Simuloitua pimeyttä

Viime yönä autokoulu tunkeutui uniinikin. Eräs tuttavani (joka on kyllä kokenut kuljettaja mutta ei autokoulunopettaja) istui unessa opettajan penkillä ja rupesi parkkipaikalta lähdettäessä painamaan kaasuaan. Minä siitä suivaannuin, pysäytin auton, otin ratin irti (!) ja lähdin lampsimaan kotiin sanoen: “Jos herra haluaa itse ajaa niin siitä vain!” Ratin taisin jättää kuskin penkille sentään.

Uni taisi tulla siitä, kun vähän ennen nukahtamistani juttelin äitini kanssa puhelimessa. Kerroin äidille edellisen ajotuntini kömmähdyksestäni, jossa meinasin (vahingossa) moottorijarruttaa kouluauton perän bussin keulaan kiinni – olin nimittäin keskellä risteystä ruvennut epäröimään, että katsoinko minä sen kevyen liikenteen tarpeeksi hyvin! Opettaja oli silloin käskenyt minua painamaan kaasua  – oikeastihan opettajalla ei omaa kaasupoljinta taida olla.

Hieman hämmentävältä tuntuu, että minulla on teoriakoe jo ensi viikon keskiviikkona (sikäli kuin mikään yllättävä este ei tule minkään jäljelläolevan teoriatunnin päälle). Vastahan minä kurvailin (ja sammuttelin moottoriani) Kukkumäen ja Mattilanpellon lähes autioilla kaduilla opetellen auton hallintaa. Nyt ei tosiaankaan ole enää jäljellä kuin kolme teoriakertaa ja muutama ajotunti.

Toissapäivänä teoriatunnilla oli aiheena risteysajo – siis ajolinjat ja ajovuorot. Sinänsä on kyllä kivaa, että nykyisin teoriat saa käydä omaan tahtiin ja omassa järjestyksessä samalla, kuin ajelee ajotunteja, mutta siinä on huonokin puolensa. Kunkin aiheen teoria kun pitää käytännössä osata, kun lähtee sitä ajotunnille opettelemaan. Tiistain teoriaopettaja katseli meitä oppilaita hetken ja totesi että mehän osaamme jo kaikki kaiken tarpeellisen (olimme kaikki jo ajaneet risteysajoa ajotunnilla), eiköhän lähdetä kotiin. No ei tietenkään lähdetty, kuten opettajakin sitten heti totesi, sillä säädökset vaativat, että teoriatunnit on käytävä läpi.

Kysyin tuolla teoriakerralla opettajalta mieltäni jo hetken aikaa häirinneen kysymyksen: onko pyöräkaista olemassa, jos lumi sen peittää (kaistaa kun ei merkitä muuten kuin ajoratamaalauksin)? Jyväskylässä on Sohwin nurkalla sulkuviivoin erotettu pyöräkaistanpätkä, ja sulkuviiva tarkoittaa, ettei sen päälle saa edes ryhmittyä kääntymistä varten. Vaan miten toimitaan talvella? Jos paikka ei ole kuskille tuttu, niin tilanne on aika selvä – häntä tuskin voi velvoittaa tietämään pyöräkaistan olemassaolosta. Kuskille, jolle paikka on tuttu, tilanne on hankalampi, ja opettaja neuvoikin tarkkailemaan muuta liikennettä – hyvähän se pyöräkaista on lumisenakin jättää vapaaksi, varsinkin jos pyöräilijöitä on liikkeellä, mutta jos joku tietämätön on sille ryhmittynyt, voi olla vaarallista olla toimimatta samoin.

Eilen vietin suuren osan iltapäivästä autokoulussa. Ensin vuorossa oli tuliterällä simulaattorilla ajettava pimeällä ajamisen kurssi. Kurssihan ei ole osa ykkösvaihetta, mutta se pitää suorittaa ennen ajokoetta, mikäli ajokoe tehdään talvella.

Yksipaikkainen koulun simulaattori oli sijoitettu teorialuokan takaosaan. Istuimessa oli tavanomaiset kuljettajan penkin säätömahdollisuudet ja turvavyö, edessä oli karu henkilöauton kojelauta ratteineen ja ratin viiksineen, ja penkin oikealla puolella oli viisivaihteinen vaihdekeppi ja trackball-hiiri. Simulaattoriin kuului myös kuulokkeet, jotka piti pitää korvilla.

Kurssi jakaantui noin kymmeneen osa-alueeseen. Viimeistä lukuunottamatta jokaisessa oli kolme vaihetta – esittely, näytöt ja harjoittelu. Esittelyssä miesääni selosti kuulokkeissa, mitä osa-alueessa oli tarkoitus tehdä. Näytössä toimintaa “kuivaharjoiteltiin” pääosin ilman ajamista (esimerkiksi valoja käytettäessä oppilaan tehtäväksi jäi vain kaukovalo/lähivalo-kytkimen käyttäminen). Harjoitteluosassa aloitettiin aina tyhjältä tieltä, jossa simuloitu auto oli pysäköitynä – aina ensimmäinen vaihd oli käynnistää moottori ja kiihdyttää simulaattorin käskemään tehtävänopeuteen. Viimeinen osa-alue oli eräänlainen “loppukoe”, jossa ajeltiin muutama minuutti pimeällä maantiellä kohdaten erilaisia hankaluuksia.

Mieleeni jäi parhaiten “yllättävän esteen” (hirvi) osa-alue, jossa ensin ajettiin kahdeksaakymppiä tiellä, johon sitten hyppää hirvi (ja tehtävänä oli jarruttaa auto pysähdyksiin heti, kun esteen havaitsee), ja sitten tehtiin sama satasen tiellä. Se oli ensimmäinen kerta, kun simulaattorissa ajettiin satasta, ja kun en ollut huomannut katsoa vaihteiston kaaviota, ajattelin testata että onko autossa kutosvaihdetta (kuten koulun Audeissa on). Tiesin toki, että siellä saattaa olla peruutusvaihde, mutta ajattelin, että peruutusvaihteen laittaminen vauhdissa päälle ei yleensä onnistu, joten kokeilu on turvallinen. Noh, vaihde meni kivasti päälle, mutta kun nostin kytkimen, moottori sammui ja auto jarrutti. Taisi sittenkin olla peruutusvaihde siinä :) Jouduin kiihdyttämään tehtävävauhtiin uudestaan, ja peura hyppäsi tielle, kun olin vielä kiihdyttämässä. Törmäyshän siitä tuli, en ehtinyt edes aloittaa jarrutusta. Tämän osa-alueen suoritin vapaaehtoisesti uudestaan – ilman kommelluksia.

Hauskaa simulaattorissa oli se, että (kuten oikea liikenneopettaja autossa) se muistuttaa heti, jos teen jotain väärin. Jos olen vähänkin etuajassa tai myöhässä valojen vaihdon kanssa, se muistuttaa siitä (helppo oppia oikea tekniikka!). Samoin hauskaa oli kelioloihin reagoivat nopeusrajoitusmuistutukset. Jos ajoin vähänkin yli simulaattorin päättämän sopivan nopeuden (joka saattoi olla merkittävästikin alle tielle merkityn nopeusrajoituksen), “tuulilasin” oikeaan yläkulmaan tuli vihaisenpunaisella tekstillä kehoitus vähentää nopeutta. “Loppukokeessa” ajettiin pätkä liukkaallakin, ja siellä kone suositteli (80:n rajoituksen vaikutusalueella) 40 km/h:n nopeutta. Ihan hyvä olikin, että suositteli – “loppukoe” päättyi tielle hyppäävään peuraan, eikä auto meinannut millään pysähtyä vaikka kovasti (jo tilanteen mentyä ohi) yritinkin.

