Kävin äänestämässä

Kävin tänään Düsseldorfissa äänestämässä numeroa 25, en tietenkään ottanut kuvaa kopissa. Tää postaus on enimmäkseen kuvia, vähän tekstiä, koska tuhosin tän jo kertaalleen vahingossa enkä jaksa kirjoittaa kokonaan uusiksi.

Nappasin ensin maanalaisen ratikan Rheinische Platzin pysäkiltä. Päärautatieasemalta sitten ajoin S1-junalla Düsseldorfiin.

Graffitiseinä Gladbecker Straßella. Sisäänkäynti Rheinische Platzin maanalaiselle pysäkille on seuraavassa risteyksessä
Graffitiseinä Gladbecker Straßella. Sisäänkäynti Rheinische Platzin maanalaiselle pysäkille on seuraavassa risteyksessä

Düsseldorfissa hyppäsin paikalliseen maanalaiseen ratikkaan, joka toi minut kunniakonsulaatin lähelle. Konsulaatilla oli vaakunatunnus mutta ei mitään merkkiä siitä, että kyseessä olisi vaalihuone. Minut ja erään myös äänestämään tulleen nuoren miehen päästi sisään virkailija, joka kysyi suomeksi, olemmeko tulossa äänestämään.

Ilmoitukseni äänioikeudesta on Jyväskylässä, mutta tällä kertaa siitä olisi ollut oikeasti hyötyäkin. Jouduin nimittäin kirjoittamaan sen uudestaan käsin itse; keskusvaalilautakunnan osoite minulle etsittiin esiin kansiosta. Vaalikoppina toimi seisontakorkeudella ollut pöytä, joka oli sermillä erotettu muusta huoneesta. Ihan tavallinen pieni toimistohuoneisto oli kyseessä.

Äänestyksen jälkeen valokuvasin Reiniä ja Oberkasseler Rheinbrückeä ja sit lähdin hieman suuntaepävarmasti etsimään juna-asemaa.

Suomen kunniakonsulaatti kadun toisella puolella
Suomen kunniakonsulaatti kadun toisella puolella
Rein ja sen ylittävä Oberkasseler Rheinbrücke -silta
Rein ja sen ylittävä Oberkasseler Rheinbrücke -silta
Oberkasseler Rheinbrücke
Oberkasseler Rheinbrücke
Rein kuvattuna sillan päältä
Rein kuvattuna sillan päältä
Ratikoita sillan päällä
Ratikoita sillan päällä
Reinillä ajelee näköjään laiva nimeltä Carpe Noctem. Nimi nostettu kuvamanipulaatiolla esiin
Reinillä ajelee näköjään laiva nimeltä Carpe Noctem. Nimi nostettu kuvamanipulaatiolla esiin
Düsseldorfin Tonhalle
Düsseldorfin Tonhalle
Pääseeköhän tällä poliisipuhelimella kaikkialle aika-avaruudessa?
Pääseeköhän tällä poliisipuhelimella kaikkialle aika-avaruudessa?
Nördliche Düssel (Reinin sivujoki)
Nördliche Düssel (Reinin sivujoki)

Hyppäsin S6-junaan Düsseldorf Wehrhahn -asemalta. Se ajelikin toista reittiä ja kivasti näytti minulle sekä DUS-lentokentän finaalissa olleita lentokoneita (todella matalalla! harmi etten saanut kunnon kuvaa) että Ruhr-jokea.

Düsseldorfin reuna-alueita junasta kuvattuna
Düsseldorfin reuna-alueita junasta kuvattuna
S6-junaa sisältä
S6-junaa sisältä
S6-junan reitin varrelta
S6-junan reitin varrelta
Ruhrin ylitys Kettwigissä
Ruhrin ylitys Kettwigissä
Lentokone ja Kettwig (pahoittelut sormesta)
Lentokone ja Kettwig (pahoittelut sormesta)

Essenissä nappasin U17-maanalaisen ja tulin sillä yliopiston pysäkille. Reitti sieltä kämpille oli minulle uusi.

Yliopiston pysäkin sisäänkäynti
Yliopiston pysäkin sisäänkäynti
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Yliopiston rakennuksia
Joku muistomerkki tai taideteos tää selvästi on mutta en tiedä mikä
Joku muistomerkki tai taideteos tää selvästi on mutta en tiedä mikä

Sellainen perjantai minulla. Nyt väsyttää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *