Länsimaisia maailmankuvia ennen fysiikkaa

(~3000 e. Kr. - ~1400 j. Kr.)

Fysiikka alkoi uuden ajan alussa. Näin voidaan sanoa, sillä vasta renessanssin miehet - Galilei etunenässä - pohjasivat fysikaalisen todellisuuden tutkimisen kokeelliseen tutkimiseen (Teerikorpi ja Valtonen 1990, 81). Heidän fysiikkansa juontaa kuitenkin juurensa antiikin - erityisesti Kreikan filosofian - aikansa valtavirrasta poikkeavista maailmankuvista. Niinpä fysiikan maailmankuvan tutkiminen kannattaa aloittaa jo varhaisemmalta ajalta.

Varhaisimmat tiedot maailman järjestelmällisestä tutkimisesta on länsimaisesta kulttuuriperinnöstä löydettävissä aivan kirjoitustaidon alkamisesta alkaen. Pitkään maailmaa selitettiin jumalten teoilla ja oikuilla. Paradoksaalisesti Kreikassa, jossa Russellin (1994, 17) mukaan syntyi filosofia, jumalat muodostivat oman, seikkaperäisesti tutkitun maailmansa.

Kaksoisvirranmaa

Ensimmäiset korkeakulttuurit nostivat päätään pronssiajalla Mesopotamiassa eli Kaksoisvirranmaassa, Egyptissä, Kiinassa ja Intiassa (Bernal 1979, 91, 102). On jopa väitetty, että näiden kaikkien kulttuurien lähtökohtana oli Kaksoisvirranmaan kulttuuri.

Kaksoisvirranmaassa asunut sumerien kansa keksi kirjoitustaidon n. 3000 e. Kr. Aluksi kirjoitusta käytettiin kauppatoiminnassa, mutta myöhemmin sitä alettiin käyttää myös uskonnollisiin tarkoituksiin, kaunokirjallisuudessa sekä historiankirjoitukseen. Muutaman vuosisadan kuluttua on alettu merkitä muistiin taivaan tapahtumia. (Teerikorpi ja Valtonen 1990, 11 - 12.)

Kaksoisvirranmaassa luonnonilmiöiden ympärille muodostui valtava jumalajärjestelmä ja monimutkainen maailmanjärjestys. Litteän maailman ajateltiin koostuvan kuudesta kerroksesta, kolmesta taivaasta ja kolmesta maasta. Alimpaan taivaaseen oli kiinnitetty tähdet, ylimmässä asui korkein jumala Anu. Maan ylintä kerrosta tallaamme me ihmiset, keskimmäinen kerros on kosminen makean veden varasto ja alin manala. (Teerikorpi ja Valtonen 1990, 13.)

Kaksoisvirranmaassa kehittyi pitkälle monien tieteiden (esiasteiden) esiasteet. Tärkeällä sijalla oli tähtitiede, astrologia. Haluttiin ennustaa tulevia tapahtumia, mihin taivaankappaleet eli jumalat ovat erinomaisia tiedonlähteitä. Täältä ovat peräisin ne tiedot, joita Thales todennäköisesti käytti ennustaessaan auringonpimennyksen.

Egypti

Egyptissä oli naapurikansoihin nähden erikoinen maailmankäsitys. Egyptin yhteiskunta perustui hierarkiaan, pyramidiin, jonka huipulla jumalamaailman ja ihmismaailman välittäjänä on faarao, keskellä papit ja pohjalla yhteiskunnan perusta, kansa. Maailma oli Niilin jakama maapenger, jota ympäröi meri.

Egyptin uskonto perustui kuolemaan. Eläessään ihminen valmistautui kuolemaansa varten, ja kun hän kuoli, hänet balsamoitiin, jos voitiin, jotta sielulla säilyisi ruumis asumiskunnossa myös rajan tuolla puolen. Poikkeus Egyptin uskonnon synkkyyteen oli faarao Ekhnatonin aika, jolloin palvottiin yhtä jumalaa, Atonia, aurinkoa, jolloin siis uskonto oli paljon valoisampi.

Egyptissä ei tähtitiede edennyt muutamien tähtien palvomisen lisäksi (Teerikorpi ja Valtonen 1990, 16).

Kreikka

Jumalat

Myös Kreikassa oli omat jumalansa. Kreikkalaisten jumalat olivat hyvin maallisia olentoja, yli-ihmisiä fyysisiltä ominaisuuksiltaan, mutta kovin inhimillisiä psyykeltään. He asuivat Olympoksen vuorella ja harrastivat mitä merkillisimpiä sukurutsauksia ja irstailuja. He joskus auttoivat ihmisiä, joskus he viettelivät kuolevaisia. Roomalaiset kopioivat kreikkalaisten jumalat ja nimesivät ne uudelleen. Merkittävää aiheeseen liittyvää filosofista liikehdintää ei Roomassa liene ollut.

