The positivism strawman

I have been burning my summer leave by giving finishing touches to an essay on research methodology (because of an impending deadline). I had now the occasion to read, for the first time, the qualitative research classic Naturalistic Inquiry by Yvonna S. Lincoln and Egon G. Guba (SAGE 1985). It brought to my mind a puzzle I have been trying to solve for years: authors who defend qualitative research (or constructivist research, or critical theory, or whatever in each case it is) typically frame their discussion by defining a “positivist” way of doing research, arguing against it, and then bringing their own (post-positivist, or anti-positivist) alternative. Lincoln and Guba do that in many of their writings, but they are not alone in this.

Except! The positivism that they talk about does not exist, and never has.

Historically, there were two positivisms. The first was the political philosophy of Auguste Comte, which was not primarily a theory of research or of science. The second was the logical positivism of the early 20th Century, inspired by the young Wittgenstein and developed by the Vienna Circle. Logical positivists advocated a radical reassessment of philosophy and science: only propositions that can be proven mathematically or verified empirically are meaningful; everything else is literal nonsense (not just false but meaningless). It is widely held that logical positivism died in its own impossibility; certainly I know of no current philosopher of science who advocates verification as a criterion of meaning.

In their writings about positivism, Lincoln and Guba typically assert that positivism believes in objective reality, that there is a reality which is common to all accessible by the senses. But while Comte may have believed this, the logical positivists never did: for them, any claim about the nature of reality, including the claim of objective reality Lincoln and Guba ascribe to positivists, was unprovable and unverifiable and thus nonsense.

Further, I know of no practicing scientist who self-identifies as positivist. (Feel free to comment if you are one.)

I was also struck by how Lincoln and Guba never cite the primary sources. In their discussion of positivism, they do not engage with e.g. Comte, Ayer, or Carnap. To their credit, they do cite a lot of secondary sources (generally critical ones), but one wonders how much of a broken telephone effect there is in it.

What Lincoln and Guba are arguing against is not positivism but naïvete. The attitudes they ascribe to positivism are typical of scientists who have had methodological training and acquired research experience but have never studied philosophy in earnest.

For an interesting take on the misuse of the “positivist” label as a bogeyman, see Jim Mackenzie’s “Positivism and Constructivism, Truth and ‘Truth’”, Educational Philosophy and Theory 43(5), 534-546, 2011 (paywalled).

Vuokaleipä

Joskus huhtikuussa sain päähäni tehdä omaa paahtoleipää. Paras resepti jonka löysin oli sauvajyväseltä mutta se oli aivan liian ylimalkainen toimimaan. Lähdin sitten kokeilemalla etsimään sopivaa reseptiä. Tähän päädyin. Olen nyt muutaman kerran tehnyt suunnilleen tällä kuviolla ja ihan hyvä vuokaleipä tästä tuli. Paahtamiseen asti en ole ehtinyt 🙂

Resepti on sellainen kuin lauantaina tein yksityiskohtia myöten. En itse oikeasti seuraa tätä ohjetta aivan orjallisesti – mutta jauhojen ja nesteen suhde kannattaa pitää suunnilleen samana, sillä se on koko leipätyypin ydin.

Vuokaleipä leikattuna

Neuvo muuten kaikille leipojille: hanki kunnon keittiövaaka ja lopeta vetomittojen (desilitra ym) käyttö. Vain punnitsemalla saat samanlaisen aikaan joka kerta.

500 g hiivaleipäjauhoja
375 g kädenlämpöistä vettä
10 g tuorehiivaa
5 g suolaa
10 g sokeria
14 g oliiviöljyä

Sekoita hiiva, sokeri ja suola veteen. Lisää jauhot vähitellen vaivaten. Lisää koko reseptissä mainittu jauhojen määrä, älä yhtään enempää äläkä vähemmän. Lisää öljy kun suurin osa jauhoista on jo taikinassa. Lopputulos on vetelä ja varsin tarttuva taikina; se on tarkoituksellista.

Anna nousta kunnolla; nousun kesto riippuu mm. lämpötilasta. Itse nostatin taikinaa lauantaina n. 1 h 20 min.

