Antti-Juhani Kaijanaho

THIS BLOG IS OBSOLETE - NEW BLOG AT /newblog/

fi/politiikka/imuroija.txt

2004-10-02

Hiljennymme kuuntelemaan viisaita

Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) totesi seuraavaa eduskunnan käsitellessä turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa viime tiistaina:

Tietotekniikan kehitys muuttaa radikaalisti myös perinteistä sodankäyntiä. Irakin toista sotaa kutsutaan jo historian ensimmäiseksi digitaaliseksi sodaksi. Hyökkäys Irakiin vaati Yhdysvalloilta paljon vähemmän miehiä, tankkeja ja lentokoneita, mutta paljon enemmän tietokoneita kuin Irakin ensimmäinen sota. Tämä oli mahdollista siksi, että Yhdysvaltain joukoille oli luotu suljettu paikallinen internet, johon jopa huoltorekkojen kuljettajilla oli reaaliaikainen langaton yhteys. Tietokonekeskukset kulkivat aavikolla yksikköjen mukana, ja tietokoneiden teltat pystytettiin aina ensimmäiseksi. Kaikki tämä oli kuitenkin niin uutta sotilaskäytäntöä, että kentällä jouduttiin käyttämään aivan tavallisia tietokoneita, samanlaisia kuin meillä on tuolla työhuoneissa, ei mitään pölyltä, kolhuilta, kuumalta ja pakkaselta suojattuja, sotilaskäyttöön kehitettyjä erikoislaitteita. Yksi Yhdysvaltain joukkojen tärkeimmistä sotilaista olikin tietokoneen imuroija. Jotta verkkopalvelimet pysyivät aavikolla käynnissä, niiden sisuksista jouduttiin imuroimaan hiekkaa 24 tuntia vuorokaudessa. Kaikki liikenevät ilmastointilaitteet oli pakko sijoittaa tietokonetelttoihin. Miehet saivat hikoilla, jotta koneet eivät lakanneet toimimasta suomalaista mökkisaunaa vastaavissa lämpötiloissa, tai kuten eräs atk-upseeri Wired-lehden haastattelussa totesi: Jos meiltä tässä sodassa loppuvat patterit, me olemme nesteessä.

(Korostus minun. Lähde: eduskunnan pöytäkirja PTK 97/2004.)

Huumori sikseen, tämä on vakava asia ja Kasvi on aivan oikealla asialla. Harmillista vain, että hänen puheenvuoronsa annettiin vasta myöhään tiistai-iltana. Huomasikohan sitä kukaan muu kuin me pöytäkirjoja lukevat...

Kasvin viesti oli, sikäli kuin ymmärsin sen oikein, että tietoteknisen sodankäynnin uhat on selonteossa kokonaan jätetty huomiotta. Kasvin tavoin pidän tätä huolestuttavana: yhteiskunnan infrastruktuuri on yhä enemmän riippuvainen tietojärjestelmistä ja taitava, valtiollisin resurssein tehtävä hyökkäys kansallisia tietojärjestelmiä vastaan olisi musertava isku. Pienikin terroristiryhmä voi tehdä valtavasti vahinkoa.

Miksi tämä varsin konkreettinen uhka ei ole kirjattu tärkeimpään turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen dokumenttiin?

21:21 - /fi/politiikka - 0 comments