Luonnonfilosofia

Russellin (1994, 17) mukaan filosofian, tiedon rakastamisen, aloitti Thales ( 624 - 547 e. Kr.). Hänen kirjoituksiaan ei ole säilynyt, joten joudumme turvautumaan toisen käden tietoihin hänestä puhuessamme. Hän kuului siihen filosofien ryhmään, jota tavataan sanoa esisokraattiseksi tai luonnonfilosofiseksi. Tämä ryhmä etsi maailmalle jumalista riippumattomia selityksiä. Thales itse väitti veden olevan kaiken peruselementti, josta kaikki muodostuu. (Teerikorpi ja Valtonen 1990, 20 - 21.)

Toinen luonnonfilosofi oli Anaksimandros (611 - 546 e. Kr.), joka puolestaan sanoi, ettei alkuaine ole mitään tuntemaamme ainetta, vaan kaikki on lähtöisin äärettömästä, jakamattomasta, perimmäisestä alkuaineesta. Hän ajatteli Maan olevan keskellä avaruutta. Anaksimenes ( 585 - 526 e. Kr.) sanoi alkuaineen olevan ilmaa, henkeä. Hän ja Thales ajattelivat pannukakku-Maan kelluvan alkuaineessa, ilmassa tai vedessä. (Emt., 21 - 22.)

Pythagoras (500-luvulla e. Kr.) - musiikin ja matematiikan filosofi - oli ensimmäinen, joka ilmoitti Maan olevan pallo. Muutaman sukupolven kuluttua Ateenassa Maan pallonmuoto lienee ollut varsin hyväksytty tosiasia. Pythagoraan kosmos soi - hän näki kaikkialla Pyhän Luvun ilmentymiä. Kosmos oli järjestetty musiikillisten intervallien akustisten suhdelukujen kaltaisien suhteiden avulla.(Emt, 22 - 23.)

Ateenaan filosofian toi muiden muassa Anaksagoras (400-luvulla e. Kr.). Hän vei taivaankappaleilta jumalallisen statuksen verratessaan aurinkoa punahehkuiseen massaan ja palavaan kiveen. Tästä huolimatta hän uskoi pannukakkumaiseen Maahan, joka kelluu ilmassa. (Emt., 25.)

Klassisen neljän alkuaineen teorian esitti Empedokles (400-luvulla e. Kr.). Hänen tulensa, ilmansa, vetensä ja maansa säilyttivät asemansa alkuaineina seuraavat 2000 vuotta. Hän käytti ensimmäisenä luonnonfilosofiassa voimien käsitettä - tosin nimeten ne rakkaudeksi ja vihaksi. (Emt., 25.)

Neljän alkuaineen oppia pidempään on elänyt atomistien oppi siitä, että aine koostuu atomeista, pienistä, jakamattomista hiukkasista, joilla yksistään ei ole ominaisuuksia kuten maku, väri ,haju. Kyseiset ominaisuudet syntyvät vasta atomien yhdistyessä. Oppia kehitti eniten luultavasti Demokritos (460 - 370 e. Kr.). (Emt., 26 - 27).

Platon

Kautta aikojen kaksi filosofia ovat hallinneet filosofiaa: Platon ja Aristoteles. Platon (427 - 347 e. Kr.) perusti idealismin. Hän oli filosofi Sokrateen oppilas; tämän kuoltua traagisesti Platon vietti aikaa Egyptissä ja Italiassa, ja Ateenaan palattuaan kokosi ympärilleen eräänlaisen veljeskunnan. Platonin toiminnan pohjalta syntyi vuonna 387 e. Kr. Platonin akatemia, joka oli toiminnassa vajaan vuosituhannen. (Teerikorpi ja Valtonen 1990, 27 - 28.)

Platonin filosofian aiheemme kannalta mielenkiintoisin osa on ideaoppi. Platon jakaa maailman kahteen osaan, ideamaailmaan ja aistien maailmaan. Aistien maailman asiat ovat vain kuvia ideamaailman asioista, jotka ovat täydellisiä; ensin tulevat ideat, sitten vasta niitä vastaavat aistimaailman oliot. Platon kuvaa tätä kahtiajakoa luolavertauksellaan, jossa aistimaailmamme oliot ovat luolan seinään heijastuneita varjoja ideamaailmamme olioista, joita emme näe, koska meidät on kahlittu luolaan (vrt. esim. Russell 1994, 155 - 156 tai Harva 1970, 12 - 13). Voimme nähdä ideamaailman vain sielumme silmin.

