Category Archives: Bills and Acts

Toiminnantarkastajan tehtävät yhdistyksessä

Kirjoitin aiemmin yhdistyksen maallikkotilintarkastuksen muuttumisesta 1.9.2010 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla toiminnantarkastukseksi. Nyt halusin selvittää, mitä laki ja sen esityöt sanovat toiminnantarkastuksen sisällöstä. Joskus toiste kirjoittanen oman tulkintani; nyt kokosin tähän vain relevanteiksi näkemäni lainaukset oikeusohjeista.

Lisäys 11.3.2012: Oma tulkintani löytyy myöhemmästä kirjoituksesta.

Yhdistyksen toiminnantarkastuksen sisällön määritelmä on yhdistyslaissa (503/1989 ja erityisesti 678/2010) varsin lakoninen:

Toiminnantarkastajan on tarkastettava yhdistyksen talous ja hallinto yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa sekä annettava tarkastuksestaan kirjallinen toiminnantarkastuskertomus tilinpäätöksestä päättävälle yhdistyksen tai valtuutettujen kokoukselle. Jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhdistykselle on aiheutunut vahinkoa tai tätä lakia tai sääntöjä on rikottu, siitä on mainittava tarkastuskertomuksessa.

Hallituksen esityksessä 267/2009 vp yhdistyksen toiminnantarkastusta on kuvattu seuraavasti:

Käytännössä toiminnantarkastus eroaa varsinkin kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen osalta olennaisesti tilintarkastuksesta [...]

Käytännössä yhdistyksen toiminnantarkastajan tehtävänä on ensisijassa arvioida yhdistyksen hallinnon järjestämistä, kirjanpidon ja tilinpäätöksen yleistä asianmukaisuutta, johdon saamien etuuksien ja lähipiiritoimien asianmukaisuutta sekä jäsenten yhdenvertaisen kohtelun toteutumista. Toiminnantarkastus suoritetaan yhdistyksen toimintaan nähden riittävässä laajuudessa, ja se koskee lähtökohtaisesti kirjanpidon ja tilinpäätöksen osalta seuraavia seikkoja:

  • kirjanpidosta ilmenevät tulot, menot ja rahoituserät kuuluvat yhdistykselle ja voidaan olettaa, että ne on merkitty kattavasti kirjanpitoon,
  • tuotot, kulut, varat, oma pääoma, velat ja yhdistyksen antamat vakuudet ilmenevät olennaisilta osin tilinpäätöksestä ja
  • jaksotuksen ja kohdentamisen osalta olennaisimmat tuotto- ja kuluerät on jaksotettu ja kohdennettu olennaisilta osin oikein tilinpäätöksessä.

Yhdistyksen toimintakertomuksen osalta tarkastuksen tavoitteena on selvittää, onko toimintakertomuksessa annettu ainakin kirjanpitolain edellyttämät tiedot ja että tiedot vastaavat olennaisilta osin tarkastushavaintoja.

Myös hallinnon tarkastus suoritetaan yhdistyksen toimintaan nähden riittävässä laajuudessa. Tarkoituksena on selvittää, onko hallinto yleisesti ottaen asianmukaisesti järjestetty. Tarkastus koskee lähtökohtaisesti seuraavia seikkoja:

  • onko yhdistyksen hallinto, kuten toiminnan ohjaus ja seuranta, maksuvalmiuden seuranta, maksujen perintä, laskujen hyväksyminen ja maksatus, kirjanpito, varainhoito ja varojen panttaus, vakuutusten ja lakisääteisten tai sopimusperusteisten velvoitteiden hoito, yhdistyksen informaatiojärjestelmät sekä jäsenluettelon pitäminen, järjestetty hyväksyttävällä tavalla,
  • ovatko yhdistyksen johdon palkkiot ja muut etuudet yhdistyksen kokouksen hyväksymien peri-aatteiden mukaisia sekä sopimukset ja yhdistyksen muut toimet lähipiirin kanssa tavanomaisin ehdoin tehtyjä sekä
  • kohdellaanko jäseniä yhdenvertaisesti yhdistyksen toiminnassa.

