PLB sessio 1

Atte pyysi minua pitämään “studiopäiväkirjaa”, ja lupasin kirjoittaa sen tänne blogiini.

PLB perustettiin joskus 1980-luvulla. Siihen kuului alun perin Atte Romo (silloin Rantalainen) ja Antti-Juhani Kaijanaho. Noin kymmenvuotiaina teimme ensimmäisen albumimme, kasetin nimeltä “Laskuvarjo”. Muutama vuosi myöhemmin valmistui “Damned dreams”. Taukoa pidimme pari vuotta ja jatkoimme sitten Tampereella ja otimme mukaan Otto Herrasen. Kolmistaan teimme “Comeback+1″:n, jolta Suicidalin alkuperäinen versio on peräisin. Ilman Ottoa teimme vielä teinivuosina “Lapsi ja karjapaimen” -albumin. Sitten PLB painui takaisin telakalle. Välivuosina Atte tosiaan teki aika lailla kaikenlaista, ja minäkin tein Aten piiseihin pari taustaraitaa (mm. pasuuna 20.7.95 -> Kohti aurinkoa -piisiin).

Tänään kokoonnuimme Aten kanssa uudestaan PLB:n merkeissä. Atte tuli asunnolleni n. klo 13, toi neliraitanauhurinsa, kitaran ja mikrofonin. Esittelimme toisillemme vanhoja laulujamme ja muisteltiin vanhoja (koetettiin mm. muistella, miten Blind Alley menikään; onnistuneemmin muistelimme Laskuvarjoa, Gone Awaytä sekä laulua Mustamaalatussa maailmassa). Ennen pitkää aloimme laatia uutta piisiä. Atte ehdotti aiheeksi henkilöä, joka löytää mielenterveysseuran iltamista itselleen miellyttävän ympäristön ja tekeytyy masentuneeksi päästäkseen mukaan. Laulusta tuli lopulta hieman mielikuvituksellinen.

Melkein heti laulutekstin valmistuttua ja parin harjoituksen jälkeen teimme pari ottoa kitaroilla ja Aten lauluilla. Mä soitin puheosissa ad lib -kitaraa ja kertosäkeessä bassolinjaa, Atte soitti kertosäkeen rytmikitaran. Kun lopulta saimme suht toimivan version, Atte lisäsi vielä muutaman taustalaulustemman kertosäkeeseen. Kun Atte oli miksannut laulun mieleisekseen, mietimme, miten sen saisi siirrettyä tietokonelle. Kävimme hakemassa Aten luota sopivan yhteysjohdon, ja samalla reissulla kävimme syömässä Keltinmäen pizzeriassa (isot pizzat mutta laiska palvelu). Lopulta saimme siirrettyä stereomixin 22 kHz -laadulla kovalevylle (44 kHz -laadulla äänikorttini tilttasi).

Lopuksi masteroimme Aten miksin suoraan kohinanpoiston jälkeen äänitiedostoksi (CD:lle siirrettäväksi). Sitten vietimme vielä puolisen tuntia leikkimällä Audacityn efektistöllä ja teimme remix-version, jossa mielikuvituksellisuus muuttui hulluksitulemisen kuvaukseksi :)

Atte lähti kello 19:40, joten työpäivälle tuli reilusti mittaa. Illalla vielä siirsin molemmat versiot ogg-formaattiin ja julkaisin ne täällä blogissani.

Atte varmaan täydentää kommenttiosastolla jos jotain jäi tästä puuttumaan. Nyt on nukkumaanmenoaika.

One thought on “PLB sessio 1

  1. Minulla henkilökohtaisesti kesti tovin virittäytyä tunnelmaan ylipäätässä olla A-J:n kanssa, saati sitten tehdä mussiikkia. Olemme olleet lauluntekopartnereita lapsesta saakka, mutta nyt taas kymmenisen vuotta PLB on ollut “jäissä”, emmekä ole olleet yhteydessä useammin kuin kerran-pari vuodessa.

    Tällä kertaa ainakin A-J:lla oli suotuisimmat fiilikset ja olosuhteet alkaa tehdä musiikkia yhdessä, joten hänen taholtaan tullut vihreä valo puhalsi homman käyntiin, ja syntyi “So I Declare”. Biisin teksti perustuu muuten pariin oikeaan ihmiseen.

    Antti-Juhani on yksi niistä harvoista kavereista, jotka saavat minut tuntemaan itseni “joksikin”. Olemme hyvin erilaisia, mutta toisinaan, musiikinteossamme on TAIKAA.

    Soittimina meillä on tällä hetkellä vain kaksi akustista kitaraa, mutta jos saan korjaututetyksi sähköbasson ja -kitaran, tulemme varmaan käyttämään niitäkin jatkossa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>