Ota taikina kiposta jauhotetulle leivontapöydälle. Painele taikinasta isoimmat ilmakuplat pois. Jatka vaivaamista käsin painelemalla taikina levyksi ja sitten taittamalla keskeltä niin että puolikas taikinasta tulee toisen puolikkaan päälle. Toista monia kertoja; itse tein tätä noin 5 minuuttia.

Nostata taikina uudestaan kulhossa. Itse nostatin tällä kertaa noin 1 h 15 min.

Ota taikina kiposta jauhotetulle leivontapöydälle. Painele taikinasta ilmakuplat pois ja vaivaa kevyesti vähäsen. Tässä vaiheessa taikinan tulee olla löysää mutta hyvin käsittelyä kestävää eikä sen tulisi tarttua kovin paljoa. Asettele taikina voideltuun leipävuokaan (minulla 24 cm x 14 cm).

Nostata vuoassa kunnes kaksinkertaistunut (minulla kesti 1 h 25 min, tosin paistoin pullaa välissä ja taikina joutui vähän odottelemaan).

Paista 200 ℃ uunissa noin puoli tuntia.

Vuokaleipä

Omenapiirakka sokerikakkupohjalla

Naisystäväni esitteli minulle taannoin MasterChef-televisiosarjaston. Elisa Viihteen Ruudun kautta löysimme MasterChef Australian vuoden 2015 kauden, jonka (kaikki 62 jaksoa!) katsoimme läpi. Samalla heräsi minussa into opetella makean leipomisen perustekniikat (leivänteon osasin jo). Tässä on tullut tehtyä mokkapalakakku (Kinuskikissan ohjetta soveltaen) äitienpäiväksi ja raparperipiirakkaa sekä suolaisena että makeana versiona. Viikolla sovittiin, että teen viikonloppuna omenapiirakkaa, ja ostimmekin pussillisen isoja Golden Delicious -omenoita.

Omenapiirakka vaniljakastikkeella

Eilen aloin kaivella reseptejä. Painonhallintasyistä laskin löytämieni loistavien reseptien kalorit, ja kun koko piirakan energiasisältö muistutti minun päiväkulutustani, oli aika miettiä toisia vaihtoehtoja. Isoin energianlähde monessa piirakkapohjassa on iso pala voita. Päätinkin sitten ottaa pohjaksi sokerikakun, jossa ei ole kananmunan lisäksi rasvalähteitä lainkaan. Valmista reseptiä en löytänyt, joten piti soveltaa itse. Tässä se on:

Taikinaan
2 isoa kananmunaa (punnitse rikottuasi astiaan)
70 % kananmunan painosta puolikarkeita vehnäjauhoja
70 % kananmunan painosta sokeria
3 g vaniljasokeria
hyppysellinen (reilusti alle tl) leivinjauhetta

Täytteeksi
1 iso omena (Golden Delicious)
vaniljasokeria
kanelia

Apuaineena valmistuksen ajaksi
vettä
sitruunamehua

  1. Kuori omena, poista siemenkota ja paloittele omena ohuiksi siivuiksi. Laita siivut odottamaan veteen, johon olet laittanut hieman sitruunamehua. Käytä vettä myös suojaamaan omenan kuorittuja paloja paloittelun aikana. Veden tarkoitus on estää omenaa tummumasta.
  2. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (⌀ 20 cm).
  3. Esilämmitä uuni 175 ℃ riittävän ajoissa, jotta voit laittaa piirakan uuniin viivytyksettä.
  4. Vispaa sokeri ja huoneenlämpöiset kananmunat yhdessä sähkövispilällä kuohkeaksi vaahdoksi. Tässä kestää kauan. Vaahto on valmis, kun vispilästä tippuva vaahto jää useaksi sekunniksi kulhossa olevan vaahdon pinnalle.
  5. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Siivilöi seos vaahdon päälle. Sekoita varovasti.
  6. Kaada taikina vuokaan.
  7. Tee seuraava nopeasti: nosta omenaviipaleet vedestä ja valuta niistä ylimääräinen vesi pois; dippaa viipaleet yksitellen vaniljasokerin ja kanelin seokseen ja asettele ne taikinan päälle vuokaan. Laita heti paistumaan 175 ℃ uuniin.
  8. Paista 175 ℃ uunissa n. 35 minuuttia. Huomioi uunien erot. Kokeile valmistuminen työntämällä piirakkaan pieni puutikku; jos taikinaa ei siihen tartu, piirakka on valmis.

Tarjoile Marttojen vaniljakastikkeen kera.

Tuloksena oli hyvä, miellyttävän makea omenaleivonnainen. Täytteen vaniljasokeri pois lukien (koska emme mitanneet sen määrää) koko piirakan energiasisällöksi tuli n. 850 kcal. Piirakassa itsessään ei ole lainkaan lisättyä rasvaa (kananmunassa sitä toki on jonkin verran). Pohja oli hieman liian paksu, seuraavalla kerralla kokeilen yhden munan taikinalla.

Omenapiirakka

Sananen sokerikakkutaikinasta. Sehän tavallisesti opetetaan niin, että otetaan kolme lasia, joihin kaadetaan silmämääräisesti saman verran sokeria, jauhoja ja munia. Tämän mittaustavan huono puoli on, että se on epätarkka: sama määrä jauhoja vie eri määrän tilaa vähän riippuen asianhaaroista. Kuten kaikessa leivonnassa, paras tulos tulee, kun ainemäärät punnitaan keittiövaa’alla. Useiden eri blogilähteiden (mm. Kinuskikissa, Liian hyvää, Makeaa) mukaan käyttämäni 70 % munan painosta jauhoja on luotettava resepti; se toimi nytkin.

Kiitoksia äänestäjille!

Jyväskylän Vihreiden hallituksen jäsenenä oli helppo hymyillä vaalituloksien selvitessä.

Kuntavaalit on käyty, ja huhhuh mikä tulos tuli Vihreille täällä Jyväskylässä! Nyt puoluetoverini – niin uudet kuin jatkavatkin valtuutetut – joutuvat erittäin vastuullisen tilanteen eteen, kun pitää suurimman puolueen mandaatilla alkaa johtaa tätä kaupunkia.

Sain itse 45 ääntä, mikä on hyvä tulos ottaen huomioon, että en ole oikeastaan lainkaan kampanjoinut näissä vaaleissa. Jäin kauas valtuustopaikasta: viimeinen valittu vihreä Jyväskylässä sai 210 ääntä ja viimeinen varavaltuutettukin 118 ääntä. Muihin kunnallisiin luottamustehtäviiin en ole tällä kertaa enkä tällä äänimäärällä pyrkimässä. Tarkoitukseni on käyttää tätä äänestäjien antamaa pientä valtakirjaa vaikuttamalla puolueeni sisällä Jyväskylän päätöksentekoon.

Koska en tullut valituksi, en voi tehdä varsinaista vaalirahoitusilmoitusta. Sanotaan siksi nyt tässä, että kampanjani kokonaiskulut muodostuivat ehdokasmaksusta (60 euroa), josta 59,99 euroa kustansin omista vapaista varoistani ja 1 sentti tuli edellisten vaalien vaalirahoituksesta kertyneestä pankkitilikorosta.

Sully – uroteko Hudson-joella

Vuonna 2009 tehtiin historiaa. New Yorkin LaGuardia-kentältä lähtenyt matkustajakone menetti molemmat moottorinsa nousun alkuvaiheessa. Nopeasti etenevässä hätätilanteessa lennon päällikkö harkitsi ja hylkäsi paluun takaisin LaGuardialle sekä kääntymisen läheiselle Teterboron kentälle ja laskeutui onnistuneesti alla virranneeseen Hudson-jokeen. Kone vaurioitui mutta kaikki koneen matkustajat ja miehistö selvisivät hengissä. Iso moderni matkustajakone ei ollut koskaan ennen onnistunut pakkolaskussa veteen (epäonnistuneita yrityksiä oli tehty), eikä tällaisia tilanteita varten kouluttauduttu taikka harjoiteltu systemaattisesti.

