Oikeus on puhunut

[Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine] Koskelo on tosin muutaman kerran ollut sen näköinen, että hän aikoo sanoa jotain painokasta.

kirjoittaa Kemppinen aiheenaan oikeusoppineiden tapa tulla tai olla tulematta julkisuuteen, kun keskustellaan yksittäisten oikeustapausten kummallisuuksista, viimeisimpänä tapaus, jossa varas jätettiin tuomitsematta rangaistukseen, jotta hänelle ei tulisi rikosrekisterimerkintää.

Oma kokemukseni käräjäoikeuden lautamiehenä on, että oikeusjuttujen uutisoinnissa on aina puutteita, joskus suoranaisia virheitä. Olen ottanut ohjenuorakseni – ja olen sitä muillekin ojennellut – että oikeuden ratkaisua ei pidä arvostella uutisoinnin perusteella, vaan vähintään pitäisi lukea virallinen vuosikirjaselostus (joita annetaan useimmista korkeimman oikeuden ratkaisuista ja toisinaan hovioikeuden ratkaisuista) tai sitten virallinen tuomio, jos sellaisen vaivautuu luettavakseen hankkimaan (yleensä maksaa sivullisilta rahaa). Juttuja, joissa olen toiminut itse oikeuden jäsenenä, en tietenkään kommentoi mitenkään, kaikki tarvittavan olen sanonut suljettujen ovien takana päätösneuvottelussa ja puheenjohtaja on sen keskustelun perusteella kirjoittanut tuomion.

Sen verran poikkean periaatteestani (sillä en ole tuomiota itse lukenut), että totean tämänhetkisen kohujutun tuomion kummastuttavan minuakin. Oikeus on kuitenkin asian näin hyväksi harkinnut, ja tuomio on lainvoimainen, joten se siitä.

Enemmän ihmettelen, että näin erikoisen tuomion saanut virallinen syyttäjä ei vienyt asiaa hovioikeuden ratkaistavaksi. Toisaalta se kai tarkoittaa, että syyttäjä on todennut oikeuden tuominneen oikein, joten oikeaksi se on katsottava.

One thought on “Oikeus on puhunut”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>