. Tänään havaitsin, että hän oli kehunut sitä jonkin verran jo vihreiden maanantaisessa vaalitentissä. Kun Haloselta kysyttiin samaa asiaa vihreiden vaalitentissä muutama päivä aiemmin, nousi hän suorastaan, kuvainnollisesti toki, takajaloilleen puolustamaan perinteistä pitkäaikaisen kokopäivätyön arvoa ja haukkui perustulomallin niin perusteellisesti, ettei Halostelta tuntunut löytyvän mitään tukea meille pätkätyöläisille (mitä nyt muutaman sanan sanoi meitä lohduttaakseen, kun asia tuli toisessa yhteydessä esille).

Minulla ei ole mitään epäilystä siitä, etteikö kumpikin ehdokas kykenisi presidentin virkaa hoitamaan. Ehdokas Halosen ulkopoliittiset meriitit ovat valtavat, mutta hän on jo saanut istua presidentinlinnassa kuusi vuotta. Kun ehdokas Niinistö on selvästi viisastunut valtiovarainministeriaikaansa nähden (eikähän hän silloinkaan mikään turhake ollut), on aika vaihtaa Suomen valtiopäämiestä.

Siksi kävin äsken juuri äänestämässä Sauli Niinistöä tasavallan presidentin virkaan.