Pienen yhdistyksen kirjanpito ja tilinpäätös — Johdanto

HUOM! Kirjanpitolaki muuttui 1.1.2016. Osa kirjoituksista perustuu vielä vanhaan lakiin. Päivitykset on merkitty: lisäys, poisto.

Yhdistys on lain nojalla kirjanpitovelvollinen kaikesta toiminnastaan. Kirjanpitovelvollisuuden laiminlyönti ja oleellisesti virheellinen toteuttaminen on rangaistavaa (teon vakavuudesta riippuen sakolla taikka enintään neljän vuoden vankeudella). Vastuu kirjanpidon järjestämisestä lain mukaisesti kuuluu yhdistyksen hallitukselle – vaikka se (kuten tavallisesti tehdään) delegoitaisiinkin taloudenhoitajalle taikka ostettaisiin tilitoimistolta, hallitus ei voi tällä tavalla pestä käsiään vastuusta.

Mistä sitten voi saada selville, mitä kirjanpitovelvollisuus pitää sisällään?
Viralliset lähteet ovat kirjanpitolaki ja kirjanpitoasetus sekä kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeuslupapäätökset. Niiden ongelmana on, etteivät ne opeta, vaan ne määräävät – niiden ymmärtämiseksi on jo hallittava perusasiat. Ongelma on myös se, että virallislähteet on kirjoitettu liikeyrityksen kirjanpidon ja tilinpäätöksen kannalta, ja aatteelisen yhdistyksen näkökulma jää usein (joskaan ei aina) rivien välistä pääteltäväksi. Perusasioita voi opiskella kaupallisten alojen oppikirjoista, joita löytyy sekä kirjakaupoista että kirjastoista – mutta nekin on yleensä kirjoitettu yritystoiminnan näkökulmasta.

Sitä mukaa kuin kerkeän, kirjoitan jatkossa pienen yhdistyksen kirjanpidon ja tilinpäätöksen laatimisesta. Toivon, että kirjoituksistani on hyötyä pienten yhdistysten hallituksen jäsenille, taloudenhoitajille sekä toiminnantarkastajille. Pienellä yhdistyksellä tarkoitan tässä sellaista yhdistystä, jonka tulot ja menot ovat sen verran pieniä, ettei taloushallintoa kannata järjestää ammattilaisilta ostetuilla palveluilla vaan asiat hoidetaan vapaaehtoisvoimin.

1.1.2016 voimaan tullut kirjanpitolain muutos määrittelee mikroyrityksen seuraavasti: “Tässä laissa tarkoitetaan mikroyrityksellä kirjanpitovelvollista, jolla sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella ylittyy enintään yksi seuraavista kolmesta raja-arvosta tilinpäätöspäivänä: 1) taseen loppusumma 350 000 euroa; 2) liikevaihto 700 000 euroa; 3) tilikauden aikana palveluksessa keskimäärin 10 henkilöä.” On selvää, että jokainen pieni yhdistys täyttää myös mikroyrityksen määritelmän, ja kirjoitukseni olettavat tämän ilman eri mainintaa.

En väitä olevani mikään auktoriteetti. Jos huomaat, että neuvon väärin, taikka haluat tuoda eri näkökulman, kommentoi vapaasti kommenttosastolla.

Kirjoitussarjan ensimmäisessä varsinaisessa osassa aloitetaan alusta — tositteista. Siihen asti – lukemisiin!

Sarjassa on julkaistu seuraavat kirjoitukset

  1. Aloitetaan alusta eli tositteista
  2. Tase on aina tasan Ei vielä päivitetty uuden lain mukaiseksi.
  3. Juokseva kirjanpito
  4. Erittäin pienen yhdistyksen kirjanpito taulukkolaskennalla
  5. Taulukkolaskentakirjanpidosta tuloslaskelma ja tase Ei vielä päivitetty uuden lain mukaiseksi.
  6. Yksinkertaisen tilinpäätöksen laatiminen
  7. Kirjanpitoaineiston säilytys
  8. Yhdistyksen omaisuuden käsittely
  9. Käteiskassa

1 thought on “Pienen yhdistyksen kirjanpito ja tilinpäätös — Johdanto”

  1. Aivan mahtava artikkelisarja, parasta mitä netistä löytyy! Sen lukeminen on auttanut minua ymmärtämään yhdistyksen kirjanpitoon liittyviä vaikeaselkoisia asioita.

    Suurkiitos tekijälle!!!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *