Työtoverini naapurilaitokselta Sacha Helfenstein väitteli eilen. Olin kuuntelemassa väitöstä. Se oli siitä harvinainen tilaisuus että väittelijän ja vastaväittäjän keskustelusta ymmärsi jotain
Karonkkaan en ollut saanut kutsua, enkä ollut saapunut väitöstilaisuuteen riittävän ajoissa, jotta olisin saanut itselleni yhden perinteisesti yleisölle jaettavista kappaleista. Minulta jäi siten päivän uutispommi havaitsematta.
Tänään aamulla Keskisuomalainen julkaisi STT:n jutun. Toinen työkaverini kehoitti vilkaisemaan Iltalehteä. Lööpissä luki Tiedemies kosi kesken väitöksen
. Iltalehden verkkosivuilta löytyy STT:n juttu, mutta itse paperiversiossa asia oli kerrottu hieman toisin sanoin. ja todella ison kuvan kanssa.
Sacha oli mitä ilmeisemmin kirjannut väitöskirjansa kiitoksiin kosinnan. Avovaimolle asia oli selvinnyt jossain vaiheessa, oletettavasti väitöstilaisuuden aikana, vaikka itse tilaisuudessa asiaan ei puututtu. Karonkassa oli sitten tullut myöntävä vastaus.
Linkittäisin väikkärin verkkoversioon, jos se olisi tarjolla, mutta ei (vielä?) ole.
Pingback: Maija Tuomaala » Arkisto » No mutta voi noita lööppejä (ja romantikkoja)
Olipa tuo “uutinen” päässyt Hesariinkin, huomasin. Siitä tosiaan sai sen käsityksen, että väittelijä oli kosinut kesken väitöstilaisuuden kaikkien kuullen.