Rikos, raiskaus ja rangaistus

Nykyinen raiskauksen rangaistussäädöstö on epäonnistunut ja selvästi yleisen oikeustajun vastainen. Se tulee uudistaa.

Nykytila

Ilmeistä on, että lainsäätäjä katsoo raiskausta lähinnä pahoinpitelyn törkeänä muotona. Suomen rikoslaki määrittelee raiskauksen teoksi, jossa raiskaaja “pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa”. Rangaistusta koventaa tai lieventää pääosin väkivallan laatu ja vakavuus.

Raiskauksesta rangaistaan vähintään vuoden ja enintään kuuden vuoden vankeudella. Alun perin vähimmäisrangaistukseksi ehdotettiin kuutta kuukautta, mutta lakivaliokunta korotti sen vuoteen. (Jokseenkin hämmentävää on, että lakivaliokunta koski vain vähimmäisrangaistukseen – luontevampaa olisi ollut siirtyä seuraavaan tavanomaiseen rangaistusasteikkoon, 1–10 vuotta. Nyt raiskaus pistää pahasti silmään rangaistusvertailussa mm. törkeää pahoinpitelyä lievemmäksi arvosteltuna rikoksena.) Törkeän raiskauksen asteikko on 2–10 vuotta vankeutta, ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen enintään kolme vuotta vankeutta.

Yhteensä 72 perusmuotoista raiskausta luettiin vastaajien syyksi vuonna 2007 (Tilastokeskus); törkeää raiskausta luettiin syyksi 6 ja sukupuoliyhteyteen pakottamisia (“lievä raiskaus”) luettiin syyksi 34. Keskimääräinen rangaistus oli perusmuotoisesta raiskauksesta puolitoista vuotta vankeutta (josta noin kolmannes tuomittiin ehdollisena), törkeästä raiskauksesta kolme vuotta vankeutta (josta lähes kaikki tuomittiin ehdottomana) ja pakottamisesta sukupuoliyhteyteen yhdeksän kuukautta vankeutta (josta lähes kaikki tuomittiin ehdollisena).

Raiskaustuomioiden oikeellisuutta on erittäin hankala ulkopuolisten arvioida pääasiassa siksi, että jutut ratkaistaan salassa eikä useinkaan juttujen olennaisia piirteitä julkisteta. Olen samaa mieltä professori Virolaisen kanssa siitä, että tuomioistuinten julkisuuskäytänteitä on tässä suhteessa parannettava. Nyt julkinen keskustelu joutuu toimimaan olennaisesti puutteellisen tiedon varassa.

Lainsäätäjän ilmaisema raiskaussäädösten tarkoitus on suojata kunkin seksuaalista itsemääräämisoikeutta (HE 6/1997 vp). Tämän tarkoituksen näkökulmasta nykyistä raiskaussäädöstä voi pitää epäonnistuneena: ei ole mitenkään ilmeistä, miksi nimenomaan väkivalta olisi itsemääräämisoikeuden loukkauksen olennainen tunnusmerkki. Yhtä lailla kyseenalaista on, miten väkivallan laatu vaikuttaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuuteen. Kuten usein raiskaustuomioita koskevassa keskustelussa sanotaan: kuinka voi verrata raiskauksia toisiinsa?

Ehdotus uudeksi raiskauksen rangaistussäädökseksi

Pidän aiheellisena raiskauksen rangaistussäännösten tuntuvaa koventamista. Lähtökohdaksi voisi ottaa esimerkiksi seuraavanlaisen perusmuotoisen raiskauksen:

Joka ryhtyy sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon toisen kanssa

  1. vastoin tämän tahtoa tai
  2. tämän ollessa kykenemätön ymmärtämään teon merkitystä

on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Olennaista raiskauksessa nimenomaan on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden menettäminen – että joku joutuu tahtomattaan seksuaalisen teon kohteeksi. Rikoksen muotoilu ylläolevan kaltaisesti korostaisi osapuolien vastuuta selvittää, että myös toinen on suostuvainen.

Raiskauksen rangaistusasteikko on tässä valittu siten, että ehdollinen vankeus ei tule kyseeseen. Raiskaus tulee näin arvioitua yhtä vakavaksi kuin esimerkiksi kaappaus taikka törkeä ryöstö. Tämä vastaa käsitystä, jonka mukaan raiskaus on yksi vakavimmista rikoksista, mihin voi syyllistyä – törkeämmiksi jäävät henkirikokset sekä törkeät sota-, valtiopetos- ja maanpetosrikokset.

Raiskauksen tunnusmerkistöön sisältyvät termit sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko on määritelty nykyisessä laissa seuraavasti: ” Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan […] sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan […] sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.” Ehdotukseni nojaa näihin olemassaoleviin termeihin. Rangaistuksen mittaamisessa teon laatu voidaan ottaa huomioon esimerkiksi siten, että sukupuoliyhteys katsotaan muuta seksuaalista tekoa moitittavammaksi.

Rangaistavaa sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko olisivat ensinnäkin, jos ne tapahtuvat vastoin jonkun teon osapuolen tahtoa. Tämä sisältää nykyisen lain tarkoittaman väkivaltaisen pakottamisen mutta myös esimerkiksi tilanteet, joissa vastaaja väsyttää asianomistajan toistuvilla lähentelyillä kunnes asianomistaja lakkaa vastustelemasta. Tässä on kuitenkin oltava tarkkana: tällaisen suostuttelun lopputulos voi olla vastustamisen päättyminen myös aito suostumus. Tahdonvastaisuutta tutkittaessa olennainen kysymys on, minkälainen käsitys vastaajalle oli syntynyt – tai olennaisemmin: olisi pitänyt syntyä – asianomistajan suhtautumisesta tekoon ottaen huomioon olosuhteet ja osallisten välinen vuorovaikutus itse tilanteessa.

Useimmiten yksinkertainen, suusanallinen kielto tai selkeä kieltävä kehonkieli on tulkittava suoraan kielloksi. On kuitenkin tilanteita, joissa näin suoraviivaista päätelmää ei voi tehdä. Tyypillisiä esimerkkejä ovat erilaiset roolileikit, joissa suostuvaisen ja innokkaan osallisen roolina on vastustella toisen osapuolen tekoja, joskus hyvinkin uskottavalla tavalla. Tällaisissa tapauksissa ei pidä tehdä suoraa johtopäätöstä suostumuksen puutteesta. Sen sijaan tulee tutkia, onko leikin protokollaan rakennettu asianmukaiset tavat jokaiselle osapuolelle kommunikoida halunsa lopettaa leikki heti, esimerkiksi turvasanojen avulla, ja onko kyseisiä tapoja käytetty. Rikosoikeudellisen syyttömyysolettaman perusteella on todistustaakka myös protokollan puuttumisesta tai sen rikkomisesta syyttäjällä.

Vanhakantaiseen ajatteluun, jossa suostumus olisi pääteltävissä pelkästään osallisten välisen muodollisen suhteen kuten avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen perusteella, ei pidä missään nimessä sortua: olennaista on asianomistajan mielentila (sellaisena, kuin hän sen vastaajalle kommunikoi) itse tilanteessa.

Rangaistavaa sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko olisivat myös silloin, kun joku osapuoli ei kykene ymmärtämään teon merkitystä. Selvintä tämä on tilanteessa, jossa osapuoli on suorastaan tiedottomassa tilassa. Toinen selvä tapaus on, jossa joku osapuoli on niin nuori, ettei hän ole vielä saavuttanut murrosikää. Kriteeri voi tulla myös sovellettavaksi joissakin myrkytystiloissa ja lääketokkurassa. Näissä tilanteissa ei ole olennaista, onko vastaaja aiheuttanut kyseisen tilan vai onko hän vain käyttänyt hyväksi asianomistajan tilaa, mutta se voidaan ottaa huomioon rangaistusta mitattaessa. Sen sijaan tavanomainen viihdehumala, vahvakaan sellainen, ei poista asianomistajan kykyä tilanteen arviointiin tässä tarkoitetulla tavalla.

Joissakin tilanteissa sovellettavaksi voi tulla tunnusmerkistöerehdys, jos katsotaan, että vastaaja ei tiennyt eikä hänen edes voitu vaatia tietävän, että asianomistaja ei ollut suostuvainen. Tähän on kuitenkin suhtauduttava pidättyvästi – pääpointtina on jokaisen osapuolen vastuu myös muista osapuolista.