Jos yhdistyksessä on toteutettu poikkeuksellisia toimia, edellyttää se yleensä normaalia yksityiskohtaisempaa tarkastusta. [...] Tarkoitus on, että toiminnantarkastus on lähtökohtaisesti vuositarkastusta, jollei yhdistyksen kokous päätä tai ei muuten ole erityistä syytä tilikauden aikaisiin tarkastustoimenpiteisiin.

[...]

Yhdistys voi lisäksi säännöissään tai päätöksellään määrätä tarkastuslausunnon sisällöstä tarkemmin. Toiminnantarkastaja voi antaa kertomuksessaan myös sellaisia muita tehtäväänsä liittyviä tarpeellisia tietoja, joista ei ole haittaa yhdistykselle. Toiminnantarkastajan harkintaa rajoittaa salassapitovelvollisuus.

Toiminnantarkastusta käsitellyt lakivaliokunta lausui mm. seuraavaa (LaVM 8/2010 vp):

Valiokunta tähdentää, että ensi sijassa hallitus vastaa yhdistyksen hallinnon järjestämisestä siten, että yhdistys huolehtii lakisääteisistä ja sopimuksiin perustuvista velvoitteistaan. Toiminnantarkastajan tehtävänä on tarkastaa, miten yhdistyksessä on toimittu.

[...]

Valiokunta korostaa, että toiminnantarkastus poikkeaa tilintarkastuksesta olennaisesti muun muassa tarkastuksen tavoitteen, sisällön ja tarkastajan kelpoisuusvaatimusten suhteen.[...]

Toiminnantarkastus on lähinnä yhdistyksen jäsenten tiedontarpeita varten, ja yhdistys voi suurelta osin itse määrittää toiminnantarkastuksen yksityiskohtaisen sisällön toisin kuin lakisääteisen tilintarkastuksen sisällön.[...]

[...]

Toiminnantarkastuksen tavoitteena on kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen osalta yleiskuvan saaminen siitä, vastaako tilinpäätös olennaisilta osin yhdistyksen toimintaa ja taloudellista asemaa. Hallinnon tarkastuksen tavoitteena on yleiskuva siitä, onko yhdistyksen johto ja hallinto järjestetty muissa vastaavissa yhdistyksissä tavanomaisella ja yhdistyksen kokouksen päätösten mukaisella tavalla, onko johto pannut täytäntöön yhdistyksen kokouksen päätökset, ovatko johdon ja hallinnon palkat, palkkiot ja muut taloudelliset etuudet yhdistyksen kokouksen linjausten mukaisia ja ettei yhdistyksen johto tai hallinto ole suosinut itseään, jotakin jäsentä tai sivullista.

[...]

[...] säännökset toiminnantarkastuksen sisällöstä ja toiminnantarkastuskertomuksesta ovat huomattavasti vähäisemmät kuin voimassa olevat yhdistyksen maallikkotilintarkastusta koskevat vaatimukset, joista säädetään vuoden 1994 tilintarkastuslain 19 §:ssä. Voimassa olevasta laista poiketen 4 momentissa ei edellytetä lausuntoja, joiden antaminen vaatisi erityistä tietämystä yhdistyksen toiminnasta, kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta (vuoden 1994 tilintarkastuslain 19 §:n 1 momentin 1-3 kohta), yhdistyksen rahoituksesta ja toiminnasta (4 kohta) eikä vahingonkorvauslainsäädännöstä ja -käytännöstä (1 momentin 5 kohta ja 2 momentti) [...]

