FL (väit.)

En ole vielä tohtori.

Väitöstilaisuuden lopuksi vastaväittäjäni ilmoitti esittävänsä tiedekuntaneuvostolle väitöskirjani hyväksymistä. Tiedekuntaneuvosto kokoontuu 21.12.2015, jolloin se tekee virallisen päätöksen työn hyväksymisestä tai hylkäämisestä sekä sille annettavasta arvosanasta. Tämän jälkeen joudun vielä muodollisesti anomaan tutkintoa. Tohtorin tittelin käyttöluvan saanen siten joululahjaksi tai viimeistään pian vuodenvaihteen jälkeen, riippuen kanslian ja dekaanin aikatauluista.

Tässä odotellessa olen filosofian lisensiaatti, väitellyt, eli FL (väit.).

Väitöspäivän aamuna pukeuduin vuokraamaani tummaan pukuun ja siirryin työpaikalle. Seuraavat puolitoista tuntia vietin laatimalla vastaväittäjälle englanninkielistä lyhennelmää lectio praecursoriastani. Sen jälkeen kävimme kustoksen kanssa noutamassa vastaväittäjän hotellilta. Kuuntelin vastaväittäjän vierailuluennon mielenkiinnolla, ja sen jälkeen kävelimme kolmestaan Seminaarinmäelle.

Vanha juhlasali (kuva Maija Tuomaala)
Vanha juhlasali (kuva Maija Tuomaala)

Tarkastimme ensin vanhan juhlasalin, sitten siirryimme valmistautumistilaan. Söimme erittäin kevyen lounaan ja pukeuduimme väitösviittoihin. Noin 12:15 olimme takaisin vanhan juhlasalin ovella. Virastomestari koputti kolmasti, odotti salin valmistautumista ja sitten päästi meidät saliin. Kuulemma kävelin reippaasti.

Saavumme saliin. Kuva Maija Tuomaala
Saavumme saliin. Kuva Maija Tuomaala

Itse tilaisuuden muistan aika hyvin. Pidin lectioni luettuna puheena, ihan siksi, että sillä tavalla jännityksen vaikutus esityksen selkeyteen jää varsin pieneksi (eikä luettu esitys edes kuulosta kamalan pahalta, kun sen ottaa esiintymisenä eikä pelkkänä ääneen lukemisena, vähän kuin olisi uutistenlukija tai näyttelijä).

Lectiota lukemassa. Kuva Maija Tuomaala
Lectiota lukemassa. Kuva Maija Tuomaala

Vastaväittäjäni, professori Lutz Prechelt (Freie Universität Berlin, Saksa), esitti hyviä ja mielenkiintoisia kysymyksiä. Välillä jouduin hikoilemaan vastausteni kanssa, kuten tarkoitus onkin.

Väittelyä. Kuva Maija Tuomaala
Väittelyä. Kuva Maija Tuomaala

Väitöksessä nousi esille yksi yleisökysymys. Ylimääräisen vastaväittäjän tittelin otti itselleen emeritusprofessori Markku Sakkinen.

Emeritusprofessori Markku Sakkinen kysyy yleisön joukosta. Kuva Maija Tuomaala
Emeritusprofessori Markku Sakkinen kysyy yleisön joukosta. Kuva Maija Tuomaala

Väitös kesti kuulemma kaksi tuntia. Itse en tietenkään seurannut kelloa. Yleisöä oli kuulemma noin 50–60 henkeä, josta suurin osa nähtiin myös väitöskahveilla tilaisuuden jälkeen.

Väitöksen ja kahvituksen jälkeen vietin pari tuntia työpaikalla. Sain myös luettavakseni vastaväittäjäni lausunnon tiedekuntaneuvostolle, ja ilmoitin, ettei minulla ole siihen huomauttamista.

Ilta jatkui 11 hengen karonkalla Pöllöwaari-ravintolassa ravintolan jouluillallinen-menulla. Ravintolan palvelu oli erinomaista sekä tilaisuuden järjestelyissä että itse tilaisuudessa, ruoka oli mainiota ja samoin juomat. Jokainen sai valita, juoko alkoholia vai alkoholitonta; holittomat vaihtoehdot ylittivät odotukseni. Keskustelu oli erinomaista, ja karonkkaan perinteisesti kuuluvat puheet olivat kivoja.

Koska joku tuleva väittelijä kuitenkin googlaa tämän tekstin tietty kysymys mielessään, kuten minäkin googlailin muiden tekstejä viime parin kuukauden aikana, mainittakoon, että karonkka maksoi minulle noin tuhat euroa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *