15 thoughts on “Vitun UPJ”

  1. Sanopa muuta. Nyt voisi osallistua valtionhallinnon tuottavuusohjelmaan ja siirtyä yksityiselle sektorille…

  2. Tässä olikin tärkein, mutta kertoisitko vielä vähän lisää. Harmittaako se, että UPJ tulee niin hitaasti ;-) Itse saan leikisti paljon enemmän palkkaa kuin oikeasti.

  3. Tää sun viimeisin blogi on herättänyt varmaan eniten keskustelua pitkään aikaan. Pitää ottaa mallia.

    Minun UPJ-virtuaalipalkkani on tällä hetkellä ainakin 400 euroa enemmän kuin se mitä saan oikeasti. Jos olisin vielä virassani vuonna 2009 ja jos jaksaisin olla yhtä hyvä kuin nyt (tai onnistuisin löytämään tarpeeksi huonoja työkavereita), saisin leikisti 1500 euroa enemmän kuin nyt. Tosin sitä ennen vaati ja henkiosaani lasketaan ja lopuksi häviän määraikaisen virkani jollekin muulle.

  4. Laskin tuossa, että palkkani on n. 35 euroa suurempi uudessa järjestelmässä kuin vanhassa järjestelmässä. Olen tosin eri mieltä yliopiston hallintoviraston kanssa vaatiluokastani, saa nähdä, miten sen riitauttamisen kanssa käy.

    Miksi vaatluokkasi laskee, Telemakhos?

  5. Koska opettavan tutkijan vaati-osa ei ole mitenkään kiveen hakattu juttu. Se riippuu paljon siitä, millaisia hommia minulle kulloinkin uskotaan. Väitelleen tutkijan vaati vaihetelee tietääkseni tasojen 4-7 välillä. Proffat voivat olla aika varmoja siitä, että vaati on vähintään 8 – jo ihan viran perusteella.

    Todennäköisesti henkiosani luokitus vaihtelee julkisemieni referee-tutkimusten määrän perusteella. Sain hyvän luokituksen koska olen ollut viime vuodet poikkeuksellisen tuottelias tällä saralla. Pian tulee kuitenkin aika syventyä uusiin projekteihin ja kerätä uusia aineistoja. Se näyttää lähiesimiehen näkökulmasta tuottavuuden laskuna. “Sulla ei ole ollut pariin vuoteen kun kolme uutta nimikettä… kollegallasi sitävastoin on ollut enemmän…”

  6. Oma UPJ-palkkani olisi huomattavasti nykyistä suurempi. Nyt sitä ei noudateta täydentävän rahoituksen osalta palkattujen suhteen. Kuulemma 1.1.2007 alkaen, jos silloinkaan.

  7. Oman UPJ-palkkani olisi nykyistä palkkaani huomattavasti suurempi.
    Nyt sitä ei huomioida täydentävän rahoituksen mukaan palkattujen osalta. Kuulemma 1.1.2007 alkaen. Uskoisin että silloinkin voi olla ongelmallista; joko yliopisto, laitos, ministeriö tai yksilö joutuu silloin kaivamaan ne budjetista uupuvat rahat.

  8. Uskomatonta Paskan Jauhantaa koko systeemi.

    Olen käytännössä tehnyt paria vaativuustasoa korkeampia tehtäviä vuosikaudet. Minua kannustettiin niin, että “kyllä palkka nousee sitten tutkinnon myötä”. Tulos vajaa vuosi tutkinnon suorittamisen jälkeen: palkka sentilleen sama.

    Johtopäätös: Täysin turha järjestelmä, johon kului tänäkin keväänä aivan turhaan useita tunteja ja joka ei motivoi mitenkään. Olen ollut liaan kärsivällinen, tarvinnee varmaan etsiä uusia töitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>