Simulaattorilla on toki huonojakin puolia, ja ne kaikki liittyvät ajotuntumaan. Heti ensimmäisenä huomioni kiinnittyi siihen, että “sivuikkunat” oli simulaattorissa sijoitettu minun eteeni, ei minun sivulleni. Risteysajon (taikka kaista-ajon) harjoitteluun tällainen simulaattori ei voisi mitenkään riittää – oppisi vääränlaiset pään liikkeet. Toinen haittapuoli oli “takapuolituntuman” täydellinen puute, mikä ei tietenkään ole yllättävää. Oikeassa autossa kun yksi olennaisista aisteista on kiihtyvyysaisti (joka taitaa tulla tasapainoaistista ja tuntoaistista lähinnä), joka kertoo, onko nopeus sopiva mutkassa tai liukkaalla ajettaessa, ja simulaattorissahan kiihtyvyystunnetta ei lainkaan saa. Oli myös hankalaa saada aivot siirtymään “tehtävänsuorituksesta” “normaaliajoon” “loppukokeen” alkaessa.

Simulaattoriajoa varten varattiin puolitoista tuntia, jonka jälkeen minulla piti olla puolen tunnin tauko ennen päivän varsinaista ajotuntia. Noh, simulaattoriajo valmistui tunnissa, joten tauko olikin hieman pidempi. Vietin sen häiritsemällä toimistohenkilökuntaa, juttelemalla paikalla olleiden liikenneopettajien kanssa ja tekemällä teoriakoeharjoituksia koulun tietokoneella (mikä ei ollut aivan helppoa TheVoicen pauhatessa taustalla). Kaikki utelivat, kuinka simulaattorin koin (pitänee lähettää koululle linkki tähän kirjoitukseen). Lopulta ajotuntini vetävä opettaja tuli paikalle. Hän sitten katsoi nauhalta simulaattorin “loppukokeen” ja arvioi, että itsearvioni pimeän ajon taidostani oli realistinen.

Itse ajotunnille lähdimme ruutuparkista, jossa vasemmalla puolellani oli pakettiauto, joka tehokkaasti esti näkyvyyden muulle parkkipaikalle. Ei siinä muu auttanut kuin peruuttaa erittäin hitaasti ja toivoa, että mahdolliset muut huomaavat peruutuksen. Koulun parkkipaikalta lähdettiin lopulta kohti Puistokadun läheisiä pikkukatuja. Puutarhankadulla tein elämäni ensimmäisen taskuparkkeeraustehtävän (erittäin väljään tilaan). Siitä sitten käännyttiin Tellervonkadulle, jossa taskuparkkeerasin ahtaampaan väliin (ja pari kertaa pysähdyin kesken tehtävän odottamaan, että paikalle tulleet autot pääsevät turvallisesti ohi). Erittäin hankala oli arvioida, missä se auton perä on, mutta opettajan avustuksella siitäkin selvittiin. Lopulta ajettiin Puistokadulle ja sieltä Laajavuori-kylttejä seuraten Yliopistonkadun Harjun rinteessä olevalle parkkipaikalle, jossa tehtiin vielä ruutuunperuutusharjoitus (mitä hieman monimutkaisti sen, että ruudun viereiseen autoon tuli kesken tehtävän porukkaa, joka ajoi pois ennen kuin sain auton paikalleen asti. Parkista tehtiin poikkeuskäännös Yliopistonkadulla, jotta pääsimme Gummeruksenkadulle, ja sieltä ajeltiin Agoralle ilman kummallisempia tapahtumia. Tosin taisin huomata hieman myöhään, että meille vaihtui Rantaväylän risteyksessä vihreä – taustapeilistä huomasin, kun takana oleva autoilija heilutti käsiään turhautuneena :)

Seuraava teoriatunti tänään työpäivän jälkeen, ja seuraava ajotunti huomenna aamulla. Niiden jälkeen on kaksi teoriatuntia ensi viikon alussa, ja teoriakoe keskiviikkona iltapäivällä, mutta ei enempää valmiiksi varattuja ajotunteja. Opettaja neuvoi, että varataan loput ajotunnit vasta sitten, kun tiedetään ajokokeen ajankohta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>