Ilmailun vakavat vaaratilanteet ja onnettomuudet tutkitaan kansainvälisten sopimusten mukaisesti ilmailuturvallisuuden parantamiseksi. Yhdysvaltain turvallisuustutkintaviranomainen National Transport Safety Board (NTSB) tutki tapausta kuukausia ja päätyi seuraaviin lopputuloksiin:

  • onettomuuden syynä oli lintuparven läpi lentäminen ja siitä johtunut isojen lintujen imeytyminen moottoreihin
  • lentokoneen vaurioita (mukaan lukien takaovien käyttökelvottomuus evakuoinnissa) selittivät puutteellinen viranomaishyväksyntäprosessi, puutteellinen lentoalan varautuminen vesipakkolaskuihin sekä näistä johtuva lennon päällikön ylikuormittuminen lähestymisen kriittisillä hetkillä
  • miehistön ja matkustajien hengissä selviämistä selittivät lentohenkilökunnan esimerkillinen toiminta, laskeutuminen lähelle potentiaalisia pelastajia sekä se, että käytetty lentokone oli vaadittuun nähden ylivarusteltu vesilaskeutumisia varten

Ei ole missään määrin liioiteltua sanoa, että kyseisen lennon koko henkilökunta oli poikkeuksellisen kokenutta (kaikilla oli vuosikymmenten kokemus ja perämieskin oli entinen lentokapteeni) ja että henkilökunnan kova kokemus oli ensiarvoisen tärkeää tapauksen positiivisen lopputuloksen kannalta.

Yksinkertaisesti: erittäin kokeneet ammattilaiset toimivat asianmukaisesti hengenvaarallisessa poikkeustilanteessa ja pelastivat tilanteen. Tämä on erittäin poikkeuksellista ja kaikissa heissä on sankariainesta. Mutta siinä ei ole draaman ainesta – ainakaan muutamaa minuuttia pidemmäksi. Draamaa syntyy siitä, että lopputulos on epävarma. Draamaa ei ole se, että kaikki menee oikein.

Niinpä olin hieman hämmentynyt, kun huomasin, että tapahtumista oli tehty elokuva. Miten ihmeessä tästä saa tehtyä puolitoista tuntia pitkän draaman? Katsoin elokuvan eilen.

Clint Eastwood ja muut leffan tekijät ratkaisivat ongelman aika kehnosti. Draamaa elokuvaan tehtiin keinotekoisesti ja totuudenvastaisesti vääristämällä onnettomuustutkintaprosessi täysin. Elokuvassa tutkijat yrittivät koko ajan tehdä lentohenkilökunnasta syylliset. Elokuvan kliimaksi oli muutama päivä onnettomuuden jälkeen järjestetty julkinen kuuleminen, jossa tutkijat pyrkivät tietokone- ja lentosimulaatioilla demonstroimaan, että lentäjän olisi kuulunut kääntyä jommalle kummalle läheiselle lentokentälle vesipakkolaskun asemesta. Mutta lennon päällikkö ja perämies onnistuvat puhumaan muutoksia simulaatioihin, jotka osoittavat tutkijat idiooteiksi ja lentäjät sankareiksi.

Tosiasiassa julkinen kuuleminen järjestettiin vasta kuukausia tapahtuman jälkeen, eikä siinä ollut jälkeäkään syyttelystä. Tutkijalautakunnan puheenjohtaja alusti kuulemista mm. seuraavasti:

Now, to the matter at hand: in preparation for this hearing, I flew through the accident scenario in a flight simulator. I’ve listened to the Cockpit Voice Recorder in real time and as an experienced pilot, I can tell you this flight crew had a lot going on. They had a lot going on in a very short period of time. And, in considering what could have been done differently, there is certainly no intention by the Safety Board to diminish the crew’s and the first responder’s extraordinary success in saving the lives of all passengers and crew that day.

