Uskontoaiheista murinaa

“Kuulun kirkkoon, koska uskon Jumalaan,” joku kirjoitti äskettäin. Tässä kirkko tarkoittaa tietenkin Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Mutta miksi ihmeessä?

Hyvä on, uskotaan Jumalaan. Jätän nyt pahimmat saivartelut pois, joten tämä tarkoittanee, että ollaan kristittyjä. Mutta miksi se tarkoittaa, että kuulutaan Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon?

Kyse on siis siitä organisaatiosta, johon suomalaiset pakkoliitettiin kuninkaan käskyllä muutama vuosisata sitten. Protestanttiuden erinomainen puoli hallitsijan kannalta oli se, että kuningas ei enää ollut alisteinen paaville. Kuninkaalle kirkko oli erinomainen tapa pitää kansa ruodussa. Yhä edelleen kansankirkko on kiinni valtiossa jonkinlaisena surkastumana.

Ei siinä mitään, jos kuulutaan evankelis-luterilaiseen seurakuntaan siksi, että evankelis-luterilainen tapa tarkastella kristinuskoa on osoittautunut tarkan harkinnan jälkeen vastaavan omaa uskonnollista näkemystä.

Mutta Jumalaan voi uskoa, kristitty voi olla, myös muutenkin kuin kuulumalla maalliseen valtakoneistoon.

One thought on “Uskontoaiheista murinaa

  1. Kyllä, olen samaa mieltä. Kirkko on puhtaasti sosiaalinen ja yhteiskunnallinen olio. Jumalan kanssa sillä tuskin on paljonkaan tekemistä. Kansan uskonnollisten tarpeiden kanssa sen sijaan enemmän.

    Seurakunnan juuret ovat historiallisesti ja myös hengellisesti paljon syvemmällä kuin kuninkaiden käskyissä. Vähän samaan tapaan kuin kristilliseen kaapuun pukeutuneiden juhlapyhiemmekin. Ja viime kädessä myös kristillisyyden peruselementtienkin. Kuuluuko tuohon juuristoon jossain vaiheessa Jumala, sitä en tiedä.

    Se, että kirkko on perinteisesti autoritaarinen valtaorganisaatio, pitää paikkansa. Ja kristillisyyskin tuntuu rakentuvat syyllistämisen, syyllisyyden ja alistumisen teemoista. Meidän Jumalamme on uhrannut Poikansa meidän syntiemme tähden. Ja meidän syntisyytemme johtuu siitä, että kuulumme ihmissukuun. Tämä ajatusrakennelma istuu epäilemättä patriarkaaliseen paimentolaisyhteisöön ja aikaan, jossa heimosta erottaminen merkitsi yksilölle melko varmaa kuolemaa.

    Onko sillä jotakin kaikupohjaa nykyisessä maailmassa – jotakin muuta kuin tradition tuoma? Kirkon merkityksen muuttuminen näyttäisi vihjaavan, että ei kovin paljoa.

    Kirkko on ainakin nykyään osa suomalaista perinnettä, traditiota. Se tarjoaa puitteet uskonnollisten tarpeiden tyydyttämiselle. Oikean kirkon olemukseen kuuluu, ettei sitä valita, vaan se on. Kirkko ja teologia kuuluvat yhteen. Sen sijaan Jumala ei kuulu tähän joukkoon. Auttaako kirkko lähestymään Jumalaa? En tiedä. Jumala on mysteeri meille kaikille.

    Jumala ei minun uskoani tarvitse, ei myöskään minun alistumistani. Minä sen sijaan saatan tarvita molempia. Asiat ovat niin kuin ne ovat. Minä voin olla väärässä ja banaalein teologia oikeassa. Mutta sitä minä en usko.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>