Käytännössä toiminnantarkastukseen sisältyvä yhdistyksen talouden tarkastus on pienessä yhdistyksessä lähinnä tosite- ja asiakirjatarkastusta, joka sisältyy vuoden 1994 tilintarkastuslain 19 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastukseen. Jos yhdistyksellä on omaa pääomaa tai se on antanut vakuuksia, myös näiden tarkastaminen sisältyy talouden tarkastukseen. Omalla pääomalla tarkoitetaan esimerkiksi edellisten tilikausien ylijäämää. Jäsenten kannalta on tärkeää, että yhdistyksen eri tilikausien toimintaa ja taloudellista asemaa koskevat tilinpäätös- ja toimintakertomustiedot ovat vertailukelpoisia. Myös tästä syystä toiminnantarkastuksessa tulee kiinnittää huomiota myös siihen, miten edellisten tilikausien ylijäämää on käytetty tai tappiota katettu. [...]

Vastaavasti toiminnantarkastukseen sisältyvä hallinnon tarkastus on pienessä yhdistyksessä lähinnä pöytäkirjojen ja yhdistyksen kirjeenvaihdon tarkastamista.

Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 19) kuvataan seikkoja, joita toiminnantarkastus lähtökohtaisesti koskisi. Valiokunta toteaa, että suuri osa mainituista seikoista on sellaisia, että niitä ei esiinny lainkaan pienimmissä yhdistyksissä. Sekä yhdistyksen hallinnon järjestämisessä että toiminnantarkastuksessa otetaan huomioon, että hallintoon ja tarkastukseen ei tarvitse panostaa yhdistyksen toimintaan ja talouteen nähden suhteettoman paljon pienessä yhdistyksessä, jolla on vähän tuloja, menoja, varoja ja palkattua henkilökuntaa. Kaikkein pienimmissä yhdistyksissä hallinnon asianmukaiseksi järjestämiseksi yleensä riittää, että nimetään laskutuksesta, laskujen maksamisesta, kirjanpidosta, kirjeenvaihdosta sekä hallituksen ja yhdistyksen kokousten pöytäkirjoista vastaava henkilö tai henkilöt.

Jos yhdistyksen toiminta on vähäistä laajempaa ja talous on vähäistä suurempi, tavanomaista on, että yhtäältä kirjanpidosta ja laskutuksesta ja toisaalta laskujen hyväksymisestä vastaavat eri henkilöt. On myös tavallista ja hyväksyttävää, että suuremmankaan yhdistyksen toiminnantarkastuksessa ei joka vuosi paneuduta yksityiskohtaisesti kaikkiin hallituksen esityksen perusteluissa mainittuihin yhdistyksen hallintoon liittyviin tarkastuskohteisiin.

[...] Yhdistyslailla tarkoitetaan tässä myös muuta lakia, jonka soveltamisesta yhdistykseen säädetään yhdistyslaissa, kuten kirjanpitolakia (1336/1997).

Jos tarkastuksessa ilmenee, että kirjanpito tai tilinpäätös ei olennaisilta osin sisällä yhdistyksen tuottoja, kuluja, varoja ja velkoja tai että yhdistyksen kuluiksi on kirjattu esimerkiksi johdon tai henkilöstön henkilökohtaisia kuluja, tästä on mainittava toiminnantarkastuskertomuksessa. Jos yhdistyksellä on omaa pääomaa tai se on antanut vakuuksia ja tarkastuksessa on havaittu olennaisia puutteita näiden osalta, kertomuksessa tulee mainita myös näistä puutteista. Kirjanpidon ja tilinpäätöksen yhteyden tarkastaminen on yhdistyksen jäsenten kannalta välttämätöntä, koska jäsenillä ei lähtökohtaisesti ole mitään muuta keinoa varmistua siitä, että tilinpäätös perustuu kirjanpitoon. Vaatimus on lievempi kuin voimassa olevan lain vaatimus, jonka mukaan maallikkotilintarkastajankin on lausuttava siitä, onko tilinpäätös tehty voimassa olevien säännösten mukaisesti ja antaako se kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Uudesta asunto-osakeyhtiölaista poiketen kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä tarvitsee mainita yhdistyksen toiminnantarkastuskertomuksessa vain, jos tarkastuksessa havaitaan niitä koskevia olennaisia puutteita.