Julkisessa kuulemisessa kuultiin lentohenkilökunnasta vain lennon päällikköä. Hänen kuulemisensa (jonka voi kuka tahansa lukea transkriptista) oli kunnioittava ja asiallinen, ja siinä pyrittiin vain selvittämään päällikön päätöksentekoprosessia sekä hänen tilanteessa kokemiaan vaikeuksia ja miten niistä voitaisiin ottaa oppia.

Tositapahtumissa ei ollut pahiksia, mutta elokuvaan sellainen ympättiin. Minusta se ei ollut asianmukaista. Tällainen positiivinen tapahtuma olisi ansainnut parempaa (tai mikäli elokuvantekijät eivät osanneet tehdä parempaa, olisi elokuva saanut jäädä tekemättä).

Vielä pahempaa on, että draama oli jo elokuvan sisältä katsoen tarkasteltuna melko lailla päälleliimattua ja keinotekoista, ja elokuva loppui töksähtäen (ennen kuin tarkistin faktat, kuvasin elokuvaa sanoen sitä vähän paremmaksi kuin ihan kiva). Elokuva loisti henkilökuvissa ja tositapahtumien kuvailussa – Tom Hanks teki oikein onnistuneen roolin lennon päällikkönä Sully Sullenbergerinä.

Jos haluat tietää, mitä tapahtui, parempi elokuvallinen esitys löytyy muutaman vuoden takaisesta Lentoturmatutkinta-televisiosarjan jaksosta. Paras faktuaalinen lähde on puolestaan tutkintalautakunnan onnettomuustutkintaraportti.

Elokuva oli lopulta melkoinen pettymys.

Star Trek Beyond

I was pleasantly surprised. I have been going into these reboot Trek showings with mixed feelings; there are many story elements in them that are extremely implausible (even by Trek standards), and the previous installments have been more generic action movies than either Star Trek or science fiction. But Star Trek Beyond (and I like how the titles have no colons!) is the most Trek of them all, and a fairly decent one at that.

I should note that I saw the 2D version; I’ve learned I get sick in 3D movies and so cannot comment on the third dimension.

What is Trek in this movie is an extensive acknowledgement of the Enterprise’s five-year mission of exploration, and the rescue nature of the mission that starts the main plotline of this movie. There is also an explicit and plot-relevant acknowledgment of Starfleet’s nonmilitary primary mission.

What is not Trek in this movie is just about everything else. The main conflict is (with a nontrivial science fiction twist) standard fare for action thrillers. Despite Starfleet being nonmilitary, there is an awful amount of military action by and against Starfleet in this movie. The solutions to plot problems are (to the extent they are not just technobabbled away) physical action in nature; there is no deep thinking or diplomacy involved. There are no big ideas involving the human condition.

I liked how the movie made a plot point of the Enterprise’s military weaknesses in a way that all other Trek tends to ignore (though I fear they will forget the lesson in future movies). I liked the nature of the key antagonist. I liked how there was a tasteful acknowledgement of the death of Leonard Nimoy (and, doubtless added in the last minute during post-production, of the death of Anton Yelchin). I especially liked how they did not do any overt homages to the previous Trek incarnations (though I did notice several tiny nods). And I liked quite a bit how they portrayed the universal translator.

Yet, there was a lot of things wrong in the movie. The science was appalling (even by Star Trek standards). The career of James Kirk in this timeline remains ridiculously meteoric, and treating a vice-admiralship as a realistic notion at this stage of his career just compounds the error. I could go on, but that would be too depressing.

I am too immersed in Trek to be able to see whether this movie would work for the uninitiated, but I suspect it works better for a newcomer than for a Trek fan (as long as one does not expect anything more than a typical action movie). Speaking as a fan, I find this to be the strongest offering in a rather weak Trek series. I hereby rate Star Trek Beyond at 3/5.

On BrExit and the European Union

Friday was one of the biggest holidays of the year for us Finns, juhannusaatto or the midsummer feast’s eve. It is traditional (don’t ask me why) to celebrate most feasts, including juhannus, on the eve and rest on the actual feast day. So, here I was, on the juhannusaatto morning, ready to begin celebrating (decidedly nontraditionally), and opened the news feeds for a routine check.

I did not celebrate that day. I spent it in the blackest of moods, mostly in my bed, listening to an audiobook and compulsively reading the feeds and sharing occasional items on Facebook and Twitter.

Now, the United Kingdom leaving the European Union is not, by itself, a huge thing, certainly not worth any emotional reaction from me. Any member state has the right to leave, and it is healthy for all organizations to have the occasional member go their own way.

It is also probably a good thing for the rest of the EU to be rid of a cantankerous member that constantly demanded special treatment.

It is also arguably a good thing that Brexit seems to be leading to the unraveling of the United Kingdom, with Scotland seeking independence (and membership in its own right in the EU) and politicians in the Northern Ireland raising the issue of reunifying Ireland: the history of that union is much bloodier and coercive than the EU’s ever has been.

In fact, while the United Kingdom is the last remnant of a decaying bloody empire dominated by the English, the European Union was founded to secure a peace, by fostering multinational economic cooperation, after the worst two wars of all history.

And here’s the big but.

With all its flaws (and I will admit that it has many), the European Union has, in the over 60 years it or its predecessors have existed, succeeded in its single most important goal: preventing another war between France and Germany. (If you did not know that, you should go read up on the International Authority for the Ruhr and on the founding of the European Coal and Steel Community.)

That single fact is the reason why I strongly support the European Union. It emphatically is in the interest of everyone in Europe, including the English, the Scottish, the Welsh, and the Irish, as wells us Finns, to keep those two nations cooperating instead of competing. If we dismantle the European Union, then we need something else.

Brexit, as well as the anti-EU sentiment in Finland, is predicated on the idea that European unification is per se a bad idea. As far as I understand it, the the Leave campaign emphasized the costs to the British of being an EU member, both monetary and otherwise, including the purported social costs of free immigration and emigration within the EU. These arguments are not markedly unique to the United Kingdom, and they have about equal force in many other EU members, including Finland.

Here is the reason for my funk on Friday: If Brexit, then why not Fixit, Sexit, Frexit? The EU can withstand Brexit, but if we get a mass exodus, then the EU will not be able to stand. And if EU falls by this process, I cannot see how we can build anything in its place in the near term.

The abyss I am looking at here is every European nation standing alone, minding its own business, and maybe some of them starting to look around their borders, thinking about getting some more breathing room.

We live in interesting times.

Sharon Lee & Steve Miller: Alliance of Equals (e-ARC)

Padi yos’Galan is young, and eager to learn her craft as a trader. She accompanies her father the Master Trader as his apprentice on a trade voyage. Along the way, she must confront her terrible secret that she has not told anyone of, and either grow or die.

Admiral Bunter is a full person, born out of necessity to defend a space station from pirates and hastily (and sloppily) given life as the AI that controls seven near-derelict ships. His first action after being born had been to kill a ship. He must learn to be something else than a mere ship-killer, and either grow or die.

Korval’s Master Trader Shan yos’Galan, who is also Father to Padi, guides the tradeship Dutiful Passage, captained by his lifemate, on a voyage to seek new ports and new markets for Korval’s trade. Unfortunately, the recent unpleasantness had branded the Clan, as well as its tradeships, as a criminal enterprise on many planets. Somehow he must convince people of the injustice of that accusation, and find people willing to trade with Korval honorably. This is by no means a safe trip.

Alliance of Equals is the 19th novel in the Liaden Universe series, and the second novel in the latest five-book cycle in the series (begun by Dragon in Exile). Despite this, it likely will work fairly well for a new reader of the series.

It seems to me, based on an enthusiastic first read that lost me one night’s worth of sleep, that Alliance of Equals is the strongest novel in the series in quite a while. Despite being a part of an ongoing larger story arc, the book itself has a very strong individual focus and a clear one-book arc, satisfying the reader quite well. Absent from this book appears to be Lee and Miller’s trademark last-minute cliffhanger, even though there clearly is more to come in the future books, which I eagerly await.

In addition to a strong story arc, Alliance of Equals expands on our understanding of the universe these books inhabit. By accident, I happened to be re-listening to the Crystal Dragon audiobook when the e-ARC was announced yesterday, and I am happy (and also terrified) to see lots of parallels to the Crystal duology in the times and events portrayed here. I am afraid that a certain thing will happen in one of the forthcoming books, that would up the stakes once more tremendously. I hope I am wrong, but then again, excitement is why one reads this sort of story in the first place.

Alliance of Equals will be regularly released in July 2016. For those who wish to pay premium rates for early access (such as myself), Baen Books now offers an electronic Advance Reader Copy for sale. An e-ARC is based on an unproofed manuscript and may differ from the final released book.

Pienen yhdistyksen taloudenpidon asianmukainen järjestäminen

Yhdistyslain 35 § 1 mom määrää mm. seuraavaa:

Hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

Mitä tämä tarkoittaa? En nyt kirjoita tästä tyhjentävästi, mutta mainitsen muutamia keskeisiä asioita. Kirjanpitoon en ota tässä kantaa, sillä olen kirjoittanut siitä laajasti toisaalla.

Kun yhdistykselle tulee ostolasku (lasku, jossa yhdistykseltä vaaditaan rahaa tavaran tai palvelun vastineeksi), sille tulee tehdä seuraaavat toimenpiteet:

  1. lasku kirjataan maksamattomien ostolaskujen luetteloon
  2. lasku numerotarkastetaan: laskun sisältämät laskutoimitukset tarkistetaan niin, että mahdolliset olennaiset laskuvirheet huomataan
  3. lasku asiatarkastetaan: hän, joka on yhdistyksen puolesta hoitanut asiaa, tarkistaa, että lasku vastaa sitä, mikä on sovittu, ja (mikäli lasku ei ole ennakkolasku) että laskutettu palvelu tai tavara on toimitettu laskun mukaisesti
  4. lasku hyväksytään: hallitus kokouksessaan tai hallituksen valtuuttama esteetön henkilö tarkastaa, että laskussa on kyse yhdistyksen toiminnasta ja että se perustuu yhdistyksen kokouksen tai hallituksen tekemään päätökseen taikka on muuten yhdistyksen asioiden hoitamiseksi tarpeellinen
  5. hyväksytty lasku maksetaan ja lasku siirretään maksettujen ostolaskujen luetteloon

Maksamattomien ostolaskujen luettelon asemesta voi käyttää myös laskukansiota. Samoin maksettujen laskujen luettelona voi toimia kirjanpitoon viemistä odottavien tositteiden kansio. Myös kirjanpidon ostovelkatiliä voi käyttää maksamattomien ostolaskujen luettelona, jos kirjanpitoa pidetään jatkuvasti ajan tasalla. Olennaista on, että maksamattomat laskut voidaan aina helposti selvittää.

Myös yhdistyksen aktiivien kululaskut voi käsitellä ostolaskujen tapaan, tosin erillinen asiatarkastus ei ole välttämättä tarpeen.

Jos yhdistyksellä on pankkikortti, sillä tehdyille maksuille on hyvä tehdä seuraavat toimenpiteet:

  1. maksaja nitoo tai teippaa maksukuitin (A4-)paperille, johon hän kirjoittaa lyhyesti, mistä maksussa oli kyse ja miten se liittyy yhdistyksen toimintaan
  2. maksukuitti selvityksineen laitetaan kirjanpitoon viemistä odottavien tositteiden kansioon
  3. maksukuitti hyväksytään kuten lasku: hallitus kokouksessaan tai hallituksen valtuuttama esteetön henkilö tarkastaa, että maksussa on kyse yhdistyksen toiminnasta ja että se perustuu yhdistyksen kokouksen tai hallituksen tekemään päätökseen taikka on muuten yhdistyksen asioiden hoitamiseksi tarpeellinen

Laskun tarkastuksesta, laskun hyväksynnästä ja pankkikorttimaksun hyväksynnästä on hyvä tehdä päivätty merkintä laskuun tai maksukuitin yhteyteen. Merkinnästä tulee käydä ilmi, kuka hyväksynnän tai tarkastuksen teki.

Ostolaskun ja korttimaksun hyväksyjän tulee olla esteetön. Hän ja hänen lähipiirinsä ei saa olla maksun saaja eikä hänelle tai hänen lähipiirilleen saa tulla erityistä yksityistä etua maksusta. Lisäksi on syytä välttää vaarallisia työyhdistelmiä: ostolaskun tai korttimaksun maksaja ei saa (yksin) hyväksyä kyseistä laskua tai maksua, ja kirjanpitäjä ei myöskään hyväksy yksin mitään laskuja tai maksuja. Mitä isompi yhdistys on, sitä tarkempi tämän suhteen tulee olla. Isommissa yhdistyksissä myös laskunmaksu ja kirjanpito kannattaa pitää eri henkilöiden tehtävänä.

Tavanomainen järjestely on, että laskut ja korttimaksut hyväksyy yhdistyksen puheenjohtaja, ja tämän ollessa esteellinen tai estynyt, hallituksen varapuheenjohtaja. Kumpikaan ei kuitenkaan koskaan hyväksy itse maksamaansa korttimaksua. Tarvittaessa (esimerkiksi jos molemmat ovat esteellisiä) yksittäinen lasku tai maksu viedään hallituksen kokouksen hyväksyttäväksi. Laskunmaksusta puolestaan huolehtii tavanomaisesti taloudenhoitaja, joka ei koskaan hyväksy mitään laskuja yksin. Pienissä yhdistyksissä taloudenhoitaja huolehtii yleensä myös kirjanpidosta.

Yhdistyksen myyntilaskuista (laskut, joilla yhdistys vaatii joltakulta muulta maksua tavaran tai palvelun vastineeksi) sekä muista yhdistyksen laatimista laskuista tulee jättää jäljennös yhdistyksen tositeaineistoon. Kannattaa lisäksi pitää luetteloa laskuista, joista yhdistys ei ole vielä saanut maksua. Olennaista on, että maksamattomat laskut on aina helposti selvitettävissä. Kirjanpitoon kirjattaessa yhdistykselle rahaa vaativat laskut tulee kirjata varovaisesti: jos laskunmaksu on epävarmaa, sitä ei saa kirjata koko arvostaan saamiseksi; siksi myyntisaamisten tiliä ei ole hyvä pitää ainoana maksamattomien saamisten luettelona.

Käteiskassan hoidosta olen jo kirjoittanut erikseen.

Jos yhdistyksellä on säästöjä, niiden sijoittamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Jos rahoja makuuttaa pelkästään käyttötilillä tai kassassa, niiden reaaliarvo laskee inflaation mukana. Vähintään korkotiliä on syytä käyttää. Jos säästöjä ei ole tarkoitus käyttää moneen vuoteen, myös korko- ja osakemarkkinoille sijoittamista kannattaa harkita. Linjanveto kuuluu hallitukselle, joskin riskisijoittamisesta on syytä päättää ainakin yleisellä tasolla yhdistyksen kokouksessa. Jos sijoitettavana on huomattavia summia, ammattineuvonnan käyttöä on harkittava.

Toiminnantarkastajan kannattaa kiinnittää tarkastuksessaan huomiota siihen, miten nämä asiat on järjestetty, ja tarvittaessa ohjeistaa hallitusta korjaamaan puutteet. Yhdistyksen kokoukselle annettavassa tarkastuskertomuksessa ei asiaan tule puuttua, jos puute ei olennaisesti vaaranna taloudenhoidon luotettavuutta eikä puute ole aiheuttanut yhdistykselle vahinkoa.

Tilitin Ubuntu 15.10:ssä

Jos Tilitin jumittaa sinullakin Ubuntu 15.10:ssä, kokeile muokata tiedostoa /etc/java-7-openjdk/accessibility.properties ja lisää rivin assistive_technologies=org.GNOME.Accessibility.AtkWrapper alkuun merkki #.

Tilitin on kirjanpito-ohjelma, joka toimii kaikissa yleisesti käytössä olevissa tietokoneen käyttöjärjestelmissä. Suosittelen sitä pienille yhdistyksille; pitäisi kirjoittaa siitä tarkemmin joskus.