Väkivaltainen ja törkeä raiskaus

Olennaista tässä säännösehdotuksessa on väkivallan täydellinen epärelevanttius. Luonnollisinta olisi arvioida tekoon sisältyvä väkivalta erikseen pahoinpitelynä (tai erittäin vakavissa tapauksissa tapon yrityksinä tai tappoina). Valitettavasti Suomen rangaistusten yhdistämissäännöt johtavat tässä huonoon lopputulokseen: pahoinpitely, myös törkeä pahoinpitely, on ehdottamallani tavalla arvioitua raiskausta lievempi rikos, jolloin sen vaikutus kokonaisrangaistukseen on varsin pieni. Siksi on järkevää kirjata väkivalta erikseen raskauttavaksi asianhaaraksi:

Jos raiskauksen edistämiseksi tai sen yhteydessä käytetään vähäistä vakavampaa ruumiillista väkivaltaa tai sen uhkaa, on rikoksentekijä tuomittava väkivaltaisesta raiskauksesta vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Tunnusmerkistössä rajataan pois lievä väkivalta. Tarkoitan tällä sellaista väkivaltaa, joka raiskauskontekstin ulkopuolella arvioitaisiin lievänä pahoinpitelynä: tavallisesti sellaisesta väkivallasta ei synny juurikaan vammoja eikä myöskään kovin paljon kipua. Tuollaista väkivaltaa sisältyy todennäköisesti kaikkiin raiskausrikoksiin, eikä ole tarkoituksenmukaista, että koventamisperuste tulisi sovellettavaksi kaikissa tapauksissa.

Väkivaltaisen raiskauksen minimirangaistus on kaksi vuotta korkeampi kuin perusmuotoisen raiskauksen. Tällöin väkivaltaisen raiskauksen rangaistusasteikoksi tulee sama kuin surman, joka on tahallisen tapon lieventävien asianhaarojen vallitessa sovellettava (ja harvoin käytetty) muoto. Tämän käytännön vaikutus tuomitsemiskäytäntöön lienee noin vuosi tai kaksi lisää vankeusrangaistuksen pituuteen.

Vaikka raiskausten törkeysvertailu noin yleisesti onkin kyseenalaista, pidän nykyistä törkeän raiskauksen määritelmää onnistuneena:

Jos raiskauksessa

  1. toisen ollessa alle 16-vuotias ja olennaisesti tekijää nuorempi
  2. aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
  3. rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,
  4. rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai
  5. käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla

ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, on rikoksentekijä tuomittava törkeästä raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Seuraava olemassaoleva rangaistusasteikko on tahallisesta taposta käytetty 8–12 vuotta vankeutta. Olen ottanut sen törkeän raiskauksen rangaistusasteikon lähtökohdaksi toisaalta systematiikan vuoksi mutta toisaalta siksi, että vakava raiskaus voi olla uhrin kannalta kuolemaan verrattava ja sitä mahdollisesti jopa julmempi kokemus.

Nykyiseen säädökseen nähden olen tehnyt yhden tunnusmerkistöä koskevan muutoksen: Ensinnäkin pidän suojaikää nuorempaa asianomistajaa jo sinänsä riittävänä kvalifiointiperusteena, mikäli tekijä on häntä oleellisesti vanhempi eli käytännössä aikuinen.

Pidän tarpeellisena huolehtia siitä, että raiskauksen yhteydessä aiheutettu uhrin kuolema arvostellaan murhana eikä tappona. Murhan tunnusmerkistöön voi olla tarpeen tehdä sitä koskeva muutos.

Lopuksi

Rangaistusten yleisen tason korotuksen (ainakin osittain) ja tuomioistuinten tavan kirjoittaa tuomiot voisi hoitaa aivan hyvin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksillä ja yleisellä tuomarivalistuksella. Sen sijaan rikosten tunnusmerkistön uudelleen arviointi vaatii myös lainsäädännöllisiä toimia. Siksi pidän tarpeellisena raiskaussäädöksen uudelleen kirjoittamista.

Tämän tekstin eri luonnoksiin olen saanut pyynnöstä hyödyllisiä kommentteja useilta ihmisiltä (joista suurin osa naisia). Kiitoksia heille! Kaikilta osin tämä teksti ei kuitenkaan vastaa heidän esittämiään näkemyksiä – ehdotuksesta vastaan yksin minä.

3 thoughts on “Rikos, raiskaus ja rangaistus”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>