[...]

Käytännössä kertomuksessa on mainittava lähinnä sellaisesta vahingosta, jonka korvaamisesta hallituksen jäsen tai yhdistyslain 39 §:ssä tarkoitettu toimihenkilö voi olla vastuussa, koska yhdistyksen kokous voi yleensä päättää korvauksen vaatimisesta oikeusteitse vain mainituilta henkilöiltä. Yhdistyksen toiminnan lainmukaisuuden tarkastaminen ei lähtökohtaisesti koske toimintaa koskevan muun lain, viranomaisen määräysten ja päätösten ja sopimusten noudattamista. Kertomuksessa on kuitenkin mainittava myös sellainen tarkastuksessa havaittu olennainen vahinko, joka liittyy viimeksi mainittujen säännösten, määräysten, päätösten tai sopimusten rikkomiseen. Valiokunnan ehdotus poikkeaa uudesta asunto-osakeyhtiölaista siten, että yhdistyksen toiminnantarkastajan ei tarvitse ottaa kantaa siihen, kuka on aiheuttanut vahingon ja täyttyvätkö vahingonkorvauksen vaatimisen edellytykset.

Hyvä laki


RIKOSLAKI

11 luku
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

9 a §
Kidutus

Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä

  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,

hänet on tuomittava kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.

Yritys on rangaistava.

Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.

EV 183/2009 vp. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2010.

Rikos, raiskaus ja rangaistus

Nykyinen raiskauksen rangaistussäädöstö on epäonnistunut ja selvästi yleisen oikeustajun vastainen. Se tulee uudistaa.

Nykytila

Ilmeistä on, että lainsäätäjä katsoo raiskausta lähinnä pahoinpitelyn törkeänä muotona. Suomen rikoslaki määrittelee raiskauksen teoksi, jossa raiskaaja “pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa”. Rangaistusta koventaa tai lieventää pääosin väkivallan laatu ja vakavuus.

Raiskauksesta rangaistaan vähintään vuoden ja enintään kuuden vuoden vankeudella. Alun perin vähimmäisrangaistukseksi ehdotettiin kuutta kuukautta, mutta lakivaliokunta korotti sen vuoteen. (Jokseenkin hämmentävää on, että lakivaliokunta koski vain vähimmäisrangaistukseen – luontevampaa olisi ollut siirtyä seuraavaan tavanomaiseen rangaistusasteikkoon, 1–10 vuotta. Nyt raiskaus pistää pahasti silmään rangaistusvertailussa mm. törkeää pahoinpitelyä lievemmäksi arvosteltuna rikoksena.) Törkeän raiskauksen asteikko on 2–10 vuotta vankeutta, ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen enintään kolme vuotta vankeutta.

Yhteensä 72 perusmuotoista raiskausta luettiin vastaajien syyksi vuonna 2007 (Tilastokeskus); törkeää raiskausta luettiin syyksi 6 ja sukupuoliyhteyteen pakottamisia (“lievä raiskaus”) luettiin syyksi 34. Keskimääräinen rangaistus oli perusmuotoisesta raiskauksesta puolitoista vuotta vankeutta (josta noin kolmannes tuomittiin ehdollisena), törkeästä raiskauksesta kolme vuotta vankeutta (josta lähes kaikki tuomittiin ehdottomana) ja pakottamisesta sukupuoliyhteyteen yhdeksän kuukautta vankeutta (josta lähes kaikki tuomittiin ehdollisena).

Raiskaustuomioiden oikeellisuutta on erittäin hankala ulkopuolisten arvioida pääasiassa siksi, että jutut ratkaistaan salassa eikä useinkaan juttujen olennaisia piirteitä julkisteta. Olen samaa mieltä professori Virolaisen kanssa siitä, että tuomioistuinten julkisuuskäytänteitä on tässä suhteessa parannettava. Nyt julkinen keskustelu joutuu toimimaan olennaisesti puutteellisen tiedon varassa.

