Rahasarja #1: Raha on velkakirja

[Lopun johtopäätösosaa korjattu 13.5.2010 klo 23]

Olipa kerran pieni saari, jossa ei ole rahasta kuultukaan. Saarella asuivat muiden muassa maanviljelijä Mikko ja parturi Kaisa. Eräänä syksyisenä päivänä Mikko koputti Kaisan oveen ja pyysi hiustenleikkuuta. Hän näytti kärryssä raahaamaansa venhnäpakettia maksuksi.

“Mielelläni minä sinun hiuksesi leikkaisin,” Kaisa vastsi, “mutta minun viljavarastoni on täynnä.”

Mikon suu kääntyi mutrulle – hän oli niin toivonut saavansa hiuksensa leikattua.

Mutta! Kaisa sai älynväläyksen. “No, anna nyt se vehnäpaketti!” Ja niin Mikon hiukset lyhenivät sillä kertaa.

Hieman myöhemmin Kaisa meni vehnäpaketti ja rikkinäiset sakset mukanaan Risto-sepän puheille.

“Minä en hiustenleikkuuta tarvitse,” Risto huusi ja paiskasi oven kiinni.

Kaisa koputti uudestaan. “Minulla olisi vehnäpaketti maksuksi!”

Kaisan sakset tulivat korjattua, ja vehnäpaketti jatkoi matkaansa. Muutaman päivän kuluttua se oli kiertänyt koko saaren. Lopulta joku hyväntekijä toimitti sen kerjäläiselle, joka söikin hyvää leipää viikkojen ajan. Seuraavana keväänä Mikko koputti taas Kaisan oveen. “Minulla ei ole näin keväällä antaa sinulle viljapakettia.” Mikko otti taskustaan pienen eriskummallisen esineen. “Olet varmasti kuullut tämän esineen tarinan: se tippui taivaalta isoisäni aikaan. Kaikki tällaiset esineet ovat minun hallussani, eikä kukaan täällä osaa sellaista laatia. Lupaan antaa kenelle tahansa, joka tämän esineen minulle ensi syksynä takaisin tuo, paketillisen vehnää.”

Kaisa otti esineen ja leikkasi Mikon tukan. Esine kiersi kesän aikana koko saaren kolmasti, kunnes se päätyi syksyllä kerjäläisen laariin. Kerjäläinen vaihtoi sen Mikon luona vehnäpakettiin, ja söi oikein hyvin.

Mikko kaivoi varastostaan loputkin esineensä, kaikkiaan tuhat, ja maksoi niillä muilta saarelaisilta ostamiaan palveluita. Hän lupasi vaihtaa kunkin esineen seuraavana syksynä paketilliseen vehnää, ja laski tarkasti, että hänen todennäköinen satonsa riittää juuri ja juuri kattamaan nämä lupaukset.

Seuraavana syksynä Mikko otti vehnänsä maksuksi ainoastaan aiemmin liikkeelle laskemiaan esineitä. Koska hän myi koko satonsa nopeasti pois, kaikki esineet palasivat hänelle. Pian koko saaren väestö oli hänelle vihainen: he joutuivat palaamaan takaisin vaihtokauppoihin, kun esineitä ei enää ollut millä maksaa.

Risto-seppä puhkui: “Et voi vaatia kaikkia esineitä maksuksi kerralla! Meille ei jää yhtään esinettä! Sinun tulee antaa kaksi vehnäpakettia yhdellä esineellä, niin meille muille jää esineitä syksyisinkin!”

“Mutta enhän minä voi teille luvata enempää viljaa kuin mitä minun sadostani on myytäväksi!” Mikko vaikeroi. “Mitä minä teen jos joku tulee ostamaan viljaa vaikkapa viidelläkymmenellä esineellä sen jälkeen, kun koko satoni on jo myyty?”

Kaisalla välähti. “Mitä jos antaisit, Mikko, loput esineet meille muille lainaksi? Voisit lainata minulle vaikkapa kaksikymmentä esinettä jouluun asti.”

“Millä sinä maksat sen takaisin?”