Aristoteles

Platonin kuuluisin oppilas on kiistatta Aristoteles (384 - 322 e. Kr.). Aristoteles seurasi Platonin luentoja parinkymmenen vuoden ajan tämän kuolemaan asti. Oltuaan ensin Vähässä-Aasiassa opettajana hän lopulta päätyi seitsemäksi vuodeksi tulevan Aleksanteri Suuren kotiopettajaksi. Ateenaan palattuaan hän perusti peripateettisen (ympärikuljeskelevan) koulun Lykeion-nimisessä lehdossa sijainneeseen gymnaasioon eli liikuntakasvatuslaitokseen. (Emt., 29.)

Aristoteles oli yleisnero. Hän tutki kaikkea mahdollista ja jakoi tämän alansa loogisiin lohkoihin. Tässä meitä kiinnostaa lähinnä hänen fysiikkansa ja metafysiikkansa. Aristoteleen maailmankaikkeus oli äärellinen pallo, jonka takana ei ole edes tyhjää. Maa on yksi neljästä alkuaineesta, jotka ovat maa, vesi, ilma ja tuli. Taivaankappaleet sen sijaan koostuivat viidennestä aineesta, eetteristä. Kuunalista liikettä ohjaa kappaleiden tarve päästä luonnolliseen paikkaansa, joka oli maalla maailmankaikkeuden keskus Maapallon sisällä, kun taas tuli pyrki ylöspäin. Kuun ylinen maailma puolestaan oli maakeskeinen planeettajärjestelmä, jossa Aurinko, Kuu ja planeetat kiersivät Maata ympyräradoilla. Planeettojen omituisia liikkeitä taivaalla - ne saattavat yhtäkkiä kääntyä ja kulkea taaksepäin ja sitten palata oikeaan kulkusuuntaansa - selitettiin sillä, että planeetat kiersivät pistettä, joka kiertää (ehkä vielä pistettä, joka kiertää) Maata. Tätä mallia kehitteli vielä aleksandrialainen Kaludios Ptolemaios ( 100 - 178 j. Kr.). (Emt., 29 - 32, 36 - 37, 41 - 43.)

Aristoteleen ja Ptolemaioksen maakeskeistä planeettakuntaa vastassa oli Aristarkhos Samoslaisen kehittämä aurinkokeskeinen järjestelmä, mutta se ei saanut kannatusta (emt., 46 - 47).

Keskiaika

Keskiaika on kahden erilaisen juonteen aikaa. Toinen on eurooppalainen skolastiikka, joka yritti kristillistää kaiken, mitä antiikilla oli sille tarjottavana. Se, mitä ei voitu kristillistää, tuhottiin. Toinen oli arabien arabismiksi kutsuttu suuntaus, jossa melkeinpä jumaloitiin antiikin filosofiaa. Vielä nykyäänkin löydetään uusia antiikinaikuisia kreikkalaisia tai roomalaisia kirjoituksia arabimaista.

Varhaisella keskiajalla katolisen Kirkon kautta koko Euroopan maailmankuvaan vaikutti kirkkoisä Augustinus (354 - 430). Hänen ja muiden varhaiskeskiaikaisten kirkkofilosofien näkemyksien vuoksi Teerikorven ja Valtosen sanoin (1990, 49) "taannuttiin maailman rakennetta koskevissa kysymyksissä vanhan Kasoisvirranmaan tasolle." Osassa luostareista alettiin kuitenkin tutkia ja säilyttää antiikin kirjoituksia, jonka takia vallalla uudestaan ollut pannukakku-Maa sai väistyä pallo-Maan ja maakeskeisen järjestelmän tieltä. 900-luvulla alettiin tuoda takaisin arabimaista arabien säilömiä kirjoituksia ja kääntämään niitä arabiasta latinaksi. Aristoteleen opit kohtasivat aluksi vastustusta kirkon puolelta, mutta kun ne saatiin sovitettua yhteen kirkon opin kanssa, otti kirkko Aristoteleen suojiinsa.

Näin syntynyttä keskiajan maailmankuvaa kuvaa Dante Alighieri (1265 - 1321) runoelmassaan Divina Commedia, Jumalainen näytelmä. Tarina kertoo Danten matkasta helvetin lävitse kiirastuleen ja sitä kautta Paratiisiin, jossa on havaittavissa Aristoteleen ja Ptolemaioksen planeettakehiä.

Järjen ja uskon yhteensovittelusta syntyi skolastiikka, katolisen kirkon tiede, jota erityisesti hahmotteli Tuomas Akvinolainen (1221 - 1247). Tuomaan Aristoteleen maailmaan perustuva maailmakuva on edelleenkin pääpiirteittäin katolisen kirkon filosofia.

<< Johdatus tieteeseen ja sen maailmankuvaan
>> Klassisen fysiikan aikakausi


Copyright © 1996 Antti-Juhani Kaijanaho. All rights reserved.

Takaisin sisällysluetteloon
Takaisin kirjallisten töiden luetteloon
Takaisin kansisivulle

Antti-Juhani Kaijanaho <gaia@iki.fi>