Lainsäätäjän ilmaisema raiskaussäädösten tarkoitus on suojata kunkin seksuaalista itsemääräämisoikeutta (HE 6/1997 vp). Tämän tarkoituksen näkökulmasta nykyistä raiskaussäädöstä voi pitää epäonnistuneena: ei ole mitenkään ilmeistä, miksi nimenomaan väkivalta olisi itsemääräämisoikeuden loukkauksen olennainen tunnusmerkki. Yhtä lailla kyseenalaista on, miten väkivallan laatu vaikuttaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuuteen. Kuten usein raiskaustuomioita koskevassa keskustelussa sanotaan: kuinka voi verrata raiskauksia toisiinsa?

Ehdotus uudeksi raiskauksen rangaistussäädökseksi

Pidän aiheellisena raiskauksen rangaistussäännösten tuntuvaa koventamista. Lähtökohdaksi voisi ottaa esimerkiksi seuraavanlaisen perusmuotoisen raiskauksen:

Joka ryhtyy sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon toisen kanssa

  1. vastoin tämän tahtoa tai
  2. tämän ollessa kykenemätön ymmärtämään teon merkitystä

on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Olennaista raiskauksessa nimenomaan on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden menettäminen – että joku joutuu tahtomattaan seksuaalisen teon kohteeksi. Rikoksen muotoilu ylläolevan kaltaisesti korostaisi osapuolien vastuuta selvittää, että myös toinen on suostuvainen.

Raiskauksen rangaistusasteikko on tässä valittu siten, että ehdollinen vankeus ei tule kyseeseen. Raiskaus tulee näin arvioitua yhtä vakavaksi kuin esimerkiksi kaappaus taikka törkeä ryöstö. Tämä vastaa käsitystä, jonka mukaan raiskaus on yksi vakavimmista rikoksista, mihin voi syyllistyä – törkeämmiksi jäävät henkirikokset sekä törkeät sota-, valtiopetos- ja maanpetosrikokset.

Raiskauksen tunnusmerkistöön sisältyvät termit sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko on määritelty nykyisessä laissa seuraavasti: ” Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan [...] sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan [...] sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.” Ehdotukseni nojaa näihin olemassaoleviin termeihin. Rangaistuksen mittaamisessa teon laatu voidaan ottaa huomioon esimerkiksi siten, että sukupuoliyhteys katsotaan muuta seksuaalista tekoa moitittavammaksi.

Rangaistavaa sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko olisivat ensinnäkin, jos ne tapahtuvat vastoin jonkun teon osapuolen tahtoa. Tämä sisältää nykyisen lain tarkoittaman väkivaltaisen pakottamisen mutta myös esimerkiksi tilanteet, joissa vastaaja väsyttää asianomistajan toistuvilla lähentelyillä kunnes asianomistaja lakkaa vastustelemasta. Tässä on kuitenkin oltava tarkkana: tällaisen suostuttelun lopputulos voi olla vastustamisen päättyminen myös aito suostumus. Tahdonvastaisuutta tutkittaessa olennainen kysymys on, minkälainen käsitys vastaajalle oli syntynyt – tai olennaisemmin: olisi pitänyt syntyä – asianomistajan suhtautumisesta tekoon ottaen huomioon olosuhteet ja osallisten välinen vuorovaikutus itse tilanteessa.

