Bussit ovat taas lakossa. Sinänsä se ei minussa aiheuta sen suurempia tunteita. Kuten viimeksikin, esimiehet ajavat runkolinjoja harvalla vuorovälillä, ja minä sauvakävelen loppumatkan. Toivottavasti lakko silti loppuu pian.
Lakko ei sinänsä ärsytä, eikä kylmyyskään. Lakko pakkasella ei kuitenkaan ole lainkaan kiva yhdistelmä.
Se kiva yllätys lakosta oli, että 27-linjalle vapautui pariksi päiväksi uusia Kabus-busseja. Sainpa minäkin maistaa niitä – sisältä vieläkin komeampia busseja kuin ulkoa katsoen.
Toinen yllätys on, että edellisen lakon aikaan kirjoittamani blogipostaus on Suomi-Googlen ykköstulos haulla “bussilakko”. Ja sitä haetaan suunnilleen kerran minuutissa… Noh, kävin muuttamassa sitä sen verran, että ainakin jyväskyläläiset kostuvat siitä jotain myös nykyaikana.
Pitihän tuo testata. Olit näköjään tipahtanut kakkoseksi.
Hieno suoritus silti. Vielä hienompi suoritus oli yleisöä palveleva päivityksesi
Google.comissa olen ollut koko ajan kakkosena, google.fi:ssä edelleen ykkösenä.
Hmmm. Kyllä mulla vain
Google.fi/com/se/fr antaa tuloksen 2.
Google.de sen sijaan on vasta 3.
Nyt on google.fi:ssäkin kakkosena. (Kyllä, tarkastin viimeksikin.)
Eipä sillä väliä. Valtakunnan mediat ovat joka tapauksessa kateellisia.