“Esineillä tietenkin, minun parturiliikkeeni tuottaa paljon esineitä! Ja jos vaikka kävisi niin, että en pysty maksamaan takaisin, saat hakea sen vanhan piironkini, jota olet yrittänyt minulta vuosikaudet ostaa!”

Mikko mietti hetken. “Ja vaivanpalkkioksi annat minulle maksuttoman tukanleikkuun, eikös?”

“Kättä päälle.”

Varsin pian kaikki muutkin saarelaiset olivat hankkineet Mikolta esineitä lainaan, kukin oman maksukykynsä mukaan. Kultakin Mikko vaati vastapalveluksen, ja kukin lupasi takaisinmaksun vakuudeksi jotain arvokasta.

Vuodet kuluivat. Mikko viljeli maitaan, myi satonsa syksyisin ja lainaili ylimääräiset maksuesineitään saarelaisten käyttöön. Ennen pitkää Mikko kyllästyi pohtimaan, mitä hän voisi keneltäkin pyytää lainan vastapalvelukseksi – pitihän hänen huolehtia siitä, ettei suututtanut yhtä saarelaista antamalla toiselle saarelaiselle lainaa liian pientä vastapalvelusta vastaan. Niinpä hän päätyi pyytämään, että lainan erääntyessä kukin palauttaisi hieman enemmän maksuesineitä kuin oli lainaksi saanut.

Hyvin harvoin Mikko pääsi – tai joutui, miten vain – ottamaan haltuunsa lainan vakuudeksi annetun omaisuuden. Jos näin tapahtui, hän sai lainaamansa esineet takaisin myymällä omaisuuden jollekulle toiselle. Varsin usein joku saarelainen tuli eräpäivänä Mikon puheille vain sovitun koron verran maksuesineitä mukanaan, ja sopi lainan jatkamisesta. Suurin osa esineistä pysyi näin kierrossa.

Niin saarelle syntyi raha ja keskuspankki.


Euroalueen rahajärjestelmä on huomattavasti tarinan saaren järjestelmää monimutkaisempi, mutta peruside on sama. On keskuspankki, joka laittaa rahaa kiertoon lainaamalla sitä vakuuksia ja korkoa vastaan niille, joilla on sekä rahantarvetta että vakuuksia. Euroopan keskuspankki laittaa rahaa kiertämään myös ostamalla markkinoilta arvo-osuuksia, mutta yleensä se vaatii, että myyjä ostaa omaisuuden sovittuna päivänä takaisin sovittuun hintaan; tällöinkin kyse on tosiasiassa siitä, että rahaa annetaan velaksi.

Periaatteessa keskuspankki – Mikko tai EKP – voisi milloin tahansa päättää olla antamatta uutta velkaa. Tällöin vanhojen velkojen erääntyessä kierrossa olevan rahan määrä pienenee, kunnes – mikäli velanantoa ei uudestaan aloiteta – raha katoaa kokonaan kierrosta. Tämän suurin vaikutus on normaalin kaupankäynnin muuttuminen mahdottomaksi, jolloin saari – tai Eurooppa – joutuu palaamaan vaihdantatalouteen. Käytännössä toki jokin muu rahajärjestelmä syntyisi nopeasti vanhan tilalle.

Raha on velkaa; ei kuitenkaan siinä mielessä, että rahan haltija olisi jollekulle velkaa. Pikemminkin raha on haltijavelkakirjan kaltainen otus: sillä, jolla on rahaa, on saaminen joltakulta. Joskus raha on kirjaimellisestikin liikkeellelaskijan vastattava haltijavelkakirja, kuten Mikon ensimmäisessä yrityksessä luoda rahaa: kukin esine oli syksyllä vaihdettavissa pakettiin vehnää. Useimmiten näin ei nykyisin ole – ei ole euron kohdalla, eikä tarinassakaan Mikon myöhemmässä keskuspankkitoiminnassa. Raha on kuitenkin myös tällöin haltijavelkakirja, mutta se ei kohdistu enää liikkeellelaskijaan (EKP tai Mikko) vaan koko kyseistä rahaa käyttävään talousalueeseen.

Kun työnantajani maksaa minulle palkkani, vajaat kaksi tuhatta euroa nettona kuukaudessa, minulla on erittäin hyvä syy olettaa, että voin noita euroja vaihtaa tavaroihin tai palveluihin. Minulla on siis saaminen, minun hallussani on velkakirja, josta vastaa koko euroalueen tavara- ja palvelutuotanto kokonaisuutena. Samalla tavalla, kun tarinan Kaisa ottaa vastaan rahaesineen maksuna hiustenleikkuusta, hänellä on syy olettaa, että hän saa vaihdettua tuon rahaesineen tavaraan tai palveluun: hän saa koko saaren tuotannon osaan kohdistuvan haltijavelkakirjan.

Mikon esineet eivät ole sinänsä arvokkaita (eihän ne muuten olisi saaneet lojua Mikon ullakolla vuosikymmeniä). Sen arvo rahana seuraa pelkästään siitä, että muut saarelaiset ottavat esineitä vastaan maksuksi. Sama pätee euroon: eurokolikolla ja eurosetelillä – ja vielä pahempaa, euromääräisellä talletuksella – ei ole mitään arvoa sinänsä, niiden arvo johtuu pelkästään siitä, että niillä voi maksaa. Joskus rahalla on myös itsenäistä arvoa – historiassa tämä oli itse asiassa tavallista, oli käytössä niin hopearahaa, kultarahaa kuin kultakantaan sidottua setelirahaa – mutta tällainen ns. hyödykeraha on nykyaikana harvinainen.

Seuraavassa osassa tarkastelen sitä, miten muut pankit kuin keskuspankki luovat rahaa.

4 thoughts on “Rahasarja #1: Raha on velkakirja

  1. Vaan leikkasiko Kaisa kaikkien niiden saarelaisten hiukset, jotka eivät leikanneet omiaan? ;)

    Ja vakavakin kysymys: Jos keskuspankki vaatii lainaamastaan rahasta korkoa, mistä korkojen maksuun käytettävä raha tulee? Oletetaan seuraava skenaario:
    Mikko laskee liikkeelle 100 esinettä, kymmenen per asukas kymmenelle asukkaalle. Korko on 1 esine vuodessa. Tällöin vuoden päästä, kun esineet palautuvat Mikolle, niitä pitäisi olla 110 kappaletta, mutta niitä ei kuitenkaan ole kuin tasan sata.

  2. Kaisa leikkasi kaikkien niiden saarelaisten hiukset, jotka toivat hänelle rahaesineen (ja ennen raha-aikaa, jotain mitä Kaisa tarvitsi) :-)

    Normaalitilanteessa koronmaksuun tarvittava raha tulee lainatulla rahalla tehdystä tuotosta. Esimerkiksi, jos joku lainaa rahaa rakentaakseen myllyn, hän kerää takaisinmaksuun tarvittavat rahat myllyn valmistuttua jauhantapalvelun myynnistä. Korko tarkoittaa, että osa myllyn tuotosta menee rahan lainanneelle. Mylläri saa siis korkoon tarvitsemansa rahan jauhantapalvelun ostajilta.

    Mikon (keskuspankin) antaman lainan erääntyminen vähentää rahan kierrossa olevaa määrää. Jotta kierrossa pysyy riittävästi rahaa talouden voitelemiseksi, pitää Mikon antaa uusia lainoja sitä mukaa kuin vanhat erääntyvät. Kuten kaikki muukin raha myös korkoraha tulee loppujen lopuksi Mikon (keskuspankin) antamasta lainasta (seuraavassa osassa kerrotaan tähän tärkeä poikkeus).

    Tämä ei kuitenkaan, kuten päällisin puolin saattaisi näyttää, tarkoita, että rahan määrän tarvitsisi jatkuvasti kasvaa: Mikko ostaa saamallaan korolla jotain tuotteita tai palveluita, jolloin koronmaksuun käytetty raha palautuu kiertoon, ja joku toinen voi käyttää saman rahan maksaakseen omat korkonsa. EKP:n ylijäämä (2 miljardia euroa vuonna 2009) palautetaan kansallisille keskuspankeille (mm. Suomen pankki) jotka, siltä osin kuin eivät sitä rahastoi pahan päivän varalle, palauttavat sen euroalueen valtioiden käyttöön ja sitä kautta takaisin kiertoon.

    Mikko on huolimaton, jos kaikki hänen antamansa lainat erääntyvät samanaikaisesti. Tällöin tosiaankin tulee ongelmaksi, kuinka korot (tai yhtään mitään muutakaan) maksetaan. Jos tilanteelle ei tehdä mitään, syntyy luottolama, jossa taloudessa ei ole tarpeeksi liikkuvaa rahaa – luottolamaa pelättiin pari vuotta sitten pankkikriisin ollessa pahimmillaan, ja luottolama pahensi merkittävästi 1930-luvun suuren laman vaikutuksia. Luottolamasta oli myös kyse tarinassa silloin, kun kaikki Mikon liikkelle laskemat esineet palasivat hänelle maksuksi vehnästä.

    Ongelma tulee esille jo jonkin verran ennen lainojen erääntymistä: kun kaikki velalliset alkavat pitää rahaa itsellään huolehtiakseen, että heillä on tarpeeksi rahaa lainan ja koron maksamiseen, heilllä ei ole tarpeeksi rahaa kauppojen tekemiseen. Kun ei ole ostajia, ei myyjilläkään käy kauppa. Saari syöksyy vaikeaan lamaan. Jotkut velalliset eivät kykene keräämään tarvittavaa rahaa velan maksuun, ja jos velkoja vaatii, he menettävät vakuutensa (kuulostaako tutulta?).

    Fiksu ratkaisu tähän ongelmaan on se, että Mikko pitää huolen, että samanaikaisesti ei koskaan eräänny kovin suurta osaa kierrossa olevasta rahasta. Toinen ratkaisu on, että osa velallisista sopivat jo etukäteen lainansa jatkamisesta, jolloin heidän tarvitsee eräpäivänä tuoda vain korko. Kolmas ratkaisu on, että Mikko ilmoittaa antavansa lisälainaa lisävakuuksia vastaan halukkaille tiettyyn rajaan asti (tämä vastaa sitä, mitä EKP teki pankkikriisin akuuttina aikana).

  3. Julle: ei noin.

    Pitäisikö alkaa siitä, että videossa esitetään täysin uskomaton Rockefeller-lainaus joka on salaliittoteoreetikkojen märkä uni ja mitä ilmeisimmin urbaani legenda? Jo tämä yksin saa videon uskottavuuden romahtamaan.

    Vai siitä, että videon keskeinen väite – kasvava velkataakka johtuu pelkästään vanhojen velkojen koroista – on täysin virheellinen?

    Vai siitä, että videon esittämä ratkaisu – fiatrahapolitiikan ottaminen valtion poliittisten elinten välittömään kontrolliin – on todellisessa maailmassa osoittautunut kerta toisensa jälkeen fiaskoksi? Aloitetaan useammastakin Euroopan maasta 1920-luvulla, Saksa etunenässä. Tai katsotaanpa vaikkapa Zimbabwea, joka onnistui tuhoamaan valuuttansa kuudessa vuodessa hyperinflaatiolla. Tätä ratkaisua kannattavat elävät jonkinlaisessa idealistisessa pehmotodellisuudessa, jossa poliitikot eivät koskaan sorru populistiseen politiikkaan.

    Toki video esittää rahajärjestelmän perustat aivan oikein. On hienoa, että ihmisiä valistetaan. Olisi tosin parempi, jos valistusvideossa keskityttäisiin valistukseen eikä hakattaisi ihmisiä päähän tekijän suosimilla johtopäätöksillä.

    (Fractional reserve banking on muuten sarjan seuraavan osan aihe. Keskustellaan siitä sen kommenteissa, ei tässä, jookosta?)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>