Useimmiten yksinkertainen, suusanallinen kielto tai selkeä kieltävä kehonkieli on tulkittava suoraan kielloksi. On kuitenkin tilanteita, joissa näin suoraviivaista päätelmää ei voi tehdä. Tyypillisiä esimerkkejä ovat erilaiset roolileikit, joissa suostuvaisen ja innokkaan osallisen roolina on vastustella toisen osapuolen tekoja, joskus hyvinkin uskottavalla tavalla. Tällaisissa tapauksissa ei pidä tehdä suoraa johtopäätöstä suostumuksen puutteesta. Sen sijaan tulee tutkia, onko leikin protokollaan rakennettu asianmukaiset tavat jokaiselle osapuolelle kommunikoida halunsa lopettaa leikki heti, esimerkiksi turvasanojen avulla, ja onko kyseisiä tapoja käytetty. Rikosoikeudellisen syyttömyysolettaman perusteella on todistustaakka myös protokollan puuttumisesta tai sen rikkomisesta syyttäjällä.

Vanhakantaiseen ajatteluun, jossa suostumus olisi pääteltävissä pelkästään osallisten välisen muodollisen suhteen kuten avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen perusteella, ei pidä missään nimessä sortua: olennaista on asianomistajan mielentila (sellaisena, kuin hän sen vastaajalle kommunikoi) itse tilanteessa.

Rangaistavaa sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko olisivat myös silloin, kun joku osapuoli ei kykene ymmärtämään teon merkitystä. Selvintä tämä on tilanteessa, jossa osapuoli on suorastaan tiedottomassa tilassa. Toinen selvä tapaus on, jossa joku osapuoli on niin nuori, ettei hän ole vielä saavuttanut murrosikää. Kriteeri voi tulla myös sovellettavaksi joissakin myrkytystiloissa ja lääketokkurassa. Näissä tilanteissa ei ole olennaista, onko vastaaja aiheuttanut kyseisen tilan vai onko hän vain käyttänyt hyväksi asianomistajan tilaa, mutta se voidaan ottaa huomioon rangaistusta mitattaessa. Sen sijaan tavanomainen viihdehumala, vahvakaan sellainen, ei poista asianomistajan kykyä tilanteen arviointiin tässä tarkoitetulla tavalla.

Joissakin tilanteissa sovellettavaksi voi tulla tunnusmerkistöerehdys, jos katsotaan, että vastaaja ei tiennyt eikä hänen edes voitu vaatia tietävän, että asianomistaja ei ollut suostuvainen. Tähän on kuitenkin suhtauduttava pidättyvästi – pääpointtina on jokaisen osapuolen vastuu myös muista osapuolista.

Väkivaltainen ja törkeä raiskaus

Olennaista tässä säännösehdotuksessa on väkivallan täydellinen epärelevanttius. Luonnollisinta olisi arvioida tekoon sisältyvä väkivalta erikseen pahoinpitelynä (tai erittäin vakavissa tapauksissa tapon yrityksinä tai tappoina). Valitettavasti Suomen rangaistusten yhdistämissäännöt johtavat tässä huonoon lopputulokseen: pahoinpitely, myös törkeä pahoinpitely, on ehdottamallani tavalla arvioitua raiskausta lievempi rikos, jolloin sen vaikutus kokonaisrangaistukseen on varsin pieni. Siksi on järkevää kirjata väkivalta erikseen raskauttavaksi asianhaaraksi:

Jos raiskauksen edistämiseksi tai sen yhteydessä käytetään vähäistä vakavampaa ruumiillista väkivaltaa tai sen uhkaa, on rikoksentekijä tuomittava väkivaltaisesta raiskauksesta vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Tunnusmerkistössä rajataan pois lievä väkivalta. Tarkoitan tällä sellaista väkivaltaa, joka raiskauskontekstin ulkopuolella arvioitaisiin lievänä pahoinpitelynä: tavallisesti sellaisesta väkivallasta ei synny juurikaan vammoja eikä myöskään kovin paljon kipua. Tuollaista väkivaltaa sisältyy todennäköisesti kaikkiin raiskausrikoksiin, eikä ole tarkoituksenmukaista, että koventamisperuste tulisi sovellettavaksi kaikissa tapauksissa.

Väkivaltaisen raiskauksen minimirangaistus on kaksi vuotta korkeampi kuin perusmuotoisen raiskauksen. Tällöin väkivaltaisen raiskauksen rangaistusasteikoksi tulee sama kuin surman, joka on tahallisen tapon lieventävien asianhaarojen vallitessa sovellettava (ja harvoin käytetty) muoto. Tämän käytännön vaikutus tuomitsemiskäytäntöön lienee noin vuosi tai kaksi lisää vankeusrangaistuksen pituuteen.

Vaikka raiskausten törkeysvertailu noin yleisesti onkin kyseenalaista, pidän nykyistä törkeän raiskauksen määritelmää onnistuneena:

Jos raiskauksessa

  1. toisen ollessa alle 16-vuotias ja olennaisesti tekijää nuorempi
  2. aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
  3. rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,
  4. rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai
  5. käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla

ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, on rikoksentekijä tuomittava törkeästä raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Seuraava olemassaoleva rangaistusasteikko on tahallisesta taposta käytetty 8–12 vuotta vankeutta. Olen ottanut sen törkeän raiskauksen rangaistusasteikon lähtökohdaksi toisaalta systematiikan vuoksi mutta toisaalta siksi, että vakava raiskaus voi olla uhrin kannalta kuolemaan verrattava ja sitä mahdollisesti jopa julmempi kokemus.

Nykyiseen säädökseen nähden olen tehnyt yhden tunnusmerkistöä koskevan muutoksen: Ensinnäkin pidän suojaikää nuorempaa asianomistajaa jo sinänsä riittävänä kvalifiointiperusteena, mikäli tekijä on häntä oleellisesti vanhempi eli käytännössä aikuinen.

Pidän tarpeellisena huolehtia siitä, että raiskauksen yhteydessä aiheutettu uhrin kuolema arvostellaan murhana eikä tappona. Murhan tunnusmerkistöön voi olla tarpeen tehdä sitä koskeva muutos.

Lopuksi

Rangaistusten yleisen tason korotuksen (ainakin osittain) ja tuomioistuinten tavan kirjoittaa tuomiot voisi hoitaa aivan hyvin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksillä ja yleisellä tuomarivalistuksella. Sen sijaan rikosten tunnusmerkistön uudelleen arviointi vaatii myös lainsäädännöllisiä toimia. Siksi pidän tarpeellisena raiskaussäädöksen uudelleen kirjoittamista.

Tämän tekstin eri luonnoksiin olen saanut pyynnöstä hyödyllisiä kommentteja useilta ihmisiltä (joista suurin osa naisia). Kiitoksia heille! Kaikilta osin tämä teksti ei kuitenkaan vastaa heidän esittämiään näkemyksiä – ehdotuksesta vastaan yksin minä.

Tehy-laki astuu voimaan lauantaina

Tasavallan presidentti on vahvistanut lain potilasturvallisuuden varmistamisesta terveydenhuollon työtaistelun aikana. Laki on julkaistu Suomen säädöskokelmassa numerolla 1027/2007, ja se on voimassa 17.11.2007–31.3.2008. Lakia ei saa soveltaa lain taustalla olevan uhan lakattua.

Lain perustelut on luettavissa seuraavista asiakirjoista:

  1. Hallituksen esitys HE 153/2007 vp
  2. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö StVM 17/2007 vp

Lain eduskuntakäsittelystä on edellä mainitun valiokuntamietinnön lisäksi syntynyt seuraavat asiakirjat:

  1. Lähetekeskustelun pöytäkirja PTK 76/2007 vp
  2. Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 15/2007 vp
  3. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunto TyVL 7/2007 vp
  4. Ensimmäisen käsittelyn pöytäkirja PTK 78/2007 vp
  5. Toisen käsittelyn pöytäkirja PTK 82/2007 vp
  6. Eduskunnan vastaus EV 80/2007 vp

Pöytäkirjat ovat keskustelupöytäkirjoja, joten täysistuntokäsittelyissä käytetyt puheenvuorot ovat niistä luettavissa.